Tieteenala on sen tutkimuskohteeseen liittyvien tosien teoriiden kokonaisuus. Tiede kokonaisuutena on eri tieteenalojen dynaaminen vuorovaikutteinen systeemi. Kukin tosi teoria keksitään yleensä vain kerran, minkä jälkeen se on ainakin periaatteessa kaikkien käytettävissä ja vaikuttaa usein kaikkeen myöhempään tutkimukseen aiheestaan.

Tieteen oletusarvisia tekijöitä ja opettajia ja vastuunkantajia ovat valtioiden kontrolloi-mat ja yleensä myös omistamat tiedeyliopistot - joskaan ne eivät ole ainoita tieteen todellisia tuottajia. Valtiot ovat vastuussa tiedejärjestelmästään ainakin kansainväli-sessä oikeudessa - jopa vaikka eivät sitä "kotona" olisikaan (huonon) lain kirjaimen mukaan kuten Suomessa, samaan tapaan kuin oikeusjärjestelmästäänkin.

Tiede kuten oikeusistuimetkaan ei sovellu FIRMOJEN tehtäväksi - ei yksityisten eikä valtiollisten. Luonnonlakeja ei voida yksityisomistaa eikä esimerkiksi patentoida.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/teuvomoisa/tiede-tarvitsee-kilpailua-myos-yliopistojen-valilla/

" Tiede tarvitsee kilpailua myös yliopistojen välillä

Teuvo Moisa

18.07.2026 22:47

Suomessa saa perustaa tutkimusyrityksen,ajatushautomon, koulutusyhtiön, konsult-titoimiston ja tieteellisen julkaisun. Saa palkata professoreita, rakentaa laboratorioi-ta, julkaista vertaisarvioituja tutkimuksia ja järjestää korkeatasoista opetusta. Mutta yliopistoa ei voi noin vain perustaa. "

Se on ihan oikein, ettei saakaan Se nyt vielä puuttuisi Suomen haistapaskantiederintamalta!

Eipä saa perustaa yksityisiä POP UP -"tuomioistuimia" eikä "-poliisejakaan", vaikka aina välillä yritetään niin kansallisesti,esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto kuin kansainvälisestikin, esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustumioistuin, ja vaikka Kokoomus on aina sinnikkäästi yrittänyt tätäkin oikeuperiaatetta vesittää.

" Täsmällisesti sanottuna Suomessa on kaksi yksityisoikeudellista säätiöyliopistoa, Aalto-yliopisto ja Tampereen yliopisto. Ne eivät kuitenkaan ole syntyneet avoimille koulutusmarkkinoille samalla tavalla kuin yritys tai yhdistys voidaan perustaa. "

Ne eivät toimi tieteellisesti eivätkä tuota eivätkä edes opeta oikeata tiedettä, joka on niille uhka, ja ne pitäisi palauttaa vatiollisiksi, muuttaa pelkästään ammattikorkeakouluiksi tai lakkauttaa.

"Suomen yliopistot on lueteltu yliopistolaissa, ja uuden yliopiston pääsy tähän joukkoon edellyttäisi poliittista päätöstä ja lainsäädännön muuttamista. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimii tällä hetkellä 13 yliopistoa, joista kaksi on säätiöitä ja muut julkisoikeudellisia laitoksia.

Suomessa ei siis ole yleistä, avointa ja ennakolta määriteltyihin laatukriteereihin perustuvaa menettelyä, jossa uusi toimija voisi osoittaa täyttävänsä yliopiston vaatimukset ja saada tutkinnonanto-oikeuden. Tämä on kummallinen poikkeus yhteiskunnassa, joka väittää arvostavansa tiedettä. "

Yliopisto ei voi olla firma.

"Kilpailu kelpaa tutkimukseen mutta ei instituutioihin

Tieteellisen menetelmän ytimessä on kilpailu. "

Tiede ei ole menetelmä ja sen ytimessä on totuus.

Tiede ei kilpaile kenenkään miellyttämisessä kuten markkinat ja politiikka.

Tiede ei myöskään mene taaksepäin kuten nämä, paitsi aivan paikallisesti roistoval-tioissa kuten natsi-Saksassa ja Suomessa, joten se on myös yhteiskunnallisen edistyksen osoitin, minkä tiedemaat erinomaisesti tietävätm mutta roistomaat eivät.

"Tutkimusryhmät esittävät toisistaan poikkeavia hypoteeseja, menetelmiä ja selityk-siä. Tuloksia arvostellaan, yritetään toistaa ja verrataan vaihtoehtoisiin tulkintoihin. Tieteellinen tieto kehittyy, koska mikään tutkimusryhmä ei saa yksinoikeutta totuuteen.

Suomalainen yliopistojärjestelmä hyväksyy tämän kilpailun tutkimustulosten tasolla mutta suhtautuu paljon varauksellisemmin kilpailuun tutkimusta tuottavien instituutioiden välillä.

Nykyiset yliopistot voivat kilpailla keskenään rahoituksesta,opiskelijoista ja tutkijois-ta. Itse yliopistojen joukko on kuitenkin valtion rajaama. Ulkopuolinen toimija ei voi päästä markkinoille vain osoittamalla,että sillä on riittävä pääoma,pätevä henkilöstö, korkeatasoinen tutkimusohjelma ja uskottava laadunvarmistus. Sen on saatava poliittinen hyväksyntä. "

AIVAN EHDOTTOMASTI, KOSKA VATIO ON VASTUUSSA TIETEESTÄÄN!

Valtit päättävät myös aina muidenkin maiden yliopistoja koskien, keiden tutkinnot hyväksytään niiden alueella.

" Järjestelmä ei siis kysy ensisijaisesti, täyttääkö uusi toimija tieteelliset vaatimukset. Ensin on ratkaistava,haluaako valtio ylipäätään sallia uuden yliopiston olemassaolon . Tämä ei ole tieteen autonomiaa. Se on poliittisesti hallittu markkinoille tulon este. "

Vatio päättää justiin sen, kepaako konsepti sen tieteeksi vai ei, ja on siitä myös vastuussa!

MUUTEN MIKÄ TAHANSA VAIKKA SOROS-HAISTAPASKANTIEDEHÖRHÖLÄ VOISI SEN VALTION PERSEELLÄ ISTUA TULEEN muka "tiedeyliopiston" ominaisuudessa. 

" Kilpailun vastustaminen on tiedevastaista

Yliopistojen välisen kilpailun vastustamista perustellaan usein tieteen suojelemisella. Väitetään, että kilpailu kaupallistaisi tutkimuksen, heikentäisi laatua tai tekisi koulutuksesta liiketoimintaa.

Perustelu kääntyy helposti itseään vastaan. Kilpailun vastustaminen ei suojaa tiedettä kilpailulta. Se suojaa olemassa olevia tiedeinstituutioita kilpailijoilta. "

Markkinat koskevat vain liiketoimintaa ja tiede ei ole sitä.

" Tiede ei ole sama asia kuin nykyinen yliopistokartta. Helsingin yliopisto, Turun yliopisto tai Aalto-yliopisto eivät ole tiede itse. "

No EIVÄT TODELLAKAAN!

" Ne ovat organisaatioita, joilla on henkilöstö, budjetti, hallinto, strategia ja omat institutionaaliset etunsa. Niiden toiminnassa on arvokasta tutkimusta, mutta niiden aseman suojeleminen ei ole automaattisesti tieteen suojelemista.

Yliopistojen välisen kilpailun vastustaminen on tiedevastaista, koska se vastustaa juuri niitä mekanismeja, joiden avulla tiede korjaa virheitään: vaihtoehtoja, hajautettua kokeilua, kritiikkiä ja huonosti toimivien käytäntöjen syrjäyttämistä.

Tiedevastaisuus ei tarkoita vain evoluution, rokotteiden tai ilmastotutkimuksen kiistämistä. Tiedevastaista voi olla myös institutionaalinen järjestely, joka kaventaa uusien tutkimusohjelmien,organisaatiomuotojen ja tieteen tekemisen tapojen syntymistä. Suljettu yliopistokenttä tekee juuri näin. "

Tiede kilpaisee aina maailmanlaajuisesti. Eikä yksittäistä perustutkijaa tai pientä yk-simielistä tutkimusryhmää pystytä kontrolloimaan millään siinä siinä suhteessa, että mitähän kaikkea ne panttaa perstaskussaan. 

" Nykyiset yliopistot eivät tiedä, millainen tulevaisuuden yliopisto on

Uuden yliopiston arvo ei välttämättä olisi siinä, että se kopioisi nykyisiä yliopistoja. Se voisi keskittyä esimerkiksi tekoälyyn, bioteknologiaan, energiatekniikkaan, kyber-turvallisuuteen tai kvanttilaskentaan. Se voisi yhdistää tutkimuksen, yrittäjyyden ja opetuksen tavalla, jota nykyinen hallinto- ja rahoitusjärjestelmä ei helposti tuota. "

Seaista voi tehdä, jos joku rikas on niin tyhmä, että maksaa, mutta sellaista villiä toimijaa ei pidä kelpuuttaa yliopistoksi. Mahdollisen tieteensä se joutuisi hyväksyttämään jonkin maan virallisen järjestelmän kautta.

" Se voisi olla pieni ja erittäin valikoiva. Se voisi rahoittaa toimintansa lahjoituksilla, sijoitustuotoilla, yritysyhteistyöllä ja lukukausimaksuilla. Se voisi rakentaa kansainvälisen tutkijakunnan ilman suomalaisten yliopistojen raskaita rakenteita. "

En vanhana perustutkijana perstaskuani raottaisi...

