YK:lle ainakin vielä toistaiseksi perustuva kansainvälinen oikeus, joka hyväksyy jä-senmaiden oikeusjärjetykset YK:n jäseneksi otettaessa, minkä jälkeen ne ovat kes-kenään tasavertaisia, ei ainakaan minun tietääkseni tunne käsitteitä "oikeusvaltio" tai "oikeusvaltioperiaate" - eikä jäsenvaltioiden jakamista "sellaisiin" ja "niihin muihin".
Englanninkielistä käännöstäkään tuollaiselle termille ei tunnu löytyvän. Sellaiseksi suomalaisissa lörötyksissä "aiheesta" tarjottu "Rule of Law" (jota vastaan leninismillä ei ole huomautettavaa...) on nimittäin LAILLISUUSPERIAATE,joka sanoo,että kaiken VALTION VIRKAMIESKUNNAN TOIMINNAN ON PERUSTUTTAVA LAEILLE JA OL-TAVA NIIDEN MUKAISIA. Jos joku väittää, että LAILLISUUSPERIAATE EI OLISI OLLUT VOIMASSA ESIMERKIKSI NEUVOSTOLIITOSSA TAI KIINAN KANSANTA-SAVALLASSA (ainakin niin kauan kuin ne ovat kuuluneet Kansainliittoon tai YK:on), valehtelee.Ruotsiksi ja saksaksi löytyvät saksalaisen Robert von Mohlin noin vuonna 1848 käyttöönottamat termit Rechtstaat ja rättstat erotukseksi "aristokrattiisesta polii-sivaltiosta". Saksa ja Ruotsikin olivat tuolloin kuitenkin vielä kaukana nykyaikaisesta laillisesta valtiosta. Niillä mm. oli siirtomaita, joissa oli voimassa orjuus.
YK:lle hyväksyttävä "oikeusvaltio" on sellainen valtio, jonka lainsäädäntö naudattaa YK:n kansainvälisiä lakeja, ja jota myös noudatetaan. Toisin kuin Kansainliitossa, jossa sen (melko vähälukuiset) lait sitoivat suoraan jäsenmaita,YK:n kukin jäsenmaa vie kansainväliset lait omin lainasäädäntökeinoineen kansallisiin lakeihin.
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/5e35a617-d345-4493-8ed0-74abfeda1ef1/content
" Oikeusvaltioperiaatteen ja marxismi-leninismin yhteensopivuudesta
Tekijä: Binga Tupamäki
Pro gradu -tutkielma
Helsingin yliopisto
Oikeustieteellinen tiedekunta
Oikeushistoria
Ohjaaja: Jukka Kekkonen (Sosialidemokraattien eduskuntavaaliehdokas 2023)
Tiedekunta – Fakultet – Faculty
Oikeustieteellinen tiedekunta
Koulutusohjelma – Utbildingsprogram – Degree Programme
Oikeustieteen maisterin tutkielma
Tekijä – Författare – Author
Binga Tupamäki
Työn nimi – Arbetets titel – Title
Oikeusvaltioperiaatteen ja marxismi-leninismin yhteensopivuudesta
Oppiaine – Läroämne – Subject
Oikeushistoria
Työn laji – Arbetets art – Level
Pro gradu -tutkielma
Aika – Datum – Month and Year
Syyskuu 2021
Sivumäärä – Sidoantal – Number of Pages
xix–78
Tiivistelmä – Referat – Abstract
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella oikeusvaltioperiaatteen ja marxisti-leninismin yhteensopivuutta aatteellisella tasolla ja selvittää, onko näiden kahden välillä sovittamattomia ristiriitoja.
[RJK: Jos "yhteensopimattomuuksia" löytyy, niin "vika" on luultavimmin suomalaisten hölynpölytieteilijöiden kokoonpiereskelemässä, olemattomassa "oikeusvaltioperiaatteessa"...]
Marxismileninismin peilaaminen oikeusvaltioperiaatteeseen tuo esille kommunistisen ideologian fundamentaaliset erot liberaalin demokratian kanssa ja on siten mielen-kiintoinen ja tuore näkökulma aihealueeseen. Tavoitteena on tehdä testi siitä, kuinka paljon oikeusvaltiossa toteutuvilla periaatteilla on sijaa tai onko sitä ollenkaan mar-xisti-leninistisessä järjestelmässä. Normatiivista tuomiota mihinkään suuntaan pyri-tään välttämään.Motiivina on ottaa selvää,miksi marxistileninistiset valtiot ovat tähän asti aina päätyneet oikeusvaltion vastaiseen tilaan:onko sille selitys marxismi-leninis- min käytännön epäonnistumisissa vai jopa ideologisella yhteensopimattomuudella?
Keskustelu kommunismista on monesti keskittynyt enemmän sen taloudelliseen ulot-tuvuuteen, onhan kommunismi pääasiallisesti kapitalistisen talousjärjestelmän kritiik-kiä.Kuitenkin kyseessä on laaja yhteiskuntafilosofinen maailmankatsomus, joka ylet-tyy kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan jokaiselle saralle. Siksi oikeustieteellinen tutki-mus kommunismista on tärkeää yhtä lailla taloustieteellisen tutkimuksen ohella, vaik-ka se onkin tällä hetkellä merkittävästi vähäisempää. Oikeustieteellä tai edes oikeus-historialla ei ole oikeastaan yleispätevää metodia,mutta tässä tutkielmassa on yhdis-tetty oikeuden rakenteellista selittämistä sekä oikeusteoreettista ja aatehistoriallista tarkastelua.
Tärkeänä tavoitteena tässä tutkielmassa on säilyttää tasapaino kontekstualisoinnin ja aatehistoriallisten selitysten välillä. Mikään idea ei ole syntynyt tyhjyydessä, mutta toisaalta vallankumouksellisten ajatusten voimaa ei kannata aliarvioida. Marxisti-leninistisen aatteen perimmäinen luonne ja juuret on kaivettava esiin kontekstualisoinnin mahdollistamiseksi.
Tässä tutkielmassa on johdannon jälkeen neljä aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Tutkimuskysymykseen vastataan vaiheittain.
Ensiksi marxismi-leninismi asetetaan poliittiselle kartalle ja se määritellään tarkasti, jotta voidaan edetä aiheen varsinaiseen käsittelyyn mahdollisimman selkeistä lähtökohdista.
Seuraavat kolme lukua ovat oikeusvaltion eri osa-alueista: vallanjako-opista, legaliteettiperiaatteesta ja perus- ja ihmisoikeuksista.
Jotakin haastetta luo se, etteivät oikeusvaltion periaatteet ole täysin lokeroitavissa omille sektoreilleen, koska ne liittyvät toisiinsa erottamattomasti. Niiden käsittely toisistaan irrallaan on mahdotonta, joten ne päätyvät viittaamaan toistensa välillä paikoittain. Näin ollen tutkielmassa käsitellään kerrostuksellisesti oikeusvaltioperiaatteiden osa-alueita tautologian välttämiseksi.
Johtopäätösten osalta tutkielmassa päädytään siihen,että on ilmeistä,ettei marxismi-leninismi ole toteutettavissa yhdessä oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxismi-leni-nismi jättää oikeusvaltioperiaatteen huomiotta sen kaikilla osa-alueilla. Yhteensopi-mattomuutta ei voi laskea sattumaksi, vaan marxismi-leninismissä on taustalla sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole periaatteellisellakaan tasolla sovitettavissa yhteen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Marxisti-leninistinen maailmankuva on oikeusvaltio-periaatteen kanssa niin vastakkainen, ettei näiden kahden samanaikainen toteutta-minen ole mahdollista. Yhteensovittamisen epäonnistumisen syyksi tutkielmassa esitellään marxisti-leninistisen aatteen jatkuva vallankumouksen periaate, vallan keskittyminen yhdelle puolueelle ja siten poliittiselle eliitille sekä marxismi-leninismin taustalla olevan tieteellisen sosialismin dogmaattisuus.
Avainsanat – Nyckelord – Keywords
oikeusvaltio, oikeusvaltioperiaate, marxismi-leninismi, marxismi, kommunismi, vallanjako-oppi, legaliteettiperiaate, perus- ja ihmisoikeudet
Ohjaaja – Handledare – Supervisor
Jukka Kekkonen
[RJK: Gradun sisällöstä on tieteellisessä edesvastuussa ohjaaja. Emeritusprofessori Kekkonen on suoltanut viime aikoina kummallisen paksua paskaa alaltaan.
https://www.pirkanblogit.fi/2020/risto-koivula/professori-jukka-kekkosen-kansalaisoelemomuus-ja-oikeusvalioeoria-ova-euroholnpola/
Sen enempää leninismi kuin "oikeusvaltiokaan" eivät sovi kuitenkaan yhteen HAIS-TAPASKANTIETEEN kanssa, sillä jos on valtiollinen haistapaskantiede, on myös haistapaskan"oikeus" - ja ja haistapaskanpolliisi.]
Sisällysluettelo
Lähteet ............................................................................................................... iv
1 Johdanto ......................................................................................................... 1
1.1 Johdatus aihealueeseen .............................................................................. 1
1.2 Oikeusvaltion määrittely ja tarkastelu tutkielmassa ..................................... 4
1.3 Tutkimuskysymys, metodit ja lähdeaineisto ................................................. 6
2 Marxismi-leninismin määrittely ....................................................................... 13
2.1 Marxismi-leninismi poliittisella kentällä ........................................................ 13
2.2 Marxisti-leninistinen teoria ........................................................................... 17
3 Valtiovallan jakaminen .................................................................................... 25
3.1 Vallanjako-opin periaate .............................................................................. 25
3.2 Marxisti-leninistinen vastaus demokratiaan ................................................. 28
3.3 Marxisti-leninistinen tuomiovalta .................................................................. 33
3.4 Median tarkoitus kommunistisessa valtiossa ............................................... 36
4 Legaliteettiperiaatteen toteutuminen ............................................................... 40
4.1 Julkisen vallan lainsäädännölliset rajat ......................................................... 40
4.2 Marxisti-leninistinen oikeusjärjestelmä .......................................................... 41
4.3 Marxisti-leninistinen perustuslaki................................................................... 43
4.4 Legaliteettiperiaate käytännössä .................................................................. 45
5 Perus- ja ihmisoikeudet ................................................................................... 50
5.1 Perus- ja ihmisoikeuksista ............................................................................ 50
5.2 Marxismi-leninismin vastaus ........................................................................ 52
5.3 Marxismi-leninismi käytännössä .................................................................. 58
6 Johtopäätökset ............................................................................................... 67
6.1 Oikeusvaltioperiaate ja marxismi-leninismi ................................................. 67
6.2 Yhteensovittamisen epäonnistumisen syyt ................................................. 72
Tämän aivopierun "lähteisiin" kuuluu osittain Hlosen ja hautalan Suomen Pilastokes-kuksessa sepityttämä "Kommunismin musta kirja", jonka "lähteen" ilmoittamisen perusteella esimerkiksi Lasse (von und zu) Lehtisen "väitöstä" Urho Kekkosen ja SDP:n suhteista vaadittiin mitätöitäväksi. En muista mitätöitiinkö virallisesti, vai pois-tiko Lehtinen "lähteen", jota ei mihinkään "tarvinnutkaan", vai jätettiinkö asia siihen, että joka ptapauksessa tuotoksen tieteellinen arvo tipahti nollaan.
Courtois 1999
Courtois, Stéphane: Introduction: The Crimes of Communism. Teoksessa Courtois,
Stéphane (toim): The Black Book of Communism: Crimes, Terror, Repression. 2nd
ed. Cambridge (Mass.): Harvard University Press, 1999, s. 1–32.
Tuo KUSTANTAJAN kirjoittama "Introduction"-osa on nimenomaan kaikinpuolisesti täysin pin wittua. Itse tekstissä sen "uhreista" suuri osa osoittautuu karkotetuiksi (enemmistö on täysin tuulesta tempaistuja).
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/miten-halosen-ja-hautalan-tilastokeskus-sepitti-eu-lle-70-miljoona-tapettua-maon-uhria
" keskiviikko, 24. elokuu 2011
28.1.2011 06:16
" lauantai, 23. elokuu 2014
1 Johdanto
1.1 Johdatus aihealueeseen
Historiaa viime vuosina menestyksekkäästi popularisoinut historioitsija Yuval Noah Harari (s. 1976) on osuvasti kertonut, että historian ilmiöitä on helpompi ymmärtää tarinoina kuin tosiseikkoina, numeroina ja yhtälöinä. Jokaisella yhteisöllä on omat tarinansa, joita he toistavat.
[Ja HETI vedettiin kehiin oikein HEWOWWITUN WEF-NATSISEKOPÄÄ!!!]
Nämä tarinat maailman tilasta ja tulevaisuudesta ovat osa kulttuuria, sitä yhdistävää ja yhdessä pitävää ainesta. Tarinat jakautuvat ja yhdistyvät, osa niistä murenee tai katoaa kokonaan.1
1 Tarinoiden luomisen merkityksestä myös oikeushistoriallisesta näkökulmasta ks. Whitman 2004, s. 78–81.
2 Harari 2018, s. 19.
3 Joidenkin tutkijoiden mielestä Kiinalla ei ole enää mitään tekemistä kommunismin kanssa paitsi puolueen nimen muodossa. Kiina on heidän mukaansa ”kapitalistisempi kuin Suomi”. Kiinaa johtaa yksipuoluejärjestelmä, joka ei näiden väitteiden mukaan yhdistettävissä kommunis-miin. Ks. Manninen 2018, s. 107. Tämä näkemys on kritiikille altis, koska yksipuoluejärjestelmä ja kiinalainen talous ovat suoraan jäljitettävissä marxisti-leninistiseen ideologiaan proletariaatin diktatuurista ja sosialismista yhdessä maassa. Näihin palataan myöhemmin tässä tutkielmassa.
Koska kommunismin vaikutukset ovat tulleet jäädäkseen, kommunismia on tutkittava syvällisemmin kuin vain kertaamalla kommunististen valtioiden rikoksia ja epäonnistumisia. 4
On totta, että liberalismia on alun alkaen pidetty kommunismin vastakohtana. 5
Sama pätee myös toisin päin. Kommunistisella teorialla olisi paljon opittavaa libera-lismista. Erona on kuitenkin se, että siinä missä liberalismi myönsi kehitystä vaativat kohtansa, kommunismi ei ole tähän asti pystynyt käsittelemään niitä realiteetteja, jotka ovat osoittaneet kommunismin tuottavan käytännössä huomattavan määrän kaaosta ja väkivaltaa.
4 Joidenkin lähteiden mukaan kommunististen valtioiden uhrien määrä on lähes 100 miljoonaa kuollutta. Tähän lasketaan muun muassa poliittisten vainojen uhrit, nälänhätään kuolleet, työlei-reillä kuolleet sekä poliittisiin ohjelmiin kuolleet. Tarkkoja lukuja on kuitenkin vaikea arvioida ja kuolleiden lukumäärä vaihtelee suuresti laskutavan mukaan. On silti selvää, että suppeimmilla mahdollisilla määritelmilläkin suoria kuolonuhreja on vähintään 10–20 miljoonaa. Ks. Valentino 2005, s. 75 ja 91.
[NL:ssa kuoli omien tutkimusten,mm. Memorialin mukaan 1.3 miljoonaa kyseenalaisin perustein tuomittua. Kiinasta on vaikea sanoa tarkkaan, koska sieltä ei ole väestötilastoja, mutta siitä "tar-kastelusta", joka on "Mustassa kirjassa", ei jää mitään muuta käteen kuin että maailman korkein syntyvyys laski radikaalisti pariksi vuodeksi. Sitä oli edeltänyt yli 10 vuoden "talkoot", joissa kolme ketaa niin paljon syntyi kuin kuoli.
5 Karl Marx (1818–1883) näki liberalismin yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttajana ja kapitalismin mahdollistajana. Ks. Carver 2008, s. 123.
6 Liberalismi syntyi ajatuksesta turvata yksilölle oikeuksia suhteessa valtioon 1700-luvun abso-lutismin takia, mikä loi edellytykset yksilönvapauksille, demokratialle ja oikeusvaltiolle. Ks. Held 2006, s. 56–57 ja Burchill 2013, s. 57.
7 Kekkonen 2013, s. 129.
8 Harari 2018, s. 27.
Kommunistit eivät ole vastanneet riittävästi siihen, miten liberalismissa resonoivat arvot, kuten vapaus ja yksilön suoja julkista kohtaan, ovat toteuttavissa kommunistisessa yhteiskunnassa.
Keskustelu kommunismista on monesti keskittynyt täysin sen taloudelliseen ulottu-vuuteen,onhan kommunismi pääasiallisesti kapitalistisen talousjärjestelmän kritiikkiä. Taloustieteilijät ovat ottaneet kantaa sekä puolesta että vastaan,onko kommunistinen järjestelmä ylipäätänsä mahdollista toteuttaa. 10
Edellä mainittujen seikkojen taustoittamana tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan oikeusvaltioperiaatteen mahdollisuutta marxisti-leninistisessä aatteessa.
9 Oikeusvaltio yhdistetään liberalismiin myös, koska Ranskan vallankumouksen jälkeistä aikaa voidaan kutsua oikeusvaltion aikakaudeksi. Oikeusvaltiosta on tullut hallitseva valtiomuoto lähes kaikkialla teollistuneessa lännessä, joka nousi yhdessä liberalismin kanssa vastustamaan kansa-laisten mielivaltaista kohtelua. Nykyään oikeus- ja hyvinvointivaltio tarkoittaa laajempaa asiaa kuin vain liberaalia oikeusvaltiota,joka keskittyi ainoastaan negatiivisiin vapauksiin. Ks. Kekkonen 2013, s. 124.
10 Kommunistinen kritiikki kapitalismia kohtaan nojautuu marxilaiseen työn lisäarvon teoriaan. Tämä teoria on herättänyt keskustelua vielä satoja vuosia sen jälkeen, kun Marx julkaisi sen teoksessaan Pääoma. Jotkut pitävät sitä alkuna oikeudenmukaisemmalle taloudelle, kun taas toiset ovat kritisoineet teorian olevan täysin epävalidi. Ks. Skousen 2007, s. 191–193 ja 217.
Tarkasteluunvalikoitui oikeusvaltioperiaate, koska sen peilaaminen marxismi-leninis-miin auttaa tuomaan esille aatteen ainutlaatuisuutta ja fundamentaalisia eroja libe-raalin demokratian kanssa.Lyhyesti kuvailtuna tutkielman tarkoitus on tehdä marxisti-leninistiselle aatteelle testi siitä,miten hyvin oikeusvaltioperiaatteella on sijaa marxis-ti-leninistisessä järjestelmässä.Tavoitteena ei ole antaa normatiivista tuomiota mihin- kään suuntaan, vaan ottaa selvää, miksi marxisti-leninistiset valtiot ovat tähän asti aina päätyneet oikeusvaltion vastaiseen tilaan ja onko sille selitys marxismi-leninismin käytännön epäonnistumisissa vai jopa ideologisella tasolla.
1.2 Oikeusvaltion määrittely ja tarkastelu tutkielmassa
Aluksi on tärkeää esitellä, millaisista lähtökohdista oikeusvaltiota tässä tutkielmassa lähestytään.Oikeusvaltio on tunnusomaisesti 1800-1900-luvun saksalaisen oikeudel- lisen ja poliittisen kulttuurin tuote. 11 Oikeusvaltion ajatuksena on ollut vastata mielivaltaiseen ja ennustamattomaan hallintoon ja lainkäyttöön. Ennen 1800-luvulla hallitsijalla oli lähes absoluuttinen valta ohjata kansalaistensa elämää.
Oikeusvaltioperiaate tuli asettamaan tälle rajat.12
Oikeusvaltion käsite on erityisesti valtiosääntöoikeudellisessa tutkimuksessa keskei-nen. Suomalaisessa kontekstissa jo Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti ja arvostettu oikeustieteilijä K. J. Ståhlberg (1865–1952) näki oikeusvaltion ja demokra-tian kietoutuvan yhteen.13 Oikeusvaltion tarkoituksena onkin turvata demokraattiseen lakiin perustuva yhteiskunnallinen kehitys.14
Oikeusvaltion aatteellisia juuria voidaan tosin löytää aiemmista historiallisista kehityskuluista kuten sydänkeskiajan oikeudellisesta vallankumouksesta, Englannin 1600-luvun poliittisesta historiasta ja Ranskan vallankumouskaudelta. Silti voidaan sanoa, että nykymuotoinen oikeusvaltio on pääosin 1800-1900-luvulta.
11 Tuori 2002, s. 49–65.
12 Oikeushistorian akatemiaprofessori Heikki Pihlajamäki (s. 1961) on kirjoittanut absolutismin kauden aikana vallinneesta politiaoikeudesta, jolla tarkoitetaan absolutistisen valtioideologian oikeutta. Politialla annettiin ruhtinasvallalle valtaa hallita alamaisiaan, mutta samalla määriteltiin vallankäytön rajat. Toisin kuin oikeusvaltio, joka on kanslaiskeskeinen, politiaoikeus oli ruhtinaskeskeinen. Ks. Pihlajamäki 1999, s. 18–19.
13 K. J. Ståhlberg on mainittu tunnetusti suomalaisen oikeusvaltiokäsitteen isäksi monessa yhteydessä. Hänellä on ollutkin keskeinen vaikutus suomalaisen valtiosäännön kehitykseen ja hän toimi mm.puheenjohtajana komiteassa,jonka tehtävänä oli laatia vuoden 1919 hallitusmuoto. Suomen hallitusmuodon säännökset painottivat hallinnon lainalaisuutta ja tuomioistuinten riippumatonta asemaa. Ks. Raitio 2017, s. 3–4 ja Tuori 2002, s. 56.
14 Ks. Hallberg 2004, s. 15. Tämä tulkinta on sidoksissa Hallbergin omaan oikeusvaltio-käsitteen tulkintaan, jota luonnehtii se, että oikeus ja demokratia nähdään dynaamisesti yhteen kietoutuneina käsitteinä.
Tämä johtuu siitä, että ensin 1800-luvulla oikeusvaltio alkoi tarkoittaa tarkemmin sellaista hallintojärjestelmää, jossa kaikkien kansalaisten negatiiviset vapaudet turvattaisiin, ja vasta 1900-luvulla oikeusvaltioon on kytketty demokratia ja perus- ja ihmisoikeudet. 15
On myös huomioitava, että oikeusvaltiota ei voi täysin sekoittaa angloamerikkalaisen sukulaisen rule of law’n kanssa, vaikka kyseessä ovat hyvin samanlaisista lähtökohdista syntyneet termit. 16
Oikeusvaltio ei käsitteenä ole muuttumaton. Sen sisältö on vähitellen vaihdellut yhteiskunnan mukana, ja esimerkiksi nykyisin oikeusvaltioperiaate ei ole rajattavissa pelkästään kansallisvaltioiden sisäisiin oikeusjärjestelmiin.Se tulee nähdä kantavana periaatteena myös kansainvälisessä oikeudessa. 17
Oikeusvaltiota on siten syytä tulkita aina konteksuaalisesti, koska historian tarkaste-lussa ei ole mahdollista sanoa, että ihmiset aina kehittävät oikeusvaltion periaatteita välttämättä oikeudenmukaisempaan suuntaan. 18 Esimerkiksi oikeusvaltioperiaate on ollut uhattuna Euroopassa 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa ja autoritää-risyyden nousua. 19 Lisäksi on huomattava, että oikeusvaltiokäsitteen tulkintaan vaikuttaa tarkastelijan oikeusfilosofiset lähtökohdat.
Oikeusvaltioperiaatetta voi tulkita vapaammin tai tiukemmin riippuen tarkastelijan asennoitumisesta. 20
Oikeusvaltioperiaatteen sisällöstä on esitetty lukuisia tulkintoja. Esimerkiksi valtio-sääntöoikeuden asiantuntija Antero Jyrängin (1933–2020) tunnetun määritelmän mukaan oikeusvaltio voidaan jäsentää kuuteen erilliseen osaan. Hän lähestyi aihetta valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta ja siksi luetteli yksityiskohtaisesti oikeusvaltiossa huomioitavat seikat. 21
Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen (s.1953) on puolestaan tiivistänyt oikeusvaltion tunnusmerkit neljään periaatteeseen. 22 Kyse ei ole niinkään erimieli-sestä koulukuntaerosta, vaan oikeusvaltion elementit ovat hahmotettavissa konteks-tista riippuen joko seikkaperäisesti tai laajemmin. Molempien tavassa jaotella löytyy sama sisältö, mutta eri painotuksella.
15 Oikeusvaltioaatteen tiivis historia, vaikkakin rule of law’n näkökulmasta ks. Bingham 2010, s. 10–33.
16 Oikeusvaltio on Rechtstaatin suora käännös. Pohjois-Euroopan saksalais-pohjoismaisille oikeuskulttuurille oikeusvaltion käsite on tuttu, mutta angloamerikkalaisessa piirissä käsite on jäänyt rule of law’n varjoon, mikä heijastuu ongelmana kääntää oikeusvaltio suoraan englanniksi. Lakikielen sanakirjassa ehdotukseksi on annettu state subject to the rule of law, mutta sitä ei käytetä kuin harvoin. Rule of law on myös vaikeaa suomentaa, mutta se tarkoittaa jollain tasolla yhdessä laillisuusperiaatetta (legality) ja oikeudenmukaisuutta (equity).Teoriassa siis oikeusvaltio terminä sisältää laajemmin asioita, mutta käytännössä oikeusvaltiota ja rule of law’ta käytetään keskenään vaihtokelpoisesti. Ks. Raitio 2002, s. 131–132.
17 Raitio 2017, s. 76–80.
18 Kekkonen 2019, s. 101.
19 Toisin kuin useat Euroopan maat, Suomi säilytti oikeusvaltioon pyrkivän valtiosääntönsä maailmansotien välisenä aikana. Kekkonen 2016, s. 174.
20 Tässä vaiheessa on hyvä erottaa näkökulmaeroina ns. thin rule of law ja thick rule of law. Esi-merkiksi Kiina väittää noudattavansa rule of law’ta, koska valtio noudattaa muodollisesti legitiimiä lainsäädäntöään. Oikeusvaltioperiaatetta tulkitaan kuitenkin länsimaissa laajemmin, eikä sitä pelkkä muodollinen thin rule of law täytä. Ks. Rule of law’sta ja Kiinan sosialismista juontuvista ideologisista ristiriidoista laajentaa sitä Seppänen 2016.
21 Jyränki 2003, s. 249.
22 Kekkonen 2013, s. 124.
Koska tutkielman on tarkoitus käsitellä aihepiiriänsä oikeushistoriallisesta näkökulmasta, käytetään tässä Kekkosen luomaa tiiviimpää jakoa valtiosääntöoikeudellisen erittelyn sijaan.
Kekkosen esittämällä tavalla yhtenä oikeusvaltion tunnusmerkkinä on pidettävä valtiovallan jakamista, jossa tyypillisesti erotetaan lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta. Vallanjako voidaan toteuttaa eri tavoin, mutta kaikki mallit pyrkivät estämään vallan keskittämisen absoluuttisesti yhdelle taholle.
Toisena oikeusvaltioperiaatteena voidaan mainita lakisidonnaisuus eli legaliteettiperiaate: julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin.
Oikeusvaltioon kuuluu kolmanneksi yhdenvertaisuuden periaate, jonka mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Historiallisesti yhdenvertaisuuden periaate on syntynyt sääty-yhteiskunnan kritiikistä. Neljäntenä oikeusvaltiossa on turvattu kansalaisille joukko perus- tai kansalaisoikeuksia. Yhtenä historiallisena ilmauksena tällaisista oikeuksista voidaan pitää Ranskan vallankumouksen jälkeistä ihmisoikeuksien julistusta. 23
Tässä tutkielmassa on tarkoitus pohtia,kuinka marxistileninistinen aate täyttää nämä neljä Kekkosen hahmottelemaa kumulatiivista kriteeriä. Oikeusvaltion tunnusmerkit käydään yksitellen läpi omissa luvuissaan, järjestelmällisesti edellä nähdyssä esittämisjärjestyksessä.
Poikkeuksena kuitenkin on se, että yhdenvertaisuuden periaate on liitetty perus- ja ihmisoikeuksiin, koska ne sisältyvät toisiinsa niin vahvasti, että niiden käsittely erikseen olisi liiallista tautologiaa. Näin ollen käsittelyluvuiksi jää kolme periaatetta: vallanjako-oppi, legaliteettiperiaate sekä perus- ja ihmisoikeudet. Tavoitteena näissä luvuissa on ensin selventää, mitä käsiteltävällä oikeusvaltion tunnusmerkillä yleisesti halutaan tarkoittaa ja sitten yrittää sovittaa tätä marxismi-leninismin periaatteiden kanssa yhteen, mikäli mahdollista.
1.3 Tutkimuskysymys, metodit ja lähdeaineisto
Ennen tutkimuskysymyksen esittelyä on vielä korostettava, että tässä tutkielmassa ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä marxismi-leninismin toteuttamaa politiikkaa yksityiskohtaisesti, vaan esitellä marxismi-leninistisen valtion ideologian pääasialliset seikat ja miten ne peilautuvat oikeusvaltioperiaatteeseen. Käytännön esimerkkejä on koetettu tuoda laajasti esille auttamaan teorian hahmottamisessa sekä siinä, miten marxisti-leninistinen teoria toteutuu todellisuudessa. Nämä ovat kuitenkin vain apuna teorian ymmärtämisessä.
23 Kekkonen 2013, s. 124–128.
Tarkastelun kohteena on nimenomaan marxismi-leninismi aatteena, jota kommunis-tisissa valtioissa omistautuneesti noudatetaan ja jolla kommunististen valtioiden politiikkaa perustellaan.
Tutkielman tutkimuskysymys voidaan yllä olevan pitkän pohdinnan taustoittamana tiivistää seuraavaan tapaan:
onko oikeusvaltioperiaate sovitettavissa yhteen marxismi-leninismin kanssa?
Vaikka tämä kysymys näyttäytyy napakalta, on oikeusvaltion laaja-alaisuuden takia aihepiiri lavea. Tämän vuoksi on entistä oleellisempaa, että tutkielma keskittyy mar-xismi-leninismin alla piileviin oikeudellisiin rakenteisiin, eikä käy läpi kaikkea, mitä marxismi-leninismi pitää sisällään. Lisäksi voidaan kysyä, miksi oikeusvaltioperiaate on tai ei ole sovitettavissa yhteen marxismi-leninismin kanssa. On tärkeää,että koko- naisvaltaisempaa arvioita oikeuden toteutumisesta marxismi-leninismissä tehdään, koska yksityiskohtaisten analyysien pohjalta tehtyä yhteenvetoa tästä aihepiiristä ei vielä ole.
Oikeusvaltioperiaatteen tuominen keskusteluun marxismi-leninismin oikeusjärjestel-mästä luo uuden näkökulman, joka auttaisi marxismi-leninismin ideologian yhä paremmassa ymmärryksessä jatkossa.
Laaja aihepiiri herättää aina kysymyksen metodeista. Oikeustieteessä metodien valinta ja niistä keskustelu ei ole niin yksiselitteistä ja siksi oikeuskirjallisuudessa on paljon puhuttu oikeustieteen metodien ongelmallisuudesta. Oikeuden yleistieteiden professori emeritus Kaarlo Tuori (s. 1948) on osuvasti kuvaillut, että oikeustiede kuuluu niihin tieteenaloihin, joita näyttää vaivaavan jatkuva huono omatunto. Ikään kuin oikeustieteilijän pitää erikseen todistella tieteellisyyttään, koska se eroaa muista yhteiskunnallisista tieteenaloista metodiensa puolesta. 24
Tämä tarkoittaa, ettei oikeustieteellä ole omaa vakiintunutta metodiaan, vaan se omaksuu metodinsa muista tieteenaloista. Voidaan puhua siten metodisesta pluralismista. 25
Oikeushistoria käyttää historian tutkimuksesta tuttuja metodeita sekä oikeusteoria ja -filosofia käyttävät tarkastelussaan filosofian eri haarojen tapoja käsitteellisten ana-lyysien ja teorioiden valossa. Tämä on täysin erotettava oikeustieteen lainopillisista töistä, jotka ovat hermeneuttisena tekstintulkintana lähinnä normatiivista tutkimusalaa. 26
Oikeustieteen identiteettiä epäselkeiden metodien takia on jouduttu problematisoi-maan. Toisin kuin luonnontieteissä tai monissa yhteiskuntatieteissä, oikeustieteellä ei ole tarjota mitään selkeää sapluunaa tutkimusten toteuttamiselle.
24 Tuori on puhunut tästä esitelmässään Suomalaisen Tiedeakatemian istunnossa 11.5.1998 sekä kirjoittanut oikeuden kaksista kasvoista myöhemmin lehteen esitelmänsä perusteella. Ks. Tuori 1998.
