https://works.hcommons.org/records/kybh2-e8t38
Roland Steinacher
Kuvaus
”Frankkilaisen kansojen luettelon” (*Frankish Table of Nations*) käsitteisiin pohjautu-va yhtälö ”vendit = vandaalit” mahdollisti slaavien liittämisen kansojen vakiintuneisiin sukupuunomaisiin luokittelujärjestelmiin. Tämä yhtälö heijastaa niitä vaikeuksia, joita liittyi Itä-Euroopan etnisen kirjon luokitteluun varhaiskeskiajalla.Tämä samaistaminen esitettiin vallinneen ennen slaavien etnogeneesiä – prosessia, jonka myötä heistä muodostui erillisen identiteetin omaavia ryhmiä. Tarkastelemme tavallaan sitä pitkä-kestoista epävarmuutta (*longue durée*), joka leimasi varhaiskeskiaikaista etnogra-fiaa. Tämän epävarmuuden perintö säilyi 1800-luvulle saakka - ja ”vendejä” (*Vene-di*) koskevien käsitysten osalta se jatkuu aina nykypäivään asti. Vasta keskiajan kukoistuskaudella puolalaiset varmistivat paikkansa Euroopan historiassa johtamalla polveutumisensa Jaafetiin – aseman, jonka muut ryhmät olivat saavuttaneet jo huomattavasti aiemmin. Samassa tarkoituksessa toimivat myös kertomukset Puolan varhaishistoriaan sijoittuvista konflikteista Aleksanteri Suuren kanssa. Ulkopuolelta annettu nimitys ”vendit–vandaalit” muovautui ajan myötä osaksi puolalaisten omaa identiteettiä ja historiaa.
VENEDIT, SLAAVIT, VANDAALIT. VARHAISKESKIAIKAINEN PSEUDOLOOGINEN YHDISTÄMINEN JA SEN JÄLKIVAIKUTUKSET
1. ETNONYYMIT ”VENEDIT” JA ”SLAAVIT”
Vuonna 1785 Conrad Mannert - joka kirjoitti ensimmäisen saksankielisen vandaalien historian – esitti varsin pessimistisen näkemyksen tässä artikkelissa käsiteltävistä kysymyksistä: ”Jäljellä olevien ryhmien vaiheiden jäljittäminen tai sen osoittaminen, kuinka usein nimitys ’vandaalit’ esiintyy eri kirjoittajien teoksissa – eri alueilla ja eri sotien yhteydessä kyseisenä ajanjaksona (keskiajalla) – olisi turhaa, liian monimut-kaista ja pitkäveteistä; edellä mainittu tehtävä olisi sitä paitsi todennäköisesti mahdoton.” 1
Tässä kohdassa Mannert viittaa käytäntöön, joka oli yleinen vielä 1600-luvullakin: ni-mitystä ”vandaalit” käytettiin viittaamaan slaavilaisiin ”venedeihin” (saks. *Wenden*). Uuden ajan alun tieteellisessä kirjallisuudessa on runsaasti teoksia,joissa latinalaista termiä *Vandali* käytettiin säännönmukaisesti tarkoittamaan saksankielisen maailman termiä *Wenden* (venedit).
Tämä etnonyymi, ”venedit”, esiintyy kirjallisissa lähteissämme eri muodoissa jo 500-luvulta lähtien. Alun perin se toimi epätarkkana slaaveja tarkoittavana kollektiivisena nimityksenä. Eksonyyminä – eli nimenä, jota germaaniset kansat (*gentes*) käyttivät muista ryhmistä – se juontaa juurensa antiikin ajan *Venedi*- (tai *Venethi*-) nimityk-seen; vasta 500-luvulla, Jordaneksen kirjoituksissa, sitä käytetään nimenomaisesti viittaamaan slaaveihin. *Venedejä* – joiden kerrotaan keisariajan kirjoittajien, kuten Pliniuksen, Tacituksen ja Ptolemaioksen, mukaan asuneen Veikselin yläjuoksulla ja Elben itäpuolella – on tieteen historiassa usein yhdistetty slaaveihin. 2
*Venedien* etnistä identiteettiä ei kuitenkaan ole mahdollista määritellä varmuudella. Nimi *Wenedi* on kielellinen osoitus tietynlaisesta etäisyyden tunteesta,jota germaa-niset kansat tuntevat naapureitaan kohtaan. Etnonyymi *Welsche* - joka,aivan kuten *Wenden*, on edelleen käytössä tähän päivään asti – todistaa vastaavasta ilmiöstä. Näitä termejä on käytetty ja sovelletaan edelleen slaavilaisiin ja romaanisia puhuviin kansoihin. Molemmissa tapauksissa näillä termeillä merkityillä etnisillä ryhmillä ei ole mitään yhteyttä samoilla nimillä viitattuihin ryhmiin varhaisesta keskiajasta lähtien. *Venedit* olivat Itämeren rannikolla asunutta alkuperää tuntematonta kansaa. On mahdotonta määrittää, miksi tätä erityistä, muinaista etnonyymiä alettiin soveltaa yleisesti itänaapureihin. Termi *Walhoz*/*Welsche* tulee sanasta *Volcae*.
1 Conrad Mannert, *Geschichte der Vandalen* (Leipzig 1785) 17.
2 Ks. Walter Pohl, *Die Germanen* (Enzyklopädie deutscher Geschichte 57, München 2000) 50, joka sisältää myös lisäviitteitä.Katso myös:Reinhard Wenskus,*Stammesbildung und Verfassung . Das Werden der frühmittelalterlichen Gentes* (Köln 1977) 210–234; Ptolemaios, *Geographika* III, 5,7–9 (toim. Klaus Müller, Pariisi 1883) 345; Tacitus, *Germania* 46 (toim.Gerhard Perl, latina ja saksa, julkaisussa *Griechische und lateinische Quellen zur Frühgeschichte Mitteleuropas bis zur Mitte des 1. Jahrhunderts* 2,*Schriften und Quellen der Alten Welt*,Berlin* 11,292;vrt. Rudolf Much, *Die Germania des Tacitus* (Heidelberg, 3. painos, 1967) 403.