" Emme tiedä etukäteen, mikä malli toimisi parhaiten. Juuri siksi tarvitaan kilpailua. Kilpailun taloudellinen tehtävä ei ole osoittaa, että yksityinen toimija on aina julkista parempi. Sen tehtävä on mahdollistaa vaihtoehtojen kokeileminen ja tuottaa tietoa siitä, mitkä ratkaisut toimivat. "

Jos puhutaan tieteellisistä ratkaisuista, niin niitä kaikki tieteelliset yhteisöt koko ajan ideoivat ja testaavat.

" Keskitetty järjestelmä joutuu ratkaisemaan tämän tiedon hallinnollisesti. Ministe-riö, työryhmä tai parlamentaarinen enemmistö joutuu ennustamaan, millaisia tie-teenaloja, tutkintorakenteita ja yliopistoja tulevaisuudessa tarvitaan. Kilpailullisessa järjestelmässä tätä ei tarvitse tietää etukäteen. Eri toimijat voivat kokeilla erilaisia ratkaisuja omalla riskillään. "

Tämä oisi täyttä hakuammuntaa! Omilla riskeillä pelataan sellaisessa toiminnassa, jos tulos voidaan tarkasti ennustaa niin, etä se voidaan myydäkin ennakkoon! Ja VASTA SILLOIN tulevat mukaan myös aidosti markkinat! Oikealla tieteellä voidaan ennakkoon todistaa, että homma pelaa, jos se on suunnitelman mukaisesti tehty

" Huonot yksityiset yliopistot eivät ole peruste kieltää hyviä

Yksityisten yliopistojen salliminen ei tarkoita, että mikä tahansa postilaatikkoyritys saisi myöntää tohtorintutkintoja. Korkeakoulututkinto on luottamushyödyke. Opis-kelijan ja työnantajan on vaikea arvioida etukäteen opetuksen laatua, tutkimuksen uskottavuutta ja tutkinnon todellista arvoa. Tässä on aito informaatio-ongelma, joka voi perustella akkreditointia ja valvontaa. "

Mikään ei estä perustamasta yksityisiä tuotekehitys- ja muita suunnittelutoimistoja ja kirjoittelemasta niiden väelle komealta kuulostavia työpaikkatitteleitä. Mutta ne EIVÄT OLE TIEDEYLIOPISTOJA.

Perustutkimukseiseen tieteelliseen ongelmanratkaisuun asioissa, joita kukaan ei ole ennen ratkaissut oikein, tuollaiset valemarkkinaviritykset EIVÄT TUO AINAKAAN MITÄÄN APUJA vaan päin vastoin yhä lisää tyhjää pullisteua, kusetusta, kampitusta ja loppujenkin rahojen lypsyä tieteeltä hölmöyksiin.

" Mutta informaatio-ongelmasta ei seuraa, että valtion pitäisi päättää yliopistojen määrästä ja identiteetistä lailla. Vähemmän kilpailua rajoittava ratkaisu olisi riippu-maton akkreditointijärjestelmä. Uudelta yliopistolta voitaisiin vaatia riittävä vakava-raisuus, pätevä tutkimushenkilöstö, tieteellinen julkaisutoiminta, avoimet laatumit-tarit ja toimiva hallinto. Tutkinnonanto-oikeus voitaisiin myöntää määräajaksi ja peruuttaa, jos ehdot eivät enää täyty. Tällöin valtio valvoisi laatua mutta ei suojelisi nykyisiä yliopistoja uusilta kilpailijoilta. "

HEWOWWITTUA!!! "Roikkumattomat riippumattomiehet päättäjinä" ovat tieteessä puhtaasti pelkkää verbaalista poliittista hörönlöröä!

" Ero on ratkaiseva.Laadunvarmistus kohdistuu opiskelijalle ja yhteiskunnalle aiheu-tuvaan riskiin. Markkinoille tulon esto suojelee olemassa olevien organisaatioiden asemaa. "

TIETEESSÄ EI OLE "MUUTA LAATUA" KUIN TULOKSET!!!

" Maailman huippuyliopistot osoittavat mahdollisuuden

Monet maailman tunnetuimmista ja tutkimuksellisesti vahvimmista yliopistoista ovat yksityisiä. Tästä ei seuraa, että yksityinen omistus automaattisesti tuottaisi laa-tua.Harvardin,MIT tai Stanfordin menestys perustuu myös suuriin lahjoitusvaroihin , julkiseen tutkimusrahoitukseen, kansainväliseen rekrytointiin ja vuosikymmenten aikana kertyneeseen maineeseen. "

MIT on ainakin täysi hörhölä!!!

" Niiden olemassaolo kuitenkin kumoaa yhden väitteen: yksityinen yliopisto ei ole ristiriidassa korkeatasoisen tieteen kanssa. "

Ei kumoa vaan vahvistaa!

" Yksityinen oikeudellinen muoto ja julkinen tutkimusrahoitus eivät myöskään sulje toisiaan pois.Julkiset tutkimusrahat voidaan jakaa kilpailullisesti hankkeiden laadun ja odotettujen ulkoisvaikutusten perusteella riippumatta siitä, onko vastaanottava yliopisto julkisoikeudellinen vai yksityinen. "

Rahat pitäisi jakaa näytettyjen tulosten eikä "odotusten" perusteella.

" Tieteen vapaus ei ole nykyisten yliopistojen yksinoikeus

Tieteellisen vapauden pitäisi tarkoittaa myös vapautta perustaa uusia tieteellisiä instituutioita. "

Mikään ei estä perustamasta firmoja. Mutta miekään firmille ei pidä antaa "tieteen gloriaa". Sellaista ne kyllä taatusti kärkkyisivät "kuin mykkä w...a", jos vain jostakin luvattaisiin olevan tarjolla...

" Nykyiset yliopistot tarvitsevat autonomiaa poliittisesta vallasta. Mutta autonomiaa ei pidä sekoittaa oikeuteen toimia valtion suojaamassa suljetussa järjestelmässä. Jul-kisesta rahoituksesta ei myöskään seuraa, että vain nykyisillä organisaatioilla pitäisi olla oikeus kilpailla siitä.

Suomen pitäisi siirtyä nimeltä laissa lueteltujen yliopistojen järjestelmästä avoimeen akkreditointijärjestelmään. Uuden yliopiston pitäisi voida syntyä,jos se osoittaa täyt-tävänsä samat tieteelliset, taloudelliset ja hallinnolliset vaatimukset kuin nykyiset yliopistot. Sen ei pitäisi joutua todistamaan poliitikoille, että sen olemassaolo sopii valtion korkeakoulupoliittiseen suunnitelmaan. "

Valtio on vastuussa niiden tutkimustuloksista ja myös tutkinnoista. Valtio käyttää tarkistimena muiden maiden vastaavia organisaatioita, kun parempaakaan kriteeriä ei ole. Valtioita verrataan valtioihin, firmoja markkinoilla firmoihin.

" Tiede tarvitsee kriittistä kilpailua tutkimustulosten välillä. Samasta syystä se tarvit-see kilpailua tutkimusryhmien, rahoitusmallien, koulutusohjelmien ja yliopistojen välillä.Yhteiskunta,joka sallii kilpailun vain nykyisten yliopistojen sisällä mutta estää uusien yliopistojen syntymisen, ei täysin luota tieteelliseen kilpailuun. Se luottaa enemmän lupajärjestelmään.

Ja kun olemassa olevien yliopistojen suojeleminen kilpailulta asetetaan uusien tie-teellisten vaihtoehtojen syntymisen edelle, kyse ei enää ole tieteen puolustamisesta. Se on tiedevastaisuutta yliopistopolitiikan muodossa. "

Tieteen vapaus ei tarkoita vatioillekaan "VAPAUTTA" VAIHTAA TIEDE JOIHINKIN IHAN MUIHIN GEIMEIHEIN TIETEEN NIMELLÄ


xxx

Valemerkkinamekanismi tuhoaa tieteen?

RK, 28.2.2003 2:00:44, 107244

https://www.newscientist.com/article/2579540-can-consciousness-be-quantum-we-may-now-have-an-answer/

" The quantum nature of consciousness has long been debated

15 July 2026

The controversial idea that consciousness has a quantum origin is facing a new challenge, after a mathematical analysis appears to show that a long-known law of physics makes it impossible.

What physical process makes us conscious, and whether we could observe and analyse it, is one of the great open questions of modern science.In the 1990s,mathematician Roger Penrose and anesthesiologist Stuart Hameroff proposed that classical physics can’t explain conscious-ness alone and so it must arise in the quantum realm.The idea was received with scepticism and remains controversial, but attempts to bring quantumness into explanations of consciousness have persisted since.

https://www.newscientist.com/article/2412292-can-quantum-hints-in-the-brain-revive-a-radical-consciousness-theory/

17 January 2024

​

TWO weeks before the pandemic lockdown in March 2020, I flew to Tucson, Arizona, and knocked on the door of a suburban ranch-style house. I was there to visit Stuart Hameroff, anaesthesiologist and co-inventor, with Nobel prize-winning physicist Roger Penrose, of a radical proposal for how conscious experience arises:namely,that it has its origins in quantum phenomena in our brains.

Such ideas have existed, in various guises, on the fringes of mainstream consciousness research for decades. They have never come in from the cold because, as their critics argue, there is no solid experimental evidence that quantum effects occur in the brain, never mind a clear idea of how they would give rise to consciousness. “It was very popular to bash us,” Hameroff told me.