25 Hirvonen 2011, s. 9.
26 Husa 2017, s. 1089.
8
Toisaalta vaikka tästä ongelmakohdasta on puhuttu usein negatiiviseen sävyyn, ky-seessä voi olla oikeustieteen ainutlaatuinen positiivinen piirre, koska se ei tieteenala-na ole sidottu mihinkään tiettyyn toimintatapaan. Standardoidut tutkimussäännökset luovat paljon rajoja sille, mitä on ylipäätänsä edes mahdollista tutkia. Oikeustiede tarjoaa määrittelemättömyydellään joustavat instrumentit pureutua moniulotteisiin yhteiskunnan rakenteisiin kokonaisvaltaisesti oikeusjärjestelmän kautta. 27
Tässä tutkielmassa ei ole yleispätevää, standardoitua tutkimussäännöstä, josta voisi johtaa yhden tietyn metodin. Tutkimuskysymys oikeusvaltiosta ja marxismi-leninis-mistä on väistämättä poikkitieteellinen ja monimetodinen. Ensinnäkin sillä on vahva side oikeusteoriaan ja -filosofiaan 28, koska tutkielmassa vaaditaan näiden suuren käsityksen huolellista määrittelyä ja analysointia. Lisäksi oikeusvaltion ja marxismi-leninismin suhteen ymmärtämiseksi ne on hahmotettava oikeushistorian avulla laa-joiksi aikansa ilmiöiksi,joita ovat ohjanneet historialliset realiteetit.Lopulta tutkielmaan tulee pakolla hieman oikeusvertailevaa vivahdetta, koska oikeusvaltio on syntynyt länsimaisessa oikeusjärjestelmässä, kun taas marxismi-leninismi on nähty kuuluvan sosialistiseen – myös idän ja kolmannen maailman – oikeusjärjestelmiin.
Tämän tutkielman kannalta ensisijainen metodi on oikeuden rakenteellinen selittämi- nen, joka tunnetaan myös rakenneselityksenä tai kontekstualisointina. 29 Oikeushis- torian tutkimus on oikeudellisen muutoksen analyysiä. Tarkasteluun otetaan esimer-kiksi yhden aikakauden oikeudelliset instituutiot ja miten ne ovat muuttuneet suh-teessa ympäristöönsä. Tärkein idea tällä metodilla on, ettei mitään ilmiötä käsitellä tyhjiössä, vaan sitä tulkitaan kontekstin kanssa. Rakenteellinen selittäminen vastaa kysymykseen ”miksi” ja ”miten”– miksi muutos on tapahtunut ja miten se on ilmennyt oikeuden instituutioissa.Tätä on hyödynnettävä erityisesti siinä tutkielman osuudes-sa, jossa pohditaan kommunistisen vallankumouksen syitä ja seurauksia sekä oi-keusvaltioperiaatteen vaiheittaista kehittymistä yövartijavaltiosta hyvinvointivaltioon.
27 Aarnio 1997, s. 35–37.
28 Oikeusteoria ja -filosofia menevät käsitteellisesti helposti sekaisin ja niitä käytetään toistensa synonyymeina. Silti niissä on tärkeä vivahde-ero: oikeusfilosofiaa pidetään osana oikeusteoriaa eikä sillä ole sinänsä itsenäistä asemaa ainakaan suomalaisessa oikeustieteessä. Oikeusfiloso-fia on kuitenkin oikeusteoriasta erotettava oikeustiede,oikeustieteen ja filosofian risteymän luoma itsenäinen osa-alue. Ks. Hirvonen 2011, s. 28.
29 Ks. Kekkonen 1997, s. 129–146.
9
Pelkkä muutoksen selittäminen ei ole tarpeeksi tutkielmalle, joka sisältää paljon oi-keusteoreettista pohdintaa. Toinen oikeushistorian koulukunta, oikeuden aatehisto-rioitsijat ovat kiinnostuneita enemmän kysymyksestä ”mitä X todella sanoi” tai ”mitä X todella tarkoitti”. 30
Tavoitteena on siten historiallinen rekonstruointi sellaisena, kun se omana aikanaan formulointiin. Vaikka aatehistorioitsijat ja kontekstualisoijat tavanomaisesti asetetaan vaihtoehtoisiksi koulukunniksi, näiden lähestymistapojen on tarkoitus täydentää toisiaan tässä tutkielmassa, jossa koetetaan sekä hahmottaa marxismi-leninistisen teoreettinen pohja että sen seuraukset kommunistisen valtioiden oikeusjärjestelmiin. Marxisti-leninistisen aatteen perimmäinen luonne ja juuret on kaivettava esiin kontekstualisoinnin mahdollistamiseksi. 31
On selvää, että kommunismi on vahvasti politisoitunut aihe, joka herättää paljon en-nakko-oletuksia puolesta tai vastaan. Kommunismia ympäröivästä keskustelusta ei voi poistaa koskaan sen poliittista luonnetta, koska kommunismi on laaja-alainen yh-teiskuntafilosofia, joka pyrkii radikaalilla tavalla muuttamaan yhteiskuntamme järjes-telmää.Tässä tutkielmassa yritetään parhaimman mukaan seuloa poliittinen asennoi- tuminen sivuun ja tarkastella kommunistisia valtioita ja niiden marxisti-leninististä ideologiaa mahdollisimman objektiivisesti. Tämä on yksi syy tutkielman teoreettisem- malle painotukselle, koska vain toiminnan takana olevan ideologian kautta voidaan selittää ilmiöt mahdollisimman tosiasiallisesti. Kuitenkin on huomioitava, että mikään teksti ei synny tyhjiössä ja siksi tämänkin tutkielman perusarvot päätyvät lopulta analysoimaan kommunismia liberaalin demokratian linssin läpi. 32
Lähdeaineistoon on täytynyt suhtautua normaalia varautuneemmin, koska suuri osa kommunismia käsittelevistä teksteistä ovat poliittisesti johonkin suuntaan latautunei-ta. Tutkielmassa on vältetty käyttämästä liikaa popularisoituja kirjoja historiasta ja nii-den sijaan suosittu aatteellista ulottuvuutta selittäviä teoksia sekä oikeustieteellisissä julkaisuissa julkaistuja artikkeleita. Poikkeuksia kuitenkin on tehtävä,koska filosofiset ja oikeustieteelliset julkaisut pystyvät antamaan vain osan tarvittavasta tiedosta.
30 Kekkonen 1997, s. 143–144.
31 Merkityksestä ja ymmärryksestä aatteiden historiassa ks. johtava aatehistorioitsija Skinner 2002, s. 57–67.
32 Historiatieteitä on kutsuttu varsin politisoituneeksi tieteenalaksi. Historiantutkimus onkin men-neisyyden peilaamista nykyisyyteen, eikä tulkintaeroilta voi välttyä. Ks. Kekkonen 2016, s. 370.
10
Esimerkiksi Orlando Figesin (s.1959) menestyskirja vuodelta 2014 Vallankumouksen Venäjä, 1891 – 1991 sekä Stépahne Courtoisin (s. 1973) vuonna 1999 toimittama, paljon huomiota saanut Kommunismin mustakirja 33 ovat olleet tälle tutkielmalle korvaamaton apu, vaikkakin pelkästään kielen perusteella voidaan päätellä näiden molempien historioitsijoiden olevan vakaumukseltaan ainakin hieman antikommunis-tisia. Tutkielmassa on koetettu nähdä joidenkin kärkkäiden sanavalintojen läpi, koska niistä huolimatta molemmat teokset ovat kuvanneet kommunistisen aikakauden tapahtumia tarkasti ja paikkansapitävästi.
Lähdemateriaalin käytössä korostuu Neuvostoliitto, koska marxismi-leninismi on sen syntypaikka. Lisäksi Neuvostoliiton ansioista marxismi-leninismi levisi maailmalle kommunistisen internationalismin myötä. Neuvostoliiton tapahtumat sekä siellä käy-dyt keskustelut marxismi-leninismin aatteellisesta sisällöstä ovat olleet merkittäviä marxismi-leninismin määräytymisessä. Se, miten aate muokkautuu ajan myötä, tulee heijastumaan myös siihen, miten aate näkyy käytännössä. Kaikki marxismi-leninis-min alalajit ovat johdannaisia sen Neuvostoliitossa syntyneeseen alkulähteeseen. 34
Neuvostoliiton lisäksi esimerkkejä haetaan Kiinasta, koska se on valtava maa, jonka tapahtumista joka yhteiskunnan saralla on helposti saatavilla lähteitä.Kiinan kommu- nistinen vallankumous on myös suoraa jatkumoa Neuvostoliiton marxismi-leninismil-le, ja voidaan sanoa, että sinne perustettiin maailman ensimmäinen puhtaasti marxisti-leninistiselle ideologialle perustuva valtio. 35
Valitettavasti tutkielman tarkastelu jää hyvin Neuvostoliitto- ja Kiina-keskeiseksi tilan ja resurssien rajallisuuden takia, eikä marxismi-leninismin kaikkia muotoja pystytä käymään läpi.Joitakin nostoja Kaakkois-Aasiasta ja Etelä-Amerikasta on pyritty teke- mään marxismi-leninismin horisontin laajentamiseksi, mutta pääpaino on tutkielman teoreettisen näkökulman takia marxismi-leninismin juurissa Neuvostoliitossa ja Kiinassa. 36
Lähdemateriaalin etsintävaiheen aikana esille tuli mielenkiintoinen, mainitsemisen arvoinen yksityiskohta.
33 Kommunismin mustasta kirjasta on esitetty kritiikkiä. Courtoisin arviot kommunismin 100 miljoonasta kuolonuhrista ovat herättäneet arvostelua, koska kirjassa on laskettu hyvin laveasti kaikki mahdolliset tapahtumat.
Toisaalta lukumäärä on toissijainen, kun millä tahansa laskutekniikalla tulokseksi tulee useita kymmeniä miljoonia.Lukujen suurentelu oli silti omiaan viemään jotakin uskottavuutta.Ks. Tropey 2001, s. 139. Lisäksi kolme kirjan tärkeimmistä kirjoittajista (Karel Bartosek, Jean-Louis Margolin ja Nicolas Werth) irtisanoutuivat julkisesti Courtoisin johdannossa esittämistään väitteistä, joissa Courtois oli heidän mielestään oikonut mutkia suoraksi saadakseen kirjan teesiksi 100 miljoonaa kuollutta. Ks. Ghodseen 2017, s. 140.
34 Ks. Lih 2017, s. 161.
35 Mao oli marxisti-leninisti ja stalinisti, joka kehitti oman marxisti-leninistisen haaransa, Mao Zedongin (1893 – 1976) ajattelun tai maolaisuuden. Lisää tästä luvussa 2.
36 Marxismi-leninismin laajan haarautumisen hahmottamiseksi aikajana ks. Parker 2009
11
Teoreettisempi keskustelu marxisti-leninistisestä tai sosialistisesta oikeusjärjestelmästä painottuu erityisesti 1970 – 1980-luvulle. 37
Aihepiiri on ollut tuolloin selkeästi kuuma peruna oikeustieteellisessä keskustelussa. 38
Marxismi-leninismistä julkaistiin enimmäkseen englanninkielisiä artikkeleita, joissa keskusteltiin läntisen ja idän oikeuskäsitysten eroista sekä kylmän sodan aiheutta-masta maailman polarisoitumisesta. Artikkelien kirjoittajat eivät aavistaneetkaan, että Neuvostoliitolla ei ollut jäljellä enää kymmentä vuottakaan.
Sosialistista oikeutta ja sen tulevaisuutta käsiteltiin analyyttisesti ja objektiivisesti, kuin se olisi tullut jäädäkseen. Tätä voidaan pitää etuna tutkielmalleni,koska Neuvos- toliiton hajoamisen jälkeen keskustelu kiinnittyi järjestelmän epäonnistumiseen, eikä seikkaperäistä juridista analyysiä ollut saatavilla enää kuin harvoin. Katse on kään-nettävä kiinalaista oikeusjärjestelmää käsitteleviin lähteisiin, jotka selittävät miten sosialismi on muokkautunut uuden sukupolven aikana.
Toisaalta ylipäätänsä marxismi-leninismiä on käsitelty yllättävän vähän oikeuden nä-kökulmasta.Yleensä se on lakaistu sivuun pikaisesti sen jälkeen,kun todetaan järjes- telmän olevan vain perustavanlaatuisesti mielivaltainen tai epäoikeudenmukainen. Kielimuurin takia tutkielmassa on hyödynnetty englanniksi käännettyjä alkuperäisläh-teitä ja englanninkielistä kirjallisuutta. Esimerkiksi venäläinen ja kiinalainen oikeustie-teellinen tutkimus on harmillisesti näin rajautunut kokonaan pois, mikä voi aiheuttaa epätasapaino-ongelman. Sattumalta juuri angloamerikkalainen maailma oli kylmän sodan aikaan lujasti antikommunistinen.Erityisesti marxisti-leninismiä kommentoivien artikkeleiden ja kirjojen kanssa tutkielmassa on huomioitu, että kirjoittajalla saattaa olla vinouma liberalismin suuntaan. Kuitenkin teoreettista esittelyä ja pohdintaa on vaikea manipuloida, erityisesti kun Neuvostoliiton oikeusteoreetikkojen omat teokset ovat helposti saatavilla. Joka tapauksessa marxismi-leninistisestä oikeusjärjestel-mästä ja sen oikeusteoreettisista lähtökohdista on rajallisemmin lähteitä kuin osaisi odottaa.
Sen sijaan oikeusvaltiota koskevia lähteitä on paljon ja ne ovat lähes poikkeuksetta kaikki tarkkoja ja analyyttisiä. Näitä lähteitä on niin runsaasti, että tutkielmaan on va-littu vain osuvimmat ja tuoreimmat lähteet. Tutkielmassa on turvauduttu ensisijaisesti suomalaiseen kirjallisuuteen oikeusvaltion osalta, koska suomalainen käsitys oikeusvaltiosta eroaa hieman anglosaksisesta rule of law’sta, kuten edellä käsiteltiin.
37 Tälle tutkielmalle tärkeitä julkaisuja ovat muun muassa Hugh Collinsin Marxism and Law (1982) sekä Christine Sypnowichin The Concept of Socialist Law (1990) sekä Leszek Kolakowskin artikkeli Marxism and Human Rights (1983).
38 Suomalaisessa oikeustieteen keskustelussa marxismi oli pinnalla myös näihin aikoihin, esimerkiksi Lars D. Erikssonin väitöskirja Marxistisk teori och rättsvetenskap (1980) ja Martin Scheininin artikkeli Marxilainen oikeuden kuoleutumiskeskustelu – erityisesti J.B.Pashukaniksen teoria (1988).
Vaikka oikeustieteellisen keskustelun globalisoituessa oikeusvaltio ja rule of law ovat lähentyneet tarkoittamaan lähes identtisiä asioita, oikeusvaltion yksityiskohtaisem-massa ja vaiheittaisessa tarkastelussa on hyvä tukeutua vain yhteen selkeään käsit-teeseen. On siksi hyvä huomioida, että tutkielman premissit perustuvat erityisesti pohjoiseurooppalaiseen tai saksalais-pohjoismaiseen käsitykseen oikeusvaltiosta, vaikka oikeusvaltioperiaatetta voidaan pitää jossain määrin universaalina.
Näiden tutkimuskysymysten, metodien ja ajatusten avulla tässä tutkielmassa lähde-tään vastaamaan vaiheittain, kuinka oikeusvaltioperiaate on yhdistettävissä marxisti-leninistiseen aatteeseen. Aluksi,tätä johdantoa seuraavassa luvussa, asetetaan mar- xismi-leninismi poliittiselle kartalle ja määritellään se tarkemmin, jotta voidaan edetä aiheen varsinaiseen käsittelyyn mahdollisimman selkeistä lähtökohdista. Sitten tutki-elmassa on kolme lukua kolmesta aikaisemmin esitellystä oikeusvaltion osaaluees-ta, jotka kaikki omalta osaltaan vastaavat tutkimuskysymykseen. Jotakin haastetta luo se, etteivät oikeusvaltion periaatteet ole täysin lokeroitavissa omille sektoreilleen, koska ne liittyvät toisiinsa erottamattomasti. Niiden käsittely täysin irrallaan on mah-dotonta, joten ne päätyvät viittaamaan toistensa välillä paikoittain. Hyvänä puolena on kuitenkin se, että ensiksi vallanjako-opin päälle on helppo rakentaa legaliteettipe- riaatetta, ja taas näiden kahden jälkeen perus- ja ihmisoikeuksista syvällisemmin keskusteleminen on mahdollista. Tässä järjestyksessä tutkielmassa tullaan luonnolli-sesti etenemään, kunnes viimeinen luku tuo kaiken yhteen ja antaa loppupäätelmät tutkimuskysymystä varten.
2.1 Marxismi-leninismi poliittisella kentällä
Tutkielman tarkkarajaisuuden takia poliittisen käsitteistön tarkentaminen on ensisijai-sen tärkeää. Yhteiskunnallisessa keskustelussa sosialismi,kommunismi ja marxismi-leninismi jäävät useasti määrittelemättä,mikä johtaa esitettyjen väitteiden virheellisiin tulkintoihin. 39
Ongelmaa syventää vielä se,että sosialismista johdannaisia sanoja käytetään kuvaa- maan täysin sosialismista eroavia poliittisia järjestelmiä. Näin ollen on aluksi, ennen oikeusvaltion periaatteiden läpikäymistä, selvennettävä missä marxismi-leninismi si-jaitsee poliittisella kentällä, ja tämän jälkeen vielä tarkemmin perehdyttävä marxismi-leninistiseen teoriaan.
Ensimmäisenä on syytä osoittaa erot sosiaaliliberalismin,sosiaalidemokratian ja mar- xismin välillä.Sosiaaliliberalismi tarkoittaa 1800-luvun lopulla kehittynyttä aatetta,joka yhdistää klassisen liberalismin ja hyvinvointivaltion aatteen. Liberalistisen perinteen mukaisesti valtion tulee valvoa ja kontrolloida kansalaisiaan mahdollisimman vähän, kunhan sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu mahdollisuuksien tasa-arvona. On tärkeää huomioida, että nimestään huolimatta sosiaaliliberalismilla ei ole sukua varsinaiselle sosialismille. Sen sijaan sosiaalidemokratia kehittyi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun vaihteessa uudeksi sosialismin suuntaukseksi, jolla on vahvat juuret marxismissa.
Toisin kuin klassinen marxismi, sosiaalidemokratia torjuu ajatuksen nopeasta vallan-kumouksen kautta tapahtuvasta yhteiskunnan muutoksesta sosialismiin. Yhteiskun-nan tulee aatteen mukaan demokraattisesti vähitellen muuttaa järjestelmää sosialis-tisemmaksi. Sekä sosiaaliliberaalit että sosiaalidemokraatit hyväksyvät kapitalistisen talousjärjestelmän, kunhan se on jollain tavoin rajoitettua. 40
Sosiaalidemokratia on erotettava demokraattisesta sosialismista, joka korostaa kan-sanvaltaan perustuvaa valtiojärjestystä täysin sosialistisen talouspolitiikan rinnalla.41
39 Jo vuonna 1848 Kommunistisen manifestin esipuheessakin on todettu, että kommunismin tar-kan määritelmän puute on aiheuttanut yhteiskunnallisessa keskustelussa tyhjiön kommunismin vapaalle tulkinnalle. Manifesti julkaistiin osittain juuri tämän syyn takia, tarkoituksena avata tarkkarajaisempaa yhteiskunnallista keskustelua kommunismista.
40 Richardson 2001, s. 36–37 ja Berman 2006, s. 21–28.
41 Esimerkiksi Yhdysvaltain demokraattisen puolueen senaattori Bernie Sanders virheellisesti kutsui 2.3.2020 Fox Newsin pitämässä televisiohaastattelussa Town Hall with Bernie Sanders Suomen ja Tanskan järjestelmää demokraattiseksi sosialismiksi. Pohjoismaat ovat sosiaalilibe-raaleja ja sosiaalidemokraattisia valtioita, mutta ne eivät voi olla sosialistisia kapitalistisen talous-järjestelmänsä takia. Sanders on koko uransa aikana pitkäjänteisesti puolustanut nimenomaan demokraattista sosialismia ja on siksi kertovaa, että myös hän on tietämätön sosiaalidemokratian ja demokraattisen sosialismin perustavanlaatuisista eroista. Ks. Fox News 2020.
14
Ideologia tuli tunnetuksi autoritäärisen sosialismin vastavoimaksi Neuvostoliitossa ja muualla 1900-luvulla. Demokraattisesta sosialismista ei ole tarkkaa määritelmää, mutta yleisesti kuvailtuna se pyrkii luomaan sosialistisen valtion ilman vallankumous-ta. Se torjuu kokonaan marxismi-leninististen aatteen väkivaltaisuuden ja radikalis-min, mutta vastustaa kuitenkin kapitalistista talousjärjestelmää. Neuvostoliiton loppu-ajan valtiomallia on luonnehdittu demokraattisen sosialismin esimerkiksi, varsinkin kun Mihail Gorbatšov (s. 1931) sanoi alulle panemaansa perestroikaa tavaksi rakentaa ”humaani ja demokraattinen sosialismi”.42
Suurin osa itseään sosialisteiksi kutsuvista tarkoittavat nimenomaan demokraattista sosialismia puhuessaan sosialismista yleensä. 43
Edellä mainituilla kolmella aatesuuntauksilla on keskenään enemmän eroja kuin yh-täläisyyksiä. 44 Vaikka sosialismi on nähtävä laajana kattoterminä,on sillä yksi oleel- linen määritelmä:sosialismin tavoitteena on luoda tuotantovälineiden yhteishallintoon perustuva yhteiskunta yksityisten omistajien sijaan. Siten demokraattinen sosialismi on edellä mainituista poliittisista järjestelmistä ainoa, joka säilyttää sosialismin aat-teellisen ytimen. Sosialismi ja kapitalismi ovat aatteellisesti sen verran erillään toisis-taan, että vahvasti kapitalistisia periaatteita noudattavan valtion on mahdoton olla sosialistinen, vaikka siellä toteutettaisiin laajamittaisesti vasemmistolaista sosiaali-politiikkaa. Tämän vuoksi sosiaalidemokratia on nähtävä kapitalismin alalajina, vaikka se on juontanut itsensä marxismista.
Sosialismin lukuisiin eriäviin aatesuuntauksiin on pureuduttava syvällisemmin, jotta tutkielman rajaus marxismi-leninismistä on mahdollisimman selkeä. Ensinnäkin on määriteltävä sosialismin ja kommunismin suhde, joka on yhteiskuntatieteissä ollut jatkuvan keskustelun alla. Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin pitää sitä, että kaikki kommunismi on sosialismia, mutta sosialismi ei ole automaattisesti kommunismia. Kommunismi tähtää tuotantovälineiden täydelliseen yhteisomistukseen, kun taas sosialismille voi riittää pelkkä valtiojohtoinen tuotantovälineiden hallinta. Esimerkiksi demokraattinen sosialismi voidaan toteuttaa ilman kommunistista aatetta, vaikka ne monesti esitetään yhdessä.
42 Elliott – Dowlah 1994, s. 73.
43 Busky 2000, s. 7–8.
44Kansallissosialismi voidaan nähdä myös yhtenä sosialismin muotona, mutta aiheen monimut- kaisuuden ja kiistanalaisuuden vuoksi se jätetään tässä käsittelemättä. Saksan natsipuolue (saks. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei) toteutti työläisiin vetoavaa politiikkaa ja pyrki poistamaan yhteiskunnan elitistiset rakenteet kansallistamalla juutalaisten omaisuutta. Puolueen tavoitteena ei ollut ylikansallisen kommunistisen yhteiskunnan toteutus, vaan oman kansan kollektiivinen etu. Tarkemmin kysymyksestä ks. Aly 2008, s. 310 – 325.
15
Sosialismi ja kommunismi ovat periaatteellisesti sidoksissa toisiinsa, koska sosialis-min alkuperäisenä tavoitteena on ollut luoda kommunistinen yhteiskunta ilman valtiota, rahaa ja yhteiskuntaluokkia. 45
Vielä on erotettava kommunismin kaksi täysin erilaista suuntausta: marxismi, joka on tunnettu myös valtiososialismina,ja anarkokommunismi.Siinä missä marxismi katsoo sosialismin ja sosialistista politiikka toteuttavan valtion olevan välttämätön välietappi kommunistiseen yhteiskuntaan pääsemiseen, anarkokommunistit haluavat siirtyä suoraan kapitalismista kommunismiin. Näiden kahden koulukunnan erot juontuvat jo kommunismin syntyajoille, ja esimerkiksi anarkistien oppi-isä Mihail Bakunin (1814 - 1876) ja Marx ottivat yhteen jo kommunistien ensimmäisessä internationaalissa. 46
Nykyään marxismilla on huomattavasti suurempi seuranta kuin marginaaliseksi suuntaukseksi jääneellä anarkokommunismilla.
Lisäksi marxismi on jaettavissa klassisiin marxismin seuraajiin eli ortodokseihin sekä uudistusmielisiin marxisteihin eli revisionisteihin. Ortodoksinen marxismi on suoraa jatkumoa klassiselle marxismille. Se jatkaa marxismin kehittämistä Marxin kuoleman jälkeen, koska Marxin teoria jäi keskeneräiseksi.Ortodoksisen marxismin tavoitteena on myös yksinkertaistaa ja systematisoida marxismia selventämällä epäselvyyksiä ja sisäisiä ristiriitaisuuksia,mutta kuitenkin pysyä mahdollisimman uskollisena lähdema- teriaalille.Marxismi-leninismi luetaan ortodoksiseen marxismiin,koska se on laajenta- nut ja tarkentanut keskeisiä aatteita muun muassa proletariaatin vallankumouksesta ja yksipuoluejärjestelmästä. Marxismi-leninismi on selkeästi tunnetuin ortodoksisen marxismin suuntaus.
Marxilainen revisionismi sen sijaan pyrkii muuttamaan dogmaattista klassista mar-xismia fundamentaalisella tasolla. Revisionistit torjuvat muun muassa marxilaiselle keskeisen ajatuksen työväen vallankumouksesta ja vaihtoehtoisesti esittävät, että sosialismi on saavutettavissa rauhallisesti demokraattisin keinoin. Sosiaalidemokra-tia voidaan laskea revisionistiseen marxismiin, mutta toisaalta se on muuttanut klas-sista marxismia niin paljon, ettei sitä voida enää laskea varsinaiseksi sosialistiseksi aatteeksi.
45 Paino on pidettävä vankasti sanalla käsitteessä ”yhteiskunta”, koska kommunistinen yhteis-kunta ei tarkoita samaa kuin kommunistinen valtio.Kommunistinen valtio on kommunistisen puo-lueen johtama sosialistista politiikkaa toteuttava valtio. Kommunistiset puolueet kutsuvat itseään ideologisesti kommunistiseksi,mutta niiden ne määrittelevät oman politiikkansa sosialistiseksi. Näin ollen kommunistista yhteiskuntaa ja täysin kommunistista politiikka ei ole mahdollista toteut-taa valtiossa,sillä se on teoreettisesti jo itsessään ristiriitainen tilanne.Tämän takia on mahdollista väittää, ettei kommunismia ole laaja-alaisesti kokeiltu, koska sillä tarkoitetaan kommunistista yhteiskuntaa eikä valtiota.
46 Nimtz 2015, s. 154.
16
Marxilaisten kesken revisionismille on muodostunut negatiivinen konnotaatio, koska revisionismi on luopunut suuresta osasta marxismin ydinajatuksista. 47
Harva marxilainen kutsuu itseään revisionistiksi ja siksi revisionismin marxilaisista juurista huolimatta olisi harhaanjohtavaa kutsua revisionismia suoranaisesti marxismiksi. 48
Revisionismi kuitenkin jakaa marxilaisen perusaatteen historiallisesta materialismista ja yhteiskunnan kehityksestä kommunistista ideologiaa kohti. 49 Kun puhutaan yleisesti kommunismista,tarkoitetaan sillä yleensä marxismi-leninismiä. 50
Se syntyi 1920-luvun lopulla Neuvostoliitossa Leninin kuoleman jälkeen ja nimensä mukaisesti pyrkii seuraamaan ja systematisoimaan Leninin tulkintaa marxismista. Neuvostoliiton johtaman kommunistisen internationaalin välityksellä se levisi kan-sainvälisesti huomattavan nopeasti 1900-luvulla ja erityisesti sen jälkipuoliskolla. 51
Marxismi-leninismi on historiallisesti laajimmin toteutettu sosialismin muoto. Yhteen-sä 29 valtiota on ollut jossain vaiheessa avoimesti marxisti-leninistinen, ja näistä viidellä on vielä marxisti-leninistinen valtiodoktriini. Nykyiset marxisti-leninistiset maat ovat Kiina, Vietnam, Laos, Kuuba ja Pohjois-Korea 52, joissa kaikissa vallassa on maan valtiosäännössä absoluuttisen vallan saanut yksi kommunistinen puolue. 53
47 Revisionismin kasvoiksi on tullut saksalainen sosiaalidemokraatti Eduard Bernstein (1850 – 1932). Vuonna 1899 hän julkaisi teoksensa Sosialismin edellytykset, jossa hän esitteli ajatuksen-sa marxismin uudistamisesta.Lisää revisionismista ks. Dennis – Duclos – Foster 2011. Bernstein näkemyksillä on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen sosiaalidemokratiaan. Esimerkiksi presi-dentti Mauno Koivisto (1923–2017) on kuvannut itseään Yleisradion vuoden 1982 vaalipanee-lissa bernsteinilaiseksi sosialistiksi, mutta kielsi olevansa marxilainen sosialisti. Ks. Rytsä 2018.
48 Vaikka Bernstein kutsui itseään revisionistiksi, on termi tullut myöhemmin latautuneeksi. Sitä käyttää enimmäkseen ne marxistit, jotka uskovat, että revisionismi vesittää tai kokonaan hylkää marxismin. Siksi revisionismia käytetään kuvaamaan yleensä muita eikä itseään ja se on ollut jopa haukkumasana vääräoppiselle. Revisionismia vastustava marxilainen liike on antirevisionis-mi, joka sai alkunsa marxismi-leninistisessä ympäristössä 1950-luvulla. Ks. Steger 1997, laajasti.
49 Yhtenä revisionistisena ja antivallankumouksellisena suuntauksena voidaan pitää eurokom-munismia, joka koittaa yhdistää kommunismia länsimaisen demokratian kanssa. Aate nousi pinnalle Euroopassa 1970-luvulla ja moni kommunistinen puolue siirtyi kannattamaan ideologista uudistumista. Eurokommunismin merkitys on kuitenkin vähäinen ja se jäi pääosin vain 1970 – 1980-luvun liikkeeksi. Ks. Balampanidēs 2019, laajasti.
50 Busky 2000, s. 6–8.
51 Kommunistinen internationaali eli Komitern oli Venäjän kommunistisen puolueen perustama kansainvälinen yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena oli tukea proletariaatin vallankumousta ympäri maailmaa. Kyseessä oli kaikkien kommunististen puolueiden keskusorganisaatio, joka oli määräysvallassa kansallisten jäsenjärjestöjen asioista. Ks. Wolikow 2017, s. 233–238.
52 On väitettävissä, että Pohjois-Korea on irtisanoutunut marxismi-leninismistä ja korvannut sen juche-aatteella. Juche perustuu kuitenkin marxismi-leninismiin ja on säilyttänyt ajatuksen prole-tariaatin diktatuurista, joka on saatavissa vallankumouksen keinoin. Ominaista juchelle on yksin-valtaisen johtajan korostaminen ja teokratiamainen eetos. Syy marxismi-leninismin poistamiseen vuonna 1972 oli poliittinen, koska kansalaisten haluttiin ottavan vaikutteita vain pohjoiskorealai-sista johtajista. Juchen syntymästä ja filosofiasta ks. Park 2002, laajasti. Tässä tutkielmassa juchea käsitellään osana marxismi-leninismiä.
53 Vuonna 1985 yksi kolmasosa maailman väestöstä eli marxismi-leninismin alaisuudessa tavalla tai toisella.
Ks. Lansford 2007, s. 9–24 ja 36–44.
17
Kuvio 1. Sosialismin,kommunismin ja marxismin suhde havainnollistettuna kaavioon. Tätä kaaviota ei ole tarkoitettu kuvaamaan tyhjentävästi kaikkia sosialistisia suuntauksia, vaan hahmottamaan marxismi-leninismin ja sen varianttien sijainti poliittisella kentällä.
2.2 Marxisti-leninistinen teoria
Marxismi-leninismi mahdollisimman ytimekkäästi kuvailtuna tarkoittaa kommunisti-sen vallankumouksen yhteiskuntatieteellistä teoriaa. Marxismi-leninismiin sisältyy paljon erilaisia teorioita vallankumouksesta ja kommunistisen yhteiskunnan luomi-sesta. Näiden kaikkien ajatusten ytimenä on käsitys tieteellisestä sosialismista. 54
54 Tieteellinen sosialismi on jo vuonna 1840 ranskalaisen anarkisti Pierre-Joseph Proudhonin (1809–1865) käyttämä termi kirjassaan Qu’est ce que la propriété, jossa kuvataan yhteisöä, jota johtaa tieteelliseen tutkimukseen perustuva hallitus. Myöhemmin vuonna 1880 Friedrich Engels (1820 – 1895) käytti samaa termiä kuvatakseen Marxin teoriaa kirjassaan Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi. Kiintoisaa kuitenkin on, ettei Proudhon yhtynyt Marxin ajatuksiin, mikä johti ensimmäiseen jakoon anarkistien ja marxistien välillä. Ks. Hoffman 1967, s. 409 – 430.