330 Roland Steinacher
Nimitystä käytettiin alun perin kelteistä ja myöhemmin yleisesti romaanisia kieliä puhuvista kansoista. 3
Etnonyymi ”Wenden” (vendit) on ollut käytössä 1200-luvulta lähtien; se on keskiylä-saksalainen muoto termeistä – kuten *winden*,*winidi*, *winades*, *vionudi*, *guine-des* ja *venti* – joita esiintyy vanhayläsaksalaisissa ja latinalaisissa lähteissä 600 –800-luvuilta. Nämä nimitykset säilyivät latinalaisissa lähteissä myöhäiskeskiajalle saakka, kunnes useimmissa teksteissä niiden tilalle vakiintui etnonyymi ”slaavit”. Tutkimuksessa ei toistaiseksi ole tarkasteltu tämän termin kielellisiä ja historiallisia erityispiirteitä eikä sen käytön muutoksia.Bysanttilaisissa lähteissä ei ole viitteitä siitä , että *Venethi*-sanasta johdettuja etnonyymejä olisi käytetty viittaamaan slaaveihin tai anteihin. Näin ollen muoto *Venethi* – ja siitä johdetut muodot, kuten *Wenedi* / *Winidi* (kaikkine muunnelmineen) – toimivat synonyymeina yleisemmälle termille *Sclavi* ja ovat siten latinalaiselle tekstiperinteelle ominainen piirre. 4
Nimitystä ”Wenden” käytettiin asukkaista, jotka elivät Elben itäpuolella ja Tonavan pohjoispuolella - mukaan lukien Ylä-Pfalz ja Ylä-Franken – sekä Itä-Alppien slaaveis-ta. Vielä nykyäänkin Itävallan Steiermarkin ja Kärntenin osavaltioiden väestö kutsuu sloveeni- ja kroaattinaapureitaan nimityksellä ”Windische”.Kärntenissä, Habsburgien monarkian luhistumista seuranneiden konfliktien aikana, yritettiin jopa luoda erillinen kategoria ”ei-kansallisille” (eli ei-politisoiduille) sloveeneille käyttämällä nimitystä ”Windische”. 5
Brandenburgissa ja Mecklenburgissa termiä ”Wenden” käytetään viittaamaan polabi- ja sorbivähemmistöihin. Tämä etnonyymi esiintyy alueellisissa nimissä, kuten Wene-donia / Winidonia (Wendland Hannoverin alueella),sekä paikannimissä, kuten Wend-hausen tai Windsassen. Tällaisia paikannimiä tavataan myös kaukana slaavilaisten asutusalueista; ne todistavat siitä, että frankkilaiset maanomistajat siirsivät slaavilai-sia asukkaita uusille seuduille. Esimerkiksi nimityksessä *Windische Mark* (joka viittaa Krainiin) etnonyymiä käytettiin slaavilaisten asuttamasta alueesta. 6
3 Ylä-Italiassa – jonne perustettiin Augustuksen aikana *Regio X Venetia et Histria* – asuneilla veneteillä, Caesarin mainitsemilla Bretagnen veneteillä sekä pohjoisella Balkanilla tai Paflago-niassa vaikuttaneilla *’Ενετοί* (Enetoi) -kansoilla – joista kertovat Herodotos ja Appianos – ei ole keskinäistä yhteyttä. Nykytutkimuksen valossa niillä ei myöskään ole yhteyttä niihin *Veneti* (Venedi) -nimisiin ryhmiin, jotka Plinius, Tacitus ja Ptolemaios sijoittavat Veikselin suiston lähelle. Plinius, *Naturalis Historiae* III, 130 (toim. Winkler 94); tässä Plinius esittää, että venetit olisivat alkuperältään troijalaisia. Ptolemaios, *Geographika* II, 1,30 (toim. Müller 265); Bretagnen vene-teistä: Caesar, *De Bello Gallico* III, 7–8 (toim. Thomas Rice Holmes, *Latin Texts and Commen-taries*, New York 1979) 4–5; Strabon, IV,195 (toim. Horace L.Jones, *The Geography of Strabo*, kreikaksi ja englanniksi, Lontoo 1969) 234; Ptolemaios, *Geographika* II, 8, 6 (toim. Müller 278). Pohjois-Balkanin ja Paphlagonian *’Enetoi*: Herodotus I,196,1 (toim. Josef Feix,kreikka ja saksa, Düsseldorf/Zurich 2000) 182; Appian, *Mithridates* (toim. Eric Herbert Warmington, *Appian’s Roman History* 2,Greek and English, London 1972) 341. Ainoastaan Ylä-Italian Venetit ovat jät-täneet taakseen omia kirjoituksia, joita on kuitenkin vaikea tulkita. Kursiivivenetistä ks. Massimo Pallottino, *Etruskologie. Geschichte und Kultur der Etrusker* (Berliini 1989) 43 ff.; Jürgen Untermann, "Veneti", julkaisussa: *RE* Suppl. 15 (München 1978) 855–898.
4 Friedrich Seibt, "Wenden", julkaisussa: *Handwörterbuch zur deutschen Rechtsgeschichte* 5 (Berliini 1998) 1259; Jutta Reisinger/Günter Sowa, *Das Ethnikon Sclavi in den lateinischen Quellen bis zum Jahr 900* (Glossar zur frühmittelalterlichen Geschichte im östlichen Europa, Supplement 6, Stuttgart 1990) 10 f.
5 1920-luvulla Kärntenin historioitsija Martin Wutte määritteli näiden "tuulellisten" ihmisten käsit-teen seuraavasti: vaikka he saattoivat puhua slovenialaista murretta, he olivat näkemyksensä mukaan "saksalaisen kulttuurin ystäviä" ja valmiita astumaan "saksalaiselle kulttuurisfäärille". Lainaus: Jože Pirjevec, "Die Alpen-Adria-Region 1918–1939", julkaisussa: *Alpen-Adria*. A:n historiasta Alue, toim. Andreas Moritsch (Klagenfurt/Ljubljana/Wien 2001), s. 440 f.
6 Christian Lübke, "Wenden (Winden)," julkaisussa: LMA 8 (München 1997), s. 2181 f.; Seibt, "Wenden", s. 1261.
Vendit, slaavit, vandaalit 331
2. VANDAALIT = VENDIT. ESIMERKKEJÄ 800–1400-LUVUILTA
2.1. Salomon sanasto ja Wessobrunnin glossat
Niin kutsuttu Salomon sanasto (*Salomo-sanasto*) on säilynyt useina eri versioina; suurin osa säilyneistä käsikirjoituksista on peräisin 1100- ja 1200-luvuilta. Sanasto on saanut nimensä joko Konstanzin piispa Salomo II:lta (virassa 875–890) tai hänen seuraajaltaan Salomo III:lta (virassa 890–919). Tämä yhteys johonkin Konstanzin piispoista voidaan jäljittää vasta 1100-luvulle, minkä vuoksi se on historiallisesti kes-tämätön. Piispa Salomo - joka mainitaan useissa käsikirjoituksissa - oli todennäköi-sesti pikemminkin sellaisen sanastoversion alkuunpanija kuin varsinainen laatija joka myöhemmin levisi laajalti käyttöön.*Glossae Salomonis* on latinasta latinaksi selittä-vä sanasto, jossa aakkoset käydään läpi kahdesti; se oli käytössä erityisesti saksan-kielisen alueen eteläosissa. Latinalaisten selitysten lisäksi joissakin käsikirjoituksissa on myös vanhayläsaksankielisiä selityksiä eli glossoja. Sanaston alkuperään, leviä-miseen ja lähteisiin liittyvät yksityiskohdat vaativat vielä tarkempaa selvitystä.
Regensburgin St. Emmeramin luostarista peräisin oleva varhaisempi *liber glossa-rum* – joka sisältyy 800-luvun käsikirjoitukseen Clm 14429 – on tunnistettu Salomon sanaston ensisijaiseksi lähteeksi. Tämän *liber glossarum* -teoksen espanjalainen esikuva ajoittuu 700-luvun puoliväliin. Manitiuksen ja Goetzin esittämä teoria, jonka mukaan Salomon sanasto pohjautuisi käsikirjoituksessa Clm 14429 olevaan espan-jalaisen esikuvan lyhennettyyn versioon, on saanut osakseen vastaväitteitä McGea-chylta. McGeachy on osoittanut useita yhtäläisyyksiä Salomon sanaston ja espanja-laisen *Liber glossarum* -teoksen lyhentämättömän version välillä.
Goetz esittää, että Regensburgista peräisin oleva *Liber glossarum* on saattanut pohjautua sanastoon,joka syntyi Espanjassa noin vuonna 750. Hän tulkitsee teoksen tietosanakirjaksi, johon on sisällytetty sekä antiikin aikaista että kristillistä tietoa. Sen pääasiallinen sisältö koostuu katkelmista kristillisiltä kirjoittajilta – erityisesti Isidorus Sevillalaisen teoksista *Etymologiae* ja *De natura rerum* – sekä kirkkoisiltä, kuten Hilariukselta, Eucheriukselta, Fulgentiukselta, Orosiukselta ja Juniliukselta. Antiikin kirjallisuudesta se on ammentanut aineksia muun muassa Ciceron *Synonyma*-teoksesta, *Physiologus*-tekstistä, Vergilius-selitysten osista sekä Eutropiuksen ja Julianus Toledolaisen kirjoituksista. Espanjalainen *Liber glossarum* toimi lähteenä useille muille sanastoille; tarkastelemalla yksittäisiä hakusanoja (*lemmata*) sekä tässä espanjalaisessa *Liber glossarum* -teoksessa esiintyviä tiivistelmiä ja koostei-ta on mahdollista hahmottaa, miten teosta myöhemmin muokattiin ja hyödynnettiin. Tästä lähteestä ovat ammentaneet esimerkiksi Papiaksen *Elementarium* (käsikir-joituksessa *Palatinus* 1773 säilyneessä versiossa), *Abba pater* -sanasto, kreikka-lais-latinalaiset *Absida lucida* -selitykset sekä käsikirjoituksessa *Codex Leidensis Scal. orient. 231* oleva arabialais-latinalainen sanasto. *Glossae Salomonis* -teok-sen eri versioiden väliset suhteet – ottaen huomioon *Palatinus*-ryhmän ja Prahan käsikirjoituksen – vaativat vielä tarkempaa selvittämistä. 7
Tässä yhteydessä merkityksellinen hakusana *UUandalus id est uuinid*8 esiintyy Steinmeyerin ja Sieversin mukaan yhdentoista käsikirjoituksen joukossa. Se, esiin-tyykö se myös muissa – erityisesti vanhemmissa – käsikirjoituksissa, sisälsivätkö sa-naston sisältävät [käsikirjoitukset] myös kyseisen kohdan, olisi tarkistettava erikseen.