But after a week interrogating the concept with him, I realised that his version of quantum consciousness, at least, is widely misconstrued. Partly, I think that is Hameroff’s fault. He creates the impression of a single take-it-or-leave-it package. In fact, his idea is a series of independent proposals that each force us to confront important questions about the relation-ship among fundamental physics, biology and that ineffable thing we call consciousness.

Moreover, having seen some experiments that Hameroff was proposing during my visit come to fruition,it has become clear that his ideas can submit to experimental investigation. Resear-chers have now produced tentative evidence to suggest that fragile quantum states can endure in the brain, and also that anaesthetics have an impact on them.

So is it time to start taking the idea of quantum consciousness more seriously

https://fcfreepresspa.com/opinion-philosophy-microtubules-orch-or-consciousness-by-roger-penrose-stuart-hameroff-failed/

OPINION: Philosophy, Microtubules, Orch-OR consciousness by Roger Penrose, Stuart Hameroff, failed? 

Opinion Submission

July 6, 2026

Any views or opinions expressed in this column are of the individual, group, or entity who submitted it and not the publication, owner(s), its advertisers, or affiliates.

By David Stephen 

There is a recent [July 4, 2026] feature on Space Daily, Physicist Roger Pen-rose has spent decades arguing that consciousness isn’t something the brain produces, but that explaining it will require physics we haven’t yet dis-covered, stating that,“Roger Penrose does not think a computer will ever be conscious, and he does not think a brain running on ordinary neural com-putation would be conscious either. For close to forty years, the Oxford ma-thematical physicist has argued that consciousness cannot be the product of algorithmic processing at all, and that explaining it will require physics we have not yet discovered.”

“Penrose developed the idea, called Orchestrated Objective Reduction, with the anaesthesiologist Stuart Hameroff, whose interest came from watching what general anaesthetics do to consciousness.”

“Orch-OR is unusual among consciousness theories in making a claim pre-cise enough to test outside the brain altogether. If gravity really does trig-ger the collapse of quantum superpositions at the scale Penrose describes, that collapse should show up in careful physics experiments that have nothing to do with biology.”

“Put together, the theory says something specific and testable in principle: that consciousness arises not from information processing in the ordinary computational sense, but from a physical event, gravity-linked quantum collapse, occurring inside a particular cellular structure.”

Questions for Penrose and Hameroff

What exactly is the purpose of solving consciousness?

What is the seriousness of the problem, if Orch-OR is an option to solve consciousness?

Is consciousness harder to solve than human intelligence? Is consciousness tougher to solve than neurological disorders? Is consciousness more complex to solve than mental disorders?

Assuming that it is proven that Orch-OR has solved consciousness, is there anything about it that says that it would solve or explain human intelligence, mental disorders or neurological disorders?

If Orch-OR has predictions, if it can be generalized, if it can be falsified, if it can be measured, does that make it right? This question means that since different people have different ways to describe consciousness, one person can solve their own version of consciousness, but what else can Orch-OR solve about the brain,or at least explain that would show that it is crossover theory or can be useful beyond niche definition?

Why does it feel like Orch-OR is trying to use physics to validate itself?

Can Orch-OR be used to explain any addiction: drugs, gambling, social media or anything?

Can Orch-OR explain emotion, memory or feeling?

Simply, in July, 2026 is there any major problem that Orch-OR can solve at scale or at least explain, to move any central neuroscience knowledge forward?

Consciousness

Across neuroscience, electrical and chemical signals have been demonstra-ted to be more implicated in functions that microtubules. There are [more] therapies in psychiatry targeting for electrical and, or for chemical signals, than microtubules.

There are ways to explain biological factors of functions - in the brain - by electrical and chemical signals, than by microtubules.

It does not appear that if the human mind is defined, it will be defined with microtubules.

So,while it is possible that their version of what consciousness is, can be de-fined and solved with Orch-OR,it does not seem that it can actually be used to describe much else, regarding the mind.

So, human consciousness can be defined, conceptually, as the interaction of the electrical and chemical signals, in sets - in clusters of neurons - with their features, grading those interactions into functions and experiences.

Simply, for functions to occur, electrical and chemical signals, in sets, have to interact. However, attributes for those interactions are obtained by the states of electrical and chemical signals at the time of the interactions.

So, sets of electrical signals often have momentary states or statuses at which they interact [or strike] at sets of chemical signals, which also have momentary states or statuses. So, if, for example, in a set, electrical signals split,with some going ahead,it is in that state that they interact, initially, be-fore the incoming ones follow,which may or may not interact the same way or at the same destination [or set of chemical signals]. If a set [of chemical signals] has more volumes of one of the constituents [chemical signals], more than the others, it is in that state too that they are interacted with.

So, while functions are produced by interactions, the states of the signals, at the time of the interactions, may determine the extent to which the interactions occur. This means that what is termed attention is an attribute of high volume for [a set of] chemical signals or high intensity for electrical signals [in a set]. Subjectivity is the variation of volume of chemical signals from side-to-side. Intent is a space of constant diameter, in some sets, for some volumes, conceptually.

There are other attributes like sequences, which are paths [old or new] tra-veled by the electrical signals.Sequences explain why several interpretations are quick and precise, since they [sets of electrical signals] use an old sequence or a defined route towards the interpretation. It means that what came in already knows which way to go, for interaction [of interpretation].

A reason some sudden sound could be jolting or shocking could be the use of a new sequence towards interpretation. This could also occur by the intensity of electrical signals or high-volume chemical signals [in a set].

Attributes also include thin and thick sets of chemical signals. There are splits of electrical signals, explaining what is called prediction. There is the principal spot [or measure] of a set, arrays, and so forth.

So, electrical and chemical signals interact to produce functions. The states of the signals at the time of the interactions become attributes that decide the extent to which they interact. Consciousness is principally a collection of all functions and attributes.

The measure of electrical and chemical signals for humans can be used for other organisms with electrical and chemical signals. For those without [interacting electrical and chemical] signals, the labels of emotions, feelings, memory and regulation of internal senses can also be used, with general attributes, attention, awareness, intent and subjectivity.

This is at least how to try to explain, using established evidence [electrical and chemical signals] in neuroscience to answer for what consciousness includes, especially to also explore a measure, where other organisms compare and maybe AI.

Human Intelligence

At this time, the most important conceptual brain problem is not consciousness, but intelligence, human intelligence.

This means that how does human intelligence work in the brain. Already, it is assumed that there is artificial intelligence, so what is human intelligence, exactly? How does AI compare? How distant is AGI?

What are the components of intelligence in the brain? What are their me-chanisms? What is the relationship between intelligence and consciousness, regarding components and mechanisms?

For now, the next thing to solve or ask about is not AI consciousness, or LLMs sentience, if intelligence [in the brain] remains unknown.

Why, because there is already an availability of it [intelligence] in humans and machine.

Also, answering for human intelligence can prospect how to build new explanations for consciousness.

Orch-OR theory has no answer for anything about intelligence. An Orch-OR proponent rules out consciousness in machines, but has not defined what intent is in the brain, or subjective or attention, at least.

Orch-OR

The Orch-OR theory was first proposed in the mid 1990s. It has not solved or answered anything else [consequential] in the brain, to at least ensure it is useful. It does not matter if people counter it, but it if is useful, then it is cool.

It is possible that the proponents can wait for some new physics or whatever else, but it does not appear that Orch-OR is ready for primetime.

There is a new [July 5, 2026] analysis on Quantum Zeitgeist, Roger Penrose, The Definitive Profile Of The 2020 Nobel Quantum Mind, stating that, “It is important to be clear about the status of Orch-OR. It is a controversial, minority hypothesis, not established science, and most neuroscientists and physicists regard it as unproven at best. A common objection is that the warm, wet brain should destroy delicate quantum states far too quickly for them to matter.”

“Penrose and Hameroff have continued to defend and refine the theory, and a handful of experiments have probed quantum effects in biological molecules. Even so, no result has confirmed Orch-OR, and readers should treat it as a bold conjecture about consciousness rather than a settled account of how the brain works.”

" MIELIPIDE: Filosofia, mikrotubulukset: onko Roger Penrosen ja Stuart Hameroffin Orch-OR-tietoisuus epäonnistunut?

6. heinäkuuta 2026

Tässä kolumnissa esitetyt näkemykset tai mielipiteet ovat sen lähettäneen yksilön, ryhmän tai yhteisön, eivätkä julkaisun, omistajan/omistajien, sen mainostajien tai yhteistyökumppaneiden, näkemyksiä.

Kirjoittanut David Stephen

Space Dailyssa oli äskettäin [4. heinäkuuta 2026] artikkeli. Fyysikko Roger Penrose on vuosikymmeniä väittänyt,että tietoisuus ei ole aivojen tuottama asia,vaan että sen selittäminen vaatii fysiikkaa,jota emme ole vielä löytäneet, todeten, että ”Roger Pen-rose ei usko,että tietokoneesta tulee koskaan tietoinen,eikä hän usko,että tavallisella hermolaskennalla toimivat aivotkaan olisivat tietoisia”. Lähes neljänkymmenen vuoden ajan Oxfordin matemaattinen fyysikko on väittänyt, että tietoisuus ei voi olla lainkaan algoritmisen prosessoinnin tuotetta ja että sen selittäminen vaatii fysiikkaa, jota emme ole vielä löytäneet.”

”Penrose on kehittänyt idean, nimeltään Orchestrated Objective Reduction, yhdessä anestesialääkäri Stuart Hameroffin kanssa, jonka kiinnostus syntyi hänen tarkkaillessaan yleisanesteettien vaikutusta tietoisuuteen.”