55 Tarkemmin marxismi-leninismin teoreettisesta pohjasta ks. Otto Wille Kuusisen (1881–1964) vuonna 1959 Neuvostoliitossa ilmestynyt oppikirja Marxismi-leninismin perusteet. Teosta pide-tään yhtenä dialektisen materialismin ja leninistisen kommunismin erinomaisena yleisesityksenä, vaikkakin se oli tilattu Neuvostoliiton keskuskomitean toimesta. Yhtenä motiivina teoksen julkai-sulle on pidetty puolueen ideologian uudistamisen tai selkeyttämisen tarvetta Stalinin kuoleman jälkeen. Ks. Renkama 2007, s. 21–25.
Marxismi-leninististä teoriaa on sujuvinta lähestyä kronologisesti vaiheittain, koska uuden sukupolven vallankumoukselliset tuovat aina omat lisäyksensä tieteelliseen sosialismiin, jotta se soveltuisi enemmän sen aikaiseen ympäristöön. Jokainen vaihe tulee nähdä edellisen vaiheen jatkumona, joka on ympäristön muuttuessa saanut murroksen. Tässä jatkumossa jotkut periaatteet edellisestä vaiheesta säilytetään edelleen kehitettäviksi, mutta osa julistetaan epäpäteviksi ja pudotetaan marxismi-leninismin seuraavasta muodosta pois. Marxisti-leninistit säilyttävät yleensä vain jo-kaisen vaiheen universaalit periaatteet, joita voi hyödyntää seuraavan vaiheen kehit-tämisessä. Marxismi-leninismin kerrostuksellisuuden ymmärtämiseksi on lähdettävä täysin perusteista, marxismista.
[RJK: Dialectical Materialism
the philosophy of Marxism-Leninism; a scientific world view; a universal method of cognition of the world; the science of the most general laws of the movement and development of nature, society, and consciousness. Dialectical materialism is based on the achievements of modern science and advanced social practice;it is constantly developed and enriched as they progress. It constitutes the general theoretical foundation of Marxist-Leninist teaching. Marxist philosophy is materialistic, since it proceeds from the recognition of matter as the sole basis of the world; it views consciousness as the attribute of a highly organized, social form of matter’s motion, a function of the brain, the reflection of the objective world. It is called dialectical be-cause it recognizes the universal interrelationship between objects and phenomena and stresses the importance of motion and development in the world as the result of the internal contradictions operating in the world itself. Dialectical materialism is the highest form of modern materialism and the sum total of the entire preceding history of the development of philosophical thought.
Origin and development. Marxism as a whole, and dialectical materialism, a com-ponent of it, emerged in the 1840’s, when the proletariat’s struggle for its social libe-ration imperiously demanded some knowledge of the laws of development of socie-ty. This was impossible without materialist dialectics and the materialist explanation of history. The founders of dialectical materialism, K. Marx and F. Engels, subjected social reality to a profound, thoroughgoing analysis, critically reworking and assimila-ting everything positive that had been achieved previously in the areas of philosophy and history and creating a qualitatively new world view that became the philosophi-cal basis for the theory of scientific communism and for the practical activity of the revolutionary workers’ movement. Marx and Engels were developing dialectical ma-terialism in a sharp ideological struggle against various forms of the bourgeois world view. ... ]
Dialektinen materialismi yhdisti G. W. F. Hegelin (1770–1831) teoreettisen dialektiikan materialistiseen maailmankuvaan.
" Dialectic
(also, dialectics), the doctrine of the most general principles of emergence and development, whose internal source is viewed as the unity of and conflict between opposites.
In this sense dialectic, beginning with Hegel, is contrasted with metaphysics — the mode of thought that considers things and phenomena as unchanging and indepen-dent of each other. As characterized by V. I. Lenin, dialectic is a doctrine of develop-ment in its most complete and profound form, free from one-sidedness; a doctrine concerning the relativity of human knowledge (which provides us with a reflection of eternally developing matter). In the history of dialectic, the following principal stages can be clearly distinguished: the spontaneous, naive dialectic of the ancient thinkers; the dialectic of the Renaissance philosophers; the idealistic dialectic of German clas-sical philosophy; the dialectic of the 19th-century Russian revolutionary democrats; and the Marxist-Leninist materialist dialectic as the highest form of modern dialectic. In the philosophy of Marxism-Leninism, the unity of materialism and dialectic has received a scientific basis and a logically consistent expression.
Dialectical thought has very ancient origins. Ancient eastern and Graeco-Roman philosophy created everlasting patterns for the dialectical world view. The ancient dialectic, based on a living, sensory perception of the material world, beginning with the very first conceptions of Greek philosophy,formulated an understanding of reality as something that changes and becomes, combining opposites within itself. The phi-losophers of early Greek classicism spoke about universal and eternal motion and at the same time imagined the cosmos in the form of a completed and perfect entirety, something eternal and at rest. This was the universal dialectic of motion and rest.
Furthermore, they understood the universal mutability of things as resulting from the transformation of any one specific basic element (earth, water, air, fire, and ether) into any other one. This was the universal dialectic of identity and variety. Heraclitus and other Greek natural philosophers formulated the ideas of external becoming and of movement as the unity of opposites.
Aristotle considered Zeno of Elea to be the first dialectician.It was precisely the Elea- tics who sharply contrasted unity with multiplicity and the intellectual world with the sensory world.Based on the philosophy of Heraclitus and the Eleatics,a purely nega- tive dialectic came into being among the Sophists, who in the constant changing of mutually contradictory things and ideas saw the relativity of human knowledge. They developed dialectic to a point of extreme skepticism,not excluding even morality. The Sophists and Socrates played a great role in the history of dialectic. It was precisely they who, in departing from the dialectic of being as it was espoused during early classicism, led human thought into stormy motion, with its eternal contradictions and unceasing search for truth in an atmosphere of fierce quarreling. They pursued the truth by means of increasingly refined and precise intellectual concepts and catego-ries. The spirit of the eristic and the question-and-answer, conversational theory of dialectic, as introduced by the Sophists and Socrates, began to penetrate all ancient philosophy and the dialectic that was a part of it.
Although he continued Socrates’ thought and treated the world of concepts and ideas as a specific, independent reality, Plato understood dialectic not only as the division of concepts into precisely separated species (as Socrates had done) and not only as the search for truth with the aid of questions and answers, but also as knowledge of relative existence and genuine existence. He considered it possible to achieve this knowledge only by means of adducing contradictory particulars into the whole, or the general. Remarkable examples of this kind of ancient, idealistic dialec-tic are contained in Plato’s dialogues. Plato provides the following five principal cate-gories of dialectic: motion, rest, variety, identity, and being; consequently, being is treated by Plato as an actively self-contradictory, coordinated, separate entity. Every-thing proves to be identical with itself and with everything else; it is also at rest and in motion within itself and in relation to everything else.
Aristotle, who transformed Platonic ideas into the forms of things and, moreover, int-roduced the doctrine of potentiality and energy (as well as a number of other, analo-gous doctrines), developed dialectic further. In his doctrine of the four causes — ma-terial, formal,final and efficient - Aristotle asserted that all of them exist in everything, and each is completely indivisible and identical with the thing it exists in. Aristotle’s doctrine of a prime mover who thinks himself - in other words, is himself both subject and object — is a fragment of the very same dialectic. By designating the doctrine of probable judgments and conclusions or the doctrine of appearances as dialectic, Aristotle provides a dialectic of becoming, since potentiality itself is only possible in the sphere of becoming. Lenin said: “Aristotle’s logic is an inquiry, a searching, an approach to Hegel’s logic — and it, the logic of Aristotle (who everywhere, at every step, raises precisely the question of dialectics),has been made into a dead scholas- ticism by rejecting all the searchings, waverings, and modes of teaming questions” (Poln. sobr. soch., 5th ed., vol. 29, p. 326).
... "
Historical Materialism
(the materialist conception of history), the Marxist theory of the development of so-ciety and a methodology for the cognition of society. The object of historical materia-lism is society, as an integral and developing social system,and the general laws and driving forces of the historical process. Historical materialism is an essential part of Marxist-Leninist philosophy and at the same time a specific component of the system of social sciences.
Historical materialism is organically linked with dialectical materialism. The unity of dialectical and historical materialism does not cancel out the relatively independent character of historical materialism as a science of society having its own conceptual apparatus and having elaborated a philosophical and sociological methodology for social cognition. The necessity for such a philosophical science of society is deter-mined primarily by the fact that any social theory analyzing human activity encoun-ters the problem of the relationship between people’s consciousness and their exis-tence. Historical materialism offers a solution to this fundamental philosophical prob-lem in regard to society, that is, the question of the correlation between the social existence of people and their consciousness, by following the general philosophical principles of dialectical materialism and basing itself on the facts of history itself. Having discovered the laws and driving forces of social development, the founders of historical materialism raised sociology to the level of a genuine science of society. Historical materialism also served as an overall Marxist theory of sociology, disclo-sing the specific structural elements of a given social system, the nature of the inter-action of these elements, and the laws of social development and the ways in which they are manifested.
Before the rise of Marxism, idealism went unchallenged as the predominant view of society. Even the materialists before K. Marx, as well as such outstanding social scientists as A. Smith, D. Ricardo, Saint-Simon, C. Fourier, A. Thierry, F. Mignet, N. G. Chernyshevskii, and N. A. Dobroliubov did not have a materialist conception of the life of society.
The basic propositions of the historical materialist theory were developed by Marx and Engels in the 1840’s. They first formulated the fundamental principles of histori-cal materialism in their work The German Ideology (1845–46, published in the USSR in 1933). An important place in the development of the Marxist conception of history is held by such works as TheMisery of Philosophy (1847), the Communist Manifesto (1847), and The 18th Brumaire of Louis Bonaparte (1852).
The social prerequisites for the rise of historical materialism were related to the de-velopment of capitalism,which enlarged the possibilities of sopial knowledge, and the class struggle of the proletariat, which created a social need for objective knowledge of social reality. Historical materialism is linked with the preceding social philosophy and social sciences. Before Marx and Engels, the ideas of historical necessity and social development had been formulated by. G.Vico and G.Hegel, the labor theory of value had been stated by Smith and Ricardo,the class struggle had been discovered by A. Thierry, F. Mignet, and F. Guizot, and certain features of socialism, although in Utopian form, were anticipated by T. More, C. Fourier, Saint-Simon, and R. Owen.
A brief but complete characterization of the essence of historical materialism was first given in Marx’ preface to his A Contribution to the Critique of Political Economy (1859).
First proposed as a hypothesis, historical materialism had to demonstrate its verity and fruitfulness. This was accomplished by the founders of Marxism, who applied it to the study of various social processes and historical events and above all to the analysis of the functioning and development of the capitalist system.Since Marx’ Ca- pital appeared (1867), the scientific certainty of historical materialism can be regar-ded as completely proved (see V.I.Lenin,Poln.sobr.soch.,5th ed.,vol.1, pp. 139 – 40). Historical materialism made a genuine revolution in philosophy and social science. The appearance of historical materialism made it possible to “put the roof on” the structure of materialism; to create an integral scientific and philosophical view of the world, including both nature and society; to concretize the general principles of a philosophical world view in regard to society as a special social form of the motion of matter; to scientifically analyze the specific features of social knowledge; and to investigate the nature of social concepts and the dialectics of their interrelations.
The basic categories of historical materialism are social existence, social conscious-ness, socioeconomic formations, the mode of production, productive forces, produc-tive relations, the base, the superstructure, social revolution, and the forms of social consciousness.
There are a number of principles of major importance to historical materialism: the recognition of the primacy of the material life of society — of social existence in rela-tion to social consciousness, and of the active role of social consciousness in social life; the distinction of the productive relations from the totality of all other social rela-tions as being the economic structure of society that in the final analysis determines all the other relations between people and provides an objective basis for the analy-sis of those relations; the historical approach to society, that is, the recognition of de-velopment in history and the understanding of it as a regular process of motion con-sistent with natural history, a process by which socioeconomic formations follow one another in a series; the idea that history is made by people,the working masses, and that the basis and source of the motives inspiring their activity must be sought in the material conditions of social production in their lives.
As a result of the elaboration and application of these principles, the chief deficien-cies in preceding historical and sociological theories were overcome: in particular, idealism in the conception of history and disregard for the creative role of the mas-ses of people in history. As a result it was possible to substitute a scientific theory of social development for abstract philosophical and historical schemas. “People make their own history, but what determines the motives of people, of the mass of people, that is,what gives rise to the clash of conflicting ideas and strivings? What is the sum total of all these clashes in the mass of human societies? What are the objective conditions of production of material life that form the basis of all of man’s historical activity? What is the law of development of these conditions? To all these Marx drew attention and indicated the way to scientific study of history as a single process which, with all its immense variety and contradictoriness, is governed by definite laws” (Lenin, ibid., vol. 26, p. 58). Historical materialism constitutes the theoretical and methodological basis for every sphere of scientific social science, whether it be historical science, political economy, law, the theory of art, or another social science.
Historical materialism rejects both the idealist separation of society from nature and the naturalistic equating of science with nature. The specificity of society is expres-sed primarily in the social relations that make up a particular social system and in man-made culture. The character of such a system is ultimately determined by the degree of power over nature embodied in the material means of labor, in the produc-tive forces. Production, that is, the functioning and development of productive forces, is the fundamental basis of existence of human society. “In the social production of their life, men enter into definite relations that are indispensable and independent of their will, relations of production which correspond to a definite stage of development of their material productive forces.The sum total of these relations of production con- stitutes the economic structure of society, the foundation, on which rises a legal and political superstructure and to which correspond definite forms of social conscious-ness. The mode of production of material life conditions the social, political, and in-tellectual life process in general. It is not the consciousness of men that determines their being, but on the contrary, their social being that determines their conscious-ness” (Marx, in K. Marx and F. Engels, Soch., 2nd ed., vol. 13, pp. 6–7). At the same time, historical materialism differs in principle from vulgar economic materialism, which regards economics as the only active force in history. Historical materialism insists that the relative independence and particularity of different social phenomena be taken into account. The dependence of spiritual life on material life, of the super-structure on the base, and of the whole social system on the mode of production is by no means unilateral. Historical materialism provides substantiation for the enor-mous role that ideas, and the subjective factor generally, play in social development and in the solution of social problems that have come to a head. History is the result of the complex interaction of different social phenomena and social forces. But the mode of material production is always the foundation upon which all other aspects of social life interact, and in the final analysis it determines the character of society and the general trend of the historical process.
A very important category in historical materialism is the concept of the socioecono-mic formation as a qualitatively distinct society at a given stage of its development. This concept makes it possible to single out the common element in the social systems found in various countries at the same stage of historical development and at the same time to apply the universal scientific criterion of recurrence to historical research, to move toward knowledge of the objective laws of social development.
Every socioeconomic formation constitutes a unique “social organism,” the particular nature of which is determined, first of all, by the material relations of production that constitute the base of the formation. The base forms the “economic skeleton” of the social organism, as it were, and its “flesh and blood” are made up by the superstruc-ture that arises on the base (see BASE AND SUPERSTRUCTURE). The superstructure is the sum total of ideological, political, moral, and legal, that is, secondary, relations, as well as the organizations and institutions such as the state, the church, and the court system that are connected with them; and also various feelings, sentiments, views, ideas, and theories that taken together constitute the social psychology and ideology of a given society.The base and the superstructure characterize the particu- lar nature of each formation and its qualitative difference from other formations with sufficient precision and completeness.
... "
Syy, minkä takia Marx ja Engels esittivät kapitalismin siirtyvän nimenomaan sosialis-miin ja kommunismiin,pohjautuu heidän taloustieteelliseen näkökulmaansa. Marx kir-joitti tunnetusti työn lisäarvoteoriasta, jonka on tarkoitus osoittaa, miten paljon omis-tava luokka jättää maksamatta työntekijöille heidän oman työnsä tuottamasta lisäar-vosta.59 Lisäarvon jättäminen työntekijöiden palkasta johtaa väistämättä työntekijöi-den riistämiseen ja hyväksikäyttöön. Liiketoiminnassa pelkästään yrityksen omista-jien ei tulisi saada voittoa riskin kattamiseksi, koska kaikki työntekijät ovat yhdessä panostaneet tuotantoon. Lisäksi Marx kirjoitti työntekijöiden vieraantumisesta kapita-listisessa yhteiskunnassa. Tässä tilassa työntekijät eivät itse havaitse toimintaansa motivoivia tekijöitä ja toimintansa seurauksia suhteessa muihin. Proletariaatti vieraantuu kapitalismin riistävästä luonteesta, koska he eivät ymmärrä, että tavaran vaihtoarvon tulisi määräytyä sen valmistamiseen käytetyn ajan mukaan. 60
Ratkaisuksi esitetään tuotantovälineiden yhteisomistusta mahdollisimman oikeudenmukaisenyhteiskunnan takaamiseksi. 61
Historian merkittävin marxisti Vladimir Lenin (1879–1924) yritti olla mahdollisimman uskollinen Marxin ja Engelsin ajatuksille, mutta joutui kuitenkin muotoilemaan uudel-leen joitakin Marxin ajatuksia ja lisäämään omia huomioita proletariaatin vallanku-mouksen toteutumiseksi käytännössä. Syynä on osin se,että edelliset kommunistiset kirjoitukset ja kannanotot olivat luotu sopimaan 1800-luvun poliittiseen ilmapiiriin, eri-tyisesti teollistuvaan Eurooppaan. Marxin ajatukset olivat myös leimallisesti teoreetti-sia ilman käytännön opastusta siitä, miten kommunistinen yhteiskunta saavutetaan vaihe vaiheelta. Siksi Lenin lisäsi marxilaisuuteen erityisesti teorioita siitä, miten vallankumouksen pitäisi organisoida itsensä.
Esimerkiksi Lenin otti marxilaisen teorian proletariaatin diktatuurista, jonka mukaan yhteiskunnan tulee olla kokonaan työväenluokan hallitsema, ja kehitti sen ajatukseksi yksipuoluejärjestelmästä. 62
[RK: Ei kehittänyt mitään yksipuolueteoriaa. Mutta oli kyllä valmis pelkästään bolshe-vikkien hallitukseen nojaten näiden suureen kannatukseen neuvostoissa (jotka olivat alun perin Väliaikaisen hallituksen muodostamia omiksi hallintoelimikseen.
Yksipuoluesysteemiin jouduttiin historiallisista syistä, kun menshevikit ja eserrät boikotoivat hallitusta. Jälkimmäisistä kuitenkin lohkesi vasemmisto-eserrien ryhmä, joka lähti hallitukseen. Se ei ollut siellä kuitenkaan kovin kauaa, vaan asettui Brest-Litovskin rauhaa vastaan maaliskuussa, ja he lähtivät hallituksesta ja lohkaisivat myös bolshevikeistä oppositoryhmän, johon kuului Aleksandra Kollointai. Kaikki oppositiopuolueet järjetivät hallitsemillaan alueilla aseellista vastarintaa.]
Tähän liittyy myös Leninin teoria vallankumouksen taisteluesikunnasta (eng. vanguardism), joka herättelee proletariaattia nousemaan kapitalismia vastaan. 63 Venäjän vallankumouksessa taisteluesikuntana toimivat bolševikit, joita yhdisti heidän kommunistinen puolueensa.
56 Marxin inspiraationa ovat hegeliläinen saksalainen filosofia, englantilainen liberaalin taloustieteen kritiikkim ja pääosin ranskalaiset sosialistiset teoriat. Ks. Leopold 2007, s. 17 ja 31.
57 Sivuhuomiona on todettava, ettei Marx tai Engels kumpikaan käyttäneet termiä dialektinen materialismi, vaan sitä ensiksi käytti vuonna 1887 Joseph Dietzgen (1828–1888), Marxin kirjeen-vaihtaja ja sosialistinen toveri. Ks. Charbonnat 2007, s. 477. Marx ja Engels kuvailivat teoriaa materialistiseksi käsitykseksi historiasta.
58 Sison 2021, s. 34–41.
60 Marx 1957 (1867), s. 100.
61 Skousen 2007, s. 88.
62 Harding 1999, s. 154–159. Lenin julkaisi vuonna 1902 Mitä on tehtävä -nimisen kirjan, joka käsitteli marxismin ongelmaa organisoida proletariaatti niin, että se pystyisi tekemään vallankumouksen. Kirja sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton marxistien keskuudessa.
63 Taisteluesikunnan (eng. vanguard) kerääminen on Leninin teorian mukaan strategia, jonka mukaan proletariaatin kaikkein luokkatietoisimmat ja poliittisesti edistyneimmät joukot muodosta-vat järjestöjä saadakseen suuremman osan työluokkaa kohti vallankumouksellista politiikkaa ja toimimaan porvaristoa vastaan. Puolue on tällaisen järjestön kehittynein muoto. Ks. Harding 1996, s. 28–32.
Lenin tuki myös marxilaista näkemystä historiallisesta materialismista kirjoittamalla teoksen siitä, kuinka imperialismi on kapitalismin korkein muoto. Siinä kuvataan, kuinka jatkuva voitontavoittelu pakottaa kapitalistiset valtiot laajentumaan esimerkik-si kolonialistisin keinoin. Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena julkaistiin huhtikuussa 2017, ja se selittää Leninin muutokset niistä talousteorioiden kehityksis- tä,jotka Karl Marx muotoili Pääomassa.Joidenkin näkemysten mukaan Lenin ennusti molemmat maailmansodat, koska hän oli huomauttanut imperialististen valtioiden joutuvan jossain vaiheessa sotaan keskenään resursseista. 65
Marxismi, leninismi ja marxismi-leninismi vaativat vielä tähän väliin käsitteellistä tar-kennusta. Edelleen on selvennettävä, että pelkällä marxismilla viitataan vain Marxin ja Engelsin ajatuksiin. Kuka tahansa, joka päättää seurata näitä oppeja tai kehittää niitä, on marxisti.Kuitenkin Marx ja Engels itse henkilöinä tulee tunnistaa vain vallan- kumouksellisina kommunisteina, eikä heitä voi kutsua marxisteiksi. Marxismi syntyi vasta Marxin kuoleman jälkeen kuvaamaan hänen teorioistaan syntynyttä yhteiskun-tatieteellistä järjestelmää. Marxismin sisällä on monta toisistaan poikkeavaa suun-tausta ja Lenin on nähtävä vain yhtenä marxistina muiden joukossa. Pelkällä leninis-millä puolestaan halutaan ilmaista Leninin ajatuksiin pohjautuvaa marxilaista suun-tausta sekä Leninin harjoittamaa politiikkaa omana aikanaan. Leninin seuraajia kut-sutaan leninisteiksi – ja samalla tavalla kuin Marx ei voinut olla marxisti, Lenin ei voi-nut olla leninisti tai marxisti-leninisti. Nämä termit syntyivät myöhemmin kuvaamaan Leninin soveltamaa marxismia ja hänen seuraajiensa tulkintaa siitä. 66
Leninin jälkeen Neuvostoliitto oli vuodet 1927–1953 eli yhteensä 26 vuotta Stalinin vallan alla. Marxismi-leninismi tuli Neuvostoliiton viralliseksi ideologiaksi hänen aktii-visen toimintansa seurauksena. Stalinin kilpailijat olivat rakentaneet omat teoriansa siitä, mitä tarkoitti olla leninisti.
64 Figes 2014, s. 122 ja 147–168.
65 Baylis – Smith 2005, s. 231.
66 Stalinin teos Leninismin perusteista julkaistiin vuonna 1924 pian Leninin kuoleman jälkeen, jolloin ensimmäistä kertaa edes puhuttiin kunnolla leninismistä.
Esimerkiksi trotskilaisuus oli Lev Trotskin (1879–1940) versio leninis-mistä, joka kritisoi Stalinin hylkäävän politiikassaan kommunisteille tärkeitä periaatteita. 67
Stalin levitti Neuvostoliiton vaikutusvallan avulla marxismi-leninismiä ympäri maail-maa. Tämä on yksi syy, miksi juuri marxismi-leninismi on kommunismin tunnetuin muoto. Kun marxismi-leninismi levisi maailmalla, sille tuli omat suuntauksensa erilai-silla painotuseroilla. Vaikka Stalin oli maailman ensimmäinen marxisti-leninisti, tulee stalinismi ja marxismi-leninismi nähdä toisista erillään. Stalinismi tarkoittaa nimeno-maan Stalinin oppien mukaista jyrkkää marxisti-leninististä suuntausta tai Stalinin to-teuttamaa politiikkaa Neuvostoliitossa. Stalinistit ovat marxisti-leninistejä,jotka katso- vat stalinismin olleen oikeaoppinen sovellus marxismi-leninismistä käytännössä. 70
[RJK: Punakhmerit pohjaustui ranskan kommunistisessa puolueessa ja sen liepeillä esiintyneille virtauksille. Se ei kuulu marxismin piiriin. USA nosti sen valtaan taiste-malla raivooistai sen kilpailiojoita vastaan, ja lenistinen Vietnam sen kaatoi. USA puolusti viellä 10 vuotta tämän jälkeen veto-oikeudellaan YK:ssa punakhmerien edustusta siellä.]
68 Stalinin ja Trotskin sekä muiden bolševikkien valtataistelusta ks. Figes 2014, s. 171–180.
69 Linden 2018, s. 10–11.
70 Hoffmann 2003, s. 12–36.
71 Perović 2007, s. 40.
72 Maoismi perustuu Mao Zedongin ajatuksiin siitä, kuinka marxismi-leninismiä tulee toteuttaa Kiinassa. Maoismi syntyi 1960-luvulla sen jälkeen, kun Kiina ei hyväksynyt Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton sosialismia ja sen vahvaa destalinisaatiota. Ks. Kang 2015, s. 13–16.
Lisäksi on huomattava, että marxisti-leninistisessä diskurssissa teoria ja käytännön politiikka sekoittuvat, eikä voida aina varmana erottaa kummasta on kyse. Marxisti-leninistisestä teoriasta on kuitenkin hyvä nostaa joitakin kaikille sen suuntauksille yh-teisiä piirteitä. Pohjimmiltaan marxisti-leninistiset valtiot jakavat samanlaisen valtio-doktriinin, jota vahvasti määrittelee yhden puolueen suvereeni valta poliittisissa pää-töksissä. Kommunistiseen yhteiskuntaan siirryttäessä tarvitaan marxisti-leninistisen teorian mukaan vankkaa ohjausta kommunistiselta puolueelta.
NL:n Tiedeakatemian Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet vuodelta 1972 kirjoit-taa sivulla 428 otsikon Sosialistisen yhteiskunnan poliittinen organisaatio alla:
"... Sosialistisen valtion poliittiset muodot voivat olla erilaisia: (neuvostolainen muoto, Itä-Euroopan ja Aasian maissa sekä Kuubassa vakiintuneet muodot;mahdollisia ovat muutkin sosialistisen valtion muodot, mm. juuriparlamentaarinen tasavalta). Kaikkien näiden muotojen olemus on kuitenkin työväenluokan diktatuuri,työväenluokka johtaa yhteiskuntaa ja valtiota ... " (myös valtiollisia pakkokeinoja käyttäen, RK).
Proletariaatin diktatuuri käyttää valtiota tavoitteidensa instrumenttina, koska valtiota instituutiona ei ole mahdollista vallankumouksen jälkeen heti poistaa. Valtio on ensin muutettava sellaiseksi organisaatioksi, joka murtaa porvarillisia jäänteitä, ettei yhteiskuntaluokkia syntyisi uudelleen. 73
73 Albert – Hanhel 1981, s. 24–26.
74 Draper 1987, luku 1.
75 Vuonna 1917 kuudennessa puoluekokouksessaan bolševikit määrittelivät demokraattisen sentralismin tarkoittavan sitä, että ensiksi poliittisten elimien jäsenistö tulee päättää äänestämäl-lä, toiseksi poliittisilla elimillä on velvollisuus raportoida toiminnastaan puolueelle säännöllisesti, kolmanneksi puoluekuri on ehdoton ja vielä lopuksi ylempien elimien päätökset sitovat täysin alimpiaan. Ks. Stalin 1939, s. 198.
76 Lenin kielsi muut puolueet vuonna 1918, vaikka todellisuudessa bolševikit saivat vain neljäs-osan annetuista äänistä. Kuitenkin bolševikkien kanssa liitossa oli 40 prosenttia äänistä saaneen Sosialistivallankumouksellisen puolueen (SR) vasemmistosiipi. Heidän avullaan bolševikit julisti-vat perustuslakikokouksessa hallituksensa olevan vastuussa vain neuvostoille, joissa kaikki valta oli käytännössä bolševikeilla ja vasemmisto-SR:llä. Kuitenkin SR ja bolševikit joutuivat väkivaltai-siin konflikteihin ja murhauttivat johtajia puolin ja toisin.Lopulta bolševikit voittivat ja SR suljettiin pois kaikesta päätöksenteosta vuonna 1918, mahdollistaen bolševikkien yksipuoluejärjestelmän. Ks. Marek – Fischer 1970, s. 87–88 ja s. 91.
77 Read 2006, s. 115.
78 Motyl 2001, s. 501.
79 Figes 2014, s. 181.
80 Pittman 2017, s. 545–547.
81 Hyvä analyysi marxismi-leninismin henkilökultin synnystä ks. Tucker 1979. Henkilökultti ei si-sältynyt marxismiin, vaan se tuli myöhemmin Stalinin marxisti-leninistisestä tulkinnasta. Johtaja- keskeisyyden toivottiin antavan kommunistiselle puolueelle vahvaa kansansuosiota ja edistävän kommunistista aatetta.
Näiden perusperiaatteiden lisäksi marxismi-leninismin seuraajat lisäsivät omia näke-myksiään siitä, kuinka marxisti-leninistisen valtion tulee soveltaa ideologiaansa arjen politiikkaan.
82 Henkilökultti ei ole vain marxismi-leninismille ominainen piirre, vaan diktaattorit ovat luoneet niitä tietoisesti nostaakseen suosiotaan antiikin ajoilta lähtien. Marxismi-leninismi yrittää hyödyn-tää näitä taktiikoita. Henkilökultti voidaan nähdä antimarxistisena, koska Marx ei hyväksynyt henkilöpalvontaa. Ks. Pisch 2016, s. 52.
83 Maoismia on esimerkiksi kuvattu sellaisena versiona marxismi-leninismistä, joka on muunta-nut leninismin ja stalinismin opetukset niin,että niitä voidaan soveltaa myös kolmannen maailman valtioiden vallankumousta varten. Ks. Bullock – Trombley 1999, s. 501.
84 Bland 1995, s. 130.
3 Valtiovallan jakaminen
3.1 Vallanjako-opin periaate
Vallanjako-oppi tarkoittaa valtion hallituksen vallan jakamista erillisiin hallinnollisiin osiin, joilla on selkeästi omat vastuualueensa ja ovat itsenäisiä muista hallinnollisista osista. Tyypillistä on tehdä jako lainsäädännölliseen elimeen, toimeenpanevaan elimeen ja tuomioistuimiin, mikä tunnetaan myös vallan kolmijako-oppina. 85
Vallan jakamisen tavoitteena on ennaltaehkäistä vallan keskittymistä.Tasapaino syn- tyy siitä, että jokaisella hallinnollisella osalla on mahdollisuus rajoittaa toisen hallin-nollisen osan vallankäyttöä omalla toimialallaan. Kunkin osan mahdollisuus estää toisen vallankäyttöä luo ikuisen konfliktitilanteen näiden välille, mikä estää kutakin muodostumasta korkeimmaksi vallankäyttäjäksi.
85 Vallan kolmijako-oppi on leimallisesti Montesquieu’n esille tuoma teoria vallanjaosta. Kun Montesquieu julkaisi Lain hengen 1740-luvun lopulla, lainsäädännöllinen vallan ja toimeenpano-vallan jako oli jo yleisesti hyväksytty Locken ja Hobbesin vaikutteen alaisena, mutta Montesquieu lisäsi tähän vielä tuomiovallan erottamisen kahdesta edellisestä vallan muodosta. Ks. Siemens 2018, s. 36–39.
86 Kiintoisasti Suomessa kolmijako-oppi otettiin käyttöön valtiosäännössä 1919, mutta alkuperäi-sestä mallista luovuttiin käytännön politiikan myötä, kun lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kytkeytyivät toisiinsa.
Edelleen varsin relevantti saksalainen filosofi Immanuel Kant (1724– 1804) puolusti tätä käsitystä todetessaan vertauskuvallisesti, että valtion voi perustaa jopa paholaisten kanssa, kunhan heillä on asianmukainen perustuslaki, joka huolehtii eri hallinnollisten osien vahtivan toisiaan. 87
Vallanjako-oppi on laajasti nähty länsimaisen liberaalin demokratian kannalta välttämättömänä. 89
On myös hyvä korostaa,että demokratia ei itsessään tarkoita automaattisesti oikeus-valtioperiaatteen osittaista toteutumista. Demokratia tarkoittaa vain kansalaisten itse-määräämisoikeutta äänestysten ja vaalien kautta. Ensimmäistä kertaa demokratiaa toteutettiin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa.