7 Elias Steinmeyer/Eduard Sievers,*Die althochdeutschen Glossen* 4 (Berliini 1893) 27-174; vrt. Hans-Ulrich Schmid, "Salomonisches Glossar", julkaisussa: *Verfasserlexikon* 8 (Berlin/New York 1992), 542 f.; koskien Clm 14429, katso: Bernhard Bischoff, *Die südostdeutschen Schreib-schulen und Bibliotheken in der Karolingerzeit* 1: *Die bayrischen Diözesen* (Wiesbaden, 3. pai-nos 1974), 243; Manitius, *Geschichte der lateinischen Literatur*, 133 f.; Georg Goetz, "Der liber glossarum", julkaisussa: *Abhandlungen der philologisch-historischen Klasse der königlich säch-sischen Akademie der Wissenschaften zu Leipzig* (Leipzig, 1893), 226 (ja 256–282, jos haluat lisätietoja lähteistä); John Alexander McGeachy, "The Glossarium Salomonis and its Relationship to the Liber Glossarum",julkaisussa: *Speculum* 13 (1938),310-312;Erwin Herrmann, *Slawisch-germanische Beziehungen im südostdeutschen Raum von der Spätantike bis zum Ungarnsturm. Ein Quellenbuch mit Erläuterungen* (München, 1965), 119.
8 Tämä kirjoitusasu seuraa julkaisua Steinmeyer/Sievers, *Glossen* 4, 110 f., rivit 55 f., viitaten Admont Codexiin ja Münchenin yksilehtiskappaleeseen; vrt. seuraava huomautus.
332 Roland Steinacher
Steinmeyer ja Sievers sisällyttivät aineistoonsa vain saksalaisia ja itävaltalaisia käsi-kirjoituksia; ainoa poikkeus on Prahassa sijaitsevan Kansallismuseon kirjaston 1200-luvulta peräisin oleva koodeksi X A 11.10 Steinmeyerin ja Sieversin toimittaman laitoksen rajatun laajuuden vuoksi tekstiperinnettä on mahdollista tarkastella vasta 1000-luvulta alkaen. Kaksi vanhinta lähdettä, joita Steinmeyer ja Sievers käyttivät, ovat Münchenissä säilytettävä yksittäinen lehti Cgm 187 – joka ajoittuu 1000- tai 1100-luvulle – sekä Admontin luostarin kirjaston koodeksi 3, joka on peräisin 1000-luvulta. Näitä glossia esiintyy eniten 1100-luvulla; yhtäläistys *UUandalus id est uuinid* (vandaali eli vendi) esiintyy kuitenkin jo *Liber Glossarum* -teoksessa, joka sisältyy käsikirjoitukseen Clm 14429. Lisäksi St. Gallenin luostarin kirjaston koodeksi 905, joka on peräisin 900-luvulta, sisältää tämän merkinnän foliolla 1026. 11
Regensburgin *Liber Glossarum* sisältää myös selityksen nimelle ”vandaali”; selitys on peräisin Sevillan Isidoroksen *Etymologiae*-teoksesta (IX, 2, 96). Sama selitys esiintyy myös Prahan koodeksissa. 12
Prahan käsikirjoituksessa tässä kohdassa sana *Wandali* selitetään sanalla *zlovenin*.13
Kun otetaan huomioon Regensburgista ja St. Gallenista peräisin oleva aineisto, nimen ”vandaali” käyttäminen viittaamaan vendeihin eli slaaveihin oli yleinen kielelli-nen käytäntö Kaakkois-Saksassa 800- ja 900-luvuilla. Prahassa sijaitsevan Kansal-lismuseon kirjaston koodeksissa X A 11 sana *wint* selitetään sanalla *zlouenin*.
Toinen varhainen esimerkki tästä rinnastuksesta löytyy koodeksista, joka sisältää Wessobrunnin rukouksen. Erilaisten teologisten tekstien (esim. *De inquisitione vel inventione sanctae crucis*, foliot 1r–20v) ja raamatullisten katkelmien lisäksi tämä käsikirjoitus sisältää – folioilla 77r–85r – aihepiireittäin järjestetyn sarjan sanaselityk-siä, jotka tarjoavat pääosin hengellisen tulkinnan. Akateemisessa tutkimuksessa nä-mä selitykset tunnetaan nimellä ”Wessobrunnin glossat” (*Wessobrunner Glossen*). Toisin kuin teoriat, joiden mukaan koodeksi olisi koottu erillisistä osista, Bischoff korostaa käsialan yhtenäisyyttä koko teoksessa. Kirjuri oli toiminnassa vielä vuonna 814; käsikirjoitus voidaan siten ajoittaa 800-luvun ensimmäiselle neljännekselle. 14
9 Herrmannin (*Beziehungen* 119) mukaan Prahan käsikirjoitus tulisi ajoittaa 800-luvulle.
10 Käsikirjoitukset on lueteltu teoksessa Schmid, *Salomonisches Glossar*, s.542–543. Sanasto sisältyy esimerkiksi 1200-luvun koodeksiin Ms. Add. 18379 (British Library, Lontoo) folioilla 2r–149v. Se esiintyy myös 900-luvun koodeksissa 905 (Stiftsbibliothek St. Gallen) folioilla 1r–1070r sekä 1100-luvun koodeksissa 293 (Stiftsbibliothek Einsiedeln) folioilla 1r–500v.
11 Herrmann, *Beziehungen*, s. 119 ja alaviite. 135. Mitä tulee St. Gallenin koodeksiin 905, Herrmann viittaa Duftin antamiin tietoihin. Tässä yhteydessä ei käsitellä tarkemmin variantteja *winid* / *winit* / *wind* / *wint*, joita esiintyy 1100-luvulta alkaen peräisin olevissa käsikirjoituksissa ja jotka on esitetty Steinmeyerin ja Sieversin toimittamassa laitoksessa. Olisi epäilemättä aiheellista tutkia käsikirjoituksia sen selvittämiseksi, miten sana kirjoitettiin ennen ”w”-kirjaimen vakiintunutta käyttöä; kyseinen kirjain yleistyi vasta 1100-luvulla.
12 Clm 14429, fol. 202; Codex X A 11, Knihovna Národního Muzea, fol.359; vrt. Ludwig Steinber-ger, ”Wandalen=Wenden”, teoksessa: *Archiv für slavische Philologie* 37 (1920), s. 122.
13 Lähteenä: Pavel Joseph Šafařík, *Slawische Alterthümer*, suomentanut/kääntänyt Mosig von Aehrenfeld (osat 1 ja 2, Leipzig 1844), s. 420–421 sekä alaviite 1. Sivulla 421 oleva alaviite 1 on lainattu sanasta sanaan, sillä muuta aineistoa Prahassa säilytettävästä koodeksista ei ole ollut käytettävissä tätä kirjoitusta varten. Tekstissä tehdään ero fraktuuran (murtokirjasinten) ja latina-laisten kirjasinten (jotka on tässä esitetty kursiivilla) välillä, mutta muuten siinä ei käytetä lainaus-merkkejä: ”Cod. Mus. Boh. s. 359, palsta 3: Väitetään, että *Wandali*-niminen kansa – joka asui Wandiculum-joen lähellä (kuten käsikirjoituksissa lukee;Hankan *Vocabularium*-teoksessa,s. 24, lukee virheellisesti *wandalicum*) – sai nimensä tästä joesta,joka saa alkunsa Gallian kaukaisim-mista osista. *Wandali*-sanan alapuolelle, rivien väliin, on kirjoitettu sana *zlowene*. Vastaavasti sivulla 378, palstassa 1, Wacerad on lisännyt sanan *zlovenin* sanan *Vandalus* yhteyteen.”