”Orch-OR on epätavallinen tietoisuusteorioiden joukossa siinä, että väite on riittävän tarkka testattavaksi kokonaan aivojen ulkopuolella. Jos gravitaatio todella laukaisee kvanttisuperpositioiden romahduksen Penrosen kuvailemassa mittakaavassa, tuon romahduksen pitäisi näkyä huolellisissa fysiikan kokeissa, joilla ei ole mitään tekemistä biologian kanssa.”

”Yhteenvetona teoria sanoo jotain erityistä ja periaatteessa testattavissa olevaa: tietoisuus ei synny tavanomaisessa laskennallisessa mielessä tapahtuvasta tiedonkäsittelystä, vaan fyysisestä tapahtumasta, gravitaatioon kytkeytyvästä kvanttiromahduksesta, joka tapahtuu tietyn solurakenteen sisällä.”

Kysymyksiä Penroselle ja Hameroffille

Mikä tarkalleen ottaen on tietoisuuden ratkaisemisen tarkoitus?

Kuinka vakava ongelma on,jos Orch-OR on vaihtoehto tietoisuuden ratkaisemiseksi?

Onko tietoisuus vaikeampi ratkaista kuin ihmisen äly? Onko tietoisuus vaikeampi ratkaista kuin neurologiset häiriöt? Onko tietoisuus monimutkaisempi ratkaista kuin mielenterveyshäiriöt?

Olettaen, että Orch-OR:n on todistettu ratkaisseen tietoisuuden ongelman, onko siinä mitään, mikä väittäisi sen ratkaisseen tai selittävän ihmisen älykkyyttä, mielenterveyshäiriöitä tai neurologisia häiriöitä?

Jos Orch-OR:lla on ennusteita, jos sitä voidaan yleistää, jos sitä voidaan kumota, jos sitä voidaan mitata, tekeekö se siitä oikean? Tämä kysymys tarkoittaa, että koska eri ihmisillä on erilaisia ​​tapoja kuvata tietoisuutta, yksi ihminen voi ratkaista oman ver-sionsa tietoisuudesta, mutta mitä muuta Orch-OR voi ratkaista aivoista tai ainakin selittää, mikä osoittaisi, että se on ristiinnaulitsemisteoria tai voi olla hyödyllinen niche-määritelmän ulkopuolella?

Miksi Orch-OR tuntuu yrittävän käyttää fysiikkaa itsensä validointiin?

Voiko Orch-OR:ia käyttää selittämään mitä tahansa riippuvuutta: huumeita, uhkapelejä, sosiaalista mediaa tai mitä tahansa?

Voiko Orch-OR selittää tunteita, muistia tai tuntemuksia?

Yksinkertaisesti, onko heinäkuussa 2026 olemassa mitään merkittävää ongelmaa, jonka Orch-OR voi ratkaista laajassa mittakaavassa tai ainakin selittää, edistääkseen keskeistä neurotieteellistä tietoa?

Tietoisuus

Neurotieteessä on osoitettu, että sähköisillä ja kemiallisilla signaaleilla on suurempi rooli toimintojen kannalta kuin mikrotubuluksilla.Psykiatriassa on enemmän hoitoja , jotka kohdistuvat sähköisiin ja/tai kemiallisiin signaaleihin kuin mikrotubuluksiin.

Aivojen toimintojen biologisia tekijöitä voidaan selittää sähköisillä ja kemiallisilla signaaleilla kuin mikrotubuluksilla.

Ei näytä siltä, ​​että jos ihmismieli määritellään, se määritellään mikrotubuluksilla.

Vaikka on mahdollista, että heidän versionsa tietoisuudesta voidaan määritellä ja ratkaista Orch-OR:n avulla, ei näytä siltä, ​​että sitä voitaisiin itse asiassa käyttää kuvaamaan juuri muuta mieltä koskevaa.

Ihmistietoisuus voidaan siis käsitteellisesti määritellä sähköisten ja kemiallisten sig-naalien vuorovaikutuksena joukoissa - neuronien klustereissa - niiden ominaisuuk-sien kanssa,jotka luokittelevat nämä vuorovaikutukset toiminnoiksi ja kokemuksiksi.

Yksinkertaisesti sanottuna, jotta toiminnot tapahtuisivat, sähköisten ja kemiallisten signaalien on vuorovaikutettava keskenään joukoissa. Näiden vuorovaikutusten ominaisuudet saadaan kuitenkin sähköisten ja kemiallisten signaalien tiloista vuorovaikutushetkellä.

Sähköisten signaalien joukoilla on siis usein hetkellisiä tiloja tai tilanteita, joissa ne vuorovaikuttavat [tai iskevät] kemiallisten signaalien joukkoihin, joilla niilläkin on myös hetkellisiä tiloja tai tilanteita. Jos esimerkiksi sähköisiä signaaleja hajoaa jos-sakin joukossa joidenkin jatkaessa eteenpäin, ne vuorovaikuttavat ensin tässä tilassa ennen kuin perässä tulevat seuraavat signaalit, jotka eivät ehkä vuorovaikutakaan samalla tavalla tai samassa kohteessa [tai samassa kemiallisten signaalien joukossa]. Jos jollakin joukolla [kemiallisia signaaleja] on enemmän jonkin yhden vaikuttavan ainesosan [kemiallisten signaalien] pitoisuuksia kuin muilla, niihin kohdistuu vuorovaikutuksia myös juuri tässä tilassa.

Vaikka funktiot syntyvät vuorovaikutuksista, signaalien tilat vuorovaikutushetkellä voivat määrittää vuorovaikutusten laajuuden. Tämä tarkoittaa, että tarkkaavaisuu-deksi kutsuttu ominaisuus on kemiallisten signaalien suuren pitoisuuden ominai-suus [joukolle] tai sähköisten signaalien suuren intensiteetin ominaisuus [joukossa]. Subjektiivisuus on kemiallisten signaalien voimakkuuden vaihtelua sivulta toiselle. Tarkoitus on käsitteellisesti vakiohalkaisijan omaava tila joissakin joukoissa, joissakin pitoisuuksissa.

(RJK: Sanoisin, että tuollainen pitoisuus sellaisenaan ei ole ”tarkoitus”, mutta se saattaa kyllä olla jonkin tarkoituksen, esimerkiksi näläntunteen ÄRSYKESIGNAALI. Tietoinen tarkoitus näkyy aivokuvissa myös Brocan alueella.)

On olemassa muita ominaisuuksia, kuten sekvenssejä, jotka ovat sähköisten signaa-lien kulkemia polkuja [vanhoja tai uusia]. Sekvenssit selittävät, miksi useat tulkinnat ovat nopeita ja tarkkoja, koska ne [sähköisten signaalien joukot] käyttävät vanhaa sekvenssejä tai määriteltyä reittiä tulkintaan. Se tarkoittaa, että sisään tullut tietää jo, mihin suuntaan mennä vuorovaikutusta [tulkintaa] varten.

Yksi syy siihen, miksi jokin äkillinen ääni voi olla järkyttävä tai järkyttävä, voi olla uuden sekvenssin käyttö tulkintaan. Tämä voi tapahtua myös sähköisten signaalien voimakkuuden tai suurten kemiallisten signaalien [joukossa] kautta.

Attribuutteihin kuuluvat myös ohuet ja sakeat kemiallisten signaalien joukot. Säh-köisissä signaaleissa on jakoja, jotka selittävät ennustamista. On olemassa joukon pääpiste [tai mitta], lokeroita ja niin edelleen.

Sähköiset ja kemialliset signaalit siis vuorovaikuttavat keskenään tuottaakseen toimintoja. Signaalien tilat vuorovaikutushetkellä muodostavat ominaisuuksia, jotka määräävät niiden vuorovaikutuksen laajuuden. Tietoisuus (tajunta) on pääasiassa kaikkien toimintojen ja ominaisuuksien (kielellisrakenteinen, RJK) kokoelma.

Ihmisten sähköisten ja kemiallisten signaalien mittaa voidaan käyttää muille orga-nismeille, joilla on sähköisiä ja kemiallisia signaaleja.Muille ilmiöille [ilman sähköis-ten ja kemiallisten signaalien vuorovaikutusta] voidaan käyttää myös emootioiden, tunteiden, muistin ja sisäisen aistimellisen säätelyn nimikkeitä yleisten ominaisuuk-sien kuten tarkkaavaisuuden, tietoisuuden, aikomuksen ja subjektiivisuuden, kanssa.

(RJK: Näin on ilman olennaisia lisäyksiä vain emootioiden ja elimistönsisäisen hermostollisen sääntelyn kanssa.)

Näin ainakin yritetään selittää käyttämällä vakiintunutta näyttöä [sähköisiä ja kemi-allisia signaaleja] neurotieteessä siihen vastaamiseksi, mitä tietoisuus sisältää, erityi-sesti myös määrän tutkimiseksi, jossa muut organismit vertautuvat toisiinsa ja ehkä tekoälyyn.

Ihmisen äly

Tällä hetkellä tärkein käsitteellinen aivo-ongelma ei ole tietoisuus, vaan äly, ihmisen älykkyys.

Tämä tarkoittaa sitä, miten ihmisen älykkyys toimii aivoissa. Jo nyt oletetaan, että te-koälyä on olemassa, joten mitä ihmisen älykkyys tarkalleen ottaen on? Miten tekoäly vertautuu siihen? Kuinka kaukana tekoäly on?

Mitkä ovat aivojen älykkyyden osatekijät? Mitkä ovat niiden mekanismit? Mikä on älyn ja tietoisuuden suhde komponenttien ja mekanismien suhteen?