87 Kant pohti vallanjakoa tekstissään Ikuinen rauha: valtio-oikeudellinen tutkielma. Kantin ajattelusta laajemmin ks. Bohman – Lutz-Bachmann 1997, s. 85–86 ja laajasti.
88 Siemers 2018, s. 40–41.
89 Scheuerman 2019.
90 Meyer 2020, s. 64–66.
91 Thesleff – Sihvola 1994, s. 108.
Liberaalin demokratian takana olevaa filosofiaa on kritisoitu Marxin ja Leninin toimesta. Demokratia oli yleistymässä nopeasti 1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa ja Marx analysoi sen olevan yksi kapitalismin keinoista ylläpitää porvarien valtaa. 93
92 Freedom House on yhdysvaltalainen järjestö, joka tutkii liberaalin demokratian ja kansalaisva-pauksien toteutumista kansainvälisesti. Se julkaisee vuosittaisessa raportissaan arvion eri mai den tilanteista. Suomi, Norja ja Ruotsi ovat saaneet vuoden 2021 pisteytysjärjestelmässä 100 / 100, kun taas liberalismin etukärjeksi katsottu Yhdysvallat vain 83. Venäjä puolestaan sai 20 ja Kiina 9, mikä tekee molemmista maista ”ei-vapaan” (eng. not free)
93 Roper 2012, s. 196–216.
94 Rice 1990, s. 121.
95 Neljäs valtiomahti on laajasti käytetty käsite valtion ulkopuolisesta merkittävästä vallasta ja voi viitata kontekstista riippuen muuhunkin kuin mediaan. Se on tarkoittanut aikojen saatossa esimerkiksi korruptoitunutta oikeusjärjestelmää, avioliiton myötä tullutta kuningatarta tai Yhdys-valtain puolustusministeriötä. Nykyään yleisesti hyväksytty määritelmä neljälle valtiomahdille on media.
3.2 Marxisti-leninistinen vastaus demokratiaan
Parhaiten demokratian, marxismin ja siten vallanjako-opin ristiriidoista on kirjoittanut arvostettu bolševikki ja Leninin sisäpiiriläinen Nikolai Buharin (1888 – 1938). Hän ar-gumentoi teoksessaan Proletariaatin diktatuurin teoria vuonna 1919, että demokratia on porvariston elitistinen keksintö, joka perustuu ajatukseen kansan vapaasta tah-dosta. Hänen mielestään porvaristo voi liberaalin demokratian käsitteellään huijata ihmisjoukkoja näkemään valtion päätökset koko kansan päätöksinä. Buharin koros-taa, että liberaalissa ympäristössä väestö loppujen lopuksi jakaantuu yhteiskunta-luokkiin, joiden tavoitteet ovat periaatteellisesti yhteen sovittamattomia. Porvaristo on nähtävä määräävänä vähemmistönä ja siten aito demokratia toteutuu vain, jos työväki vapautetaan sellaisesta järjestelmästä, joka on luotu ylläpitämään porvarien valtaa. 97
https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1951/economic-problems/
https://neodemocracy.blogspot.com/2017/11/concerning-errors-of-comrade-l-d.html
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/10/suomen-ja-nl-n-tartton-rauhaa-ei-tehty-mistaan-vapaussodasta-vaan-suomen-tynkaeduskunta-oli-julistanut-venajalle-sodan-15-5-1918
" ... http://www.histdoc.net/historia/1917-18/kv31.html
1918. Suomen asetuskokoelma (Punaisten julkaisemat numerot) N:o 31
Sopimus
Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain välillä.
Päätetty Pietarissa, (16 päivänä helmikuuta) 1 päivänä maaliskuuta 1918.
96 Tunnettu esimerkki on Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin (1913–1994) rikollisen toi-minnan paljastuminen (nk. Watergate-skandaali), joka viime kädessä johti hänen eroamiseensa. Lisäksi medialla oli korvaamaton rooli NSA:n vuosina 2001–2007 tekemän laittoman valvonnan julkistamisessa. Suomessa melko tuore esimerkki on ulkoministeri Ilkka Kanervan (s. 1948) ero-aminen tehtävästään mediakohun takia, vaikka itse aihe liittyi hänen yksityiselämäänsä. Hänen toimintansa aiheutti kuitenkin luottamuspulan. Nämä esimerkit osoittavat, miten suuri valta vapaalla medialla on julkiseen vallan käyttäjiin nähden.
97 Buharin 2003, s. 41–47.
Marxisti-leninistien mielestä vallanjaon periaate on osittain luotu kapitalistisen valtion vakauden ylläpitämiseksi. 98
Marxisti-leninistien mukaan vallanjakoa ei kommunistisessa valtiossa tarvita. Heidän mallissaan valtio on vastuussa vain työväenluokalle, koska proletariaatin vallanku-mouksen seurauksena kaikki kansalaiset kuuluvat työväenluokkaan. Näin ollen suurin uhka kansan yhtenäisyydelle on eliminoitu poistamalla yhteiskuntaluokat ja yhdistämällä ne yhteen ainoaan jäljelle jäävään luokkaan. Intressien tulisi olla koko kansalle samat: edistää työväen hyvinvointia. 99
On selvää, että marxisti-leninistiset valtiot ovat törmänneet työväenluokan sisäisiin konflikteihin, mutta ne ovat marxisti-leninistien mukaan selvitettävissä kommunisti-sen puolueen toimesta. Kommunistisen puolueen yksi tehtävistä on olla työväen eli koko kansan foorumi, jossa etsitään mahdollisimman tasapuolisia kompromisseja sisäisten intressiristiriitojen ratkaisuksi. Puolue on järjestäytynyt pyramidin malliseksi hierarkiaksi, jossa jokaisella tasolla valitaan seuraavan tason päättäjät ja toteutetaan politiikkaa, joka on koko puolueen linjan mukaista. Sisäiset konfliktit tulee selvittää tämän hierarkian mukaan ja joskus sen lisäksi perustetaan myös neuvostoja, jotka koostuvat tavallisista työläisistä.
98 Louw 1991, s. 143.
99 Louw 1991, s. 145–147.
Jäseneksi tuleminen vaatii erillisen hyväksymisprosessin ja mikä tahansa epämääräinen seikka taustalla voi estää jäsenyyden.100
puoluetta, mikä johtaa vallassa olevan mielipiteen näennäisenä voimistumisena. 101
Puolueen jäsenet valitsevat keskuudestaan edustajat kongressiin,jonne pääsee vain vaikutusvaltaisimmat puolueen jäsenet.Käytännössä se tarkoittaa huomattavasti alle promillea jäsenistöstä, esimerkiksi Kiinan kongressissa on noin 3000 edustajaa ja Neuvostoliiton venäläisessä kongressissa102 oli noin 1000.Kongressi toimii kommu- nistisen puolueen puoluekokouksena,joka kokoontuu joka viides vuosi. Vaikka kong- ressissa voidaan keskustella tärkeistä poliittisista aiheista,itse kongressilla ei ole var- sinaisesti toimeenpanovaltaa. Kongressin tärkein tehtävä on valita kommunistisen puolueen keskuskomitea, joka on korkein päättävä elin kongressien istuntojen välis-sä. Keskuskomitea koostuu useimmiten muutamasta sadasta henkilöstä ja se valit-see keskuudestaan politbyroon, puolueen toimeenpanevan elimen. Politbyroon koko riippuu johdon sen hetkisestä mieltymyksestä,mutta yleensä sillä tarkoitetaan muuta- man kymmenen henkilön toimielintä. Tällä ryhmittymällä on suurin toimivalta ja val-mius toteuttaa puolueen politiikkaa erilaisin keinoin. Politbyroota johtaa kommunisti-sen puolueen pääsihteeri tai presidentti ja sen sisin johto, pysyvä toimikunta. 103
Marxismi-leninismissä puolue nähdään kansan taisteluesikuntana, jonka tarkoitus on johtaa kommunistinen valtio sosialismista aitoon kommunistiseen yhteiskuntaan poli-tiikallaan. Kommunistinen puolue delegoi valtaansa poliittisten elimien kautta, monta kertaa uudestaan, demokraattisen sentralismin periaatteen mukaisesti. Tällaisen keskitetyn järjestelmän tulisi teoreettisesti valita edustuksensa ja johtajansa alhaalta ylös, mutta tosiasiassa se on enemmänkin toisin päin.
100 Kommunistisen puolueen jäsenyyden hyväksymisprosentti on ollut sekä Neuvostoliitossa että Kiinassa hyvin alhainen. Tarkkaa tietoa ei ole saatavilla, mutta Neuvostoliitossa noin 2 pro-senttia kansalaisista oli puolueen jäseniä ja Kiinassa nykyään noin 7 prosenttia. Puolueeseen liit-tyminen on pelkästään työllistymisen kannalta erittäin haluttua ja on arveltu, että vain 10 prosent-tia hakeneista pääsee jäseneksi Kiinassa. Jäsenyyden suurimpana kriteerinä on se, että henkilö on osoittautunut kommunistisen puolueen luottamuksen arvoiseksi. Ks.Rigby 1976 ja Bian – Shu – Logan 2001.
101 On huomioitava, että vaikka Neuvostoliitossa puolueen jäsenistöön kuului vain murto-osa koko valtion väestöstä, myös puolueen jäsenistössä oli keskinäinen valtasuhde. Nomenklatuura tarkoittaa valtaapitävien joukkoa, kun taas alemman tasoisille puolueen jäsenille oli oma venäjänkielinen terminsä, apparatsikki. Ks. Voslensky 1984.
102 Viimeinen neuvostokongressi kokoontui vuonna 1937, kun se hyväksyi perustuslain muutok-sen, jossa kaikki Neuvostoliiton kongressit lakkautettiin ja korvattiin Venäjän korkeimmalla neuvostolla. Ks. Read 2006, s. 224.
103 Kiinalaisesta nykyisestä järjestelmästä ks. McGregor 2010, s. 31–33 ja alkuajan rakenteista Kuo-chün 1959.
Puolueen ylätasolla on käytännössä paljon valtaa vaikuttaa siihen, ketkä pääsevät niihin edustuksellisiin paikkoihin, jotka valitsevat saman poliittisen nomenklatuuran.104
Oppositio on kommunistisissa valtioissa kiellettyä, koska se ei ole marxisti-leninistisen aatteen mukaista. 106
Todellisuudessa kuitenkin toisinajattelun kieltäminen luo vahvan poliittisen lyömäa-seen kaikkia puolueen johtoa kritisoivia kohtaan. Äärimmäisissä tapauksissa opposi-tio halutaan sammuttaa väkivaltaisin keinoin jo ennen sen syntymistä. Politbyroon vastuisiin kuuluikin myös puolueen uhkien eliminoiminen. 110
105 Kommunistisen puolueen johdossa on aina ollut sisäisiä valtataisteluita. Stalinin ja Trotskin kamppailu on tunnetuin ja parhaiten dokumentoitu näistä, mutta samalla tavalla kaikkien kommu-nististen puolueiden sisällä on ollut lukuisia valtataisteluja.Esimerkiksi on näyttöä siitä,että Kiinan nykyinen presidentti Xi Jinping (s. 1953) on järjestänyt arvostetun ja pitkäaikaisen poliitikon Jiang Zeminin (s. 1926) vankilaan nähdessään hänet poliittisena uhkana. Syyksi nostettiin korruptio, vaikka yleisessä tiedossa on, että kaikki virkamiehet ovat korruptoituneita.
107 Schapiro 1967, s. 181.
108 Schapiro 1967, s. 189–191.
109 Sison 2021, s. 415. Kirjailija Jose Maria Sison (s. 1939) on filippiiniläinen marxisti-leninisti-maoisti, joka elää tällä hetkellä Alankomaissa poliittisena pakolaisena.
110 Kommunististen valtioiden vainot, kuten Stalinin vastavallankumouksellisiin ja kansanviholli-siin kohdistuneet vainot,Maon kulttuurillinen vallankumous ja punakhmerien lukeneistoon kohdis- tunut terrori vain muutamina esimerkkeinä, ovat kaikki toteutettu toisinajattelun ehkäisemiseksi ja kitkemiseksi tahoja.
Esimerkiksi Kiinassa kongressiin osallistuu muiden puolueiden edustajia sekä asian-tuntijajäseniä, mutta puolueella on valtuudet valvoa myös näiden tahojen toimintaa. Kommunistinen puolue on edelleen ainoa puolue, jonka valta-asema on turvattu Kiinan perustuslaissa ja muiden puolueiden olemassaolo on tarkoin rajattu hyväksymään kommunistisen puolueen johtava asema. 111
Yksi vallanjako-opin tavoitteista on yksilön suojaaminen enemmistön tyrannialta, joka on demokraattisten järjestelmien väistämätön kääntöpuoli. Keskeistä on turvata kansalainen siltä, ettei valtio voi demokraattiseen päätökseen tukeutuen loukata yksilön perusoikeuksia esimerkiksi viemällä tämän omaisuutta tai vahingoittaa häntä. Marxisti-leninistit argumentoivat,että tällainen konstitutionaalinen järjestelmä oli luotu suojelemaan varakasta vähemmistöä.Marxisti-leninistisessä järjestelmässä kyseinen asetelma ei olisi mahdollinen, koska omaisuus ja valta on jo otettu porvaristolta ja jaettu kansan enemmistön eli proletariaatin kesken. Näin ollen enemmistön tyranni-asta ei ole mahdollista olla ainakaan samalla tavalla huolissaan ja siten puolueelle annettu absoluuttinen valta edustaa kansaa.
Pelkästään lainsäädännön ja toimeenpanovallan keskittäminen ainoastaan yhdelle puolueelle aiheuttaa mittavia huolia oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta. Kyse ei ole enää edes lainsäädännön ja toimeenpanovallan toimivaltaisen alan sekoittumi-sesta, vaan itse demokratian käsityksen eroavaisuudesta ylipäätänsä. Liberaali de-mokratia näkee opposition ja monipuoluejärjestelmän korvaamattomana elementtinä terveelle demokratialle, kun taas demokraattisessa sentralismissa kaikkien tulee edustaa samaa kommunistista aatetta ja siten yhtä puoluetta. Toisinajattelun ollessa kiellettyä on hyvin vaikeaa nähdä vallanjaon toteutuvan ilman mitään varsinaista puolueen lainsäädännöllisen ja toimeenpanevan elimen jaottelua. Marxisti-leninisti-sessä politiikassa on olemassa vain yksi instituutio, puolueen valtahierarkiaa kuvaava pyramidi. Puolue on kuin jumala – kaikkialla – vaikka ei aluksi näkyisi. 112
On naiivia ajatella, että puolueen sisäiset intressiristiriidat ovat selvitettävissä tasavertaisesti puolueen luoman hierarkian sisällä, varsinkin kun puolueen johdolle on keskitetty kaikki poliittinen valta. Ajatusten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi puolueessa tulisi olla turvatakuut myös toisinajattelijoille. Vahvassa hegemoniassa vähemmistöjen tai yksittäisten ihmisten mielipide jää helposti huomiotta, vaikka ne olisivat suuren väestöryhmän kannattamia.
111 McGregor 2010, s. 35.
112 Pekingiläisen yliopistoprofessorin kuvaus puolueesta. Ks. McGregor 2010, s. 19.
3.3 Marxisti-leninistinen tuomiovalta
Lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan lisäksi oikeuslaitosten tuomiovalta on tär-keä riippumaton elin vallan kolmijaossa. Koska marxisti-leninistit hylkäävät vallan-jako-opin teorian edellä mainituista syistä, ei tuomiovaltakaan ole erotettuna muista valtion hallinnollisista organisaatioista. Päinvastoin, tuomioistuimilla on jopa velvolli-suus toteuttaa puolueen ajamaa ideologiaa. Lisäksi marxisti-leninistisissä valtioissa tuomioistuimet ovat erilaisten sisäisten ja ulkoisten tarkastusten alaisia,mikä rajoittaa merkittävästi niiden mahdollisuuksia osallistua itsenäiseen päätöksentekoon. 113
114 Li 2016, s. 32.
Tuomioistuinten itsenäinen päätösvalta on tärkeä osa vallanjakoa. Oikeuslaitoksen irrallisuus politiikasta tarkoittaa käytännössä sitä, ettei tuomioistuin vastaanota neu-voja ja määräyksiä lainsäätäjältä tai hallitukselta. Tuomarin riippumattomuus heiken-tyy sellaisessa järjestelmässä, jossa ensinnäkin poliittinen elin valitsee oikeuslaitos-ten tuomarit ja muut virkamiehet. Lisäksi tuomioistuinten kokonaisvaltainen valvonta ja komiteoiden valta vaikuttaa päätöksiin tai vaatia uudelleenkäsittelyä lähentää oikeuslaitoksia puolueen kanssa niin paljon, ettei kyse ole enää millään tavalla itsenäisestä toimielimestä. 116
Marxisti-leninistisestä oikeusjärjestelmästä erityisenä piirteenä on käsiteltävä näytös-oikeudenkäyntejä.Vaikka näytösoikeudenkäynnit eivät kuulu pelkästään kommunisti- seen valtion toimintaan,on niitä järjestetty huomattavasti enemmän niissä kuin muis-sa modernin ajan oikeusjärjestelmissä. Tämä osittain johtuu autoritarismin ja näytös-oikeudenkäyntien suorasta yhteydestä, koska tarkoin kontrolloiduissa valtioissa, jois-sa vallanjako-oppi on hylätty, on matala kynnys saada oikeuden päätös palvelemaan tiettyä poliittista päämäärää.Näytösoikeudenkäynnissä syytetty on jo valmiiksi määri- tetty syylliseksi. Itse oikeudenkäynnin tarkoitus on vain esittää yleisölle syytös ja tuomio, jotta ne toimivat varoituksena muille mahdollisille toisinajattelijoille.
115 Neuvostoliiton tuomioistuinjärjestelmästä tarkasti ks.Hulicka 1961, s. 162–172 ja Kiinasta ks. Li 2016, s. 37 – 74. Nämä järjestelmät eroavat joissakin yksityiskohdissa toisistaan, mutta peri-aatteellisesti niitä ohjaa samanlaiset mekanismit. Kiinan oikeusjärjestelmää erottaa myös se, että se on tuoreempi kuin Neuvostoliiton, ja vaikka se on tehty neuvostoliittolaisen mallin perusteella, se on käynyt monia uudistuksia läpi. Pohjois-Korea on myös perustettu samanlaiselle järjestel-mälle ja siksi on mahdollista systematisoida tämä marxisti-leninistiseksi tuomioistuinjärjestelmäk- si tai sosialistiseksi tuomioistuinjärjestelmäksi. Ks. Cho 1971, s. 1167-1181.
116 Tuomioistuinten riippumattomuus voidaan toteuttaa erilaisilla mekanismeilla ja joissakin maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, korkeimman oikeuden kokoonpanon määrää myös poliittiset vaikutteet. Näin ollen politiikka ja tuomioistuimet eivät ole täysin erillisiä. Kuitenkin järjestelmä on oltava tasapainossa ja rakenteiden on muuten tuettava tuomareiden riippumattomuutta. Ks. Jackson 2012, s. 25–60.
Kuuluisimmat näytösoikeudenkäynnit ovat Stalinin aloittamat Moskovan oikeuden-käynnit, mutta Neuvostoliitossa oli ollut näytösoikeudenkäyntejä jo Leninin aikaan. 118
Näytösoikeudenkäyntien suhteellisen yleinen esiintyminen marxisti-leninistisissä val-tioissa tukee sitä ajatusta, että tuomioistuimen päätehtävänä on olla kommunistisen puolueen toimielin, joka muokkaa oikeusjärjestelmästä puolueen politiikalle mahdolli-simman ihanteellisen. Oikeuslaitosten itsenäisyys tai oikeudenmukaisen oikeuden-käynnin turvaaminen eivät voi olla itseisarvoja, koska keskimmäisenä arvona on jo marxisti-leninistisen aatteen vieminen eteenpäin yhteiskunnassa. Puolue edustaa näitä arvoja ja siksi jokainen toimielin tulee olla puolueelle alisteinen. Vallan jakami-nen ja hallinnollisten osien itsenäistäminen olisi esteenä kokonaisvaltaisen marxisti-leninistisen politiikan toteuttamiselle.
117 Brompton – Kaplan 1969, s. 116–117.
118 Moskovan oikeudenkäynneistä tuore vuoden 2020 suomenkielinen yksityiskohtainen esitys ks. Uitto – Kamppinen: Stalinin lavastukset – Näytösoikeudenkäynnit 1936–1938.
119 Kuolemantuomioita ei toteutettu kansainvälisen painostuksen johdosta, mutta yksikään tuomittu ei selvinnyt Stalinin vainoista. Ks. Jansen 1982 ja Kautsky 2012, s. 9–10.
120 Muita esimerkkejä autoritäärisen hallinnon järjestämistä näytösoikeudenkäynneistä ovat natsi-Saksan vuonna 1934 perustettu kansantuomioistuin, Egyptin vuoden 2014 Minya-oikeu-denkäyntien kuolemantuomiot ja tuoreimpana Turkin vuoden 2016 poliittiset puhdistukset. Myös yleisesti hyväksytyt Nürnbergin oikeudenkäynnit ovat samalle kritiikille alttiita, koska motiivina tälle kansainväliselle tuomioistuimelle oli selvästi saada natsi-Saksan johtajat vastuuseen, mutta muiden osapuolten sotarikokset, esimerkiksi Katynin joukkomurha, ylenkatsottiin. Ks. Luban 1987, s. 810–811.
121 Paljon huomiota herättäneitä näytösoikeudenkäyntejä ovat muun muassa Kuubassa Arnaldo Ochoan (1930 – 1989) kuolemantuomio huumekaupasta ja Kiinassa demokratia-aktivisti Liu Xiaobon (1955–2017) vangitseminen. Ks. Martínez-Fernández 2014, s. 175–176 ja Hartnett 2013, s. 247.
3.4 Median tarkoitus kommunistisessa valtiossa
Tiedotusvälineet ovat marxisti-leninistisessä valtiossa puolueen tiukassa valvonnas-sa. Pyrkimys levittää kommunistista propagandaa on oletettavasti ollut muun muassa Neuvostoliiton varhaisten sanomalehtien perustamisen tarkoituksena. 122
Marxismi-leninismissä on myös otettu hallintomuotoa edeltävältä ajalta julkaistut leh-det ja kirjat erityiseen tarkasteluun. Neuvostoliitossa hallitus tuhosi kirjastoista lukui-sia ulkomaisia kirjoja ja lehtiä. Ainoastaan erikoiskokoelmat, joihin oli pääsy KGB:n myöntämällä erityisluvalla, sisälsivät vanhaa ja poliittisesti kiistanalaista materiaalia. Nämä rekisteröitiin puoluetta varten ja tarkastuslaitoksen tehtävänä oli estää väärin-käytösten tapahtuminen. Vaarallisimmat aineistot tuhottiin kokoelmista.Tämä tarkoitti materiaalia, joka ei edistänyt työntekijän luokkatietoisuutta ja työmoraalia, sisälsi uskonnollista propagandaa tai tsaaria puoltavia ajatuksia. 124
122 Vallankumouksen jälkeen Neuvostoliitossa oli Bednota, Zhizn' Natsional'nostei ja Pravda. Näistä vain Pravda, yksi historian vaikutusvaltaisimmista sanomalehdistä, jatkoi Neuvostoliiton alkuaikojen jälkeen. Pravda toimi kommunistisen puolueen virallisena äänenä neuvostoliittolaisessa tarkoin kontrolloidussa mediassa. Ks. Merrill – Fisher 1980, s. 242 – 249.
123 Neuvostoliiton lehdistö toteutti ennakkosensuurin Glavlit-nimisen järjestön alaisuudessa, joka oli lehdistön sensuurin päähallinto ja joka oli läsnä kaikissa toimituksissa. Tärkeitä julkaisuja Pravdan ohella oli myös muun muassa Izvestiya, Trud, Sovetskaya Rossiya ja Sovetskiy Sport, joiden kaikkien levikki oli 5–10 miljoonaa. Tunnettu neuvostoliittolainen sanonta oli, että "Izvesti-jassa ei ole tietoa, Pravdassa ei ole totuutta". Izvestia tarkoittaa tietoa ja Pravda tarkoittaa totuut-ta venäjäksi. Siten voidaan päätellä, että julkaisuja luettiin myös varsin kriittisesti. Ks. Overholser 1987.
124 Rogers 1973, s. 22–29.
Myös ihmisten koteihin tunkeuduttiin ja kaikki vanhaan kulttuuriin viittaava kirjallisuus poltettiin. 125 Samaa toimintaa on nähty kaikissa kommunistisissa valtioissa. 126
Sensuuri on erottamaton osa kommunistisen valtion toimintamekanismia. Sillä huo-lehditaan siitä, että kaikki saatavilla oleva informaatio edistää kommunistista aatetta eikä varsinkaan ole sen kanssa ristiriidassa. Laaja ideologinen ohjaus on merkittävä osa vallankumouksellisuuteen kannustamista, mikä on marxismi-leninismissä tärke-ää. Ilman vallankumouksellisuuden ajamista marxisti-leninistisen valtion oikeutus ka-toaisi, koska sen olemassaoloa on perusteltu pääasiassa niin, että valtion tehtävänä on ohjata yhteiskunta vähitellen aitoon kommunismiin. 127
125 Chang – Halliday 2006, s. 629–631.
126 Esimerkiksi Vietnamissa ja Laosissa vallankumouksen myötä poltettiin kirjoja. Ks. Green – Karolides 2005, s.636. Kirjallisuuden polttaminen on selkeästi myös korreloinut akatemian demo- nisoimisen kanssa. Vallankumouksissa ja puhdistuksissa akateemikkoja vainottiin. Monet lähe-tettiin maaseudulle työleireille tai teloitettiin yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä. Kiinassa kult-tuurivallankumouksen aikaan kuuluisia akateemikkoja tapettiin ja opettajat syrjäytettiin. Yliopisto-jen toiminta keskeytyi melkein kymmeneksi vuodeksi. Ks. Andreas 2009, s. 164. Kambodžassa tilanne oli vielä radikalisoituneempi, kun punakhmerien aikaan kaikki kaupunkilaiset pakotettiin työleireille ja pelkästään silmälaseista tai ranskan puhumisesta voitiin teloittaa. Tarkoituksena oli puhdistaa maa kapitalistisesta ja kolonialistisesta aatteesta, jota urbaani väestö tahtomattaankin edusti. Kirjat, koulut ja yliopistot tuhottiin, koska ne eivät auttaneet ns. aidossa työnteossa. Ks. Kiernan 2008, s. 39–47 ja laajasti.
127 Esimerkiksi kuubalaiset toimittajat ovat perustelleet ideologisen ohjauksen tarkoitusperän ks. Raento 2011, s. 85 – 87. Tämä kaikki perustuu Leninin ajatuksiin siitä, miten valtio johtaa kansaa, kansaa edustaa puolue ja valtiota ohjaa yksi puolue. Ks. Harding 1996, s. 173.
128 Kiinan rakentamaa internetin sensuuria kutsutaan englanniksi ”the Great Fire Wall of China”. Ks. Guo – Feng 2012, s. 33–52 ja Dowell 2006, s. 113.
129 Stalin toi henkilökultin marxismi-leninismiin osittain vahvistaakseen kansan yhtenäisyyttä ja yhteisen symboliikan kehittämistä varten. Stalin kerran sanoi rehentelevälle pojalleen Vasilylle, että poika ei ole Stalin, koska hän itsekään ei ole Stalin, vaan Stalin on Neuvostoliitto. Ks. Kuromiya 2007, s. 721.
Propagandaa oli myös joka puolella, sekä mainoksissa, tiedotteissa ja viihteessä. 130
Kommunistisessa propagandassa korostetaan tiettyjä sille ominaisia teemoja. 131 Yhtenä tärkeänä päämääränä on uuden,vallankumouksellisen ihmiskuvan luominen. Kommunistisen pedagogiikan mukaan lapset ovat kuin pehmeää vahaa, joten heistä on helppo muotoilla kommunisteja. Lapset tulee kansallistaa koulujen ja pioneerijär-jestöjen kautta, jotta heidät voi yhdessä indoktrinoida. Perheen tulee antaa lapsi val-tion kasvatettavaksi ja lapsi on ensisijaisesti valtion lapsi, joka on vallankumouksel-lisen liikkeen uusi sukupolvi. Lapsille kerrotaan, että he ovat äärimmäisen tärkeitä kommunistisen aatteen säilymisen kannalta. Puolueen johtajasta on tehty lapsille isähahmo,melkein kuin jumala.Lapsille on puhuttu ja laulettu määrätietoisesta Lenin-sedästä, aurinkoisesta Stalin-isästä tai rohkeasta setä Ho Tši Minhista. Vanhempien ilmiantamiseen kannustetaan, koska marxismi-leninismissä aate ja puolue tulee ennen perhettä. 132
Yhtenä propagandan toisena tavoitteena oli lietsoa väkivaltaisia tunteita kansan kes-kuudessa hallinnon vastustajia vastaan. Yleisenä keinona käytettiin epäinhimillistä-mistä, mikä tarkoitti esimerkiksi proletariaatin vihollisten kuvaamista verenimijöinä tai muina hyönteisinä. Osuva tilanne tästä on, kun Stalinin näytösoikeudenkäynneissä syytettyjä rinnastettiin jatkuvasti eläimiin, kuten koiriin, korppikotkiin ja sikoihin. Näytösoikeudenkäynnit oli tarkoitettu lähinnä yleisöä varten, joten tämä oli oivallinen tilaisuus leimata syytetyt vastavallankumouksellisiksi ja valtion vihollisiksi. 133
130 Tässä suhteessa sensuuri ja propaganda kulkevat käsi kädessä. Puolue sensuroi sen kan-nalta haitalliset elementit ja lisää omia viestejään. Esimerkiksi elokuvissa ja teatterissa ohjaajan tulee antaa käsikirjoitus tarkistettavaksi ja puolue antaa sen takaisin leikkauksilla ja lisäyksillä. Viihteenkin tulee pohjimmiltaan edistää marxisti-leninististä aatetta. Ks. Pipes 1993, s. 305.
131 Esittelen tässä tilan rajallisuuden vuoksi vain kaksi tärkeintä teemaa, mutta propagandalla oli paljon muita tärkeitä teemoja, kuten uuden kommunistisen yhteiskunnan utopia, uskonnon-vastaisuus ja anti-intellektuaalisuus. Ks. Rhodes 1976, s. 214–216 ja Pipes 1993, s. 314.
132 Figes 2007, s. 20–31.
133 Courtois 1999, s. 749–750.
134 Pipes 1993, s. 309.
135 Toisen maailmansodan aikaan epäinhimillistävää propagandaa oli paljon, varsinkin akselivalloilla ja erityisesti natsi-Saksalla. Ks. Herf 2006, s. 183–230.
Kommunistisen puolueen tarkka kontrolli mediasta ja yhteiskunnan joka kolkkaan ylettyvä propaganda ovat selkeitä merkkejä siitä,että media on pääasiassa puolueen työkalu ohjata kansalaisten mielipidettä. 136
Toisaalta, kuten aiemmin on todettu, vallan jakaminen ei ole koskaan ollut marxismi-leninismin tarkoituskaan. Hajautettu valta ei pystyisi edistämään marxismi-leninismin tavoitteita yhtä tehokkaasti, mikä on aatteen vahvin luovuttamaton periaate. Tämä johtaa sellaiseen tilanteeseen, jossa valta on keskittynyt absoluuttisesti yhdelle puo-lueelle ja sen pienelle sisäpiirille, mikä tekee marxismi-leninismistä jo aatteen tasolla vallanjako-opin vastaisen.
136 Kommunistiset valtiot ovat kiinnittäneet huomiota paljon kansalaisten mielipiteisiin ja ajatte-luun. Esimerkiksi Kiinassa on yleisenä periaatteena, että se, joka hallitsee ajattelua, hallitsee myös koko kansaa. Kommunistisella puolueella on paineita tehdä kommunistinen aate uskotta-vaksi ja miellyttäväksi kiinalaisille, sillä muuten yleinen mielipide voisi nopeasti kääntyä järjestel-mää vastaan. Ks. Shambaugh 2007, s. 58 ja kiinalaisesta propagandainstituutioista yleisesti koko artikkeli.
4.1 Julkisen vallan lainsäädännölliset rajat
Vallanjako-opista on perusteltua siirtyä seuraavaksi legaliteettiperiaatteeseen. Edelli-nen luku antoi tälle luvulle tarpeeksi taustatietoa siitä, miten marxisti-leninistisessä aatteessa ei nähdä vallanjakoa yhtä tarpeellisena oikeudenmukaisuuden kannalta kuin liberaaleissa demokratioissa. Tämä taas heijastuu suoraan siihen, kuinka lailli-suus tai laittomuus määräytyy vailla poikkihallinnollista kontrolloivaa mekanismia. Ilman vallanjakoa legaliteettiperiaatteen toteutuminen on kyseenalaista ainakin siltä kannalta, että lainsäätäjä voi muuttaa lakia herkästi esimerkiksi hallituksen painos-tuksesta. Kuitenkin legaliteettiperiaatteeseen sisältyy muita ulottuvuuksia, joita on syytä käsitellä täsmällisemmin tässä luvussa.