14 Steinmeyer/Sievers, *Glossen* 4, 575 s., rivi 458. Tässä tapauksessa on kuitenkin yhdistetty kahdesta eri käsikirjoituksesta – Clm 22053 ja Clm 14689 – peräisin olevia selityksiä (glosseja) ilman, että niiden tarkkaa alkuperää eritellään. Ks. Herrmann, *Beziehungen*,118. Wessobrunnin rukouksen sisältävästä käsikirjoituksesta ks. Bischoff, *Die südostdeutschen Schreibschulen* 1, 18–21.
Vendit, slaavit, vandaalit 333
Käsikirjoituksen Clm 22053 foliolla 61v on merkintä: *Pannonia sic nominatur illa terra meridie danobia.et uuandoli habent hoc*;foliolla 62r glossat jatkuvat: *Arnoricus . peigirolant. / Istrie. paigira. Ister. *danobia. / Sclauus et auarus. huni et uuinida/ Palestina. iudeonolant. hoc est /circa hierosolima. Uuandali huni./ et citta. auh uuandoli. 15
Wackernagelin ajoista lähtien tutkijat ovat tulkinneet käsikirjoituksen lehden 62r kol-mannen rivin kiasmina: *Sclauus* on käännetty sanalla *winida* ja *auarus* sanalla *huni*. Tätä seuraa *huni*-sanan kääntäminen ilmaisulla *Uuandali*. Lisäksi *citta* – eli skyytit – käännetään kohdassa ilmaisulla *uuandoli*. 16
Steinberger ei pitänyt sitä, että ”avaarit” käännetään ”hunneiksi” ja ”hunnit” ”vandaa-leiksi” (jotka puolestaan mainitaan lehden 61v kohdalla Pannonian hallitsijoina), todisteena siitä, että vendit ja vandaalit rinnastettaisiin toisiinsa. 17
Steinbergerin päättely perustuu täysin oletukselle, että kirjuri on tehnyt virheen. Vaik-ka tämä lähdekohta ei tarjoakaan suoraa todistetta vendien ja vandaalien välisestä yhteydestä, se antaa silti käsityksen siitä prosessista, jonka kautta tällainen käsitys syntyi. ”Näemme siis, kuinka muinaista etnonyymiä ’vandaalit’ käytetään tässä avaa-reista;siitä oli enää lyhyt askel siihen,että heidät rinnastettiin slaaveihin – toisin sano-en ’vandaali’ tarkoittaa samaa kuin ’vendi’. Mainitut Wessobrunnin glossat valaisevat siten kehityskulkua, joka oli pitkään pysynyt epäselvänä.” 18
Glossat paljastavat, kuinka eteläisessä Saksassa toimineet kirjurit pyrkivät sovitta-maan Itä-Euroopan (uudet) etniset identiteetit vakiintuneeseen terminologiaan. Näissä glossissa otetaan käyttöön muinainen nimitys ”vandaalit” ja sovelletaan sitä avaareihin eli hunneihin. Tämä on erinomainen esimerkki siitä joustavuudesta, jota etnonyymien käsittelyssä tuohon aikaan osoitettiin.Yhtälö avaarit = hunnit = skyytit = vandaalit toistuu kolme kertaa, eikä siinä ole mitään epäselvää. Sen sijaan 800-luvulla hunnien ja slaavien välinen ero jää epäselväksi. Avaarien ja slaavien rinnastaminen ei ole erityisen yllättävää. Sama yhtälö esiintyy myös aikakirjojen eri käsikirjoitusversioissa.
2.2. Aikakirjat
Alemannialaisissa aikakirjoissa käytetään 700-luvun viimeistä vuosikymmentä käsit-televissä merkinnöissä toistuvasti nimitystä ”vandaalit” (*Wandali*, *Wandalia*) Kaar-le Suuren sotaretkien yhteydessä. Sitä vastoin *Annales Petavienses*-, *Annales Fuldenses*- ja *Annales Laurissenses* -aikakirjoissa käytetään samoina vuosina ja samoista sotaretkistä termejä *Awari*/*Awaria* tai *Huni* /*Hunia*. Pyhän Gallin aikakirjat – jotka pohjautuvat alemannialaisiin aikakirjoihin – mainitsevat vuoden 795 kohdalla, että Kaarle Suuren sotaretken seurauksena *Wandali* kukistettiin (*conqui-siti sunt*). *Annales Fuldenses* kertoo vuoden 791 kohdalla, että avaareja vastaan tehtiin sotaretki (*in Avaros*). *Annales Petavienses* sisältää seuraavan merkinnän: ”Tänä vuonna kuningas Kaarle kokosi suuren armeijan ja marssi *Huniaan*; siellä hän kävi suuren taistelun hunneja vastaan, hävitti *Huniaa* laajalti aina Rofa-joelle saakka ja palasi – Jumalan varjeluksessa – takaisin Frankkien valtakuntaan mukanaan runsaasti sotasaalista.” 19
Murbachin luostarin alemannialaisten aikakirjojen jatko-osassa (*Continuatio*) maini-taan vuoden 790 kohdalla Kaarle Suuren avaareja vastaan tekemä sotaretki: ”Kunin-gas Kaarle kokosi suuren armeijan, joka koostui frankeista, sakseista ja slaaveista, marssi vandaalien alueelle, hävitti maan ja palasi rauhassa takaisin mukanaan sotasaalista.”
15 Perustuu julkaisuun Herrmann, *Beziehungen*, 117. Tämä painos perustuu Clm 22053:een. Aikaisempi, selostettu painos löytyy julkaisusta Wilhelm Wackernagel, *Das Wessobrunner Ge-bet und die Wessobrunner Glossen* (Berliini), 74 f.27. Jälkimmäinen eroaa joissakin yksityiskoh-dissa tässä käytetystä versiosta; käytettyä koodia ei tunnisteta. Kansojen nimien kirjoitusasu on identtinen. Bischoff, *Die südostdeutschen Schreibschulen* 1, 20 ff.
16 Wackernagel, *Wessobrunn*, 81; Steinberger, *Wandalen=Wenden*, 118; Herrmann, *Beziehungen*, 117–119. 17 Steinberger, *Wandalen=Wenden*, 118 f.
18 Herrmann, *Beziehungen*, 118.
19 *Annales Sangallenses Maiores* (vuosi 795) / *Annales Fuldenses* / *Annales Petaviani* (vuosi 791) (toim. Georg Pertz, MGH SS 1, Hannover 1826, uusintapainos 1976), 75, 95 ja 17.
20 *Annales Alamannici* (toim.Georg Pertz, MGH SS 1,Hannover 1826,uusintapainos 1976), 47.