Toistaiseksi seuraava ratkaistava tai kysyttävä asia ei ole tekoälyn tietoisuus tai oikeustieteen maisterien tietoisuus, jos älykkyys [aivoissa] on edelleen tuntematon.

Miksi, koska sitä [älykkyyttä] on jo saatavilla ihmisissä ja koneissa.

Lisäksi ihmisen älykkyyden ratkaiseminen voi pohtia, miten voidaan rakentaa uusia selityksiä tietoisuudelle.

Orch-OR-teorialla ei ole vastausta mihinkään älykkyyteen liittyvään.Orch-OR-teorian kannattaja sulkee pois tietoisuuden koneissa,mutta ei ole määritellyt,mikä on aivojen tarkoitus, tai ainakaan subjektiivinen tai tarkkaavaisuus.

Orch-OR

Orch-OR-teoria ehdotettiin ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä. Se ei ole ratkaissut tai vastannut mihinkään muuhun [välilliseen] aivoissa olevaan ongelmaan, ainakin varmistaakseen sen hyödyllisyyden. Ei haittaa, vaikka ihmiset vastustaisivat sitä, mutta jos se on hyödyllinen, se on ihan ok.

On mahdollista, että kannattajat voivat odottaa uutta fysiikkaa tai mitä tahansa muuta, mutta Orch-OR ei näytä olevan valmis ensi-iltaan.

Teoksesta Quantum Zeitgeist,Roger Penrose,The Definitive Profile Of The 2020 No-bel Quantum Mind, on julkaistu uusi [5. heinäkuuta 2026] analyysi, jossa todetaan, että "On tärkeää olla selkeä Orch-OR:n tilasta. Se on kiistanalainen, vähemmistöhy-poteesi, ei vakiintunut tiede, ja useimmat neurotieteilijät ja fyysikot pitävät sitä parhaim-millaankin todistamattomana. Yleinen vastaväite on, että lämpimän, märän aivon pitäisi tuhota herkät kvanttitilat aivan liian nopeasti, jotta niillä olisi merkitystä."

"Penrose ja Hameroff ovat jatkaneet teorian puolustamista ja tarkentamista, ja kourallinen kokeita on tutkinut kvanttivaikutuksia biologisissa molekyyleissä. Silti mikään tulos ei ole vahvistanut Orch-OR:ia, ja lukijoiden tulisi pitää sitä rohkeana olettamuksena tietoisuudesta pikemminkin kuin vakiintuneena selvityksenä aivojen toiminnasta."

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/risto-koivula/perustava-geneettinen-kulttuurinen-ero-euroopan-neandertalilaisten-ja-nykyihmisten-valilla/

Risto Koivula17.07.2026

​​

Muinaisen hammaskiven genomiset todisteet viittaavat siihen, että hyönteisten kulutus noudatti jyrkästi erilaisia ​​malleja eri puolilla Euraasiaa, ja niitä ovat muokanneet yhtä lailla ekologia kuin kulttuurikin. Kuva: Shutterstock

Tämä ajatus ei ole aivan uusi, mutta nyt siitä on saatu muidenkin lajien kuin ihmisten geeneihin perustuvia todisteita.

Ja miten ero voi olla yhtä aikaa geneettinen ja kulttuurinen? Se liittyy muihin kuin aivojen geeneihin, tässä tapauksessa immuunijärjestelmään.

Neandertalilaiset pystyivät syömään ilman ongelmia muiden lihansyöjänisäkkäiden tapaan pilaantunuttakin, toukkia sisältävää lihaa – ja saattoivat vaikka tykätäkin sellaisesta, ainakin jotkut – mutta nykyihminen ei pystynyt eikä pysty, koska häneltä puuttuu kaksi keskeistä sellaiseen tarvittavaa immuunigeeniä. Nykyihmisellä oli siis selvästi huonompi geneettinen immuunisysteemi, mutta se kääntyi kuitenkin sosiaa-lisin keinoin voitoksi – vaikka sosiaalisetkin keinot olivat nennujenkin käytettävissä.

http://tyynekuusela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108328-hankitut-ominaisuudet-syrj%C3%A4ytt%C3%A4v%C3%A4t-evoluutiossa-geneettisi%C3%A4-immuniteetissa

Hankitut ominaisuudet syrjäyttävät evoluutiossa geneettisiä immuniteetissa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/risto-koivula/trump-natsit-lupasivat-gronlannin-usalle/

Risto Koivula12.07.2026

NYT se päästi sellaisen pierun että oksat pois kuin Oskarin joulukuusesta!

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012128263.html

” Pohjoismaat: Grönlanti ei ole myynnissä

… Yhdysvaltain presidentti Trump on vihjaillut Grönlannin liittämisellä Yhdysvaltoihin lukuisia kertoja.

Keskiviikkona ennen puolta päivää hän toisti vihjailunsa, kun hän puhui medialle Naton pääsihteeri Mark Rutten kanssa.

Trump kommentoi, että Grönlanti on Yhdysvalloille tärkeä, mutta Tanskalle se ei ole.

Hän muisteli toisen maailmansodan aikoja sanoen, että natsit ottivat tällöin Tanskan haltuunsa ja pyysivät Yhdysvaltoja pitämään huolta Grönlannista. Hän sanoo, että Grönlanti oli tällöin heidän hallussaan eikä ymmärrä, miksi se annettiin takaisin Tanskalle.

Trump ilmaisi ensimmäisen kerran halukkuutensa hankkia Grönlanti Yhdysvalloille jo vuonna 2019 ensimmäisellä presidenttikaudellaan.

Tanska ja Grönlanti tyrmäsivät aikeet nopeasti.

Trumpin Grönlanti-haaveet nousivat jälleen julkisuuteen ensin maaliskuussa 2025 ja uudestaan tammikuussa 2026.”

Itse asiaa en epäile hetkeäkään: natsit tuollaisia varmasti hörisivät – ja USA oli ”olevinaan kiinnostunut” –  vaikka se oli todellisuudessa valinnut puolensa jo 10 vuotta aikaisemmin ryhdyttyään sotateolliseen yhteistyöhön ainoan todella hyödyllisen kumppanin Neuvostoliiton kanssa supervalta-armeijoiden rakentamiseksi, tumpattuaan tuossa suhteessa osaamattoman Puolan (Sikorskyt) ja sen isonveljen epäluotettavan Ranskan.

Kansainliiton jäsenmaa Tanska EI ollut missään ”USA:n hallinnassa” vaan Kansainliiton samoin kuin miehitetyn Ranskan siirtomaat: KL mm. nimitti mandaattori-valtionpäämiehet, auttoi järjestämään armeijat jne. Keskusvaltoja vastaan taistelleille siirtomaille luvattiin itsenäisyys, jos ne sitä haluavat KL oli päättänyt Grönlannin kuulumisesta Tanskaan sekä säädöksellä että myöhemmin oikeudessa Norjaa vastaan.

Trumpin klaani vihasi Saksaa, jolta oli saanut kerta toisensa jälkeen nenälleen ja toimi erittäin ansiokkaasti liittoutuneiden puolella sotateknologian ja -konspiraation aloilla – samalla ulkonaisesti ilmentäen muka ”perussaksalaista” imagoa.

Grönlannin liittäminen USA:an olisi laitonta, eikä YK voisi sellaista hyväksyä, koska autonomioiden, osavaltioiden tai vähemmistö- ja alkuperäiskansojen oikeuksia ei saa heikentää rajansiirtojen jne. valtiollisten olojen muuttumisen yhteydessä eikä varjolla YK:n Peruskirjan mukaan – ainakaan muut kuin ne itse. USA:sta ei voi erota perustuslaillisin muodoin, eikä kyllä liittyäkään, vaan kaikkeen tarvitaan korkeimpien valtioelinten yhdenmukaisia erikoislakeja. Se ei ole ratifioinut Alkuperäiskansojen oikeuksien julistusta jne. Laillisia rajoja ei voi laajentaa pelkästään sotilaallisin keinoin.

https://www.eva.mpg.de/documents/Wiley-Blackwell/Tomasello_Shared_DevScience_2007_1554748.pdf

Jaettu intentionaalisuus

Michael Tomasello 1, Malinda Carpenter

PMID: 17181709 DOI: 10.1111/j.1467-7687.2007.00573.x

Tiivistelmä

Puhumme jaetun intentionaalisuuden prosessien tärkeydestä lasten varhaisessa kognitiivisessa kehityksessä. Tarkastelemme lyhyesti neljää tärkeää sosiaalis-kogni-tiivista taitoa ja sitä, miten jaettu intentionaalisuus muuttaa niitä. Jokaisessa tapauk-sessa tarkastelemme ensin taidon individualistista versiota – joka näkyy selkeimmin simpanssien käyttäytymisessä – ja sitten jaettuun intentionaalisuuteen perustuvaa versiota – joka näkyy selkeimmin 1- ja 2-vuotiaiden ihmisten käyttäytymisessä.

Näemme siis seuraavat muutokset: katseen seuraaminen yhteiseksi tarkkaavaisuu-deksi, sosiaalinen manipulointi yhteistyöhön perustuvaksi kommunikaatioksi, ryhmä-toiminta yhteistyöksi ja sosiaalinen oppiminen ohjatuksi oppimiseksi. Lopuksi koros-tamme jaetun intentionaalisuuden roolia biologisesti ja kulttuurisesti perustuvien ihmisen kehityksen teorioiden integroinnissa.