Legaliteettiperiaate tarkoittaa tunnetusti sitä, että kaiken julkisen vallan toiminnan on perustuttava lakiin ja lain sisältö on tiedettävä ennalta.Määrittely on mahdollista teh-dä laajemmin yhtenä oikeusvaltion ulottuvuutena tai suppeammin omana oikeusteo-reettisena ilmiönään,mutta periaatteen ydinsisältö säilyy. Laajemmassa näkökulmas- sa sen on tarkoitus yhdistää voimansa muiden oikeusvaltion periaatteiden kanssa niin, että lainmukaisuuden antama oikeusturva toteutuu pitkälti vallan hajauttamisen yhteydessä. Legaliteettiperiaatteen turvin kansalaisella on vahva suoja viranomaisen mielivaltaa vastaan, koska hänen toimintansa seuraukset ovat ennustettavissa. Sitä korostetaan erityisesti rikosoikeudessa, mutta se on voimassa myös muissa oikeus-järjestyksen osa-alueissa, kuten hallinnollisissa päätöksissä ja riita-asioissa. 137
137 Gallant 2009, s. 11–14.
138 Taannehtivuuskieltoa tulkitaan erityisen ankarasti rikosoikeudessa, mutta se kuuluu osana oikeusvaltioperiaatetta laajemminkin oikeusvaltioon. Muilla oikeudenaloilla se ei ole kuitenkaan täysin ehdoton. Keskustelusta ks. Raitio 2003.
139 Frände 2005, s. 31–49
Näistä seikoista on pidettävä huolta varsinkin tuomioistuinten toteuttamassa rikosoi-keudellisessa prosessissa. Koska lain tulkinta on viime kädessä tuomioistuimen vastuulla, on edellisessä kappaleessa käsitelty vallanjako-oppi merkittävä linkki oikeudenmukaiseen tuomiovaltaan ja siten legaliteettiperiaatteen toteuttamiseen.
4.2 Marxisti-leninistinen oikeusjärjestelmä
Marxisti-leninistisissä valtioissa käytössä oleva sosialistinen oikeusjärjestelmä on tunnettu myös ”Neuvostoliiton lakeina”. Se juontaa juurensa venäläiseen siviilioikeu-teen, mutta siihen on tehty suuria marxismi-leninismin mukaisia periaatteellisia muutoksia. 142
140 Konstitutionalismista ja sen historiasta ks. Grimm 2016.
141 Gustavsson 2010, s. 37–40.
142 Ei ole täysin riidatonta, että voidaanko sosialistisen lain katsoa muodostavan täysin oman oikeusjärjestelmänsä,mutta mikäli se muodostaa,niin ennen kylmän sodan päättymistä sosialis-tinen oikeus olisi luokiteltavissa maailman suurimpien oikeusjärjestelmien joukkoon. Kommunis- tiset valtiot ottivat mallia Neuvostoliiton laeista ja sovelsivat niiden mukailtuja versioita omissa lainsäädännön uudistuksissaan. Ks. Quigley 1989.
143 Merezkho 2018, s. 451–453.
42
Sosialistisessa oikeudessa asetelma on täysin päinvastainen, koska sosialistinen oikeus pitää lainsäädäntöä vallankumouksellisen politiikan toteutumisen instrument-tina. Oikeusjärjestelmän keskiössä oli ensisijaisesti suojella valtiota eli yhteisöä, mikäli yksilö aiheuttaa vaaratilanteen marxisti-leninistisille periaatteille. 144
Sosialistisen oikeuden kokonaisuutta on mahdotonta kuvailla lyhyesti ja ytimekkääs-ti, koska sen käytännön toteutus muuttui marxisti-leninistisen aatteen kerrostukselli-suuden myötä Neuvostoliitossa ja muissa kommunistisissa valtioissa.Erilaisista mar- xisti-leninistisistä toteutuksista huolimatta yhteisenä tekijänä voidaan kuitenkin pitää sitä, kuinka ideologian kantaisä Lenin sovelsi vallankumouksessaan marxilaista käsi-tystä valtion tarkoituksesta. Valtio ja sen lait nähdään sosialistisen politiikan toteutta-misen koneistona, eikä esimerkiksi perusoikeuksia turvaavana instituutiona. Tällä tavalla sosialistisen oikeuden teoria pystyi mukautumaan joustavasti marxisti-leninistisiin tavoitteisiin ajasta ja paikasta riippumatta. 145
Sosialistisen oikeuden teoriaa pyrittiin tarkemmin määrittelemään bolševikkien val-lankumouksen jälkeen puolueen älymystön toimesta.Alun perin Pyotr Stuchka (1865 –1932) oli yksi keskeisimmistä sosialistisen oikeuden teoreetikoista, joka tuki 1920-luvulla oman sosialistisen oikeusjärjestyksen luomista proletariaatin johtamalle valtiolle. 146
Se perustui ajatukselle siitä, että lakia ei tarvita sosialismissa, koska ihmiset toimisi-vat oikein hyvästä tahdostaan, eikä lain pakottamana.147 Stuchkan ajatuksia kuvail-tiin myöhemmin, erityisesti Leninin kuoleman jälkeen, liian idealistisina. Sen rinnalle kasvoi radikaalimpi proletaarisen oikeuden käsite,jonka kärkihahmoksi on tunnustet-tu Stuchkan pitkäaikainen ystävä, Jevgeni Pashukanis (1891 – 1937). Pashukanik-sen periaatteena oli, että lain merkityksen vähenemisen myötä vastaavasti hallinnon valta kasvaa. Oikeus on nähtävä kommunistisen valtion tapana ohjata ihmisiä toimimaan yhteisön yhteisen edun mukaisesti. 148
144 Sypnowich 1990, s. 17–18.
145 Lenin viittasi kirjassaan Valtio ja vallankumous (1917) Engelsiin perustellessaan lain olevan hallitsevan luokan instrumentti. Ks. Sypnowich 1990, s.17. Lenin ei sen syvällisemmin itse analy- soinut lain asemaa kommunistisessa valtiossa, mutta hänen aikanaan bolševikkiteoreetikkojen mielestä sosialistisen oikeuteen kuului tavoitteet vallankumouksellisten instituutioiden perustami-sesta ja koko työväen korostaminen yhtenä poliittisena entiteettinä, ja tätä näkemystä Leninkin tuki julkisesti. Ks. Beirne – Hunt 1988, s. 575–577.
146 Kiralfy 1990, s. 501–502.
147 Bodenheimer 1990, s. 196–199.
148 Sypnowich 1990, s. 18.
Hän kannatti lain ja oikeuslaitosten käyttöä opposition muodostumisen tukahduttami-seksi, jotta sisäiset riidat eivät hidastaisi valtion muuttumista kommunismiin. 149
Sosialistisen oikeuden teorian ymmärtämiseksi on sisäistettävä, että kommunistises-sa valtiossa marxismi-leninismi nähdään tieteellisenä maailmankuvana, joka osoittaa kiistatta, miten yhteiskunnan tulisi kehittyä tulevaisuudessa. Marxismi-leninismi on rakennelma valtion virallisia oppeja, jotka ovat syrjäyttäneet perinteiset, itsenäiset in-stituutiot. Tämä sisäänrakennettu dogmaattisuus yhdistyy marxismi-leninismin ydin-asian eli kommunistisen yhteiskunnan tavoittelemisen kanssa ja luo epäedulliset puitteet oikeusvaltion periaatteille.Kommunismi tavoitteleminen sosialistisilla keinoilla on kaiken toiminnan perusta, mikä luo paineen työntää yhteiskuntaa lainsäädännön keinoin nopeammin puolueen toivomaan suuntaan.
Henkilöt, jotka kyseenalaistavat tämän toiminnan, ovat yhteiskunnalle vaaraksi siitä riippumatta, ovatko he tietoisesti aiheuttaneet haittaa. Vastustus on uhka kommunis-min toteutumiselle, minkä takia lainsäädäntö on valjastettu kitkemään järjestelmän epäilijät.151 On erittäin epätodennäköistä, että legaliteettiperiaate pystyisi säilymään keskeisenä tällaisessa oikeusjärjestelmässä.
4.3 Marxisti-leninistinen perustuslaki
Sosialistinen oikeusjärjestelmä sisältää perinteisten läntisten oikeusjärjestelmien lailla perustuslain. Parhaaksi esimerkiksi on edelleen otettava Neuvostoliitto ja sen perustuslaki, sillä se oli ensimmäinen kommunistisen valtion perustuslaki ja kaikkien tulevien marxisti-leninististen valtioiden pohja perustuslaille.
149 Pashukanis joutui 1930-luvun aikana Stalinin hallinnon painostukseen. Alun perin hän oli kirjoittanut yhdessä Stuchkan kanssa merkittäviä sosialistisen oikeuden teoksia,mutta hän lopetti yhteistyön Stalinin vainojen alettua ja alkoi korjata aikaisempaa teoriaansa valtiosta, josta oli kir-joittanut kuuluisan kirjan Laki ja marxismi. On epäselvää, johtuiko Pashukanisin teorian muutos pelkästään hänen turvallisuutensa pelosta vai oliko hän todella muuttanut mielensä. Vuonna 1936 hänet nimitettiin Neuvostoliiton oikeuskomissaariksi, mutta jo seuraavana vuonna hänet julistettiin valtion viholliseksi ja teloitettiin. Ks. Head 2004, s. 269–294 ja Fine 2002, s. 168.
150 Vasta 1960-luvulla Nikita Hruštšovin (1894–1971) aikaan Stalinin soveltamia periaatteita lie-vennettiin ja yksilön oikeuksista alettiin sosialistisessa oikeudessa keskustella.Poliittisten vastus- tajien tuomitseminen edelleen jatkui, mutta lainsäädännön suunta oli liberaalimpaan ajatusmalliin päin. Ks. Elie 2013, s. 109–142. Lopulta 1980-luvun lopulla, Mihail Gorbatšovin aikakautena, ko-rostettiin yksilön oikeuksien merkitystä suhteessa valtioon ja kritisointiin prosessilainsäädännöstä poikkeamista.
151 David – Jauffret-Spinosi 2002, s. 151.
Neuvostoliiton ensimmäinen vuoden 1924 perustuslaki mallinnettiin Venäjän vuoden 1918 perustuslain mukaan, jonka Neuvostoliiton edeltäjä Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta loi vallankumouksen jälkeen. 152
Neuvostoliiton perustuslakia uudistettiin kolme kertaa ja siitä tuli vähitellen pidempi ja yksityiskohtaisempi.Se alkoi uudemmissa versioissa sisältää vielä enemmän artikkeleita ja määräyksiä, jotka ainakin paperilla lisäsivät ihmisten oikeuksia ja vapauksia, esimerkiksi oikeus asumiseen ja työhön. 154
Pintapuolisesti näyttää siltä, että Neuvostoliiton sosialistisella perustuslailla on paljon yhtäläisyyksiä länsimaisten perustuslakien kanssa. Kuitenkin käytännön eroja on löydettävissä huomattavasti sen sovelluksen osalta.
[RJK: HEWOMPASKAA!!!
AINOA NEUVOSTOLIITON PERUSTUSLAKI, JOSSA MAINITTIIN YKSIPUOLUE-JÄRJESTELMÄ, OLI LEONID BEZHNEVIN (SUSI) PERUSTUSLAKI VUODELTA 1981 !!!
Samoihin aikoihin 1934 Saksa erosi Kansainliitosta (vähän ennen kuin olisi heitetty ulos), kun sen lait eivät olleet vaatimusten mukaisia.]
Tämä muotoiltiin pakollisena perusoikeuksien välisenä punnintana, jossa yhteisön etu menee yksilön edelle. Kansalaisilta puuttui myös oikeussuojakeinot, mikäli valtio loukkasi perusoikeuksia. Neuvostoliitto priorisoi lain tulkinnassaan positiivisia oikeuksia negatiivisten oikeuksien sijasta. 156
152 Tomba 2017, s. 503.
153 Tomba 2017, s. 506.
154 Unger 1981, s. 247–270.
155 Lukuun ottamatta vuoden 1924 Mongolian perustuslakia, kaikki marxisti-leninistiset valtiot Itä-Euroopassa ja Aasiassa seurasivat vuoden 1936 Neuvostoliiton perustuslakia,josta löytyy en- simmäinen suora maininta kommunistisesta puolueesta ja sen vallasta. Ks. Loeber 1986, s. 438.
156 Läntiset oikeusoppineet huomauttivat jo yli 60 vuotta sitten, että mikäli kommunistiset valtiot joutuvat tekemään kompromisseja yksittäisten ihmisten perusoikeuksien ja valtion vakauden säilyttämisen kanssa, ne priorisoivat jälkimmäistä. Ks. Kiralfy 1959, s. 484–485.
Toisaalta käytännön politiikka sivuutti monia perustuslaissa taattuja oikeuksia poliitti-sen päämäärän saavuttamiseksi.Radikaalejakin poliittisia toimia ja lakeja perusteltiin perustuslaissa mainituilla arvoilla ja periaatteilla. 157
Tämä periaate jää täysin merkityksettömäksi, mikäli perustuslakia voi tulkita laajasti ja vapaasti valtion tavoitteiden mukaan. Marxisti-leninistisessä valtiossa perustuslain tulkinta on korostuneen poliittista lainopillisen tulkinnan sijaan ja siksi oikeusjärjestel-män konstitutionalismi on kyseenalainen huolimatta perustuslain olemassaolosta ja asemasta. 158
4.4 Legaliteettiperiaate käytännössä
Legaliteettiperiaate voi tarkoittaa yhtä teoriassa, mutta toista käytännössä. Erilaisilla keinoilla legaliteettiperiaatteen tarkoitusta pystytään murentamaan irtisanoutumatta virallisesti itse ajatuksesta. Siksi on pidettävä tiukasti kiinni legaliteettiperiaatteen yti-mestä: oikeusvarmuuden toteutuminen vaatii aina sen,että vain laissa rangaistavaksi säädetyt teot ovat rikoksia. Tähän liittyy vahvasti se, että ensinnäkin lain on oltava täsmällinen ja toiseksi lakia ei voi soveltaa analogisesti syytetyn vahingoksi. 159
157 Eräs esimerkki on Maon kulttuurivallankumous vuosina 1966–1976, jolloin marxisti-leninisti-sen valtion perusarvojen mukaan Kiina piti vapauttaa liberaalista porvaristosta ja vanhoista por-varillisista aatteista (ns.neljä vanhaa).Mao lainasi termiä Leniniltä ja perusteli sen olevan kommu- nismin saavuttamiseksi välttämätöntä. Ks. Chang – Halliday 2006, s. 620–640, Paltemaa – Vuori 2012, s. 142–143 ja Kastari 2001, s. 398–400, 413.
158 Perustuslain tulkinta on suurelta osin juridiikkaa, mutta se on väistämättä myös hieman po-liittista missä tahansa maassa. Perusoikeuksien kollisiot vaativat aina punnintaa eri perusoikeuk-sien välillä ja tämä punninta on mahdotonta tehdä täydellisessä tyhjiössä. Suomalaisessa julki-sessa keskustelussa perustuslakituomioistuin on ollut viime vuosina pinnalla perustuslain politi-soitumisen ehkäisemiseksi, mutta monien asiantuntijoiden mukaan sekään ei kokonaan poistaisi ongelmaa. Ks. Koskelo 2016, s. 17–32. Kuitenkin on selvää, että perustuslain tulkinta on liberaa-lissa demokratiassa huomattavasti maltillisempaa kuin ideologisesti johdetuissa valtioissa, joissa tietynlainen politiikka on kaiken toiminnan päämäärä.
159 Frände 2005, s. 31–49.
160 Starosolsky 1950, s. 366.
161 Starosolsky 1950, s. 362–363.
162 Schlesinger, Soviet Legal Theory 76 (1945).
163 Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 Neuvostoliitto poisti kuolemanrangaistuksen muodollisesti.Sen sijaan määrättiin pakkotyötä 25 vuodeksi uudelleenkouluttavalle työleirille. Kui- tenkin marxisti-leninistinen asenne on pysynyt samana kuin edellisessä laissa ja kuolemanran-gaistukset ovat edelleen muissa kommunistisissa valtioissa käytössä.Ks.Starosolsky 1950,s.363.
164 Vastavallankumouksellinen toiminta oli määritelty esimerkiksi Neuvostoliitossa jokseenkin tarkasti, mutta edelleen kyseenalaista on se, että onko kaikki rikokset oikeasti säädetty laissa. Pelkkä vastavallankumouksellisuuden säätäminen rikokseksi ja sen avulla vetoaminen, että valti-ota miellyttämätön teko löytyy laista, ei täytä legaliteettiperiaatteen täsmällisyyden vaatimuksia.
165 Starosolsky 1950, s. 365.
166 Seuraamukseksi tästä voitiin määrätä Siperiaan karkottaminen. Ks. Starosolsky 1950,s. 368. Lisäksi esimerkiksi Pohjois-Koreassa on tiettävästi käytössä kolmen sukupolven mittainen rikos-oikeudellinen vastuu. Itse rikollisen lisäksi hänen koko perheensä joutuu kärsimään seuraukset kaksi alenevaa polvea, yleensä tähän tarkoitukseen pidetyillä vankileireillä. Tätä perustellaan nimenomaan yhteisön vaaran aiheuttamisena. Vankileirillä syntyneen pohjoiskorealaisen pakolaisen tarinasta ks. Harden 2012.
167 Puolueen johtokaan ei ollut turvassa, sillä vastakkainen mielipide johti kohtalokkaisiin seu-rauksiin.Esimerkiksi Martemjan Rjutin (1890–1937) oli Stalinin politbyroon kokouksessa määrätty 10 vuodeksi vankeuteen Stalinin linjan vastustuksesta julkaisemalla poliittisen pamfletin. Hän välttyi äänestyksen jälkeen kuolemantuomiolta, mutta vuonna 1937 häntä vielä syytettiin terrorismista ja ammuttiin. Ks. Uitto – Kamppinen, s. 36. Vastaavanlaisia esimerkkejä on lukuisia.
168 Neuvostoliiton 1918 rikoslain artiklassa 58(13) säädetään, että ”suojatoimenpiteitä” on sovellettava työväenluokan ja vallankumouksellisen liikkeen vastaiseen toimintaan osallistuneita kohtaan. Ks. Starosolsky 1950, s. 368.
169 Taannehtivan rikoslain kielto ja analogiakielto perustuvat liberalistiselle ajatukselle rajoittaa absolutismin kauden mielivaltaa yksilöihin. Juuret ovat löydettävissä Magna Cartasta ja Ranskan kansalais- ja ihmisoikeuksien julistuksesta. Nullum crimen sine lege on edustanut siitä asti länsi-maisen rikosoikeuden peruspilareita. Tämän syrjäyttäminen analogisella tulkinnalla on oikeustie-teellisessä keskustelussa yleisesti tarkoittanut liikehdintää despotismin ja autoritarismin suuntaan. Esimerkiksi natsi-Saksan otti käyttöön vuonna 1935 analogisen tulkinnan rikoslain artiklaan 2. Ks. Starosolsky 1950, s. 369.
Oikeudenkäyntejä ja näytösoikeudenkäyntejä käsiteltiin kattavasti jo edellisessä lu-vussa vallanjako-opin yhteydessä, eikä tässä tutkielmassa ole tarkoituksenmukaista puida teknisesti niiden prosessuaalista puolta legaliteettiperiaatteen näkökulmasta. Vallanjaon puuttumisen takia tuomioistuinten rooli oikeusvarmuuden toteuttamisessa on niin heikko,että vaikka legaliteettiperiaatetta seurattaisiin,sillä ei olisi käytännössä vaikutusta.Lisäksi kuten tässä luvussa on tullut ilmi legaliteettiperiaatetta ei rikoslais- sa noudateta edes teoriatasolla. On myös täysin selvää, että näytösoikeudenkäynnit rikkovat legaliteettiperiaatetta luomalla valmiiksi käsikirjoitetut oikeudenkäynnit propagandatarkoitukseen. Näytösoikeudenkäyntien anatomiasta on silti korostettava yhtä tärkeää seikkaa. Kyse ei niinkään ole itse oikeudenkäynnin prosessista, vaan siitä, miten näytösoikeudenkäynnit saivat alkunsa Stalinin toimesta.
Legaliteettiperiaatetta pystyy näin periaatteessa kiertämään poikkeuslailla. Tämä on vaarallinen poliittinen ase, jota on totalitarististen valtioiden toimesta harrastettu muuallakin kuin kommunistisissa valtioissa. 172
170 Uitto – Kamppinen 2020, s. 32–33.
171 Muun muassa Hruštšov on vuosikymmeniä myöhemmin paljastanut, että kaikki seikat viittaavat Stalinin antaneen murhakäskyn. Ks. Uitto – Kamppinen 2020, s. 34.
172 Tunnetuin esimerkki tästä on Adolf Hitlerin (1889–1945) hallinnon laillisen perustan muodostanut valtalaki, joka hyväksyttiin perustuslain välillisenä muutoksena. Ks. Shirer 1990.
Toisin kuin vallanjako-oppia, legaliteettiperiaatetta ei ole marxisti-leninistisessä teori-assa täysin tyrmätty esimerkiksi porvarillisten instituutioiden jäänteinä. Tätä vasten marxismi-leninismissä ei ole myöskään sellaista liikehdintää, joka ehdottomasti ko-rostaisi sen merkitystä oikeudenmukaiselle oikeusjärjestelmälle.Tämän voidaan näh- dä johtuvan siitä, että sosialistinen oikeusjärjestelmä tähtää ensisijaisesti erilaisiin lopputuloksiin kuin perinteinen länsimainen oikeusjärjestelmä. Sosialistisessa oikeu-dessa on nimenomaan sille ominaisia käsityksiä ja säännöksiä, jotka on luotu tuke-maan kommunistista järjestelmää ja puolueen valtaa yksilön oikeusturvan kustan-nuksella. Marxismi-leninismi on radikaali aate, koska siinä priorisoidaan päämäärän nopea saavuttaminen keinojen kovuudesta välittämättä. Taustalla piilee ajatus siitä, että puolue on loppukädessä oikeassa,ja sen toimet ovat tehty yhteisön kollektiivisen hyödyn takia. Legaliteettiperiaate sen sijaan lähtee aina yksilöstä ja yhden ihmisen suojasta, oli se sitten koko muuta kansaa vastaan. Ei ole väliä, onko kyseessä täysin demokraattinen päätös tai seurauseettisesti ylivertainen toimintatapa, legaliteettiperi- aatteen tarjoama oikeusvarmuus ei voi sallia yksittäisten ihmisten uhraamista paremman huomisen puolesta. Koska marxismi-leninismissä vallitseva sosialistinen oikeusjärjestelmä ei hyväksy tätä katsomusta, ei legaliteettiperiaatetta voi sovittaa marxismi-leninismin kanssa yhteen.
50
5 Perus- ja ihmisoikeudet
5.1 Perus- ja ihmisoikeuksista
Vallanjako-opin ja legaliteettiperiaatteen jälkeen kolmanneksi ja viimeiseksi oikeus-valtioperiaatteen osaksi jää perus- ja ihmisoikeudet. Perus- ja ihmisoikeudet sitovat kaiken edellä käsitellyn yhteen ja ne toimivat oikeusvaltiossa oikeudenmukaisen oi-keusjärjestelmän selkärankana. Yksi tapa, miten vallanjako-oppi, legaliteettiperiaate ja koko oikeusvaltion ajatus voidaan hahmottaa, on niiden perimmäinen tarkoitus turvata perus- ja ihmisoikeudet mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti kaikille.
Ne EIVÄT ole samoja kuin vaikkapa "Euroopan (Norsunraato-)Ihmisoikeustuomioistuimen EIT "ihmisoikeudet".
Ihmisarvo: perusoikeudet vai perusvapaudet?
Pöyristäviä aivopierujakin aina välillä päästelevä Jari Ehrnrooth kirjoittelee tänään tavanomaista terävämmin YLE:n kolumnissaan.
Yhteinen jakamaton ihmisarvo, joka toteutuu yhdenvertaisuutena lain edessä, on määritelävä konkreettisesti niiden asioiden suhteen, joiden suhteen se varsinkin perustavimmillaan vallitsee.
Tässä tulee esiin kuitenkin jo eri teorioita, mitä noiden perusarvojen pitäisi olla: vaih-toehtoina on esimerkiki perusihmioikeuksia kuten YK:lla tai perusvapauksia kuten vikkapa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Varsinkin perusvapausteoreetikot edelleen katsovat tai pyrkivät siihen, että periaat-teessa koko oikeussysteemi olisi jotenkin loogisesti johdettava tai johdettavissa joistakin perusihmisvapauksista/oikeuksista: ne olisi valittava siten, että näin olisi.
Tulkintani mukaan Ehrnrooth esimerkiksi on perusvapausteoreetikko.
Käsittelen hänen linjanvetojaan tarkemmin myöhemmin.
" Jari Ehrnroothin kolumni: Jokaiselle kuuluu jakamaton ihmisarvo, mutta mitä se ihmisarvo on?
Jokaisen yksilön moraalista vastuullisuutta edellyttää valinnan vapaus. Siksi jokaiselle annetaan jakamaton ihmisarvo, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Kysyn itseltäni, mikä on keskeisin käsite 2020-luvun poliittisessa ja älyllisessä elämässä?
Viidessäkymmenessä vuodessa on tapahtunut iso harppaus. Kaikkein pyhin ei enää ole Jumala, vaan Ihminen.
Väitteen pitävyyttä voi testata kiistämällä julkisessa keskustelussa Jumalan arvon ja armon. Kukaan ei hätkähdä saati hermostu.
Mutta kyseenalaistapa ihmisarvo, niin saat kimppuusi kaikki – oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Pian muutut epäihmiseksi niiden silmissä jotka kiihkeimmin ihmisyyttä puolustavat.
Oikea vastaus on siis jokaiselle kuuluva jakamaton ihmisarvo.
Olkoon poliittisen kuohunnan aiheena maahanmuutto, ilmastonmuutos tai tekoäly, hyvinvointivaltion uudistaminen,Lähi-idän konflikti tai ihmissalakuljetus, Venäjä, Kiina tai islam, talouskasvu tai eriarvoisuuden kasvu, kohta joku alkaa täristä ja ravistaa ässän hihastaan: Onko tällainen politiikka enää ihmisarvon mukaista? Kuumassa keskustelussa herkästi unohtuu,kuinka hataralla perustalla ihmisarvon käsite seisoo.
Me niin kovasti haluaisimme olla mittaamattoman arvokkaita pelkästään olemalla olemassa, mutta sen jälkeen kun paljastui, että Luoja ei oikeasti luonut meitä, on ihmisarvo jäänyt vaille ihmisluonnossa annettua vankkaa perustaa. Ihmisyyden kaikkein pyhin on pikemminkin tyhjä tila, jossa me tutkimme itseämme vapaasti.
Kun katson peiliin tai toisen ihmisen silmiin, järkeni alkaa etsiä jotakin häilyväistä satunnaisuuksista riippumatonta.
Mutta mitä tai mikä se voisi olla?
Luonnonpyhittäjät ovat vielä suuremmissa vaikeuksissa oman ihmiskäsityksen- sä kanssa. Ensin he sanovat, että ihminen uhkaa tuhota luonnon. Sitten he sanovat, että ihmisen on pelastettava luonto, koska hän on osa luontoa.
Kaikki nämä lujat uskomukset mahtuvat samaan ihmiskäsitykseen jollakin minulle tuntemattomalla viherlogiikalla.
Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä.
Kun tulee puhe ihanneyhteiskunnasta, luonnon itseisarvoisuudelle alistettu ihmiskä- sitys muuttuu yhä hämmentävämmäksi. Ensin ihmisarvo on niin ehdottoman pyhä, että jokaisen ihmisen on saatava kansalaispalkkaa pelkästään olemassaolonsa ansi-osta, mutta kohta jo muistutetaan, ettei ihminen ole yhtään sen arvokkaampi kuin valas, hyeena, hevoskärpänen tai paju.
Jos ihmisarvon perusta olisi siinä, että ihminen on osa luontoa, niin silloin tietysti kaikilla luonnon olioilla olisi sama arvo kuin ihmisellä. Pitäisikö siis kaloille antaa äänioikeus?
Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälinen humaani järjestys perustuu ih- misoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (siirryt toiseen palveluun) vuodelta 1948. Sen ensimmäinen artikla sanoo,että jokaiselle ihmiselle on syntymässä annet- tu vapaus, järki ja omatunto. Näiden nojalla jokaiselle ihmiselle sitten kuuluvat paitsi vapausoikeudet myös oikeus koulutukseen, terveydenhoitoon, asuntoon ja muihin hyvän elämän edellytyksiin.
Jos ihmislapsi jää apinoiden kasvatettavaksi, hänestä tulee apinoiden kaltainen. Mitään syntymässä annettua ihmisolemusta ei siis ole. ”
RK: Totta.
... "Perusoikeudet ovat kehittyneet vahvasti yhdessä konstitutionalismin kanssa, kun hallitsijan mielivaltaa haluttiin rajata absolutismin kaudella. 174
173 Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1993 Wienin ihmisoikeuskonferenssissa vahvistettiin, että perus- ja ihmisoikeuksien välillä ei tulisi vallita hierarkiaa, vaan ne täydentävät toisiaan oikeusjärjestelmässä erilaisia tarkoituksia varten.
174 Konstitutionalismi ei tarkoita vain tietynlaista valtion valtarakennetta. Se tarkoittaa myös kansalaisoikeuksien ja -vapauksien suojaa ja sillä on läheinen suhde demokratiaan ja oikeusvaltioon. Ks. Pilon 1993, s. 545.
175 Kompakti johdantoteos aihepiiriin ks. Vincent 2012, johon tiivistykseni perustuu.
Tämä näkyy Magna Cartan muotoilussa esimerkiksi niin, että säädöksen oikeudet kuuluivat vain aatelismiehille. Näin ollen, vaikka tässä on ensimmäisiä kertoja kirjattu perusoikeuksista, ei sitä varsinaisesti voi julistaa ihmisoikeuksien alkupisteeksi. 176
Toisaalta ei ole olemassa vain yhtä tapaa määritellä ihmisoikeuksia,koska käsitteenä ihmisoikeus on erittäin moniulotteinen eikä sen historia ole selkeä. Nykyään ihmisoi-keuksilla arkisessa keskustelussa tarkoitetaan mitä yleisimmin Yhdistyneiden kansa-kuntien (YK) yleismaailmallista ihmisoikeusjulistusta tai siitä johdettuja normeja, mutta ihmisoikeudet on nähtävä sitä paljon vanhempana ja monimuotoisempana käsityksenä jonkinlaisesta universaalista yhdenvertaisuudesta. 177
176 Barton 2013, s. 1–4.
177 Buonamano 2008, s. 179–182.
178 1700-luvulla luotiin merkittäviä asiakirjoja, kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus (1776), Ranskan ihmisoikeuksien julistus (1789) ja ihmisoikeusasiakirja (1791), ks. Strearns 2012, s. 26 – 32. Lisäksi monet tutkijat, kuten Brian Tierney, Kenneth Pennington ja Virpi Mäkinen, ovat jäljittäneet ihmisoikeuksien juuria keskiajan juridisteologisiin keskusteluihin.
179 Kyyros Suuri vapautti Babylonin orjat, minkä jälkeen hän julisti uskonnonvapauden sekä etnisestä taustasta riippumattoman tasa-arvon. Ks. Middleton 2015, s. 221–222. Tämä kirjattiin sylinteriin ja sen voi nähdä varhaisimpana säilyneenä todisteena ihmisoikeuksien kaltaisesta ajattelusta. Toisaalta vaikka sylinterin sanoma yhdenvertaisuudesta muistuttaa hämmästyttävän paljon YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen ensimmäistä neljää artiklaa, kyseessä on kuitenkin pelkkä tarina yksittäisen ihmisen teoista, mikä tulee erottaa varsinaisista säädöskoko-elmista tai oikeuksien julistuksista. Kyyroksen sylinterin käännös englanniksi ks. Finkel 2013, s. 4–10 ja sylinteristä laajasti koko teos.