334 Roland Steinacher
Vuoden 795 kohdalla vuosikirjoissa kerrotaan lisäksi, että *Wandali* kukistettiin (*conquisiti sunt*), minkä jälkeen Rotanus, *dux de Pannonia*, saattoi palata Aache-niin. Sanamuoto on täysin sama kuin Pyhän Gallenin vuosikirjoissa, jotka puolestaan pohjautuvat alemannilaisiin vuosikirjoihin. 21 Samoin nimi *Wandali* esiintyy vuoden 797 kohdalla: *...Ericus victoriam in Wandalos; Pippinus super Sclavos.* 22
Alemannilaisten vuosikirjojen ryhmässä sekä 1000-luvun alussa laadituissa Nieder-altaichin vuosikirjoissa avaareihin viitataan nimellä *Wandali* Kaarle Suuren sotaret-kien yhteydessä. Ajanjakso vuodesta 708 vuoteen 1032 koottiin käyttäen alemanni-laisia, Hersfeldin ja Hildesheimin vuosikirjoja. Niederaltaichin vuosikirjojen valtakun-nan historiaa käsittelevät osuudet kattavat ajan vuodesta 708 vuoteen 1073, ja ne ovat säilyneet baijerilaisen humanistin Aventinuksen vuonna 1517 tekemässä jäljennöksessä. 23
Muut baijerilaiset vuosikirjat, jotka ovat peräisin esimerkiksi Regensburgista ja Salz-burgista, eivät käytä termiä *Wandali*. Mitä tulee 790-lukuun, kaikki alemannilaisten vuosikirjojen ryhmään kuuluvat säilyneet käsikirjoitukset juontavat juurensa Alsaces-sa sijaitsevan Murbachin luostarin vuosikirjoista; nämä alkuperäiset vuosikirjat ovat kuitenkin sittemmin kadonneet. Lendin mukaan alemannilaiset vuosikirjat laadittiin Reichenaussa vuonna 799 Murbachin vuosikirjojen pohjalta. Kirjuri, jonka mielestä vuoden 790 kohdalla esiintynyt *Vandalien* ja *avaarien* rinnastus oli epäselvä, kirjasi saman tapahtuman uudelleen vuoden 791 kohdalle – tällä kertaa hunneja vastaan suunnatuksi sotaretkeksi. 24
Alemannien alueella *Vita S. Galli* -teokseen noin vuonna 850 lisätyssä kohdassa mainitaan ”alemannien, sveebien ja vandaalien” yhteinen vaellus. Tämä tieto on todennäköisesti peräisin Bedan *Englannin kirkkohistoriasta* (*Historia ecclesiastica gentis Anglorum*), jossa mainitaan alaanien, sveebien ja vandaalien vaellus. Tämän tiedon perusteella Murbachista kotoisin oleva kronikoitsija sijoitti vandaalit Pannoni-aan. Pohl esittää, että karolingiaikaisessa Sankt Gallenin luostarissa alemannien, baijerilaisten ja sveebien alkuperä yhdistettiin Bedan mainitsemaan vandaalien vuo-den 406 vaellukseen. Sankt Gallenissa laaditussa,paavi Gregorius Suuren *Dialoge-ja* (*Dialogi*) käsittelevässä selityksessä (glossassa) vandaalit rinnastetaan baijeri-laisiin:*Wandali,quidam populi de Affrica,quorum relique fertur,ut sint Paiwarii* (”Van-daalit,eräs afrikkalainen kansa,jonka jäänteiden sanotaan olevan baijerilaisia”) Sankt Gallenissa vuoden 880 jälkeen kirjoitetussa *Gesta Karoli* -teoksessa goottien ja vandaalien mainitaan yhä asuttavan Pannoniaa – aluetta, joka oli tuolloin avaarien hallinnassa. Lopuksi on syytä palauttaa mieleen aiemmin mainittu viittaus Wesso-brunnin glossissa, jonka mukaan vandaalit hallitsivat Pannoniaa.25 Niin kutsuttu ”frankkilainen kansojen luettelo” (noin vuodelta 800) nimeää Ingon saksien, thüringi-läisten, baijerilaisten ja vandaalien yhteiseksi kantaisäksi. Jos baijerilaisilla ja ”van-daali-slaaveilla” on sama kantaisä, Ingo, he ovat käytännössä veljeksiä; tämä tekee kirjureiden tavasta käyttää näitä kansannimiä – mikä vaikuttaa ensi näkemältä epäjohdonmukaiselta – ymmärrettävämmän. Karolingiajan luostareissa vallitsi siis käsitys ”veljeksistä idässä”, ja etnisiä identiteettejä pyrittiin luokittelemaan jäsennellyn järjestelmän mukaisesti.26
Tämän järjestelmän rekonstruoiminen on kuitenkin edelleen haaste nykytutkimukselle. Palaamme tähän kohtaan tutkimuksemme luvussa 3.
21 "Rotanus" viittaa *tuduniin* (nimike); tämä edustaa epätarkkuutta Murbachin kronikon kirjoitta-jan puolelta. Vrt.: Walter Pohl, "Das awarische Khaganat und die anderen Gentes im Karpaten-becken (6.–8.Jh.)," julkaisussa: *Die Völker Südosteuropas im 6.-8.Jh.Symposion Tutzing 1985*, toim. Bernhard Hänsel (*Südosteuropajahrbuch* 17, Wien 1987), 48.
22 *Annales Alamannici*, toim. Pertz,47 f.;vrt.: Reisinger/Sowa, *Ethnikon Sclavi*, 53; Herrmann, *Beziehungen*, 70.
23 Julius Prelog, "Annales Altahenses (Altaicher Annalen)," julkaisussa: *LMA* 1 (München / Zurich 1980), 662.
24 Pohl, *Awarisches Khaganat*, 47 f.; Walter Lendi, *Untersuchungen zur frühalamannischen Annalistik. Die Murbacher Annalen* (Freiburg 1971), 84.
25 Pohl, *Awarisches Khaganat*, 49; Ermenricus Coenobita Augiensis, *Tentamen Vitae S. Galli Adornandae* (toim. Georg Heinrich Pertz, *MGH SS* 2, Hannover 1829; muuttamaton uusinta-painos 1976), 31; Gregoriuksen [Suuren] *vuoropuhelujen* aikaisemmat tiivistetyt versiot eivät vielä sisällä yhtälöä vandaalien ja baijerilaisten välillä! Steinmeyer/Sievers, *Glossen* 2, 246. 26 Wolfram, *Conversio*, 102; Pohl, *Awarisches Khaganat*, 49.
Vendit, slaavit, vandaalit 335
2.3. Pyhän Rupertin elämäkerta (*Rupertsvita*)
Pyhän Rupertin *Gesta*-teoksen 1500-luvun versiossa – jonka varhaisemmat versiot kirjoitettiin 700-luvulla – esiintyy nimitys ”vandaalit” viittaamassa Tauernin alueen slaaveihin. Wolframi mukaan *Gesta Hrodberti* laadittiin vuoden 793 jälkeen. 27 Tässä lainattu kohta on peräisin Wienin koodeksista 9363 ja esiintyy ainoastaan kyseisessä käsikirjoituksessa. Sitä käsitellään kuitenkin tässä sen tekstuaalisen merkityksen vuoksi: *Pertransiens [Hrodbertus] vero omnem Alpiarum regionem, tandem ad Carentanorum regem pervenit, cuius rogatu regnum illud convertens, Christi baptismate purgavit, transcensoque monte altissimo Mons Durus appellato, praedicavit Wandalis.* 28
Wilhelm Levisonin mukaan Wienin koodeksi 9363 sisältää 1500-luvulta peräisin olevia lisäyksiä. Hän päätteli, että kohta, jossa mainitaan ”vandaalit”, on yksi näistä lisäyksistä. Brabantista kotoisin oleva humanisti Johannes Gieleman laati esipuheen tässä koodeksissa olevaan *Vita*-tekstiin. 29
On huomionarvoista, että 1500-luvulla nimitystä ”vandaalit” käytettiin varhaiskeskiaikaisia tapahtumia käsittelevässä kertomuksessa.
2.4. *Chronicon Vedastinum*
*Chronicon Vedastinum* on osa yleishistoriallista koosteesta, joka ulottuu vuoteen 899 saakka ja johon on myöhemmin lisätty erilaisia myöhempiä kuvauksia. Kronikka toimi pohjana Pas-de-Calais’n alueella sijaitsevan St. Vaast d’Arras’n luostarin *An-nales Vedastini* -teokselle. On todennäköistä,että kronikka laadittiin 900-luvun lopul-la. Schramm havaitsi, että kruunajaisjärjestys (*ordo*) – joka toimi perustana ranska-laisille kruunajaismenoille – oli myös peräisin St. Vaastin luostarista ja ajoittuu apotti Fulradin aikaan. On todennäköistä, että juuri tämä Fulrad tilasi myös *Chronicon Ve-dastinum* -kronikan laatimisen. Kronikka sisältää muun muassa tietoja, jotka on am-mennettu Sallustiukselta ja Pomponius Melalta. Käsillä olevien kysymysten kannalta erityisen merkittävää on se, että kirjoittaja hyödyntää *Historia Brittonum* -teosta, joka toimi ensisijaisena lähteenä maailman luomisesta Julius Caesarin aikaan ulottuvassa historiankuvauksessa. 30
Viidennen vuosisadan tapahtumia käsittelevässä osuudessa mainitaan vandaalit, jotka valloittivat Rooman ja tunkeutuivat Galliaan. Hieman myöhemmin tekstissä to-detaan,että näitä vandaaleja kutsuttiin nimellä *Guénedos* - eli vendeiksi: *Vandalos , quos nunc appellant Guénedos*. 31
2.5. Bremeniläinen Aatami ja Helmold Bosaulainen
Aatamin historiallisessa teoksessa slaavilaisten kielten sukulaisuus on merkittävä teema; samoin korostetaan sitä, että lähetystyötä tulee tehdä kunkin alueen omalla kielellä.