Developmental Science 10:1 (2007), pp 121–125DOI: 10.1111/j.1467-7687.2007.00573.x © 2007 The Authors. Journal compilation © 2007 Blackwell Publishing Ltd, 9600 Garsington Road, Oxford OX4 2DQ, UK and 350 Main Street, Malden, MA 02148, USA. BlackwellPublishingLtd

Shared intentionality Michael Tomasello and Malinda Carpenter

Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology, Leipzig, Germany

Abstract

We argue for the importance of processes of shared intentionality in children’s early cognitive development. We look briefly at four important social-cognitive skills and how they are transformed by shared intentionality. In each case, we look first at a kind of individualistic version of the skill – as exemplified most clearly in the behavior of chimpanzees – and then at a versionbased on shared intentionality – as exempli-fied most clearly in the behavior of human 1- and 2-year-olds. We thus see the follo-wing transformations: gaze following into joint attention, social manipulation into coo-perative communication, group activity intocollaboration, and social learning into in-structed learning. We conclude by highlighting the role that shared intentionality may play in integrating more biologically based and more culturally based theories of human development.

Introduction

Human cognition seems very different. Unlike otheranimal species, human beings use language, makemathematical calculations, create social institutions, build sky-scrapers, use maps, marry one another, form govern-ments, play symphonies, use money, and on and on.

For some years now we have been trying to figure outwhat enables humans, but not our nearest primate relatives,to do these things. After a few false starts, we have zero edin on a suite of social-cognitive and social-motivationalskills that may be col-lectively termed shared intentionality.Shared intentionality, sometimes called ‘we’ in-tentionality,refers to collaborative interactions in which participantsshare psychologi-cal states with one another (Gilbert,1989;Searle,1995; Tuomela,1995). For example, in problem-solving activities participants may have a shared goaland shared action plans for pursuing that goal, and incommunication they may simply share experience withone another linguistically.The big Vygotskian idea isthat what makes human cog-nition different is not moreindividual brainpower, but rather the ability of humansto learn through other persons and their artifacts, and tocollaborate with others in col-lective activities (Tomasello,1999; Tomasello, Carpenter, Call, Behne & Moll, 2005a; Tomasello, Kruger & Ratner, 1993).

In what follows we look briefly at four important setsof social-cognitive skills and how they are transformedby shared intentionality. In each case, we look first at akind of individualistic version of the skill – as exemplified most clearly in the behavior of chimpanzees – andthen at a version based on shared intentionality – asexemplified most readily in the behavior of human 1-and 2-year-olds. We conclude by highligh-ting the rolethat shared intentionality may play in integrating morebiologically based and more culturally based theories of human development.

Gaze following and joint attention

Chimpanzees know what others see. They follow the gaze of others to external loca-tions, they check back with the other if they do not see anything interesting, they quit looking if they see nothing interesting repeatedly, they pursue contested food only if a dominant cannot see it, and they visually conceal their approach to contested food if there is a dominant competitor nearby (see Tomasello & Call, 2006, for a review).

Human infants and young children know what others see as well, but they also go beyond this. From before the first birthday, human infants do not just follow the gaze of others to external targets, and do not just want to know what the other sees, they also attempt to share attention with others (Bakeman & Adamson, 1984).

Importantly, joint attention is not just two people experiencing the same thing at the same time, but rather it is two people experiencing the same thing at the same time and knowing together that they are doing this (Tomasello,1995). 

Address for correspondence: Michael Tomasello or Malinda Carpenter, Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology, Deutscher Platz 6,D-04103 Leipzig, Germany; e-mail: [email protected] or [email protected]e

Johdanto

Ihmisen kognitio näyttää hyvin erilaiselta. Toisin kuin muut eläinlajit, ihmiset käyttävät kieltä, tekevät matemaattisia laskelmia, luovat sosiaalisia instituutioita, rakentavat pilvenpiirtäjiä, käyttävät karttoja, menevät naimisiin keskenään, muodostavat hallituksia, soittavat sinfonioita, käyttävät rahaa ja niin edelleen.

Jo muutaman vuoden ajan olemme yrittäneet selvittää, mikä mahdollistaa ihmisille, mutta ei lähimmille kädellisille sukulaisillemme, näiden asioiden tekemisen.

Muutaman väärän alun jälkeen olemme keskittyneet joukkoon sosiaalis-kognitiivisia ja sosiaalis-motivoivia taitoja, joita voidaan yhteisesti kutsua jaetuksi intentionaali-seksi toiminnaksi. Jaettu intentionaalisuus, jota joskus kutsutaan "me"-intentionaali-seksi toiminnaksi, viittaa yhteistyöhön perustuvaan vuorovaikutukseen, jossa osal-listujat jakavat psykologisia tiloja keskenään (Gilbert, 1989; Searle, 1995; Tuomela, 1995). Esimerkiksi ongelmanratkaisutoiminnoissa osallistujilla voi olla yhteinen tavoi-te ja yhteiset toimintasuunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi, ja kommunikoinnissa he voivat yksinkertaisesti jakaa kokemuksiaan keskenään kielellisesti Vygotskilainen suuri ajatus on, että ihmisen kognitiota ei tee erilaiseksi yksilöllinen aivokapasiteetti, vaan pikemminkin ihmisten kyky oppia muiden ihmisten ja heidän esineidensä kaut-ta sekä tehdä yhteistyötä muiden kanssa kollektiivisessa toiminnassa (Tomasello, 1999; Tomasello, Carpenter, Call, Behne & Moll, 2005a; Tomasello, Kruger & Ratner, 1993).

Seuraavassa tarkastelemme lyhyesti neljää tärkeää sosiaalis-kognitiivisten taitojen kokonaisuutta ja sitä,miten jaettu intentionaalisuus muuttaa niitä. Jokaisessa tapauk-sessa tarkastelemme ensin taidon yksilöllistä versiota – kuten simpanssien käyttäy-tymisessä näkyy selkeimmin – ja sitten jaettuun intentionaalisuuteen perustuvaa versiota – kuten 1- ja 2-vuotiaiden ihmisten käyttäytymisessä näkyy selkeimmin. Lopuksi korostamme roolia, joka jaetulla intentionaalisuudella voi olla biologisesti ja kulttuurisesti perustuvien ihmisen kehityksen teorioiden integroinnissa.

Katseen seuraaminen ja yhteinen tarkkaavaisuus

Simpanssit tietävät, mitä muut näkevät. Ne seuraavat muiden katsetta ulkoisiin koh-teisiin, ne tarkistavat toiselta, jos ne eivät näe mitään mielenkiintoista, ne lopettavat katsomisen, jos ne eivät näe mitään mielenkiintoista toistuvasti, ne jahtaavat kiistan-alaista ruokaa vain, jos dominoiva ei näe sitä, ja ne peittävät visuaalisesti lähestymi-sensä kiistanalaista ruokaa kohtaan,jos lähellä on dominoiva kilpailija (katso katsaus Tomasello & Call, 2006).

Ihmisvauvat ja -lapset tietävät myös, mitä muut näkevät, mutta he menevät myös tämän pidemmälle.Ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä ihmisvauvat eivät vain seuraa muiden katsetta ulkoisiin kohteisiin, eivätkä he halua vain tietää, mitä toinen näkee, vaan he myös yrittävät jakaa tarkkaavaisuutta muiden kanssa (Bakeman & Adamson, 1984). On tärkeää huomata, että yhteinen tarkkaavaisuus ei ole vain kahden ihmisen saman asian kokemista samaan aikaan, vaan pikemminkin kahden ihmisen saman asian kokemista samaan aikaan ja tietämystä yhdessä tekevänsä niin (Tomasello,1995). Tämä on todella intersubjektiivista jakamista, ja se on kriittistä, koska se luo yhteisen psykologisen pohjan ja jaetun tilan, joka mahdollistaa kaiken yhteistyöhön perustuvista toiminnoista yhteisiin tavoitteisiin aina ihmismäiseen yhteistyöhön perustuvaan kommunikaatioon, kuten jäljempänä yksityiskohtaisesti käsittelemme.

Äskettäisessä pitkittäistutkimuksessa arvioimme kolmea ihmisten kasvattamaa nuorta simpanssia useiden sosiaalisten kognitiivisten taitojen osalta (Tomasello & Carpenter, 2005; katso myös Tomonaga, Myowa-Yamakoshi, Mizuno, Yamaguchi, Kosugi, Bard, Tanaka & Matsuzawa, 2004). Havaitsimme, että simpanssit olivat hyvin samankaltaisia ​​kuin ihmisvauvat yksilöllisemmissä sosiaalis-kognitiivisissa taidoissa, kuten katseen seurannassa, aikomusten lukemisessa ja niin edelleen.

Mutta huomion jakamisen suhteen emme havainneet simpansseilla käytännössä mitään relevanttia käyttäytymistä. Näin ollen simpanssit katsoivat joskus vuorovaikutuksessa olevaa ihmistä tarkistaakseen, mitä hän teki, mutta ne eivät pitäneet häntä tapana jakaa kiinnostusta ja huomiota johonkin ulkoiseen asiaan. Ne eivät myöskään yrittäneet aloittaa yhteistä huomiota elekielellä kommunikoimalla (katso alla).

Lisäksi he eivät käyttäneet yhteistä perustaa päätelläkseen katsojan katseen tarkkaa tarkoitetta, kuten yksivuotiaat ihmisvauvat tekevät (Moll, Koring, Carpenter & Tomasello, 2006). Näiden tulosten ja aiempien ihmislapsilla tehtyjen tutkimusten perusteella (katso katsaus Tomasello et al., 2005a) on selvää, että hyvin varhaisesta iästä lähtien ihmisvauvat ovat motivoituneita yksinkertaisesti jakamaan kiinnostusta ja huomiota muiden kanssa tavalla, johon lähimmät kädelliset sukulaisemme eivät ole.