180 Stearns 2012, s. 60.
Julistuksessa on paljon tuttua, mutta myös tärkeä uusi piirre: se teki ihmisoikeuksista maailmanlaajuisen liikkeen, ei vain erillisten valtioiden tai kansojen asiaa. 181
Ihmisoikeusjulistus ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja, mutta sen po-liittinen ja moraalinen vaikutusvalta on huomattavan suuri. On selvää, että ihmisoi-keuksien ydinajatusta pystyttiin toteuttamaan jo tuhansia vuosia ennen kuin itse ih-misoikeuksia voitiin määritellä. Esimerkiksi orjien vapauttaminen ja uskonnonvapau-den takaaminen ovat esimerkkejä oikeuksista, jotka sisältävät ajatuksen jakamattomasta yhdenvertaisuudesta. 182
Kuitenkin vasta kansainvälisten organisaatioiden laatiessa sopimuksia ihmisoikeuk-sista ihmisoikeuksien määritelmä on alkanut hahmottua ja muodostua sellaiseksi kuin se nykyään koetaan. Ihmisoikeudet, vaikkakin aatteellisesti jäljitettävissä 1700-luvulle, ovat historiallisessa perspektiivissä varsin tuore ajatus.Tässä tuleekin erottaa selkeästi se, että perusoikeudet liittyvät vahvasti kansalliseen lainsäätämisjärjestyk-seen ja yksilönsuojaan hallitsijaa vastaan, kun taas ihmisoikeudet ovat luonteeltaan universaalia ja jakamatonta ihmisarvon kunnioittamista.
5.2 Marxismi-leninismin vastaus
Marxismi-leninismin suhdetta perus- ja ihmisoikeuksiin on haastavaa jäsentää yti-mekkäästi. Marxismi-leninismi ei ota vahvasti kantaa perus- ja ihmisoikeuksiin ideo-logisella tasolla, eikä se kerro tarkkaan, miten perus- ja ihmisoikeuksien tulisi toteu-tua kommunistisessa valtiossa.Lukuisissa marxisti-leninistisissä klassikoissa ja aa-tetta selitettävissä teoksissa ei käsitellä syvällisemmin perus- ja ihmisoikeuksia kuin ehkä sivulauseessa toteamalla, että kommunismin perimmäinen tarkoitus on täysin yhdenvertainen järjestelmä.
181 Stearns 2012, s. 126–128.
182 Useissa uskonnoissa, esimerkiksi kristinuskossa, kantavana teemana on yhdenvertaisuus. Esimerkiksi ”(y)hdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen,orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal 3:28) ja ”-- ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi” (Joh 13:16).
183 Magna Cartan taustalla oli tyytymättömät aateliset, jotka kokivat joutuneensa kärsimään ta-loudellisia tappioita kuningas Juhana Maattoman Ranskan sotien takia.Aateliset pakottivat kunin- kaan allekirjoittamaan säädöksen, joka painostuksesta taipui, mutta ajatteli tämän olevan vain väliaikainen tila. Magna Carta oli siis enemmänkin poliittista valtapeliä kuin ideologinen julistus oikeuksien puolesta. Ks. Vincent 2012.
Toki yhdenvertaisuus on yksi monista perus- ja ihmisoikeuksista, mutta sen irrallinen korostaminen ilman muiden oikeuksien asettamaa kontekstia ei ole kannanotto sen enempää minkään perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän puolesta kuin vastaankaan. Marxismi-leninismin suhtautumista on etsittävä rivien välistä tai käytännöstä varsinaisten suorien viittausten puuttuessa.
Marxin kritiikin ymmärtämiseksi on tärkeää kontekstualisoida Marxin näkemys oikeuksista. Marx eli 1800-luvulla, kun perus- ja ihmisoikeuksien ajatus oli määritelty valistuksen ajan filosofien kautta sellaisina oikeuksina, jotka vapauttavat ihmiset mielivaltaisen hallitsijan ennakoimattomuudelta. Tämän takia oikeudet nähtiin Marxin aikaan nimenomaan negatiivisina oikeuksina, koska ne oli luotu suojelemaan yksilöä sekä vallanpitäjältä että laajempaa yhteisöllistä ylivoimaa vastaan. Positiiviset oikeu-det, kuten taloudelliset, poliittiset ja sivistykselliset oikeudet, tulivat vasta paljon myö-hemmin kansalais- ja poliittisoikeuksien lisäksi keskusteluun. Siksi Marx ei vastusta-nut varsinaisesti perus- ja ihmisoikeuksien ydinajatusta, vaan juuri piti negatiivisia oikeuksia riittämättömänä kapitalistisen yhteiskunnan parantamiseksi ja osittain näki niiden vielä pahentavan kapitalistista otetta yksilöistä. 186
184 Macfarlane 1982, s. 414.
185 Marx pohti perus- ja ihmisoikeuksia teoksessaan Juutalaiskysymyksestä, joka otti osaa laajempaan aikalaistensa keskusteluun siitä, tulisiko juutalaisille antaa samat oikeudet kuin kristityille. Ks. Macfarlane 1982, s. 415 – 416.
186 Marx ei kommentoinut varsinaisesti valistusajan esille tuotuja oikeuksia, kuten yhdenvertai-suutta lain edessä, oikeusvarmuutta tai rangaistusten kohtuullisuutta. Lyhyesti sanottuna on ana-kronismia väittää, että Marx olisi ollut suoranaisesti perus- ja ihmisoikeuksia vastaan, koska ny-kyinen käsitys perus- ja ihmisoikeuksista eroaa 1800-luvun keskustelusta paljon. Ks. Macfarlane 1982, s. 419–422.
Ihmisoikeuksien luonnonoikeudelliset juuret aiheuttavat materialismia edustaville marxisteille paljon päänvaivaa. Vaikka ihmisoikeudet nykyään assosioidaan myös sekulaarin ja humanistisen maailmankuvan kanssa, niiden ydinajatus on lähempänä luonnonoikeudellista kuin materialista käsitystä oikeudesta. 188
[RJK: Marxismi suhtautuu kategorisen kielteisesti "luonnonoikeuden" käsitteeseen tieteessä.
[RJK: Ne ovat taistelevien edistyksellisten luokkien tuottamia - joidenkuiden muiden raivoisasti vastustaessa.]
187 Kolakowski 1983, s. 85–86.
188 Yalen yliopiston oikeustieteen ja historian professori Samuel Moyn (s. 1972) on tuonut esiin ihmisoikeuksien vahvat kristilliset siteet. Moynin mukaan ihmisoikeudet ovat saaneet vaikutteita ihmisarvon kristillisestä käsityksestä ja 1930-luvulta lähtien erityisesti katoliset ovat painottaneet ihmisarvoa jumalallisena tarkoituksena. Moyn 2015, s. 14.
189 Kolakowski 1983, s. 83
[Kaikki YK:n marxilaiset jäsenmaat hyväksyvät YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen ih-misoikeudet. Lisäksi kansalaisten muodollinen yhdenveratisuus, jolla ei voida käydä kapitalista "kauppaa",on porvarillisen kapitalismin ja samoin sosialismin tuntomerkki, joinka poissaolo tekee siitä jotakin muuta, esimerkiksi feodalistisen, tai sitten natsistisen.
Nämä marxistit haluavat useimmiten poistaa doktriinista normatiiviset elementit tehden siitä helpommin soveltuvamman liberaalin demokratian kanssa. Esimerkiksi uuskantilaiset marxistit ovat korvanneet marxismin normatiivisuuden Kantin teorialla etiikasta.
[RJK: Marxistit pitävät yleensä Kantin etiikkaa varsin onnistuneena ainakin hänen muuhun oppiinsa verrattuna.]
Tällainen leikkaa ja liimaa -taktiikka ei kuitenkaan ole alkuperäisten Marxin oppien mukainen, koska marxilaisuuden olennaisena tekijänä on vasemmistolainen norma-tiivisuus ja tietyn yhteiskuntamallin ihannoiminen moraalisesti edistyksellisempänä. Siksi klassisesta marxismista poikkeavia suuntauksia kutsutaan revisionisteiksi sanan negatiivisimmassa merkityksessä. 190
Maailman vaikutusvaltaisin marxisti Lenin katsoi oikeaoppisen marxilaisuuden olevan kaukana pelkästä deskriptiivisestä teoriasta.Hän oli loppuun asti uskollinen Marxin alkuperäisille ajatuksille proletariaatin diktatuurista, vanhojen instituutioiden murentamisesta ja poliittisten tavoitteiden ulottumisesta kaikkiin yhteiskunnan osiin. Neuvostoliiton tehtävänä ei ollut luvata ensisijaisesti yksilöille vapautta tai oikeuksia, vaan se oli koneisto, jonka päämääränä oli kommunistinen utopia. 191
[RJK: Kuka marxilainen ja missä ja koska on väittänyt tuollaista? Ihmisyhksilöt ovat kyllä yhteiskunnan tuotteita, mutta se EI tarkoita,että "he eivät olisi arvokkaita" omina itseinään...]
Yksilöiden tulee uskoa tieteellisen sosialismin antamia ratkaisuja,koska niiden avulla yhteisön etu toteutuu mahdollisimman yhdenvertaisesti.Nimenomaan marxismin fun- damentaalisesti holistinen lähestymistapa ihmisiin ja usko siitä, että edistys on tavoi-tettavissa vain,jos yhteisö on täydessä kontrollissa olosuhteista,ovat pääsyitä siihen, miksi ihmisoikeudet ja marxismi tai marxismi-leninismi eivät ole yhteensopivia. 192
[RJK: "Holistinen lähestymistapa ihmisiin??? Minkä "yhteisön pitää olla kontrollissa mistä olosuhteista"? Mikä nyt on ristiriidassa ja minkä ihmisoikeuden kanssa?
Holism
an idealist philosophy of “wholes.” The term was introduced by Jan Smuts in his Holism and Evolution (1926).
According to holism, the world is governed by a process of creative evolution, or the process of creating new “wholes.” In the course of evolution, the forms of matter are transformed and renewed, never remaining constant; the holistic process rejects the law of conservation of matter. An unperceived, nonmaterial field, similar to Leibnitz’ monad, which remains constant throughout all of an organism’s changes, is consi-dered to be the bearer of all organic attributes. The “whole” is interpreted in holism as the highest philosophical concept, which synthesizes in itself the objective and the subjective; it is considered to be the “last reality of the universe.” According to holism, the highest concrete form of organic “whole” is the human personality. Imparting a mystical character to the “factor of wholeness,” holism considers it to be nonmaterial and unknowable.
Holistic ideas have been developed by Adof Meyer-Abich in Germany and A. Leman in France. In modern Western literature the term is sometimes used to designate the principle of integrity.
REFERENCES
Bogomolov, A. S. Ideia razvitiia v burzhuaznoi filosofii 19 i 20 vekov. Moscow, 1962.Kremianskii, V. I. Strukturnye urovni zhivoi materii. Moscow, 1969.
Haldane, J. S. The Philosophical Basis of Biology. London, 1931.
I. V. BLAUBERG
190 Kolakowski 1983, s. 89.
191 Ihmisoikeuksista on kuitenkin vielä oikaistava toistuva yleistys siitä, että ihmisoikeudet ovat yksinomaan lännen liberaali luomus,jota Yhdysvallat ja sen liittolaiset edistävät. Siinä missä länsi korosti negatiivisia vapauksia ja yksilön oikeutta asettua valtiota vastaan, Neuvostoliitto liittoutui ns. globaalin etelän kanssa luomaan paljon laajemman ihmisoikeusjärjestelmän.
192 Kolakowski 1983, s. 88 ja 91–92.
193 Esimerkkinä käytetään Neuvostoliittoa, koska perusoikeuksien kehityksen näkee parhaiten ensimmäisestä kommunistien vallankumouksesta kylmän sodan päättymiseen asti. Muiden mar-xisti-leninistisien valtioiden perustuslaki muovattiin erityisesti Stalinin perustuslain mallin mukaan, yhtenä syynä Neuvostoliiton suuri vaikutus kansainväliseen marxisti-leninistiseen liikkeeseen.
[RJK: Porvarillisessa yhteiskunnassa yhtäläisen jakamattoman perusihmisarvon (oi-keuden edessä) omaksuminen edellyttää pilkulleen samanlaista mahdollisten orjan-omistaja- ja aatelisluokkien eliminoimista yhteiskunnasta sellaisina luokkina, jotka saavat juridisesti pelkän syntyperänsä (eikä kapuankännin työstä) mukaan osan jonkun muun, jurisesti alemmen yhteiskuntaluokan työstä jonkin osan, joka on myös heidän perus-tulonmuodostuksensa!
Se edellyttää edelleen sitä "yhteistä", juridista kantaa, että TUOLAISTEN ETUOI-KEUTETTUJEN LUOKKIEN OLEMASSAOLOON EI OLE PALUUTA (vaan uudet faktuaalisesti etuoikeutetut luokat muodostuvat muulla tavalla)!
NL:ssa arvioitiin myöhemmin,joskin ehkä vasta Hrishtsevin aikana,että oli virhe NL:n alkuaikoina rajoittaa entisten riistäjäluokkien perusoikeuksia.
JA SITÄHÄN JUURI JUSSI HALLA-AHO, MAAMME TOISEKSI KORKEIN PÄÄTTÄJÄ, VAATIIKIN!!! ]
Stalinin perusoikeusuudistuksessa painotus oli selkeästi positiivisissa oikeuksissa, vaikka negatiivisia oikeuksia, kuten lehdistönvapaus ja kokoontumisvapaus, oli kirjattu perustuslakiin. Silti monet tärkeät oikeudet, varsinkin rikosprosessiin liittyvät legaliteettiperiaate sekä todistajasäännöt, jätettiin perustuslaista kokonaan. 195
[RJK: PELKÄSTÄÄN RIKOSOIKEUTEEN KUULUVAT PITÄÄKIN LAITTAA VAIN RIKOSLAKIIN: sen pykäliin tai selttäviin osiin, esimerkiksi TAKAUTUVIEN LAKIEN KIELTO! Esimerkiksi verolait ja -päätökset ovat aina takautuvia.
YHTEISKUNNASSA EI VALLITSE EIKÄ PIDÄ VALLITA SELLAISTA LEGALITEET- TIPERIAATETTA, ETTÄ TAVALLISTEN KANSALAISTEN JA JURIDISTEN HENKI- LÖIDEN KUTEN FIRMOJEN JA YHDISTYSTEN KAIKEN TOIMINNAN PITÄISI PERUSTUA LAILLE JA VAIN LAILLE! TÄLLAINEN LEGALITEETTIPERIAATE KOSKEE VAIN VIRKAMIEHIÄ HEIDÄN VIRKATOIMISSAAN!]
[RJK: Kansainliitto ja YK eivät ole mitään "läntistä painetta"! USA (jota "Lännellä" nykyään yleensä tarkoitetaan löysässä propagandapuhessa kuten Bingallakin) EI EDES OLLUT KANSAINLIITON JÄSEN MISSÄÄN VAIHEESSA"!]
Tätä tukee se seikka,ettei todellisuudessa ollut mitään mekanismia,millä kansalainen pystyi realisoimaan perusoikeutensa. Tuomioistuimet ja muut valtion virastot olivat riippuvaisia puolueen poliittisesta ohjauksesta. 197
194 Tämän oikeuden tehokkuudesta voidaan kiistellä, sillä Stalin poisti aikaisemmin työttömyyden tekemällä tästä laitonta vuonna 1931. Ks. Kavass – Christian 1979, s. 569.
195 Towe 1967, s. 1252–1253.
196 Oikeus työhön määriteltiin tarkoittamaan tiettyä minimipalkkaa ja 41-tuntista työviikoa. Tä-män sisällyttäminen herätti huomattavaa kritiikkiä, kun vuoden 1977 perustuslain luonnos esitet-tiin julkiseen käsittelyyn. Kolmas perustuslaki laajensi edellisen perustuslain tarjoamia oikeuksia, mutta muutokset olivat lähinnä pieniä lisäyksiä ja selvennyksiä uusien kansalaisvapauksien julistamisen sijaan. Uudistus nähtiin silti askeleena lähemmäksi läntistä oikeusjärjestelmää. Ks. Kavassa – Gary 1979, s. 570 ja laajasti.
197 Neuvostoliiton perusoikeudet muistuttivat sanoiltaan paljon läntistä mallia ja esimerkiksi sananvapaus ja lehdistönvapaus haluttiin suojata samalla tavalla. Eron tekee käytännössä siis se, miten koko oikeusjärjestelmä toimii ja onko olemassa riippumattomia, perusoikeuksia turvaavia instituutioita. Ks. Kolakowski 1983, s. 90.
Marxismi-leninismissä vallanjako-opin ja legaliteettiperiaatteen hylkäämisen seurauksena näitä instituutioita ei ole, joten tällaiset kansalaisvapaudet ovat vain tyhjiä säännöksiä.
[RJK: Marxismi-leninismi ei ole sen paremmin hylännyt kuin absolutisoinutkaan sen enempää vallanjako-oppia kuin laillisuusperiaatettakaan. Ne ovat juridiikan työkaluja, joilla on omat pätevyys, ja myös patemättömyysalueensa, jotka nekin ovat poliittisesti melko päätettävissä. Täsmalleen samoin toimii itse YK:kin.]
Marxismi-leninismin suhtautumista ihmisoikeuksiin selittää parhaiten ideologiaan upotettu niin sanottu oikeudellisen nihilismin teoria. Aihetta on tutkittu vähän, ja siksi tässä tutkielmassa siihen ei perehdytä tämän syvällisemmin.Sosialistisessa konteks- tissa oikeudellisen nihilismin mukaan perinteinen oikeusjärjestelmä ja sosialismi eivät voi periaatteellisista syistä sopia yhteen.
[RJK: Höpölöpö. Oikeussysteeminkin pitää olla LAILLINEN eikä "perinteinen". Binga ei millään osaa pysytellä juridiikassa. Sen laillisuuden tsekkaa viime kädessä YK, kansainvälisen oikeuden poliittinen organisaatio.]
Laki ja oikeus ovat tarpeettomia tulevassa jo valmiiksi oikeudenmukaisessa sosialistisessa valtiossa tai kommunistisessa yhteiskunnassa.
[RJK: Tämä on nyt aivan eri asiaa: sitä, mitä vielä ei ole missään.
Ensin katoaa välttämättömyys pitää lakia ja oikeutta yllä erityisellä väkivaltakoneis-tolla. laki ja oikeus eivät "katoa" vaan sulautuvat yhteen muiden yhteiskunnan päällysrakenteen ilmiöiden kuten moraalin ja järjestöllisten normien jne. kanssa.]
Kehittynyt kommunistinen ihminen nimittäin on teorian mukaan kykenevä toimimaan vapaasta tahdosta epäitsekkäästi yhteisen edun puolesta. Sosialistinen toimesta oi-keudellinen nihilismi ilmeni ensimmäistä kertaa käytännössä Venäjän vallankumouk-sen jälkeisessä välitilassa, kun Venäjä siirtyi hetkellisesti oikeudelliseen anarkiaan. Tuomarin tuli tuomita sosialistisen oikeuskäsityksensä mukaan, koska bolševikit ajoivat tsaariajan lain hävittämistä. 198
[RJK: Kaikkia tsaarin ja varsinakaan Väliaikaisen hallituksen lakeja ei lakkautettu.
Väliaikainen hallitus ne kaikki tärkeimmät NEUVOSTOTKIN oli perustanut!
Vain sellaset lait lakkautettiin heti,jotka olivat susia ja kehityksen topparina, yhtenä ja ehkä tärkeimpänä Kerenskin uusi diktorinen perustuslaki 14.9.1917 "Venäjän tasa- vallasta", johon muka "Suomikin kuullui" ja josta muka ei voinut erota kuin pyssyillä kapinan kautta!
Suuret määrät tsaarin ja Väliaikaisen hallituksen nimittämiä virkamiehiä istui myös paikoillaan ja sai valtiolta palkkaakin: maaherroja, akateemikoita, tuomareita, poliiseja, sotilaita, professoreita, opettajia jne.]
Myöhemmin kuitenkin oikeudellisen nihilismin merkitys Neuvostoliiton tai muiden kommunististen valtioiden oikeusjärjestyksessä on jäänyt hämärän peittoon, koska marxismi-leninismissä ei virallisesti edistetä oikeudellista nihilismiä puolueen aattee-na. On kuitenkin selvää, että oikeudellinen nihilismi on ollut määräävänä tekijänä siinä, miltä marxisti-leninistinen oikeusjärjestelmä on näyttänyt.
[RJK: Binga puhuu nyt, miltä se on näyttänyt sellaisista, jotka ovat luulleet "vanhojen lakien" olleen Jumalan säätämiä, ja kaiken niistä poikkevan "Jumalalle laitonta"... ]
Yhteenvedoksi on todettava,että marxismi-leninismissä on kommentoitu hyvin vähän perus- ja ihmisoikeuksien asemaa kommunistisessa valtiossa. Tämä johtunee siitä, ettei yksilön oikeudet ja vapaudet ole koskaan olleet marxilaisen teorian pääaiheena. Yleistys siitä,että marxilaisuus olisi vastoin perus- ja ihmisoikeuksia on kuitenkin liian mustavalkoinen. Marxin kritiikki on asetettava ajalliseen kontekstiin, silloin kun oikeu-det tarkoittivat lähinnä negatiivisia oikeuksia. Ranskan vallankumouksen innoittama liberalismin nousu oli kommunistien vastainen suuntaus sen kannattajien mielestä, mikä aiheutti jonkinlaisen tyhjiön keskustelussa marxilaisuudesta ja erilaisista oi-keuksista hetkeksi. On korostettava,että Marx kuitenkin puolusti positiivisia oikeuksia ja näki kommunismin tukevan niitä. Marxisti-leninistiseen politiikkaan sopiikin positii-visten oikeuksien ajaminen huomattavasti enemmän kuin negatiivisten, mutta koska perus- ja ihmisoikeudet tarkoittavat molempia oikeustyyppejä yhtäläisesti, marxismi ja marxismi-leninismi aiheuttavat teoreettisellakin tasolla suuria ongelmia niiden toteuttamisessa.
198 Huskey 1991, s. 55–58.
5.3 Marxismi-leninismi käytännössä
Kommunististen valtioiden lukuisat ihmisoikeusrikkomukset on tuotu julkisesti esille viimeistään Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Rautaesiripun lopun jälkeen histo-rioitsijat pääsivät vähitellen käsiksi salattuihin arkistoihin, joista paljastuu valtiojohtoi-nen terrori ketä tahansa toisinajattelijaa kohtaan. Antikommunististen tutkijoiden mukaan kommunismin seurauksena kuoli jopa noin 100 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. 199
Varsinkin kommunistiset vallankumoukset olivat väkivaltaisia. Lokakuun vallanku-mouksen jälkeinen sisällissota oli vasta bolševikkien ensimmäinen vaihe kommunis-tisesta terrorista. Jokainen, joka vastusti tai epäiltiin vastustavan vallankumousta, leimattiin luokkaviholliseksi. Bolševikit teloittivat vastustajiaan tai karkottivat heidät työleireille. 201 Vallankumouksen johtajana Lenin näki, että sosialistisen tavoitteen saavuttamiseksi ihmisten on oltava valmis väkivaltaisiin tekoihin. Työväenluokka ei tule vapautumaan ilman edistyksellisten agitointia. 202 Samoin Kiinassa Maon johdolla kommunistinen puolue sai valtaa terrorisoimalla maaseudulla talonpoikia ja esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kommunistiset liikkeet perustivat armeijoita, joiden tarkoituksena oli syöstä imperialistiset hallitukset vallasta. 203
199 Courtois 1999, s. 8–11.
200 Esimerkiksi Suomessa proletariaatin lipunkantajina toimivat 1970-luvun alussa pinnalle nousseet taistolaiset. He toimivat SKP:n sisäisenä, radikaalina oppositiona. Keskeistä heille oli nähdä Neuvostoliitto maailman johtavana kommunistisena hankkeena ja puolustaa marxisti-leninistisiä liikkeitä ympäri maailmaa. Taistolaiset varautuivat Suomessakin vallankumoukseen. Taistolaisuus kuitenkin menetti kannatustaan 1970-luvun loppupuolella ja kaikkien kommunistis-ten liikkeiden kannatuksen lasku oli havaittavissa 1980-luvulla. Viimeinen isku oli Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa. Taistolaisuudesta ks. Kontula 2002.
201 Kuromiya 2017, s. 280.
202 Marxistien kuuluisan vertauskuvan mukaan väkivalta välttämättömästi toimii vallankumouksen kätilönä.
Ks. Kolakowski 1983, s. 92.
203 Kiernan 2008, s. 25–27.
Toisaalta vallankumoukset ylipäätänsä ovat väkivaltaisia,eikä niitä voi suoraan yhdis- tää vallankumouksellisten ideologiaan. Ranskan vallankumousta pidetään liberaalille demokratialle tärkeänä alkulaukauksena, mutta se tunnetaan myös yhtenä verisim-pänä hetkenä modernin historian aikana. Terrorin aikana valtaan oli tullut Yhteishy-vän valiokunta,joka väitti toteuttavansa kansan parasta teloittamalla tuhansia ihmisiä poliittisista syistä. 204 Näin ollen vallankumouksen aikana ja hieman sen jälkeen ta-pahtuneet terrorisoinnit tulee erottaa vakaan hallinnon aikana tapahtuneista ihmisoi-keusloukkauksista, jotta niitä pystytään mahdollisimman tasapainoisesti arvioimaan. Valtion ideologisella tasolla systemaattinen perus- ja ihmisoikeuksien sivuuttaminen näkyy vasta vallankumouksen jälkeen.
On vielä mahdollista argumentoida, että marxismi-leninismin keinot hallita kansaa eivät eronneet niistä keinoista, mihin oli 1800-1900-luvun taitteessa totuttu. Ennen vallankumouksia tsaarin ote kansasta oli voinut olla yhtä lailla terrorisoiva ja väkival-tainen, eikä absolutismin kauden jäänteet olleet poistuneet lainkaan eurooppalaises-ta politiikasta. 205 Vaikka liberaalia demokratiaa ja oikeusvaltiota puolustavat teesit oli hahmoteltu jo valistusajan filosofien toimesta, todellisuudessa niiden implementoi-minen vaatii sosioekonomisen ilmapiirin kehittymistä liberalismille suotuisaksi. 206
Tästä havainnollistava esimerkki on, että kansalaisvapauksien mallimaana pidetty Yhdysvallat turvasi nykyajan käsityksen sananvapaudesta vasta 1960-luvulla. Sitä ennen radikaalin politiikan sensuroiminen nähtiin tavanomaisena keinona suojella valtaapitävien asemaa. 207 Ihmisoikeudetkin ovat pääasiassa vasta maailmansotien jälkeinen projekti oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Näin ollen voidaan todeta, että liberaali demokratia on pala palalta tullut oletusarvoksi länsimaisessa oikeusjär-jestelmässä ja sen nykyinen käsitys on syntynyt vasta kommunististen vallanku-mousten jälkeen.Olisi siksi epärehellistä väittää,että marxismi-leninismi olisi hylännyt ihmisoikeudet, kun niitä ei vielä laajana käsityksenä ollut.
204 Historioitsijat ovat nähneet Ranskan ja Venäjän vallankumouksissa paljon samaa. Osittain ehkä siksi,että Marx ja hänen seuraajansa pitivät Ranskan vallankumousta inspiraation lähteenä. Lisäksi radikaalit vallankumoukset luonnollisesti seuraavat tiettyä kaavaa, jossa vallankumouk-selliset joutuvat hankkiutumaan eroon edellisistä vallanpitäjistä säilyttääkseen hallintansa. Ks. Mayer 2000, s. 94–95 ja Skocpol 2015, s. 161–173.
205 Tsaarin valta Venäjällä oli absoluuttinen, kunnes Nikolai II (1721–1917) pakotettiin lokakuun vallankumouksen seurauksena luovuttamaan osan vallastaan. Nikolai II otti kuitenkin tämän jäl-keen oikeuksiaan takaisin ja uskoi,että hän on Jumalan valitsema oikea hallitsija. Ks.Figes 2014, s. 37–38.
206 Aluksi liberalismi ei sisällyttänyt demokratiaa. Monet klassiset liberaalit, John Stuart Mill (1806 – 1873) mukaan lukien, olivat skeptisiä demokratian suhteen. He uskoivat, että äänestämi-seen tulisi vaatia koulutusta ja jonkinlaista asemaa yhteiskunnassa, kuten maan omistamista. Ks. Fukuyama 2012, s. 54.
207 Tärkeitä oikeustapauksia New York Times v. Sullivan ja Cohen v. California. Ks. Feldman 2008, s. 2 – 3.
Teoreettisella tasolla marxismi-leninismi haluaa turvata taloudellisen yhdenvertaisuu-den ihmisten kesken tekemällä koko väestöstä osan proletariaattia. Marxismi-leninis-mi on pelkän politiikan ja arvojen lisäksi kokonainen maailmankatsomus, joka perus-tuu kommunistisen yhteiskunnan ihanteeseen. Useita asioita ja päätöksiä perustel-laan sillä, että ne ovat välttämätöntä kommunistisen yhteiskunnan luomiseksi. Ky-seessä on normatiivinen arvojärjestelmä, joka kieltää kategorisesti muun kuin yhtei-sön edun mukaisen toiminnan. Perussääntönä on,että kaikki,mikä on valtiolle hyväk-si, on myös koko yhteiskunnalle hyväksi. Marxismi-leninismi tuotiin sellaisiin yhteis-kuntiin, jotka olivat vielä agraarivaiheessa. Tämä loi näille valtioille paineita teollistaa ja kehittää teknologiaa hurjalla vauhdilla, jotta kommunismi olisi mahdollista talous-kasvun myötä.208 Kommunistiset valtiot ovat keskittäneet päätöksenteon poliittiselle eliitille eli politbyroolle ja suuren keskityksen takia valtiot pystyvät lanseeraamaan valtavia maanlaajuisia ohjelmia, jotka veisivät sosialismia eteenpäin.
208 Marx alun perin ajatteli, että proletariaatin vallankumous tapahtuu teollistuneissa maissa, mutta myöhemmin Lenin halusi osoittaa, että vallankumous voi tapahtua myös kehittyvissä mais-sa ja Mao vielä kehitti tätä ideaa luomalla omat ohjeensa siitä, miten vallankumous voi tapahtua missä tahansa.
209 Figes 2014, s. 207 – 208.
61
Viisivuotissuunnitelma korvasi Leninin käyttöönottaman NEP-politiikan, joka oli otettu pakosta parantamaan Neuvostoliiton taloudellista tilannetta. Bolševikit eivät alun alkaenkaan pitäneet tätä pitkäikäisenä ratkaisuna, koska se oli periaatteellisesti liian kapitalistinen ja vastavallankumouksellinen järjestelmä. Siksi Stalinin viisivuotissuun-nitelma sai paljon kannatusta puolueen sisällä ja esimerkiksi Buharinin kannattama hidas teollistaminen leimattiin puolueen oikeistopoikkeamaksi, jota ei siedetty. Viisi-vuotissuunnitelma alkoi maatalouden kollektivisoimisella purkaen satojen vuosien perinteen perhefarmeista ja talonpoikien itsenäisistä kyläyhteisöistä. Miljoonat jou-tuivat luopumaan kodeistaan ja heidät sijoitettiin ympäri Neuvostoliittoa hallituksen päätösten mukaan. 210
210 Figes 2014, s. 209.
211 Figes 2014, s. 209–211.
212 Eri arvioiden mukaan nälänhätään kuoli 3–14 miljoonaa ukrainalaista. Nälänhätä on tulkittu kansanmurhana, koska se oli suora seuraus Neuvostoliiton politiikasta, joka halusi kitkeä ukrai-nalaista nationalismia. Lisäksi viljelyyn perehtyneet talonpojat oli lähetetty gulagiin, mikä johti osaamisen puutteeseen. Ukraina oli Neuvostoliiton vilja-aitta, jonne radikaali politiikka vaikutti eniten. Ukrainaan oli kohdistettu niin paljon viljakiintiöitä täytettäväksi,ettei kansalle jäänyt mitään käteen, vaan he joutuivat katsomaan viljan lähtevän muualle Neuvostoliittoon teollistamistarkoi-tuksiin. Neuvostoliitto eikä nykyinen Venäjä ole myöntänyt kansanmurhaa. Aikansa rohkea tutkimus, joka toi nälänhädän koko maailman nähtäville ks. Conquest 1986.
213 Figes 2014, s. 216–217.
Kiinassa puolestaan tapahtui samanlaisia ilmiöitä kuin Neuvostoliitossa. Tämä johtui osittain siitä,että Mao oli marxisti-leninistin lisäksi myös uskollinen stalinisti,joka ihaili neuvostoliittolaista politiikkaa.Kiinassakin käynnistettiin useita poliittisia ohjelmia, jot- ka asettivat suuria tavoitteita maan teollistamista varten. Kiinalla oli myös samanlai-nen ongelma kuin Neuvostoliitolla: yhteiskunta oli painottunut täysin maatalouteen jääden pahasti jälkeen globaalissa kehityksessä. Mao esitteli suuren harppauksen kansalleen vuonna 1958. Se oli taloudellinen ja sosiaalinen suunnitelma muuttaa maa talonpoikien hallitsemasta taloudesta nykyaikaiseksi ja teollistuneeksi sosialisti-seksi valtioksi. 216 Ensiksi maaseudulla perustettiin valtavia kommuuneja. Maaseu-dun asukkaiden omaisuus kollektivisoitiin kommuunien omaisuudeksi ja ihmiset määrättiin esimerkiksi syömään yhteisruokaloissa, jotta kotona ei tehdä ruokaa. 217
214 Werth 1999, s. 184–202.
215 Figes 2014, s. 276–278.
216 Margolin 1999, s. 487–488.
217 Puolue pystyi kontrolloimaan ihmisiä ruoka-annosten avulla. Kansankommuunien uskottiin olevan välttämätön askel lopulliseen kommunistiseen yhteiskuntaan siirtymisessä. Ks. Chang – Halliday 2006, s. 519–522.