27 Herwig Wolfram, *Salzburg. Bayern. Österreich.Die Conversio Bagoariorum et Carantanorum und die Quellen ihrer Zeit* (Wien 1995), 228; Fritz Lošek, *Conversio Bagoariorum et Carantano-rum und der Brief des Erzbischofs Theotmar von Salzburg* (Hannover 1997),21 s.; Herwig Wolf-ram, *Conversio Bagoariorum et Carantanorum. Das Weißbuch der Salzburger Kirche über die erfolgreiche Mission in Karantanien und Pannonien* (Wien 1979), 25; ks. myös Maximilian Diesenbergerin artikkeli tässä teoksessa.
28 Gesta sancti Hrodberti confessoris (toim. Wilhelm Levison, MGH SS rer. Merov. 6, Hannover 1913, julkaisematon uusintapainos 1997) 159.
29 Levisonin kommentti: "Interpolationes intrusae sunt duae,et brevis de Theodone duce a Hrod-berto baptizato, id quod inde ab aevo Brevium Notitiarum pro certo acceptum erat, et prolixta de Carantanis et Wandalis (ts. et. sanecclelaisvers) monasteriis multis apud eos constructis." Gesta sancti Hrodberti confessoris, toim. Levison 156.
30 Wilhelm Wattenbach/Robert Holtzmann, Saksan historialliset lähteet keskiajalla (Köln/Graz 1967) 1, 120 ja huomautus 128; August Potthast, Repertory Fontium Historiae Medii Aevi 3 (Rooma 1970) 466.
31 Chronicon Vedastinum (toim. Georg Waitz, MGH SS 13, Hannover 1881) 680. Lisätulkinta tässä 439.
336 Roland Steinacher
Mainitaan esimerkiksi obotriittiruhtinas Gottschalk, jonka kerrotaan kääntäneen pappien saarnat slaavin kielelle kansansa ymmärrettäväksi. 32
Fuldalaisen Rudolfin kertomukseen tukeutuen Adam esittää, että saksit saapuivat Britanniasta. 33
Skoliossa 134 gootit rinnastetaan getoihin:*Gothi a Romanis vocantur Getae*. Adam viittaa tämän rinnastuksen lähteenä Vergiliuksen *Georgica*-teokseen – vaikka Ver-gilius viittasi kyseisessä kohdassa todellisuudessa skyytteihin. Getojen ja goottien samastaminen oli yleistä kirjoittajien keskuudessa Hieronymuksesta aina Isidorus Sevillalaiseen saakka. 34
Lisäksi Adam samastaa *Gesta*-teoksessaan ”ruotsalaiset” goottinsa Hesekielin kir-jan luvun 39 jakeessa 6 mainittuihin Magogin kansoihin. Tämä samastus on puoles-taan tulkinta 800-luvulta peräisin olevasta *Vita Anskarii* -teoksesta. Noin vuonna 870 kirjoittamassaan Ruotsin ensimmäisen lähetyssaarnaajan Ansgarin elämäker-rassa (*Vita Anskarii*) Rimbert kertoo, että Ansgar sai näyssä taivaallisen tehtävän viedä Jumalan sana maan ääriin saakka.Tämä näky pohjautuu Jesajan kirjan lukuun 49, joka sisältää kutsun: *Audite insulae et attendite populi de longe! … Dedi te in lu-cem gentium, ut sis illis in salutem.* Tätä raamatunkohtaa tulkitessaan Ansgar päät-telee,että hänen kohtalonaan on viedä lähetystyö Ruotsiin – maahan,jonka tuon ajan käsityksen mukaan ajateltiin koostuvan pääasiassa saarista. 35
Adamin teoksessa Rimbertin näkyä tulkitaan seuraavasti:”Ja jos en erehdy, Hesekie-lin ennustus Gogista ja Magogista... näyttää täyttyvän tässä: ’Minä lähetän... tulen Magogiin ja niihin,jotka asuvat turvallisina saarilla.’” Jotkut uskovat, että tämä ja vas-taavat kohdat viittaavat gootteihin, jotka valloittivat Rooman. Me kuitenkin – ottaen huomioon, että goottilaiset kansat hallitsevat Ruotsissa ja että koko tämä alue on pirstoutunut saariksi – olemme sitä mieltä, että ennustus voidaan soveltaa heihin. 36
Adam tekee siis eron historiallisten goottien ja ”ruotsalaisten” goottien välillä. Adamin mieleen ei näytä edes juolahtavan, että hänen käsityksensä mukaan kyseessä voisi-vat alun perin olla sama kansa.Se,että Aadam yhdistää ”ruotsalaiset” gootit Magogin kansoihin,juontaa todennäköisesti juurensa Sevillan Isidoroksen ajatuksista; Isidoros oli alun perin käyttänyt tätä nimitystä Espanjan gooteista. 37
Bremenin Aadamin teoksessa nimi ”vandaalit” esiintyy slaavien – joita kutsutaan nykyään nimellä *winuli* – muinaisena nimityksenä. Toisen kirjan – joka käsittelee slaavien historiaa – 21. luvun alussa tämä rinnastus esitetään ensimmäisen kerran: ”Sclavania, laaja Germanian maakunta, on siis *winulien* asuttama; heitä kutsuttiin aikoinaan vandaaleiksi.” 38
Tätä seuraa kuvaus Sclavaniasta sekä luettelo slaavilaisista heimoista.
32 Adam Bremeniäinen, *Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum* 3,72 (toim. Werner Trill-mich, Adam of Bremen, latina ja saksa, Darmstadt 1961) 425.Kertomus Gottschalkista kohdassa 3, 20, toim. Trillmich 353.
33 Saksien muutto Britanniasta: Aadam,*Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum* I,4, toim. Trillmich 167 s.
34 Aadam, *Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum*, skolia 134, toim. Trillmich 464 s. ja alaviite P 1; Vergilius, *Georgica* III, 461 ss.; vrt. Wolfram, *Goten* 40.
35 Rimbert, *Vita Anskarii* 25 (toim. Werner Trillmich, latina ja saksa, Darmstadt 1961) 83 ff.; vrt. Klaus von See, *Europa und der Norden im Mittelalter* (Heidelberg 1999) 67 f.; Svennung, *Geschichte des Goticismus* 69.
36 Adam, *Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum* I, 26, toim. Trillmich 198 ff. Kohta Vulgatasta, Hesekiel 39:6, on painettu välilyönneillä.
37 Isidore of Sevilla, *Historia Gothorum Wandalorum Sueborum* 1 (toim. Theodor Mommsen, *Chronica Minora* 2, MGH AA 11,Berliini 1894) 268; Walter Pohl, *Le origine etniche dell’Europa. Barbari e Romani tra antichità e medioevo* (Rooma 2000) 119; Arno Borst, Baabelin torni. Mielipidehistoria kielten ja kansojen alkuperästä ja monimuotoisuudesta (Stuttgart 1959) 2/1, 614 f.; Adam, Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum I, 60, toim. Trillmich 230 f. kuvaa Birkaa, oppidum Gothorumia, ja luettelee eri kansoja, jotka kokoontuvat sinne kauppaan. Borst tulkitsee kappaleen rinnastavan ruotsalaiset skyytiin, mikä on käsittämätöntä. Ad quam stationem, quia tutissima est in maritimis Suevoniae regionibus, solent omnes Danorum vel Nortmannorum itemque Sclavorum ac Semborum naves aliique Scithiae populi per diversis commerciorum necessitatibus meinempniter convenire.