122 Michael Tomasello and Malinda Carpenter © 2007 The Authors. Journal compilation © 2007 Blackwell Publishing Ltd.

This is truly intersubjective sharing, and it is critical because it creates a shared space of common psychological ground that enables everything from collaborative activities with shared goals to human-style cooperative communication, as we will detail below. In a recent longitudinal study, we assessed three humanraised juvenile chimpanzees on a whole suite of socialcognitive skills (Tomasello & Carpenter, 2005; see also Tomonaga, Myowa-Yamakoshi, Mizuno, Yamaguchi, Kosugi, Bard, Tanaka & Matsuzawa, 2004). We found that chimpanzees were very similar to human infants on the more individually based social-cognitive skills such as gaze following, intention reading, and so forth. But when it came to sharing attention, we saw virtually no relevant behavior in the chimpanzees. Thus, the chimpanzees sometimes looked at an interacting human to check what she was doing, but they did not look to her as a way of sharing interest and attention to some external thing. They also did not attempt to initiate joint attention by communicating gesturally (see below). Further, they did not use shared common ground to infer the exact referent of a looker’s gaze, as do 1-yearold human infants (Moll, Koring, Carpenter & Tomasello, 2006). Based on these results and much previous research with human children (see Tomasello et al., 2005a, for a review), it is clear that from a very early age human infants are motivated to simply share interest and attention with others in a way that our nearest primate relatives are not.

Social manipulation and cooperative communication

Social manipulation and cooperative communication In their natural communication, great apes produce and comprehend many different communicative gestures and vocalizations. Particularly in the gestural modality, they do this in intentional, flexible ways, sensitive to the attentional state of the recipient (see Call & Tomasello, 2007, for a review). Apes are also very good at manipulating the behavior of humans to get what they want. Thus, apes raised in contact with humans learn to indicate objects they want (even those in hidden locations), tools they need, and places they want to go (Leavens, Hopkins & Bard, 2005). But great ape communication is still very different from human communication in terms of its most basic underlying structures and motivations. Even leaving aside language, to make the comparison fairer, human infants gesture in order to communicate with others in species-unique ways, for example, by pointing. These gestures depend fundamentally on skills and motivations of shared intentionality (Tomasello, 2006). First, human intentional communication depends fundamentally on some kind of shared common ground between communicator and audience, for example, some kind of joint attentional frame.

Thus, suppose that an adult points to an opaque bucket for the infant. If he does this out of the blue, the infant cannot know whether he is pointing to direct her attention to the container’s color, its material, its contents, or any other of myriad possibilities. However, if they are playing a hiding–finding game together, and in this context the adult points to the bucket, the infant will very likely infer that he is pointing to inform her of the location of the hidden object. Fourteenmonth-old infants make just such an inference in this situation (Behne, Carpenter & Tomasello, 2005), but chimpanzees and other apes do not (see Call & Tomasello, 2005, for a review). It is important to recall that apes are very good at following gaze direction in general (including that of humans), and so their struggles in this task do not emanate from an inability to follow the directionality of the pointing cue; rather, they do not seem to understand the meaning of this cue. Because they do not share with the human the joint attentional frame (common ground) of the hiding–finding game, they follow the point to the bucket and say, in effect, ‘A bucket. So what? Now where’s the food?’ They do not understand that the pointing is intended to be ‘relevant’ to the searching as a shared activity (see Sperber & Wilson, 1986).

Second, humans also communicate for different motives than chimpanzees.

Chimpanzees and other apes gesture in order to manipulate others – to get others to do what they want them to do – not, as humans,to inform others of things helpfully or to simply share experience with them. Thus,by 9 months of age, human infants have begun to direct others’ attention to objects by showing gestures in order to initiate joint attentional interactions (Carpenter,Nagell & Tomasello,1998).By 12 months of age, infants point for others simply to share interest and attention with them (Lisz-kowski, Carpenter, Henning, Striano & Tomasello, 2004). In addition, 12-month-olds also point to inform others of things they do not know – in effect sharing information with them – even when there is no benefit for themselves (Liszkowski, Carpenter, Striano &Tomasello,2006). Apes do not point for either of these reasons,even though they sometimes point to things they want humans to fetch for them (Call& Tomasello, 1994). Interestingly, even when young children are requesting things from others, their communication is collaborative in the sense that they are not just trying to get the things but instead to influence the other’s informational and goal states (Shwe & Markman, 1997). In general, chimpanzee communication involves individualistic means and motives whereas even prelinguistic human infants communicate coope-ratively, and often with the sole motivation to share experiences and information with others.

This difference in motivation is highlighted by a recent experiment. Hare and Toma-sello (2004) compared apes’ comprehension of the pointing gesture in a hiding–finding game, as above, to their comprehension of a similar but different reaching cue in the same task. Specifically, in one condition the experimenter simply pointed cooperatively to the location of the hidden food, as before, whereas in the other con-dition the human first established a competitive relationship with the ape, and then subsequently reached unsuccessfully in the direction of the baited bucket (because the hole through which he reached was too small for full arm extension).In this situa-tion, with an extended arm that resembled in many ways a pointing gesture (but with thwarted effort and without gaze alternation), apes suddenly became successful.

One interpretation is that in this situation apes understood the human’s simple (com-petitive) intention to get into the bucket, and from this inferred the presence of food there. But when they observed the pointing gesture, they did not understand its un-derlying cooperative motive – to inform them, helpfully,of the food’s location – and so the gesture had no meaning for them.

Group activity and collaboration

Wild chimpanzees participate in complex group activities, including group hunting (Boesch & Boesch, 1989). There is currently controversy over what level of collabo-ration – in the sense of joint goals and plans – these activities involve (see Boesch, 2005; Tomasello, Carpenter, Call, Behne & Moll,2005b, for discussion). One possibi-lity is that, instead of working together toward a joint goal, each chimpanzee is pur-suing its own individual goal, and reacting individually to what the other participants see and do.This is a cognitively complex group activity – involving all the participants assessing the others’ hunting activities and their effectiveness (Melis, Hare & Toma-sello, 2006) – but it does not involve collaboration in the narrowly defined sense of individuals forming a shared goal to which they are all committed, and know together that they are committed, and then forming shared plans to reach the goal (Bratman, 1992). Experimental studies comparing children and chimpanzees support this inter-pretation. For example, Warneken, Chen and Tomasello (2006) presented 18- and 24-monthold children and three human-reared juvenile chimpanzees with a series of collaborative tasks. The experimenter was programmed to quit acting at some point and subjects’ re-engagement attempts were coded. Children at both ages all actively encouraged the adult to rejoin the game by communicating with him in some way, suggesting that they had formed with him a shared goal, and they wanted him to now re-commit to it (and many 14- month-old infants in a similar study by Warneken & Tomasello, in press, also did this). Chimpanzees, in contrast, never tried to re-en-gage the adult,instead mostly attempting to solve the task individually during this pe-riod. In addition, children, but not chimpanzees, often seemed to collaborate just for the sake of collaborating. For example, they collaborated in social games as well as instrumental tasks,and also, after obtaining a toy in the instrumental tasks, they often replaced it in the apparatus to start the activity again – the collaborative activity itself seemed to be more rewarding than the instrumental goal.Thus,again, whereas chim-panzees’ participation in group activities is more individualistic, 1-year-old children’s participation in group activities relies on shared intentionality in the form of shared goals and plans (perhaps underlain by skills of joint attention and cooperative communication), as well as purely social motives to share experience with others.

Social learning and instructed learning

As paradoxical as it may sound, some forms of social learning are mainly individual – in the sense that learners just gather information unilaterally (exploitively) from un-suspecting others. When chimpanzees learn from others how objects work, they are most often engaging in this individualistic type of social learning (emulation learning; Tomasello, 1996). Human infants, in contrast, imitate more readily the actions of others, and they sometimes do this with the apparent motivation not just to solve a task, but rather to demonstrate to the adult that they are ‘in tune’ about the current situation (Carpenter, 2006; Uzgiris, 1981). Chimpanzees seemingly do not engage in this type of imitative learning for this purpose. In addition, human adults quite often teach youngsters things by demonstrating what they should do – which the youngs-ters then respond to by imitating (and internalizing what is learned: what Tomasello et al., 1993, called ‘instructed learning’). Adult chimpanzees do not demonstrate things for youngsters (or at least do this very seldom). Interestingly, when human adults instruct their children in this way (providing communicative cues that they are trying to demonstrate something), 14-month-old infants copy the particular actions the adults used, and they do so much more often than when adults do not explicitly instruct – in which case they just copy the result the adult achieved (Gergely& Csibra , 2006). Furthermore, there is some evidence that 1-year-old infants are beginning to see the collaborative structure of some imitative interactions. Thus, they sometimes observe adult actions directed to them, and then reverse roles and redirect the ac-tions back to the demonstrator, making it clear by looking to the demonstrator’s face that they see this as a joint activity (Carpenter, Tomasello & Striano, 2005).

Chimpanzees may on occasion redirect such learned actions back to their partners, but they do not look to their partner’s face in this way (Tomasello & Carpenter, 2005). Thus, chimpanzees’ social learning is actually fairly individualistic, whereas 1-year-old children often respond to instruction and imitate collaboratively,often with the mo-tivation to communicate shared states with others. In addition, when 2-year-old child-ren observe an adult engage in some new activity, saying something like ‘Now I’m going to dax’, they not only imitatively learn to perform that activity, they also seem to see that activity in normative terms as how ‘we’ do daxing. For example, Rakoczy, Warneken and Tomasello (submitted) demonstrated such a new activity for 2- and 3-year-old children,and then had a puppet enter and do it ‘wrong’. Many of the children objected in very explicit terms, telling the puppet what it ‘should’ be doing,and almost all protested to some degree.They saw the puppet’s actions as somehow not confor-ming to the social norm of how we do daxing, and they enforced the norm. Social norms – even of this relatively trivial type – can only be created by creatures who engage in shared intentionality and collective beliefs, and they play an enormously important role in maintaining the shared values of human cultural groups.