218 Paltemaa – Vuori 2012, s. 118.
Useiden huonojen poliittisten päätösten seurauksena sadot romahtivat ja Kiinaan tuli suuri nälänhätä.Pahimmat virheet olivat viljelysmallin muuttaminen kokeelliseksi liian nopeasti, tekniikan huolimaton suunnittelu sekä pääskysten tappaminen, mikä johti tuholaishyönteisten aaltoon. 219 Maaseudun työläisten päivittäinen keskimääräinen ruoka-annos tiputettiin 250 grammaan viljaa, mutta todellinen määrä oli enemmän lähellä 50 grammaa. 220 Suuren harppauksen uhrien määrää ei pystytä arvioimaan tarkasti, mutta yleisesti haarukan on todettu olevan 15 – 60 miljoonaa kuollutta. 221 Kiinan presidentti Liu Shaoqi esitti nälänhädän aikana arvion, että kuolleita olisi 30 miljoonaa, mikä tekisi sen tuhoisimmaksi nälänhädäksi ihmiskunnan historiassa.222 Tammikuussa 1962 Liu tunnusti suljetussa kokouksessa nälänhädän olevan puolu-een aiheuttama ja päätti lopettaa suuren harppauksen. Hankkeen epäonnistumisia ei Maon elinaikana myönnetty julkisesti ja niistä vaietaan edelleen Kiinassa. 223
Kommunistisen hallinnon keskusjohteista politiikkaa toteutettiin myös Kambodžassa, kun maolaiset punaiset khmerit ja heidän johtajansa Pol Pot (1925–1998) ottivat val-lan. Toisin kuin Stalinilla ja Maolla, heillä ei ollut suunnitelmallista ohjelmaa, mutta he halusivat luoda marxismi-leninismin ihanteiden mukaisen agraariutopian, jossa jokai-sesta tehdään kunnon työläinen viemällä heidät töihin maaseudulle.Punaisten khme- rien politbyroosta, Angkarista, tiedetään vähän, koska se ei esiintynyt julkisuudessa. Heidän kokouksistaankaan ei ole säilynyt samalla tavalla dokumentteja kuin muista kommunistisista puolueista. Liikkeen tavoitteena oli siirtää koko maa väkivaltaisesti ”vuoteen nolla”, mikä tarkoitti kaiken vanhan tuhoamista ja uuden luokattoman aika-kauden rakentamista puhtaalta pöydältä. Vuonna 1975 sisällissodan voitettuaan pu-nakhmerit siirsivät välittömästi 2–3 miljoonaa ihmistä kaupungeista maaseudulle ag-raariyhdyskuntiin kuoleman uhalla.Olosuhteet vastasivat pakkotyöleirejä, esimerkiksi vartijat saivat teloittaa kenet tahansa, joka ei totellut. Koulutus ja terveydenhuolto ajettiin alas, koska ne koettiin länsimaisena imperialismina. Neljäsosa eli noin 1,2
miljoonaa koko maan väestöstä kuoli punakhmerien uudistusyrityksen myötä. Tämä on ollut yksi suurimmista katastrofeista modernissa historiassa, varsinkin kun katsotaan väestöstä kuolleiden suhteellista määrää. 224
219 Margolin 1999, s. 489.
220 Paltemaa – Vuori 2012, s. 128.
221 Paltemaa – Vuori 2012, s. 136.
222 Chang – Halliday 2006, s. 516–517.
223 Paltemaa – Vuori 2012, s. 141–143.
224 Punaisten khmerien ja Pol Potin hallinnosta yksityiskohtaisesti ks. Kiernan 2008, s. 31–101
Vielä yhtenä spesifimpänä ja tuoreempana esimerkkinä kommunistisista poliittisista ohjelmista on Kiinan yhden lapsen politiikka. Kyseessä oli vuonna 1980 aloitettu 35 vuoden mittainen kokeilu, joka määritteli jokaista kiinalaista elämän eri sektoreilla. Kiinan hallinto pelkästi väestönkasvun räjähtävän käsiin, minkä takia resursseja ei enää riittäisi tyydyttämään kansalaisten perustarpeita. Käytännössä yhden lapsen politiikka oli höllempi kuin sen nimi antaa ymmärtää, ja varsinkin ajan myötä tuli pai-neita sallia kaikenlaisissa erityistapauksissa myös toinen lapsi. 225 Kuitenkin tällai-nen syntyvyydensääntelykampanja tarkoitti sitä, että valtava määrä naisia painostet-tiin käyttämään ehkäisyä tai tekemään abortti. Vanhojen perinteiden takia erityisesti maaseudulla tyttövauvat abortoitiin, hylättiin tai tapettiin. Poikalapsi olisi vanhempien vanhuuden ainoa turva, koska tytön on määrä muuttaa avioliiton kautta pois. 226
Yhden lapsen politiikkaa valvottiin niin, että jokaisella maantieteellisellä alueella oli omat virkamiehet,joiden vastuulla oli saada syntyvyysluku pysymään alhaisena. Pai- kallisviranomaisten keinot vaihtelivat, mutta suuren paineen johdosta niistä tuli vuo-sien myötä entistä brutaalimmat. Naisia uhkailtiin ja raahattiin abortoimaan lapsensa, mikäli paljastui, että hän odotti toista lastansa. 227 Myös yksi hankala lieveilmiö oli laittomasti syntyneet lapset,joille ei myönnetty hukou-papereita. Hukou on asumisre- kisterijärjestelmä,joka on rinnastettavissa sosiaaliturvatunnukseen.Ilman sitä kiinalai- set eivät pysty edes menemään naimisiin, matkustamaan maan sisällä tai saamaan koulutusta. Hukoun ulkopuolella elää miljoonia kiinalaisia, joiden oikeuksia ei haluta tunnustaa.228 Suuret keskusjohteiset ohjelmat ovatkin usein sokeita niiden aiheutta- mille ongelmille, koska niiden tavoitteet ovat kommunistiselle puolueelle niin tärkeitä, ettei epäonnistumista myönnetä tai päätöstä pyörretä kuin vasta katastrofaalisissa tapauksissa.
Ei voida kuitenkaan kiistää, etteikö jossain määrin edellä mainitut ohjelmat ja monet muut ole saaneet huomattavia uudistuksia ja ripeää teollistumista aikaan. Tavoitteel-lisen politiikan avulla Neuvostoliitosta ja Kiinasta tuli maailman johtavia valtioita monilla sektoreilla. 229 Poliittisia ohjelmia yhdistää luja tahto toteuttaa sosialistista politiikkaa millä tahansa keinoilla.
225 Vuoteen 2010 mennessä voimassa oli jopa 20 erilaista poikkeusta, jotka oikeuttivat enemmän kuin yhteen lapseen. Ks. Manninen 2016, s. 18.
226 Manninen 2016, s. 10.
227 Manninen 2016, s. 17–21.
228 Manninen 2016, s, 41–46.
229 Kambodžan tilanne johti päinvastaiseen, mutta toisaalta tavoitteena olikin aluksi palata lähes primitiivisiin oloihin, joista olisi ollut tarkoitus ponnistaa modernimpaan yhteiskuntaan.
65
Tietyillä mittareilla kommunistisista valtioista tuli menestyksekkäitä näiden ohjelmien ansiosta. Muutamassa kymmenessä vuodessa eliniänodote oli Neuvostoliiton aikana tuplaantunut 30 ikävuodesta 60 vuoteen ja 1970-luvulla se nousi 70 vuoteen. 230 Neuvostoliitto saavutti nopeasti teknologisesti kehittyneen yhteiskunnan, jossa tiedemiehet loivat monia mullistavia keksintöjä. 231
Myös Kiinassa samanlainen kehitys oli nähtävissä myöhemminja nykyään Kiina luokitellaan suurvallaksi sen taloudellisen menestyksen ansiosta.Kiina on maailman johtavia valtioita teknologiassa ja kiinalainen tietotaito on arvostettua ympäri maailmaa. 232
Molemmissa maissa myös naisia kannustettiin työskentelemään kodin ulkopuolella. Työikäisten naisten työvoimaosuus oli noin 90 prosenttia Neuvostoliitossa. Kommu-nistisissa valtioissa erityisesti ruumiillisen työn merkityksen korostamisen yhteiskun-nalle tarkoitti sitä, että naisiltakin odotettiin panosta maatalouteen tai teollisuuteen. 233 Tämä edisti aidosti sukupuolten välistä tasa-arvoa, joka oli myös taattu marxisti-leninistisissä perusoikeuksissa.Naiset nähtiin yhtä arvokkaina työläisinä kuin miehet. Kuitenkin johtoportailla, varsinkin puolueessa, on ollut kommunistisissa valtioissa vain miehiä, mikä tekee järjestelmästä edelleen patriarkaalisen.
Voidaan oikeutetusti silti pohtia, että onko Neuvostoliiton ja Kiinan onnistumiset ni-menomaan marxisti-leninistisen järjestelmän tai ohjelmien ansiota. Liberaali länsi ke-hittyi taloudellisesti ja teknologisesti vähintäänkin samaan tahtiin kuin kommunistiset valtiot. Vaikka Neuvostoliitossa ja Kiinassa oli valtavasti kirimisen varaa teollistaa ag-raariyhteiskunta kilpailemaan lännen kanssa, on maailmassa kuitenkin esimerkkejä, että vapaammalla markkinataloudella ja vähäisemmällä valtion kontrollilla äärimmäi-sen köyhät maat ovat ponnistaneet kilpailemaan teknologisella osaamisellaan maai-lman kärjessä. Yksi näistä on Etelä-Korean muuttuminen Korean sodan aikaisesta kolmannen maailman kriisivaltiosta yhdeksi maailman suurimmaksi teknologiajätiksi. Kontrastiksi voidaan asettaa marxisti-leninistinen Pohjois-Korea, jonka taloudellinen tilanne on romahtanut Neuvostoliiton jälkeisenä aikana, kun se ei saanut enää mittavaa tukea resurssien puolesta liittolaiseltaan.
230 Elinajanodote Yhdysvalloissa vuonna 1975 oli kahdeksan kuukautta pidempi kuin Neuvostoliitossa.
Eberstadt 1983, s. 23
231 Tätä vauhditti myös kylmän sodan aikainen kilpajuoksu kuuhun Yhdysvaltojen kanssa. Neuvostoliitto oli ensimmäinen valtio, joka sai muun muassa satelliitin kiertämään maata ja ensimmäisen ihmisen avaruuteen.
232 Chow 2010, s. 35.
233 Goldman 2002, s. 12.
Siksi ei voida lainkaan päätellä, että nimenomaan kommunistisen puolueen politiikka veisi yhteiskuntaa eteenpäin teollistumisvaiheeseen. Voi olla, että Neuvostoliiton ja Kiinan kaltaiset suurvallat olisivat saavuttaneet taloudellisen valta-asemansa myös liberaalein keinoin. 234
234 Etelä-Korea oli vielä vuonna 1953 YK:n mukaan maailman köyhin valtio. Etelä-Korean talouskasvun historiasta ks. Kim – Jaffe 2010, s. 8–44.
235 Yleensä siinä kirjallisuudessa, jossa tuodaan esille positiivisesti Neuvostoliiton tai Kiinan taloudellinen menestyminen, mittarina kokonaan sivuutetaan kokonaisvaltaisempi inhimillisen kehityksen indeksi. Tämän toi hyvin esille Michael Ellman (s. 1942) Neuvostoliiton teollistumista käsittelevän kirjan arvostelussa. Ks. Ellman 2004, s. 848.
236 Havainnollistavana esimerkkinä tästä asenteesta on Maon puhe 21.11.1958. Hän sanoi suu-resta harppauksesta kollegoilleen, että ”tällä tavalla työtä tekemällä, kaikkien projektien kanssa, puolet Kiinasta saattaa kuolla. Jos ei puolet, niin kolmasosa, kymmenesosa tai 50 miljoonaa kuo-lee”. Mao oli siten tietoinen politiikkansa seurauksista, mutta vaati sen toteuttamista yleisen edun hyväksi. Ks. Chang – Halliday 2006, s. 535.
6 Johtopäätökset
6.1 Oikeusvaltioperiaate ja marxismi-leninismi
Ennen tutkielman yhteenvetoa on syytä huomauttaa, että oikeusvaltioperiaatteen peilaamisessa käytäntöön täytyy olla varovainen.Tiukoilla kriteereillä ja oikeusvaltion laajimmalla mahdollisella tulkinnalla jokaisen valtion toiminnasta löytyy huomautetta-vaa. Tässä tutkielmassa ei ole tarkoitus käsitellä yksityiskohtaisesti kaikkia mahdolli-sia oikeusvaltioperiaatteen vastaisia asiahaaroja, vaan katsoa suurempaa kuvaa siitä, onko marxisti-leninistinen järjestelmä oikeusvaltioperiaatteen hengen vastainen jo ideologisella tasolla. Tavoitteena on luoda yleiskuva siitä, onko tutkielmaan valitut kolme oikeusvaltion koostavaa periaatetta mahdollista toteuttaa marxismi-leninis-missä. Näin ollen tarkasteleva linssi kohdentuu kokonaisuuteen, eikä yksittäisiin esimerkkeihin tai kysymyksiin.
Ensimmäisenä kolmesta oikeusvaltion periaatteista on tarkasteltu vallanjako-oppia, johon liittyy valtion hallinnollisten osien keskeisen vallanjaon lisäksi myös suhtautu-minen demokratiaan, oppositioon ja mediaan. Vallanjaon tarkoitus on estää vallan keskittyminen ja suojata kansalaisia vallankäyttäjien mielivaltaisuudelta.Absolutismin kauden syntyperästä huolimatta vallanjako-oppi on myös demokratialle välttämätön, koska se luo rajoitusmekanismin enemmistön tyrannialle.
Marxismi-leninismi on kritisoinut liberaalia demokratiaa ja vallanjako-oppia. Liberaali demokratia on marxisti-leninismin mukaan yksi kapitalismin keinoista ylläpitää porva-rien valtaa, koska se vie suoran päätäntävallan työväenluokalta ja siirtää sen porva-rillisiin instituutioihin. Tämä luo vaarallisesti työväelle demokratian illuusion, vaikka loppujen lopuksi hyvävarainen luokka hallitsee valtion toimielimiä.Liberaali demokra- tia ja vallanjako-oppi tukevat vallassa olevia status quolla, mikä hankaloittaa proleta-riaatin valtaannousua. Ratkaisuksi marxismi-leninismi esittää vallankumousta, jossa porvarien valta-asema siirretään työväelle demokraattisen sentralismin kautta. Vallanjaolle keskeiset instituutiot eli hallitus, parlamentti ja oikeuslaitokset annetaan kaikki vallankumouksellisten käsiin.
Heidän tehtävänään on huolehtia siitä, että nämä instituutiot auttavat kommunistista puoluetta pääsemään tavoitteisiinsa.
Demokraattinen sentralismi on viime kädessä absoluuttista enemmistön valtaa. Kan-sa valitsee edustajansa, mutta näin tehdessään se delegoi kaiken vallan eteenpäin yhdelle kommunistiselle puolueelle. Kommunistisella puolueella on pyramidinmalli-nen hierarkia, jossa teoriassa jokainen taso valitsee ylemmän tasonsa, mutta vallan-jaon puutteen vuoksi ylemmällä tasolla on mahdollisuus vaikuttaa alemman tason valtasuhteisiin ja päätöksiin. Käytännössä se on tarkoittanut nomenklatuuraa, jossa valittavat edustajat tiedetään jo etukäteen. Puoluetta johtavassa politbyroossa on sa-moja henkilöitä vuosikymmenestä toiseen,eikä voida puhua johtajien tulosvastuusta, koska yksittäisen kansalaisen vaikutusvalta on olematon. Lisäksi oppositio on kiellet-ty,koska toisinajattelu on kommunistisen periaatteiden vastaista.Kaikilla tulisi olla sa- mat intressit kommunistisen yhteiskunnan tavoittelemisessa. Marxisti-leninistien mu-kaan demokraattiseen sentralismiin kuuluu ”yksimielisyys – kritiikki – yksimielisyys” -kaava, johon ei kuulu järjestäytynyttä oppositiota.
Vallanjako-oppi suojaa yksilöä enemmistön tyrannialta, joka on demokraattisten jär-jestelmien väistämätön kääntöpuoli. Keskeistä on turvata kansalainen siltä, ettei val-tio voi demokraattiseen päätökseen tukeutuen loukata yksilön perusoikeuksia. Lain-säädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan keskittäminen yhdelle kommu-nistiselle puolueelle aiheuttaa mittavia huolia oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta. Lisäksi opposition puute pahentaa entistä enemmän vallan keskittymistä poliittiselle eliitille, mikä puolestaan rakentaa sisäisiä vahvistusharhoja oikeaoppisesta linjasta. On naiivia ajatella, että puolueen sisäiset näkemyserot ovat tasavertaisesti selvitettävissä, varsinkin kun puolueen johdolle on annettu kaikki poliittinen valta.
Tämän päälle tulee vielä se,että kommunistisella puolueella on tarkka kontrolli medi- asta ja suuri sensuuri- ja propagandakoneisto, jotka on suunniteltu ylettymään elä-män jokaiselle osa-alueelle. Samoin kuin valtion eri hallinnollisista elimistä, mediasta ja viihteestäkin on luotu puolueen työkalu ohjata kansalaisiaan noudattamaan puolu-een tahtotilaa. Toisaalta on korostettava, ettei vallan jakaminen ole koskaan ollut marxismi-leninismin tarkoituskaan.
Hajautettu valta ei pystyisi edistämään kommunistisia tavoitteita yhtä tehokkaasti, mikä aiheuttaa jo ideologisella tasolla marxismi-leninismin ja vallanjako-opin ristiriitaisuuden.
69
Toisin kuin vallanjako-oppiin, marxismi-leninismi ei ole suoranaisesti ottanut kantaa legaliteettiperiaatteeseen. Laajemmin ajateltuna ilman vallanjakoa legaliteettiperiaat- teen toteutuminen on jo valmiiksi kyseenalaista. Esimerkiksi lainsäätäjä voi muuttaa lakia herkästi puolueen painostuksesta ja tuomioistuimissa lakia sovelletaan aina puolueelle edullisella tavalla.
Legaliteettiperiaatteen taannehtivan rikoslain kieltoa ei tuotu sosialistiseen oikeuteen tärkeänä oikeusperiaatteena, vaan sosialistisessa oikeudessa tästä on yhteisön vaa-ran ajatuksen nojalla luovuttu. Esimerkiksi Neuvostoliiton rikoslaissa kriminalisoitiin kaikki vallankumousta edeltävä vastavallankumouksellinen toiminta. Analogian kiel-toa puolestaan rikotaan suoraan säätämällä, että mikäli rikoslaki ei pysty ennakoi-maan tiettyä yhteisölle vaarallista tekoa, tällaiselle teolle voidaan löytää analogisesti muualta rikoslaista rangaistavaksi säädetty teko.
Tällainen sosialistisen oikeuden tarjoama heikko pohja legaliteettiperiaatteelle antaa helpon kasvualustan lain väärinkäytölle. Sosialistinen oikeus on tarkoitettu vastaa-maan erilaiseen tarpeeseen kuin perinteinen länsimainen oikeus. Se on luotu tuke-maan kommunistista järjestelmää ja puolueen valtaa yksilön oikeusturvan kustan-nuksella. Marxismi-leninismissä priorisoidaan kommunistista päämäärää, joka on yh-teisön kollektiivisen hyödyn takia ensisijainen. Yksilöiden perusoikeudetkin on siten mahdollista asettaa taka-alalle yhteiseen hyvään vedoten.Tätä vastoin legaliteettipe- riaatteen tarkoitus on tarjota oikeusturvaa yksilölle kollektiivisesta edusta riippumatta
Vallanjako-oppia ja legaliteettiperiaatetta sitovat yhteen niiden tavoitteet turvata pe-rus- ja ihmisoikeudet. Tämä oikeusvaltioperiaatteen osa-alue on monella tapaa kai-ken politiikan keskiössä, ja siksi sitä on oikeusvaltiosta puhuttaessa tutkittava lähem-min, vaikka on jo todettu,ettei marxismi-leninismi täytä oikeusvaltioperiaatteen kumu- latiivisia kriteereitä. Marxismi-leninismi ei ota suoraan kantaa perus- ja ihmisoikeuk-siin ideologisella tasolla, eikä se kerro tarkkaan, miten perus- ja ihmisoikeudet tulisi toteutua kommunistisessa valtiossa. Aatteella onkin monimutkaisesti selitettävä suhde perus- ja ihmisoikeuksiin.
Ensinnäkin marxistien mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa tarjotut perusoikeu-det eivät riitä takaamaan aitoa yhdenvertaisuutta. Lisäksi ihmisoikeuksien liiallinen yksilökeskeisyys ei arvioi yhdenvertaisuutta kokonaisuutena. Toisaalta kritiikki koh-distuu lähinnä negatiivisiin oikeuksiin, ja voidaan väittää, että kommunismi nimeno-maan pyrkii toteuttamaan positiivisia oikeuksia ilman, että ne jäisivät negatiivisten oikeuksien varjoon. Toisesta näkökulmasta katsottuna marxilaiset julistavat perus- ja ihmisoikeuskysymyksen epätarkoituksenmukaiseksi. Nämä oikeudet on luotu suoje-lemaan yksilön vapauksia porvarillisessa järjestelmässä. Sosialismi ja kommunismi perustuvat yhteisöllisemmälle ajattelulle, jossa yksittäisiä oikeuksia ei tarvita. Toisin kuin porvarillisessa yhteiskunnassa,sosialismissa ei ole yhteiskunnallisia intressiristi- riitoja, kun koko väestö on yhdistetty proletariaattiin ja tähtää yhteen tavoitteeseen.
Lisäksi teoreettisella tasolla on huomioitava, että marxismin kollektiivinen historialli-nen materialismi ja ihmisoikeuksien yksilökeskeinen universalismi synnyttävät hel-posti aatteellisen ristiriidan keskenään. Historiallisen materialismin mukaan ihmisten oikeudet ovat aikakautensa tuotteita ja siksi ihmisoikeudet ovat lähinnä porvarillisen yhteiskunnan tuottamia vastauksia kapitalismin kriiseihin. Sen sijaan ihmisoikeusläh-töinen käsitys sisältää universaalin ajatuksen siitä, että oikeuksien tulee toteutua ajasta ja kontekstista riippumatta. Ristiriidan takia marxilaisuuden tarjoama vaihtoeh-toinen yhteiskuntamalli ei käsittele ihmisoikeuksia, koska ne eivät ole sen mukaan relevantteja sosialistisessa tai kommunistisessa yhteiskunnassa.
Käytännössä edes marxisti-leninistisessä järjestelmässä ihmisoikeuskysymyksiä ei voi sivuuttaa. Vaikka marxismi-leninismi ei ole aatteellisessa mielessä täysin torjunut ihmisoikeuksia, se ei ole pystynyt integroimaan niitä järjestelmäänsä yhtä hyvin kuin liberaalit demokratiat. Tästä kuvaavimpana osoituksena ovat tilanteet,joissa ihmisten perus- ja ihmisoikeudet ovat vastakkain kommunistisen puolueen tahdon tai poliitti-sen ohjelmien kanssa. Joidenkin arvioiden mukaan kommunismin kuolonuhreja on yhteensä jopa 100 miljoonaa.
Oikeusvaltiolle keskeisten periaatteiden seikkaperäisen läpikäynnin jälkeen on ilmeistä, ettei marxismi-leninismi täytä oikeusvaltioperiaatetta millään tavalla. Marxis-mi-leninismi jättää oikeusvaltioperiaatteen huomiotta sen kaikilla osa-alueilla. Yh-teensopimattomuutta ei voi laskea sattumaksi, vaan marxismi-leninismissä on taus-talla sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole periaatteellisellakaan tasolla sovitettavissa yh-teen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Voidaan yleisesti sanoa, että pohjimmiltaan jo-kaisen yhteiskunnallisen aatteen sisällön määrittelevät suhtautuminen demokratiaan, vallan keskittämiseen tai hajauttamiseen,oikeusjärjestelmään sekä perus- ja ihmisoi- keuksiin. Marxisti-leninistinen maailmankuva on oikeusvaltioperiaatteen kanssa niin vastakkainen,ettei näiden kahden samanaikainen toteuttaminen ole mahdollista.
6.2 Yhteensovittamisen epäonnistumisen syyt
Vastaukseksi siihen, onko oikeusvaltioperiaate ja marxismi-leninismi sovitettavissa yhteen,on pelkän negatiivisen tuloksen lisäksi tarjottava selittäviä syitä.Vaikka yleen- sä historiassa syitä haetaan kontekstualisoimalla historian tapahtumia, tässä poik-keuksellisesti syitä lähdetään etsimään ensisijaisesti kahden aatteen keskinäisistä loogisista ristiriidoista. Kontekstia ei ole kuitenkaan tarkoitus sivuuttaa kokonaan, sillä se rakentaa selityksiä sille, minkä takia marxismi-leninismi ei pystynyt toteutta-maan antamiaan lupauksia käytännössä ja miksi marxismi-leninismi on johtanut oikeusvaltion vastaiseen tilaan, totalitarismiin. Jotta epäonnistumisen pääsyyt ovat hahmotettavissa paremmin, tämän tutkielman lopulliset johtopäätökset esitetään kolmessa kategoriassa:
Vallankumouksellisuus on ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteen kanssa, koska se en-sinnäkin haluaa syrjäyttää oikeusvaltioperiaatteelle olennaiset instituutiot ja korvata ne kokonaan yhden puolueen johtamalla järjestelmällä. Marxisti-leninistien mukaan vallanjako-oppi auttaa vallanpitäjiä säilyttämään status quon jakamalla vallan toisistaan riippumattomiin hallinnollisiin osiin.
Se kuitenkin jätti huomiotta sen, että kyse ei ole pelkästään heidän näkemyksensä mukaisesti porvarillisten instituutioiden säilyttämisestä, vaan myös vallan korruption ehkäisemisestä. Liberalismin tarjoama vuosisatojen aikana kehittynyt rakenne itse-näisistä toimielimistä absolutismin ehkäisemiseksi on riskialtista korvata vallanku-mouksellisuuden nimissä vain yhdellä poliittisella instituutiolla.Edes ajatuksen tasolla vallanjaon syrjäyttäminen poliittisten päätösten vuoksi ei voi toteuttaa oikeusvaltion takaamaa oikeusturvaa.
Vallankumouksellisuuden ja oikeusvaltion ristiriitaa syventää vielä vallankumouksen jatkuva luonne marxisti-leninistisessä aatteessa.Jatkuvalla vallankumouksella tarkoi- tetaan sitä, että kommunistinen puolue pyrkii pitämään huolta kansalaisten vallanku-mouksellisesta asenteesta esimerkiksi propagandan ja sosialistisen oikeusjärjestel-män avulla. Kansalaisten ajatteluun halutaan vaikuttaa ja kaikki kommunistisen puo-lueen vastainen sisältö tai toiminta yritetään poistaa. Lainsäädäntö ja oikeuslaitokset ovat puolestaan viime kädessä tukemassa kommunistista järjestelmää, jos yksilön ja yhteisön intressit ovat konfliktissa.Tämän kaiken taustalla on käsitys siitä,että vallan-kumous ei pysähdy vanhojen instituutioiden syrjäyttämiseen,vaan puolueen tarkoitus on huolehtia, että yhteiskunta etenee koko sosialistisen välivaiheen aikana kohti kommunistisia periaatteita. Marxisti-leninismiä vielä Stalinin ajoilta eteenpäin kehittä-nyt Mao selvensi tätä hyvin julistamalla kulttuurivallankumouksen yhteydessä, että kommunistinen vallankumous on jatkuva prosessi, jossa kitketään kapitalismi juuriaan myöten.
Toinen pääsyy oikeusvaltioperiaatteen ja marxismi-leninismin yhteensopimattomuu-teen löytyy kommunistisesta yksipuoluejärjestelmästä.Yksipuoluejärjestelmää on pe-rusteltu niin, että vallankumouksen jälkeen kaikki yhteiskuntaluokat ovat kadonneet ja kansalaiset ovat yhdistyneet proletariaattiin. Proletariaatilla on marxisti-leninistien mukaan vain yksi intressi: kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen. Siksi kommu-nistinen puolue nähdään koko kansaa edustavana eturintamana, jonka tarkoitus on johtaa yhteiskuntaa politiikallaan yhteistä etua kohti. Puolueen funktio on edustaa kansan yhtenäisyyttä, joten konfliktit tulee selvittää puolueen sisällä, eikä toisinajattelijoita tai järjestäytynyttä oppositiota sallita.
Todellisuudessa kuitenkin toisinajattelun kategorinen kieltäminen tarjoaa puolueelle defensiivisen suojakuoren, jota on mahdotonta murtaa, vaikka puolue harjoittaisi täysin vastuutonta politiikkaa. Asetelma yhdestä oikeasta mielipiteestä tai linjasta luo puolueeseen kaikukammioita ja vahvistusharhoja, jotka edelleen jatkavat epäedullisten päätösten pahentamista.
Kansalaisilla ei ole mitään keinoja käytettävissään estääkseen puolueen huonoimmat päätökset, eikä suojautuakseen siltä mielivallalta, mitä nämä päätökset mahdollisesti tekevät.
Demokraattisesta sentralismista johtuvaa enemmistön tyranniaa ei ole onnistuttu rajaamaan sellaisilla suojamekanismeilla, mitä oikeusvaltioperiaate tarjoaa.
Ajatukset yksipuoluejärjestelmästä ja jatkuvasta vallankumouksellisuudesta yhdessä aiheuttavat puolueelle suuren tarpeen ottaa totaalinen kontrolli yhteiskunnasta. Kan-salaisten ajattelun kontrollointi ja opposition kieltäminen johtuvat oletettavasti osittain marxisti-leninistisen järjestelmän romahtamisen pelosta.Mikäli toisinajattelijoita kuun- neltaisiin, kansa voisi kääntyä aidosti vastavallankumoukselliselle kannalle tai sitten vaiheittain muuttaa järjestelmää niin, ettei kommunistisesta alkuperästä olisi pian mi-tään jäljellä. Tätä ei voi sallia, koska koko valtion, puolueen ja järjestelmän tarkoitus on nimenomaan edistää kommunismia. Siksi marxismi-leninismi on aatteellisesti erityisen defensiivinen.Siksi lienee on perusteltua jopa väittää,että totalitarismi on marxismi-leninismille synnynnäistä ja sisäänrakennettua.
Puolueen ja aatteen henkilöitymisestä marxismi-leninismissä on vielä huomautetta-va, että vaikka propagandassa korostetaan voimakkaasti puolueiden johtajia, heidän merkitystään järjestelmälle usein liioitellaan popularisoidussa historiassa.On helppoa ajatella, että Stalinin tai muiden diktaattoreiden persoonallisuuden piirteet ja heidän henkilökohtaiset virheensä politiikassa aiheuttivat kommunismin epäonnistumisen ja monet ihmisoikeusloukkaukset. Vaikka on totta, että diktaattoreista puhuttaessa kyseessä on yleensä lujatahtoisia yksilöitä, tämä näkökulma ei kuitenkaan aseta historian henkilöhahmoja heidän tarvitsemaansa kontekstiin.
Historian saatossa kukaan valtaan päässeistä diktaattoreista ei ole syntynyt tyhjiös-sä,vaan heitä ympäröivä maailma ja vallitseva poliittinen tilanne antoivat edellytykset diktatuurille.
Kolmantena ja viimeisenä yhteensovittamisen mahdottomuuden pääsyynä on mar-xismi-leninismin harjoittama tieteellisen sosialismin dogmaattisuus. Ylipäätänsä koko marxisti-leninistisen järjestelmän ymmärtämiseksi on sisäistettävä, että marxismi-leninismi nähdään tieteellisenä maailmankuvana, joka osoittaa kiistatta, millaiseksi yhteiskunnan tulisi kehittyä tulevaisuudessa. Marxismia ja siitä kumpuavia aatteita ei ole haluttu yleisesti kuvailla normatiivisina ideologioina, vaan tieteelliseen maailman-katsomukseen perustuvina teorioina, jotka ovat ainakin pääosin oikeassa maailman tilasta ja mihin se on menossa. Valitettavasti Marxia ja hänen seuraajiansa vaivaa lii-allinen nojautuminen heidän omiin uskomuksiinsa tieteellisenä asiana. Tieteellisyy-teen perustuva hybris on ollutkin marxismi-leninismin petollinen kompastuskivi.
Pelkästään jo terminä tieteellinen sosialismi aiheuttaa epäilyksen sen legitimiteetistä.