38 Adam, Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum II, 21, toim. Trillmich 250.
Vendit, slaavit, vandaalit 337
Seuraavassa näihin viitataan johdonmukaisesti ilmaisulla *populi Sclavorum*. *Scla-vinia*/*Sclavania* on adjektiivista substantiiviksi muotoutunut sana, joka juontaa juu-rensa kreikkalaisesta kansannimityksestä *Sklabenoi* (Σκλαβηνοί). Se tarkoitti itse-näisiä, heimoiksi järjestäytyneitä slaavilaisia yhteisöjä, jotka sijaitsivat joko entisten Rooman tai Bysantin valtakunnan alueiden sisä- tai ulkopuolella ja jotka Bysantin tai lännen keisarit tunnustivat. Lisäksi Konstantinos Porfyrogennitoksen ajoista lähtien termiä voitiin käyttää myös puhtaasti maantieteellisessä merkityksessä viittaamaan yksinkertaisesti slaavien asuttamiin maihin. Latinankielisessä kirjallisuudessa termi esiintyy suhteellisen varhain teoksessa *Conversio Bagoariorum et Carantanorum*. 39
Historiallisen teoksensa ensimmäisen kirjan kolmannessa luvussa,kuvatessaan Sak-sin varhaishistoriaa, Adam luettelee alueella asuneita kansoja. Elbe-joen varrella ja *reliqua Germaniassa* (muussa Saksassa) asuvat *Swevi* (sueebit), ja heidän naa-pureinaan mainitaan *Driade* (druidit), *Bardi* (bardit), *Sicambri*, *Huni* (hunnit), *Wandali* (vandaalit), *Sarmatae* (sarmaatit), *Longobardi* (langobardit), *Heruli*, *Dacae* (daakialaiset), *Marcomanni*, *Gothi* (gootit), *Nordmanni* (pohjoisen miehet) sekä *Sclavi* (slaavit). 40
Tässä kohdassa teostaan Adam tekee eron *Wandali*- ja *Sclavi*-ryhmien välille luetellen ne erillisinä kansoina. Adam ilmoittaa lähteikseen tälle kansaluettelolle *Ro-mani scriptores* (roomalaiset kirjailijat). Toimittaja Trillmich huomauttaa, että druidien ja bardien (*Driade*, *Bardi*) sisällyttäminen luetteloon on virhe, joka on peräisin Lucanukselta, kun taas sitä, mistä muu osa kansaluettelosta on peräisin, ei voida varmuudella määrittää. 41
Trillmich selittää Adamin käyttämän slaaveihin viittaavan nimityksen *Winuli* johtu-van sekaannuksesta. Hänen mukaansa kyseessä on sekoitus muinaista langobar-dien nimitystä *Vinili* – joka esiintyy Paavali Diakonin teoksessa *Origo Gentis Lan-gobardorum* – ja termiä *Vinidi*, jolla viitattiin vendeihin eli slaaveihin. Adam näyttää siis sekoittaneen keskenään *Vandali*- ja *Vinili*-nimitykset. 42
Miksi Adam olisi sitten tehnyt tällaisen sekaannuksen? Paavali Diakonin esittämässä kuvauksessa winnilit ja vandaalit eivät sekoitu toisiinsa millään tavalla. Aloituslau-seen jälkeen – *Sclavania igitur, amplissima Germaniae provintia, a Winulis incolitur, qui olim dicti sunt Wandali* (”Sclavania, laaja Germanian maakunta, on siis *Winuli*-kansan asuttama; heitä kutsuttiin aikoinaan vandaaleiksi”) – jonka myös Helmold Bosaulainen omaksui lähes vuosisataa myöhemmin, Adam jatkaa kuvaamalla tämän Germanian maakunnan laajuutta ja siellä asuvia kansoja. Hän toteaa sen olevan kymmenen kertaa Saksinmaan kokoinen ja ulottuvan Elbe-joelta Skyyttien merelle. Hampurin hiippakunnan rajalta alkava Sclavania ulottuu aina Baijeriin, Unkariin ja Bysantin valtakuntaan saakka. 43
Adam lukee Sclavaniaan myös Böömin ja Puolan ilman sen kummempia selityksiä, eikä hän tee eroa slaavien ja vendien välillä – erottelun, jonka Helmold myöhemmin tekee. Lopulta kuitenkin vain Elbe-joen varren slaaviheimot luetellaan ja kuvataan yksityiskohtaisemmin. 44
Helmold Bosaulainen otti vendien muinaista nimeä käsittelevän kohdan - samoin kuin suurimman osan muista tiedoistaan, jotka koskevat Saale- ja Oder-jokien sekä Itämeren välisellä alueella asuvia slaaveja – suoraan Bremeniläiseltä Adamilta. Hä-nen ilmoittamana tarkoituksenaan on tarjota lyhyt historiallinen katsaus (*hystorico prelibare compendio*) slaavilaisten maakuntien luonteesta ja tavoista. Tämä kerto-mus esitetään osoittamaan vaaralliset uskonnolliset erehdykset, joissa slaavit olivat eläneet - ja joissakin tapauksissa he jatkoivat elämäänsä kroniikan laadinnan aikaan . 45
39 Johannes Koder, "Sklavinien", julkaisussa: LMA 7 (München 1995) 1988; Günter Weiss, *Das Ethnikon Sklabenoi, Sklaboi in den griechischen Quellen bis 1025* (Glossar zur frühmittelalter-lichen Geschichte im östlichen Europa, Supplement 5, Stuttgart 1988), 45 ja 87; Omeljan Pritsak, "Sclavinia", julkaisussa: *The Oxford Dictionary of Bysantium* 3 (Oxford 1991), 1910 f.; sama, "Slaavit ja avaarit",julkaisussa:*Settimane di Studio del Centro Italiano di Studi sull’Alto Medievo* 30 (1983), 353–432; *Conversio Bagoariorum et Carantanorum*, toim. Lošek, 112 ja 116.
40 Adam, *Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum* I, 3, toim. Trillmich, 166.
41 Trillmich, *Adam von Bremen*, 249.
42 Paulus Diaconus I, 7 f., toim. Bethmann/Waitz, 50 f.; vrt. Walter Pohl, *Die Völkerwanderung. Eroberung und Integration* (Stuttgart 2002), 186 f.; Trillmich, *Adam von Bremen*, 251, n. 70: "Winiler = Lombardit (Paulus Diaconus) – Winiler ja vandaalit sekoitetaan Vinidiin = Wendit."
43 Adam, *Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum* II, 21, toim. Trillmich, 250.
44 Adam, *Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum* II, 21, toim. Trillmich, 250 f.
45 Helmold of Bosau, *Chronica Slavorum* 1 (toim. Heinz Stoob, latina ja saksa, Darmstadt 1973), 34.
338 Roland Steinacher
Vendit koostuvat *multi populi* -ryhmästä (monista kansoista), eikä heitä ole helppo luokitella. Nämä *populi*-ryhmät asuvat Itämeren rannikolla, ja – aivan kuten Adam Bremeniläinen – Helmold lukee unkarilaiset slaaveihin kuuluviksi.Preussilaisia (*Pru-zo*) lukuun ottamatta he kaikki ovat kristittyjä. Venäläisiä, böömiläisiä, unkarilaisia, kärnteriläisiä ja lopuksi puolalaisia koskevan lyhyen katsauksen jälkeen mainitaan vandaalit. 46
*Ubi igitur Polonia finem facit, pervenitur ad amplissimam Slavorum provinciam, eorum qui antiquitus Wandali, nunc autem Winithi sive Winuli appellantur.* 47
Siinä missä Puola päättyy, asuvat *Winithi* eli *Winuli* – toisin sanoen vendit; heitä kutsuttiin aiemmin vandaaleiksi. Nimitys ”vendit” rajautuukin siten tarkoittamaan vain Elben alueen slaaviheimoja. Sekä Adam Bremeniläinen että Helmold Bosaulainen käyttävät samaa kaavaa:vendejä kutsuttiin aiemmin vandaaleiksi.1100-luvun lähteis-sä yleinen nimitys ”slaavit” korvautui pitkälti täsmällisemmillä termeillä, kuten ”puola-laiset” tai ”böömiläiset”. Näitä nimityksiä käytettiin kuitenkin yksinomaan kristittyjen kuningaskuntien asukkaista. Näiden aikakirjojen ja kronikoiden laatijat noudattivat tiukkaa mallia siitä, millainen valtiollisen yhteisön tulisi olla – mallia, jonka määrittivät katolinen usko ja sitä vastaava monarkkinen rakenne aatelistoineen, kuninkaineen, luostareineen, piispoineen ja niin edelleen. Jos yhteiskunta ei vastannut mallia, jota noudattivat lännempänä sijaitsevat kristityt valtiot, slaavilaista itää kuvailevat kirjoit-tajat pitivät sen asukkaita ”kehittymättömänä” kansana. Tämän seurauksena termejä *Slavi* ja *Sclavinia* käytettiin yleensä vain niistä slaaveista, jotka asuivat Elbe-joen ja Itämeren välisellä alueella. Samalla tavoin saksankielinen nimitys ”vendit” rajautui koskemaan vain tämän nimenomaisen alueen asukkaita. ”Näille etnisille ryhmille ei vakiintunut tällä alueella mitään epäpoliittista nimitystä; siten jo pelkkä niiden nimeä-minen heijastaa tapahtumien todellista kulkua.Koska valtasuhteiden alueellistuminen jäi keskeneräiseksi, sukulaisuuteen perustuvat rakenteet säilyivät pitkälti ennallaan ja muokkasivat todennäköisesti edelleen vallitsevia käsityksiä.” 48
Helmoldin tapa käyttää termiä voidaan siis hyvin sijoittaa 1200-luvun laajempaan ke-hitykseen. Perinteinen nimitys ”wendit” (Wenden) rajautuu koskemaan niitä slaaveja, jotka asuivat Saale- ja Oder-jokien sekä Itämeren välisellä alueella. Myös termin – ”wendit” – yhteys ”vandaaleihin” säilyy tietyllä tavalla mukana.