Conclusion

In all four of these domains, apes are mostly concerned with their own individual goals. They use or exploit others – by gathering information from them, manipulating them as social tools, coordinating actions with them for their own benefit – and often compete with them as well. Human children, on the other hand, often are concerned with sharing psychological states with others by providing them with helpful informa-tion, forming shared intentions and attention with them, and learning from demon-strations produced for their benefit. The emergence of these skills and motives for shared intentionality during human evolution did not create totally new cognitive skills. Rather, what it did was to take existing skills of, for example, gaze following, manipulative communication, group action, and social learning, and transform them into their collectively based counterparts of joint attention, cooperative communica-tion, collaborative action, and instructed learning – cornerstones of cultural living. Shared intentionality is a small psychological difference that made a huge difference in human evolution in the way that humans conduct their lives. In terms of ontogeny, Tomasello et al. (2005a) hypothesized that the basic skills and motivations for shared intentionality typically emerge at around the first birthday from the interaction of two developmental trajectories, each representing an evolutionary adaptation from some different point in time.The first trajectory is a general primate (or perhaps great ape) line of development for understanding intentional action and perception, which evolved in the context of primates’ crucially important competitive interactions with one another over food, mates,and other resources (Machiavellian intelligence; Byrne & Whiten, 1988). The second trajectory is a uniquely human line of development for sharing psychological states with others, which seems to be present in nascent form from very early in human ontogeny as infants share emotional states with others in turn-taking sequences (Trevarthen, 1979). The interaction of these two lines of deve-lopment creates, at around 1 year of age,skills and motivations for sharing psycholo-gical states with others in fairly local social interactions, and then later skills and mo-tivations for reacting to and even internalizing various kinds of social norms, collec-tive beliefs, and cultural institutions. In our view, there are at least three reasons why shared intentionality is an important phenomenon for developmentalists to study.

First, as the current paper has argued, it would seem to be a big part of what makes humans unique in the animal kingdom, serving as a psychological foundation for all things cultural. Second, as a phenomenon it brings together aspects of development that are typically studied separately but which everyone thinks should be studied to-gether. In particular, investigating any phenomenon of shared intentionality ends up involving perforce a study of both cognitive and motivational processes working to-gether, and often issues of social norms as well. Third, as a phenomenon, shared in-tentionality also brings together in particularly intimate ways the workings of biology and culture.Skills and motivations for shared intentionality are,in the current account, direct expressions of the biological adaptation that enables children to participate in the cultural practices around them.

References

Bakeman, R., & Adamson, L. (1984). Coordinating attention to people and objects in mother–infant and peer–infant interactions. Child Development, 55, 1278–1289. Behne, T., Carpenter, M., & Tomasello, M. (2005). One-yearolds comprehend the communicative intentions behind gestures in a hiding game.Developmental Science, 8, 492–499.

Boesch, C., & Boesch, H. (1989). Hunting behavior of wild chimpanzees in the Tai Forest National Park. American Journal of Physical Anthropology, 78, 547–573. Boesch, C. (2005).Joint cooperative hunting among wild chimpanzees:taking natural observations seriously. Behavioral and Brain Sciences, 28, 692–693.

Bratman,M.E.(1992). Shared cooperative activity. Philosophical Review, 101 (2), 327 –341.

Byrne, R.W., & Whiten, A. (1988). Machiavellian intelligence: Social expertise and the evolution of intellect in monkeys,apes, and humans. New York: Oxford University Press.

Call, J., & Tomasello, M. (1994). The production and comprehension of referential pointing by orangutans. Journal of Comparative Psychology, 108, 307–317.

Call, J., & Tomasello, M. (2005). What do chimpanzees know about seeing, revisited: an explanation of the third kind. In N. Eilan, C. Hoerl, T. McCormack, & J. Roessler (Eds.), Joint attention: Communication and other minds (pp. 45–64). Oxford: Oxford University Press.

Call, J., & Tomasello, M. (2007). The gestural communication of apes and monkeys. New York: Lawrence Erlbaum.

Carpenter,M.(2006).Instrumental,social, and shared goals and intentions in imitation. In S.J. Rogers & J.Williams (Eds.), Imitation and the development of the social mind: Lessons from typical development and autism (pp. 48–70). New York: Guilford. Carpenter, M.,Nagell, K.,& Tomasello,M. (1998). Social cognition, joint attention, and communicative competence from 9 to 15 months of age. Monographs of the Society for Research in Child Development, 63 (4, Serial No. 255).

Carpenter, M., Tomasello, M., & Striano, T. (2005). Role reversal imitation and lan-guage in typically-developing infants and children with autism. Infancy, 8, 253–278. Gergely, G., & Csibra, G. (2006). Sylvia’s recipe: the role of imitation, and pedagogy in the transmission of cultural knowledge.In N.J.Enfield & S.C.Levinson (Eds.) Roots of human sociality: Culture, cognition, and interaction (pp. 229– 255). Oxford: Berg Press.

Gilbert, M. (1989). On social facts. New York: Routledge.

Hare, B., & Tomasello, M. (2004). Chimpanzees are more skillful in competitive than in cooperative cognitive tasks. Animal Behavior, 68, 571–581. Leavens, D.A., Hopkins,W.D., & Bard, K.A. (2005). Understanding the point of chimpanzee pointing: epigenesis and ecological validity. Current Directions in Psychological Science, 14, 185–189.

Liszkowski,U., Carpenter,M., Henning, A., Striano,T., & Tomasello,M. (2004). Twelve-month-olds point to share attention and interest. Developmental Science,7,297–307.

Liszkowski, U., Carpenter, M., Striano, T., & Tomasello, M. (2006). Twelve- and 18-month-olds point to provide information for others. Journal of Cognition and Development, 7, 173–187.

Melis, A., Hare, B., & Tomasello, M. (2006). Chimpanzees recruit the best collabora-tors. Science, 311, 1297–1300.

Moll, H., Koring, C., Carpenter, M., & Tomasello, M. (2006). Infants determine others’ focus of attention by pragmatics and exclusion. Journal of Cognition and Development, 7, 411–430.

Rakoczy, H., Warneken, F., & Tomasello, M. (submitted). The sources of normativity: young children’s awareness of the normative structure of games.

Searle, J. (1995). The construction of social reality. New York: Free Press. Shwe, H., & Markman, E. (1997). Young children’s appreciation of the mental impact of their communicative signals. Developmental Psychology, 33 (4), 630–636.

Sperber, D., & Wilson, D. (1986). Relevance: Communication and cognition. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Tomasello, M. (1995). Joint attention as social cognition. In C. Moore & P. Dunham (Eds.), Joint attention: Its origins and role in development (pp. 103–130). Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum.

Tomasello, M. (1996). Do apes ape? In C.M. Hayes & B.G. Galef (Eds.), Social lear-ning in animals: The roots of culture (pp.319–346). San Diego, CA: Academic Press. Tomasello, M. (1999). The cultural origins of human cognition. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Tomasello, M. (2006). Why don’t apes point? In N. Enfield & S.C. Levinson (Eds.), Roots of human sociality: Culture, cognition and interaction (pp. 506–524). London: Berg.

Tomasello,M.,& Call,J.(2006). Do chimpanzees know what others see – or only what they are looking at? In S.Hurley & M.Nudds (Eds.),Rational animals? (pp. 371– 384). New York: Oxford University Press.

Tomasello, M., & Carpenter, M. (2005). The emergence of social cognition in three young chimpanzees. Monographs of the Society for Research in Child Development, 70 (1, Serial No. 279).

Tomasello, M., Carpenter, M., Call, J., Behne, T., & Moll, H. (2005a). Understanding and sharing intentions: the origins of cultural cognition. Behavioral and Brain Sciences, 28, 675–735.

Tomasello, M., Carpenter, M., Call, J., Behne, T., & Moll, H. (2005b). In search of the uniquely human. Behavioral and Brain Sciences, 28, 721–727.

Tomasello, M., Kruger, A., & Ratner, H. (1993). Cultural learning. Behavioral and Brain Sciences, 16, 495–552.

Tomonaga, M., Myowa-Yamakoshi, M., Mizuno, Y., Yamaguchi, M., Kosugi, D., Bard, K., Tanaka, M., & Matsuzawa, T. (2004). Development of social cognition in infant chimpanzees (Pan troglodytes): face recognition, smiling, gaze and the lack of triadic interactions. Japanese Psychological Research, 46, 227–235.

Trevarthen,C. 1979). Instincts for human understanding and for cultural cooperation: their development in infancy. In M. von Cranach, K. Foppa, W. Lepenies, & D. Ploog (Eds.), Human ethology: Claims and limits of a new discipline (pp. 530–571). Cambridge: Cambridge University Press.

Tuomela, R. (1995). The importance of us. Stanford, CA: Stanford University Press. Uzgiris, I.C. (1981). Two functions of imitation during infancy. International Journal of Behavioral Development, 4, 1–12.

Warneken, F., Chen, F., & Tomasello, M. (2006). Cooperative activities in young children and chimpanzees. Child Development, 77, 640–663.

Warneken, F., & Tomasello, M. (in press). Helping and cooperation at 14 months of age. Infancy. "