Tieteellinen sosialismi haluaa tarjota sosialistisen analyysin kapitalismin sisäisestä konfliktista sosiaalistetun tuotannon ja yksityisen voitonhalun välillä. Historiallisen materialismin sisältämän dialektiikan mukaisesti tieteellisen sosialismin synteesi ka-pitalismin ristiriidalle on kommunistinen yhteiskunta sosialistisen välivaiheen kautta. Vaikka tieteellinen sosialismi viittaa lähinnä yhteiskuntatieteen ja taloustieteen yhdistelmään, sitä voidaan soveltaa myös muihin tieteenaloihin.
Marxismi-leninismissä kansalaisten on noudatettava tieteellisen sosialismin antamia ratkaisuja, koska vain niiden avulla turvataan yhteisön edun toteutuminen mahdollisimman yhdenvertaisesti.
Vaikka tieteellinen sosialismi on ollut läpimurto sosialistisen teorian jäsentämisessä, ei kyseessä ole aukottomasti todistettu teoria, saati sitten tieteenala. Tieteellinen so-sialismi esimerkiksi rikkoo tieteen episteemisen epävarmuuden ehtoa: historiallinen materialismi perustuu varmuuden filosofiaan, jossa oletetaan looginen varmuus mo-nelle väitteelle yhtä aikaa. On nimittäin vaikeaa todistaa, että historia seuraisi tiettyä ennalta määrättyä kaavaa, mikä tekee koko käsityksestä kritiikille alttiin. Koska mar-xisti-leninistisessä järjestelmässä ideologiaan pureutuvaa kritiikkiä on mahdotonta esittää, tieteellistä sosialismia ei ole altistettu kilpaileville teorioille. Sen sijaan tieteel-lisen sosialismin pienimmätkin arviointivirheet luovat perhosefektin marxisti-leninis-tien politiikkaan. Tämä johtaa huonoihin päätöksiin, koska tieteellistä sosialismia käsitellään enemmän dogmina kuin kritiikkiä vastaanottavana tieteellisenä teoriana.
Marxismi-leninismistä radikaalia tekee sen tulkinta tieteellisestä sosialismista ja siitä johtuva tuntemus oikeutettuna olemisesta. Tähän seikkaan lopulta marxismi-leninismin oikeusvaltioperiaatteen torjuminen perustuu.
Tieteestä on valjastettu vaarallinen, kommunistisen ideologian tukija, jonka mukaan marxismi-leninismi ei voi perimmiltään olla väärässä. Päämäärän nopean saavutta-misen priorisointi keinoista välittämättä on peruja juurikin tästä petollisesta hybrik-sestä. Vallanjako-oppia, legaliteettiperiaatetta ja perus- ja ihmisoikeuksia ei varsinai-sesti tarvita marxisti-leninistisessä yhteiskunnassa, koska sillä on näkemyksensä mukaan omat keinonsa päästä parempaan lopputulokseen kuin mitä liberaalien demokratioiden oikeusvaltioperiaate tarjoaa. Yhdessä vallankumouksellisuus, vallan keskittyminen kommunistiselle puolueelle sekä tieteellisen sosialismin dogmaatti-suus luovat marxismi-leninismille sellaisen ideologisen pohjan, joka ei ole koskaan ollut sovitettavissa yhteen oikeusvaltioperiaatteen kanssa.
Kommunismin oli tarkoitus jalostaa kapitalismin luomia liberaaleja ideoita vapaudes-ta ja saada ne ylettymään muillekin kuin hyväosaisille, mutta käytännössä tähän asti kaikki eri maiden kommunistiset kokeilut ovat hävinneet kapitalismille jokaisella mit-tapuulla. Erityisesti marxismi-leninismi ei ole pystynyt lunastamaan lupauksiaan. Sen politiikan suurimpina kärsijöinä on ollut myös työväki, jota varten marxismi alun perin oli luotiin. Toisaalta mikäli marxismi-leninismi olisi toiminut, koko pohdinta oikeusval-tioperiaatteen toteutumisesta marxismi-leninismissä olisi ollut turha. Kommunistit oli-sivat pystyneet itsenäisesti luomaan järjestelmän, jossa yhdenvertaisuus ja ihmisten hyvinvointi olisi toteutunut paremmin kuin kapitalismissa.
Valitettavasti pelkällä teorialla ei ole mahdollista poistaa ihmiskunnan sivilisaation alusta asti vallinneita ongelmia vallan keskittämisestä tai hajauttamisesta, demokra-tiasta ja diktatuurista, toimivasta oikeusjärjestelmästä sekä perus- ja ihmisoikeuksis-ta. Marxismi-leninismin problematiikaksi onkin noussut liiallinen teoreettisuus ja sen vaikea toteuttaminen – jossain kohtaa teoria lakkasi toimimasta. Sen sijaan oikeus-valtion onnistumiset ovat osoittaneet sen, että sen periaatteet ovat yhä relevanteim-pia oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Siksi oikeusvaltioperiaatetta tarvitaan niin kauan, kunnes on näytettävissä, että kysymykset vallasta, oikeudesta ja niiden jakamisesta eivät ole enää ajankohtaisia – ja siinä saattaa kestää pitkään.
Siihen asti marxismi-leninismin virheet tulee nähdä myös yhtenä todisteena sille, miksi oikeusvaltion periaatteet ovat tärkeitä myös liberaalin demokratian kontekstin ulkopuolella. Ilman oikeusvaltion suojamekanismeja marxismi-leninismin aiheuttama totalitarismi on luonut täydellisen alustan teoreettisen kommunismin vääristymälle, jossa poliittinen eliitti käyttää marxisti-leninististä retoriikkaa vain omien mielivaltaisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Mikäli kyseistä aatetta haluttaisiin laajamittaisesti kokeilla uudestaan, marxismi-leni-nismin dogmaattisuus kannattaisi korvata oikeusvaltion periaatteilla. Tosin määritel-mällisesti kyseessä ei enää sitten olisi perinteisen marxismin alalaji, vaan alettaisiin puhua jo revisionismista.
Tutkielman alussa mainittiin 1900-luvun kahdesta tarinasta: liberaalista ja kommunis-tisesta. Näitä kahta ei ole hyödyllistä enää asettaa vastakkain, ja esimerkiksi Marx oli dialektiikassaan ainakin siinä oikeassa, että kahden asian synteesi on yksi askel lähemmäksi loppupistettä.Liberalismi on oppinut kommunismista, mutta kommunismi taas torjui kokonaan liberaalin käsityksen maailmasta, johon oikeusvaltiokin perus-tuu. Marxismi-leninismin dogmaattisuus ja vastaanottokyvyn puuttuminen koituivat sen kohtaloksi.Enää on jäljellä yksi tarina liberalismista,johon on lisätty osin marxilai- sen kritiikin ansiosta ulottuvuuksia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Marxisti-leninistien on puolestaan valittava, haastavatko he sen omalla tarinallaan uudestaan vai muokkautuvatko he sen mukaiseksi. Lopuksi on kuitenkin hyvä muistaa, että oli miten hienot tarinat tahansa, ne eivät koskaan riitä korvaamaan monimutkaista ja monipuolista koko totuutta. "
***
Iltapaskat hyssyttelevät ehdokkaiden seloiluja ja järjettömyyksiä
Yhä hullummaksi äityvä Perse-Pekka on sanonut, että "Venäjällä on kaikki oppositionjohtajat tapettu tai vangittu"...
Aaltola on sanonut, että "Vemäjä käytti Syyriassa kemiallisia aseita"!
En ole havainnut kenenkkän muun ainakaan toistaiseksimissään väittäneen sellaista.
Stubbikulli on väittänyt "ulkominiterin linjapuheessaan 08.08.08", että "Venäjä hyökkäsi Georgiaan ("vallatakseen sen") ja aloitti uuden aikakauden", vaikka venäjä (IVY) oli siellä YK:n asettama rauhanturvaaja. Asiasta kertoo myös Paavo Väyrynen uusimmassa kirjassaan. Hyökkääjä oli Georgia itsehallinnollisiin Abhaasiaan ja Etelä-Ossetiaan, jotka olivat päättäneet erota siitä YK:N Peruskirjan mukaisesti. Terroristiagentti Stubbikullin osuminen sattumalta ETYJin puheenjohtajaksi puheenjohtajavation ulkominiterinä saattoi olla yksi koko sodan syistä. Toinen syy olivat samana päivänä akaneet pekingin olympialaiset, joista Saapasveliä ohjaileva Ruutisbyroo CNN ja se Aaasian-johtaja-suurpuoskari Sanjay Gupla oli suljettu pois "Tiibetin-kapina"-valeuutisten väärentämisen takia Nepalissa.
Silloinen EU:n laajentumiskomissaari Olli "Brysselin Bobrikov" Rehn säesti ja toisteli Stubbikullin suurvaleita ja järjettömyyksiä tarkoituksena petata Georgian jäsenyyttä NATOssa ja EUssa.
Halla-aho niin ikään on toistellut Stubbin valeita, Urpilainen ja Andersson ja esdsayah ovat niistä samaa mieltä. Harkimosta en tiedä.
Perse-Pekan oppiäiti pölhöterroristpropagandassa EU:n "Ihmisoikeusneuvoston" puheenjohtaja Al-Haidi Hautahourulalla (ilmeinen ns. lievä skitsofrenia koko ikänsä) on väittänyt, että "Stalin tappoi 47 miljoonaa neuvostoliittolaista" ELI MUKA KOKO AIKUISEN, PYSSYIKÄISEN MIESVÄESTÖN KAHTEEN KERTAAN ja tietysti juuri ennen toista maaimansotaa!!!
Hautahourullan "raatoluvut" on ilmeisimmin "laskettu" siten, että Lappeenarannan venäjän-asioiden-"professorin" kertomasta "lukemasta", että NEUVOSTOLLITOSSA OLISI TAPETTU 60 miljoonaa ELI MAAN KOKO AIKUISVÄESTÖ (mukaan lukien sodissa kaatuneetkin: "omat, mukulat, perkeleet"...) ON VÄHENNETTY "KOMMUNISMIN MUSTAN KIRJAN" ("7 miljoonaa Stalinin uhria, 13 mlj Leninin") kustantajan esipuheessa, joista enempää puiolta itse tekstissä sanotaan kuiten vain karkotetuiksi, tekijät siitä myös tappelivat jälkikäteen) muka (täysin ufologiset) "13 miljoonaa Leninin uhria"!!! Mustiksen "Leninin uhrit" on saatu siten, että kaikki "ylimääriset" kuolleet Neuvosto-Venäjän sisällissodassa tulevan 30-alun NL:n alueella (5 mlj.) on KERROTTU KAHDELLA, ja näin saatu "määrä" ON PISTETTY KOKONAISUUDESSA BOLSHEVIKKIEN PIIKKIIN (osapuolia oli noin 20) lukuun ottamatta bolshevikkien omia tunnettuja 2.5 miljoonan menetyksiä, joista 1.0 mlj. oli taisteluiden ja 1.2 mlj. rintamatautien taistelijauhreja ja 300000 siviilejä. Näin saatuun "7.5 miljoonaan Lenin-uhriin" on sitten läjäisty päälle "5 miljoonaa Leninin uhria vuoden 1922 Volgan alueen nälänhähädästä".
Urpi ja Li arvatenkin pitävät kiinni Sikorskyn taisteluhelikopterisuvun miniän Anne Applebaumin "tutkimustuloksista", että NL:ssa STALININ AIKAAN KAIKKI AIKUISET TYÖIKÄISET MIEHET OLISIVAT OLLEET LINNASSA (20 - 28 mlj.)...
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009811313.html
***
Tupamäki on jauhanut tuota samaa hörönlöröä kohta 10 vuotta, ja häntä on tuhansia kertoja myös oikaistu. Hänellä on yksi erityinen haistapaskantiedeilme, kun hän sitä löröttää. Sekin on ollut alun perin tässä hommassa.
" Kapitalismista kommunismiin? Kommunismi toisin ajateltuna
Binga Tupamäki 13.7.2016 6:30
Olen tottunut suhtautumaan kommunismiin vitsinä. Eihän sitä voi tosissaan kukaan enää kannattaa, kun on selviä todisteita, miten käy kommunististen valtioiden. Pohjois-Korea sopii hyvin uutisten loppukevennykseksi ja Isä Aurinkoisen propaganda on huvittavampaa kuin mikään parodia diktaattoreista.
Viime viikkoina olen avannut lukion filosofian kirjat uudestaan ja tutustunut huolellisemmin erilaisten yhteiskuntien perimmäiseen ajatukseen. Halusin lähestyä kommunismiakin eri tavalla mitä yleensä. Leikittelin sillä mahdollisuudella, että kommunistisen yhteiskunnan voisi toteuttaa. Koetin asettaa itseni Karl Marxin ja Friedrich Engelsin asemaan ja ymmärtää mitä he oikeasti ajoivat takaa, joka tuskin oli tappaa noin 100 miljoonaa ihmistä ja laittaa loput pakkotyöhön.
En todellakaan halua kaunistella kommunismin mätää ydintä. Teoria siitä, että kaikki keskitetään valtiolle, ja muka sitten jaettaisiin tasan eri ihmisten eri tarpeiden mukaisesti, on naurettava. Maailmassa ei ole yhtäkään positiivista kokemusta tuosta pahimmasta mahdollisesta tyrannian muodosta. Eikä tulekaan olemaan, jos kommunismin määritelmä tulee olemaan sama kuin mitä nyt ajatellaan.
Marx , Engels ja kumppanit olivat voimakkaasti sitä mieltä, että kommunismiin on pyrittävä vallankumouksen keinoin. Se tarkoittaa siis konflikteja, kriisiä ja vallankaappausta. Sekasortoa, jonka vallitessa pitäisi luoda uusi yhteiskuntarakenne yhdessä yössä. Minkäänlainen superihminen tai omnipotentti konekaan ei pystyisi siihen – ihmisluonnon muuttaminen on pitkä prosessi. "
RJK: Häh? Ai MINKÄ "luonnon"? Linkkejä tiskiin!
" Samat miehet kehittivät historiallisen materialismin, jonka mukaan yhteiskuntamme historian ja tulevaisuuden voi lajitella erilaisiin vaiheisiin:
1. alkukantainen yhteiskunta
2. orjanomistusyhteiskunta
3. feodaalinen yhteiskunta
4. kapitalistinen yhteiskunta
5. sosialistinen yhteiskunta
6. kommunistinen yhteiskunta
Tähän kuvaan sopii myös dialektisen materialismin tarjoama maailmankuva siitä, että yhteiskuntamme menee eteenpäin vastakohtien jatkuvan jännitysten ja niiden purkautumisten seurauksena. Yhdessä kehitysvaiheessa on saavutettava ensin tarvittava määrä muutoksia, joista voi siirtyä laadulliseen muutokseen, eli seuraavaan kehitysvaiheeseen. Esimerkiksi tehdas tarvitsee ensin tietyn määrän lisää työntekijöitä, jotta se voisi siirtyä tehokkaampaan tuotantoon. Arkisemmin ilmaistuna voisi myös sanoa, että vesikin tarvitsee tietyn lämpötilan, eli energian määrän, ennen kuin se pystyy muuttumaan vesihöyryksi.
Kommunismin virhe oli siinä, etteivät sen luojat tai oppipojat pystyneet pidättäytymään omassa ideologiassaan. Tärkein asia, yhteiskuntamuotojen dialektiikka eli muutoksen luonnollinen kulku, unohtui. Marxin luomissa yhteiskunnan vaiheissa yksikään näistä edellisistä muodoista ei toteutunut ”vallankumouksen” tavoin. Orjanomistusyhteiskunta sai alkunsa samalla kuin alkukantainen yhteiskunta jatkoi kehittymistään. Kukaan ei yhtäkkiä vaatinut ”alkukantaisuudesta” luopumista. Samalla tavalla siirryttiin feodaalisesta yhteiskunnasta kapitalistiseen yhteiskuntaan. Kukaan ei yhtäkkiä vaatinut kuninkaiden ja lääninherrojen syrjäyttämistä tai mestauttamista, vaan rahatalous toi vähitellen mukanaan kulutusyhteiskunnan. Meillä on vieläkin feodalistisia jäänteitä, ja lähin esimerkki löytyy länsinaapurissa pikkuprinsessoineen päivineen.
Kommunistit näkivät vallankumouksen suurenmoisena hetkenä, jolloin paha saa palkkansa ja parempi aamu koittaa heti huomenna. Kärsimättömyys pilasi kaiken. Heidän olisi pitänyt ensin odottaa, että kapitalismi olisi kasvanut määrällisesti, ja vasta sitten arvioida uudestaan vallankumouksen tarve ja luonne. Määrällinen kasvu kapitalismin yhteydessä tarkoittaa korkeamman elintason saavuttamista, joita saadaan aikaiseksi edelleen tieteellisten läpimurtojen ansiosta. Tuskin yhdelläkään kommunistilla tai muulla antikapitalistilla on varaa valittaa älypuhelimet ja aamukahvit kädessään yhteiskuntamme yleisestä suunnasta.
Vallankumous voi tapahtua toisellakin tavoin kuin aseet paukkuen ja liput liehuen. Oikeastaan olemme onnekkaita, sillä elämme juuri yhden vallankumouksen jännittävintä aikaa. Teknologia ja internet ovat avanneet uuden ulottuvuuden tarkastella maailmaa. En sano tätä siksi, että haluan kuulostaa trendikkäältä, koska ’’some’’ ja ’’selfiet’’, vaan siksi, koska se on tosi asia. Niin tosi, että sitä on vaikeata tiedostaa jokapäiväisessä elämässä.
Vallankumous tarkoittaa, että yhteiskunnan valtasuhteet sekoittuvat, tai että valta siirtyy kokonaan uudelle osapuolelle. Vallassa olevat tietävät ja päättävät heidän alueensa asioista. Ennen vain harvoilla oli etuoikeus päästä käsiksi siihen tietoon ja asemaan, jota tarvittiin hallitsemiseen. Vaan ei enää, koska internetin avulla jokaisen käden ulottuvilla on ääretön määrä informaatiota. Olemme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa jokainen on oman itsensä herra. Tulevaisuutta, jossa valinnanvapaus ja vastuunkanto ovat yksilötasolla aina läsnä.
Äärimmäisen tärkeä pointti internetistä saatavasta sisällöstä on se, että se on ilmainen. Vapaa käytettäväksi milloin ja missä tahansa. Kommunistien lempiaiheessa siis. Tietenkin jos sanotaan, että jokin asia on ilmainen, niin se on vain toinen tapa todeta, että joku muu on maksanut sen. Kuitenkaan minua ei häiritse se, että jos jonkinlainen mainos ilmestyy vähän väliä, kunhan saan loppujen lopuksi sen, mitä lähdin hakemaan: tietoa maailmasta, oli se sitten informatiivista, viihdettä tai täyttä ajanhukkaa.
Nopeaälyinen voi internetin ilmaisuudesta huolimatta huomauttaa, että kännykät ja koneet maksavat, puhumattakaan sähköstä ja itse yhteydestä nettiin. Samalla myös kämppä maksaa, ruoka maksaa, bussilippu maksaa ja niin edelleen… Ollaan kapitalismin kynsissä hyi, kuinka nyt vähäosaiset pärjäävät kun rikkaat pakenevat Panamaan? Tähän en osaa vastata muuta kuin että tulevaisuus näyttää. Yhteiskunnalliset muutokset vaativat aikaa, koska rakenteiden – ja ihmisten on pysyttävä perässä. Kärsivällisyys on avainsana, ja sillä olisi voinut pelastaa ne miljoonat kommunismin uhrit.
Kuka tietää, voi ollakin että jokin päivä jälkeläisemme elävät kommunistisessa yhteiskunnassa. Se ei vain tule tapahtumaan kuten alussa kuviteltiin. Jos näin ikinä käy, tällä kertaa kommunismi seuraa kapitalismia hiljalleen. Se elää kapitalismin kanssa, se odottaa vuoroaan ja muuttaa rakenteet markkinatalouden ehdoilla. Tähän voi mennä vuosisatoja, en yllättyisi vaikka vuosituhat. Hyvin suuri mahdollisuus on myös sillä, että kommunistinen yhteiskunta ei toteudu koskaan, vaan ihmiset ovat keksineet paljon paremman tavan vastata ongelmiimme.
Loppuun lisään G. W. F. Hegelin ajatuksen siitä, että olemme kaikki matkalla etsimässä yhtä päämäärää, joka on ihmiskunnan rationaalinen ja eettinen kehitys, mikä tavoittelee täydellisyyttä. Mieltä askarruttavin oivallus on se, että täydellisyyttä ei kuitenkaan voi saavuttaa, vaan se karkailee juuri silloin kun luulee saapuvansa sen luo. Siksi kommunistinen yhteiskunta, jos se ikinä on mahdollinen, on vain yksi kehityksemme monista vaiheista, toisin kuin aidot kommunistit luulevat.
Kertauksen vuoksi tiivistelmä:
► Kommunismin keskeinen pointti on luokaton yhteiskunta eli ihmisten yhdenvertaisuus
► Kommunismi on ollut mahdotonta toteuttaa, koska:
- Vallankumous ei anna vakaata pohjaa täysin uudelle yhteiskuntamallille
- Kommunismia on kokeiltu pakottamalla, ei luonnollisella muutoksena yhteiskuntamallista toiseen
- Kommunismi on riippuvainen valtiosta, joka ei pysty korvaamaan yksilön valinnanvapautta
► Internet on esimerkki siitä, kuinka jokin voi olla kaikkien saatavilla, varallisuutta tai asemaa katsomatta
► Internet on myös esimerkki siitä, miten kapitalistinen/markkinataloudellinen järjestelmä loppujen lopuksi edistää koko yhteiskuntaa
► Tulevaisuudessa luokaton yhteiskunta (= kommunismi) voi olla mahdollinen, koska:
- Kehityksen myötä ihmisten luokkaerot tasaantuvat
- Uusien innovaatioiden ansiosta mahdollisimman tehokkaat ja kestävät tuotantotavat keksitään, mikä tarkoittaa lähes ilmaisia tuotteita
► Täytyy muistaa, että kommunismi ei ole itseisarvo, vaan se on yksi tapa tavoitella hyvinvointia: jatkossa tulee entistä parempia teorioita omien ongelmien ja ratkaisujen kanssa
Tästä kaikesta voisi päätellä, että paras tapa kannattaa ihmisten yhdenvertaisuutta on tukea vapaata markkinataloutta (jota kapitalismi edesauttaa), mikä johtaa samaan lopputulokseen kuin kommunismi, ilman pakkoa ja nälänhätää. "
Haistapaskantieteen mohikaanit motissa
https://www.youtube.com/watch?v=XI5taR5enKc
" 12:06 / 34:17
Pro gradun tulos: Kommunismi tuhoaa aina oikeusvaltion
Oikeustieteen maisteriksi valmistuva Binga Tupamäki tutki gradussaan sitä, onko marxismi-leninismi aina sovittamattomassa ristiriidassa oikeusvaltion kanssa. Spoiler alert! On. Miksi ja miten? Tsekkaa videolta! "
Toapamäki, "argumennti" 1. : "Marxismi-leninismissä on väkivaltainen jatkuva vallankumous"...
- "argumentti" 2. : "on aina oltava yksipuouejärjestelmä"... "puoleella absoluuttinen valta"...
- "argumentti" 3. : Montequieun vallanjako-oppi - ei missään voimassa, ei esimeriksi varsinkaan YK:ssa.
Helpolla kansalaisia kusetetaan...
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/kommunismi-tuhoaa-aina-oikeusvaltion/
Kommunismi tuhoaa aina oikeusvaltion
Juha Myllärinen 5.11.2021
Kirjoitan Puopolon eilisestä ulostulosta, johon osallistuu nuoremman perehtyjän kanssa. Tulin eilen pohtineeksi aihetta, jossa viittasin osittain tähän teemaan, joten jatkan hiukan, tällä taholla. AO tulee perustumaan osin tähän kontribuutioon: https://www.youtube.com/watch?v=XI5taR5enKc
Perusongelma ulostulon lähtökohdissa ensinnäkin, tuntus olevan jo lähtötilanteessa. Korostan osoittavasti sanavalintaa: perusongelma.
Jos aitoa motivaatiota (toimijapolun vaihetta) ei ole, selvittää yhteiskunnan rakennevirheitä (sopimattomuuksia jollekin), ei niitä joko löydä, tai tekee valinnassaan virheitä, tai heppoistuksia. (Tässä tosiaan epäilijänä, tähän tapaan)
Suurin ongelma voi olla tosiaan jo sanotussa (YO).
Jotkin tilanteet ovat yksinkertaisesti mahdottomia, tietynlaisia tavoitteita ajatellen, ja ratkaisuja on turha lähteä edes yrittämään, kun tarkoittaa suomaalaisittain sitä, että lähtö on kuitenkin väärin suunnattu.
Vähän kuin kaasuttaisi autolla, kun ratti on päin väärää tienhaaraa, tai nokka kohden pöpelikköä, ja rakettivoimat käyttöön. Tulisi ehkä enemminkin, kuokkia vaikka sitä suota, jos ei muuta keksi.
Kun pohja kunnossa, oikeastaan jatkot seurailee enemmän kuin itsestään. Vaikka kuulostaa helpolta, ei oikeasti ole aina tätä. Miksi,.. suuremman analyysin paikka.
Minkä verran sitten ilmenee virallisempaa rakentelua, ja rakentajan paikkoja, joissa peruslähtökohtana on se, että motiviaatiopuoli asioiden kuntoonsaattamisessa, on jo lähtökohdiltaan omituinen?
Ihminen toimijana tekee jotain paremman eteen, jos aiemmin on jotain ilmennyt liian hankala, ja se on ottanut pysyvyyttä. Tai sitten ylläpidetään jotain tärkeäksi katsottua.
Miten voi ajatella toimivansa, tai ajatella päätyvänsä toimimaan mielekkäästi, jotenkin itseä vastaan? Tällainen toimijuuden järjestely, tuo väistämättä ratkaisuksi jotain sellaista, jonka palvelevuus on tietynlaista, tai ajateltua/myytyä ratkaisevuutta ei ole oikein liittää järjestelyyn.
Voiko kyseessä olla, esim toimijaksi laitetun, kaltoinkohtelu”?” Varmasti muutakin.
Yhteisen ollessa kyseessä, on mukana tosiaan se taho käytäntöineen ja rakentamisineen, johon liittyy näissä järjestelyissä ilmaisu vallan vahtikoirasta, ja vahdittavan roolista.
Vahdittavan ei tule olla painotetusti (esim valpas) peruskansalainen, joka oletuksellisten etuoikeuksien ulkopuolella, tai sinne asettautuu, peruseläjyyttä toivovaksi, koska tietää sen viimein parhaimmaksi.
Vahtikoiran rooli puolestaan, on parempi ajatella peruskansalaisen oikeutena ja velvollisuutena, siinä kun yhteisempiin toimiin jotenkin ajattelee liittyvänsä.
Päinvastaista, joskin yleistä, on liittyminen kansalaisena tuota kapeammin. Jotain on tässä, jo lähtökohtaisesti vinossa. Miten on tarkoitus kompensoida.
Vahtikoiran rooli on paikata sitä heikkoutta, joka syntyy helposti, todennäköisistä, ja odotettavissaolevista potentiaaliluiskahduksista.
Potentiaali, ihmisen tapauksessa paljolti valta, ja siihen liittyvien purkausten (ja päästöjen) voima, luo kiikkeryyttä, rikkoutumista,… ja vaatii hallintaa.
Voimakas voi olla heikko, mitä tulee tarkkuuteen. Menee aika vastakkaiseksi, jotain kautta, mistä se haaste. Tästä avautuu tietysti samalla yleisempi kahva, käsitellä heikkouden ja vahvuuden välistä dilemmaa.
Vahtikoiran rooliin, ei kannata nostaa ketä tahansa, tai tärkeää hoksata sen merkitys, jonka on tarkoitus yrittää tiettyjä tavoitteita varten olevissa rooleissa toimia, odotuksenmukaisesti.
Muuten oikeuvaltion ”käsite”, joka toistuu tässäkin otsikossa, on köksähtävä, ja viittaus kuin ”sosiaalivaltioon”. Jotain heppoista on toteutunut, mitä?
Kieli luo käsittelytilan, jossa toteutuu vankilan, ja vankeuden puitteet.
Seuraus vankeudesta (pysähdys, taantumus,…) on se, että enää oikein voi saada kuin sitä itseään. Kun se ei oikein elätä / ratkaise (von Munch…), niin tarkoittaa tietyllä tapaa Mustaa Aukon osallistumismahdollisuuksia. On ns tipahdettu.
Mikä ei kasva, tarvitsee ylläpitäytyäkseen, jatkuvaa energiaa muualta, ellei ole selkeämmin omavarainen. Muuten pallo kasvaa, lihoo, ja voi vaikka poksahtaakkin, ellei varovaisuutta mukana.
Aitoa kasvua, ja sen tarvetta, ei tarvitse perustella. No, varmaan voi, ja joskus ehkä täytyy, tosin ottaisin monesti oletuksellisena.
Vaikka vanhalla pärjätään, kasvun (venymisen) voi kokea myös hajoituksena, ja irtiottona, niin se voi rikkovanakin luoda tilaa. Miten tätä paikkaa käyttää, lienee tässä se oleellisin huomioitava. Tästä tosin tiedetään, tai voidaan päätyä tietämään paljon, aiemman perusteella.
Uusi on mitä todennäköisimmin floppi, ja jo oletusarvelun puolesta ongelmana tutkailtava, vaikka lähteekin vanhasta. Miksei se ole kelvannut, tai miksi jotain spontanoi? Jotain keskeneräistä tuntuu olevan, kun ei linkouksissa oikein pysy kasassa.
Noin on toisaalta, jo mm perusgeenirakennelmia koskien, luonnov… orjentoitumien yhteydessä. Mitä linkoilusta jää, ja mitä potentiaalia näihin liittyy laajemmin ajatellen,… tämä merkitsee kuitenkin eliöiden perusrakennetasollakin.
Vanha luo uutta, tai uutta syntyy vanhasta, usein spontaanisti, tai suunnitelmallisemmin. Jossain tarkasteluissa, näitä ei tarvitse alkaa edes erottelemaan toisistaan, kun ovat keskenään parhaiten sukulaisina suhtauduttavia.
Pääpointti olisi vaikka, että uuden näkeminen täysin aiempaankuulumattomana, tuskin tekee oikeutta todellisuudelle. Uusi olisi paremminkin merkki vanhan keskeneräisyydestä, ja korjaustarpeen ilmenemisestä.
Uutta ei aina varsinaisesti tarvitse luoda tai synnyttää, puhumattakaan turhan palavasta palvonnasta ja tavoittelusta. Hyvään osaan toki päkistämisenkin voi saada luiskahtamaan, ja varmaan osa reaalielämää.
Sitä uutta syntyy ongelmasta, jolloin pääagendan arvoisena, voisi ajatella olevan sen vanhan paikkauksen, jolla johonkin vaihtopisteeseen asti potkittu, ja joka mahdollisesti uudistuneena, voisi potkia taas kappaleen matkaa eteenpäin, uusissa kuteissa, mutta erityisesti, entistäkin vanhempana.
Potkien, ja pamputtaen,.. karavaani taivaltaa.
Voihan tuo olla totta, kun kerran sanottu on sellaistakin, että kaikessa olisi kyse seksistä, ja siinä puolestaan kyse vallasta.
Valta pamppuineen, pakottaa seksiin, ja sen eri muotoihin. Yleisemmin seksin eri kirjot näkyisi: kasvuna, yhdentymisinä, rakentumisina,… sählinkeinä, ja vaikka sinä mat-kana, jos tämä osa integriteetin muodostumista, olisi mittattavuuden puolesta selkeiten havaittavaa.
Tuosta kerrontapaljoudesta, voikin jo yrittää sovittaa itselleen sitä päättelyä, että valta itse olisi sittenkin, se hyvin tarvitseva. Ja että siitä tuskin kannattaa tehdä päämäärää, kun on ns se tarvitsevin, ja muualle ohjaavinkin osapuoli. Jos kerran puutteessa, sitä on palveltava, ja senmukaista toimitettava.
Matkahan siinä jatkuu, ja matkan lystit, kun polttoainetta riittää. Jotain rajallisuuttakin tuntuu jäävän. Olisiko sitten karavaanin tueksi ja turvaksi. Että olisi se kolmaskin.
Miten tämä kerronta sitten liittyy siihen boksiin, jossa tällaisen käsittelyn tulisi oletuksellisemmin tapahtua, … sitä en osaa heti hoksata. Ehkä tässä toteutui jotain mahdotonta (kuulumatonta) siihen nähden, mistä lähdön olisi kuulunut saada alkujaan. Jätämpä jo uskomatta.
Voihan näitä kelailla, kun siimaa kerran laiteltu veteen. Olisiko sitä kasvua, tai kasvun edellytysten hankintaa, josta tuli mainittua.
Vaikka tekstin voisi oikeatapaisesti otsikoida, käytän otsikkotilan enemmänkin viitteeksi siihen, jota tämän ulostulon on tarkoitus palvella. Kai tämä yhteisemmäksikin jotain kautta menee. "
Kommentit