2.6. *Vita sanctorum Marini et Anniani*
*Vita* kertoo tarinan pappi Marinuksesta ja diakoni Annianuksesta, joiden kerrotaan eläneen erakkoina Baijerin Alpeilla Pipinin ja Kaarlomanin aikana. Kertomuksesta on olemassa kaksi versiota. Tegernseestä peräisin oleva 1100-luvun käsikirjoitus mainit-see pakanallisia "vandaaleja", jotka kulkivat näiden jumalaapelkäävien miesten asut-taman laakson läpi. Nämä roistot altistivat Marinuksen – jonka he löysivät sellistään hänen ollessaan palvonnassa – erilaisille kidutuksille ennen kuin polttivat hänet kuo-liaaksi. Rottin 1400-luvun paperikäsikirjoitus esittää toisenlaisen version: *Tempore Leoncii imperatoris contigit, quod gens nefandissima UUandalorum de Italia fugien-tes et nescientes viam, et venerunt per viam per cisalpinos montes, et illum virum sanctum, cumvene er,bant, precipientes er,ban ut illis dux itineris esset.* 49
Koska Marinus kieltäytyi näyttämästä tietä näille villeille vandaaleille,häntä kidutettiin .Molemmat käsikirjoitukset sisältävät muitakin viittauksia ”vandaaleihin” - mainiten e-simerkiksi ilmaisun *crudelissima gens uuandalorum* (vandaalien mitä julmin kansa) .
46 Helmold of Bosau, *Chronica Slavorum* 1, toim. Stoob 34.
47 Helmold of Bosau, *Chronica Slavorum* 2, toim. Stoob 38.
48 Graus, *Nationenbildung* 61 f. ja 74; vrt. myös Reisinger ja Sowa 1990, 18 k.
49 Holder-Eggerin (*Bairische Heiligenviten* 22) sekä Reisingerin ja Sowan (*Ethnikon Sclavi* 170) mukaan; käsikirjoituksia ei tässä erotella. *Vita SS. Marini et Anniani* (toim. Bernhard Sepp, Regensburg 1892) 6.
Vendit, slaavit, vandaalit 339
Rottista peräisin olevassa paperikäsikirjoituksessa on selitys, jossa ilmaisu *gens uuandalorum* (vandaalien kansa) avataan sanoilla *uulgariter winden* (kansankie-lellä vendit). Nimitys ”vandaalit” esiintyy *Vita*-tekstissä vielä kahdesti: *Quod et factum est, nam cum wandali terram nostram vastaturi eo tempore intrarent…* / *Tortoribus ergo vandalicis sine mora per fugam amotis ex eorum relatione…* 50
*Vita sanctorum Marini et Anniani* on peräisin Ylä-Baijerissa sijaitsevasta Rott am Innin benediktiiniluostarista, ja se on säilynyt kahdessa aiemmin mainitussa müncheniläisessä käsikirjoituksessa. 51
Vaikka vanhempi, 1200-luvulta peräisin oleva käsikirjoitus on kirjoitettu Tegernsees-sä, Holder-Egger ajoittaa *Vita*-tekstin 1100-luvun alkuun ja yhdistää sen selvästi Rottin luostariin.Tämä yhteys voidaan osoittaa luostarin perustajia koskevien tietojen perusteella: *Vita*-tekstissä mainitaan pfalzkreivi Kuno ja hänen isänsä Poppo, jot-ka perustivat Rottin luostarin vuonna 1081. Tämän maininnan,Rottin paperikäsikirjoi-tuksessa esiintyvien yksityiskohtien sekä Tegernseen käsikirjoitukseen tehdyn vertai-lun perusteella Holder-Egger pyrkii rekonstruoimaan varhaisemman, noin vuodelta 1100 peräisin olevan lähteistön Rottista. 52
Joka tapauksessa vandaalit mainitaan jo Tegernseen käsikirjoituksessa olevassa versiossa. Holder-Egger kuvaili *UUandali*-mainintaa ”naurettavaksi anakronismiksi” ja piti sitä osoituksena kirjoittajan taipumuksesta tarinankerrontaan. 53
Ennen kaikkea nimityksen ”vandaalit” esiintyminen tässä tekstissä todistaa siitä, että kyseistä etnonyymiä käytettiin 1100-luvulla yleisesti viittaamaan slaaveihin. On huo-mionarvoista, että tämä esiintyy tekstissä,jolla on yhteys karolingiseen kauteen. Täs-sä tapauksessa kyseessä saattaa olla perimätieto,jossa kerrotaan slaavilaisten ryös-telijöiden kanssa käydyistä yhteenotoista Baijerin alueella.Toiseksi,Rotin käsikirjoitus - ja siihen lisätyt selitykset - osoittavat, että kyseistä etnonyymiä tarkasteltiin kriittisesti 1400-luvulla.
2.7. Godfrey Viterbolainen
Lisätodisteita ”vandaali”-nimen käytöstä löytyy Godfrey Viterbolaisen teoksista. 54
*Memoria seculorum* -teoksessa, otsikon *De regibus Gothorum* (”Goottien kunin-kaista”) alla,luetellaan historiallisia goottikuninkaita.Luetteloon liittyy kommentaareja, jotka pohjautuvat Jordaneksen aineistoon. Vandaalit mainitaan Teoderikin yhteydes-sä, ja Godfrey kuvailee näitä goottikuninkaan afrikkalaisia vastustajia seuraavasti: *Guandali dicuntur Sclavi in Latino, in lingua vero Theotonica vocantur Guinidi.* 55
Hyvin samankaltainen kohta löytyy myös teoksesta *Pantheon*: *Sclavi, qui in lingua Teutonica vocantur Guinidi, in Latina autem Guandali.*56
Godfrey, jonka äidinkieli oli romaaninen, käytti kirjoitusasua *Guandali*.
50 *Vita SS. Marini et Anniani*, toim. Sepp, 12, 20–21 ja 27.
51 Käsikirjoitukset: Clm 18625,fol.68r–71v (Tegernsee, 1100-luku); Clm 15608,fol. 4r–8v (paperi-käsikirjoitus Rotista, 1400-luku). Keskeisten osien editioita ja kuvaus näistä käsikirjoituksista ks. Oswald Holder-Egger, ”Über einige bairische Heiligenviten”, teoksessa *NA* 13 (1889), 22–28.
52 Holder-Egger, ”Bairische Heiligenviten”, 23; vrt. myös Wattenbach/Schmale, *Geschichtsquel-len*, 261.Ludwig Steinberger, "Zur Legende der hl. Marinus und Annian. Patrone des Stifts Rott", julkaisussa: *Studien und Mitteilungen zur Geschichte des Benediktinerordens* 3.4), (1913;17; Bernhard Sepp, "Nochmals zur Legende der hl. Marinus und Annian", julkaisussa: *Studien und Mitteilungen zur Geschichte des Benediktinerordens* 34 (1913), 733; Ludwig Steinberger, "Zum dritten Male die Legende der hl. Marinus und Annian", julkaisussa: *Studien und Mitteilungen zur Geschichte des Benediktinerordens* 35 (1914), 113.
53 Holder-Egger, *Bairische Heiligenviten*, 25.
54 Gerhard Baaken, "Gottfried (27) von Viterbo", julkaisussa: *LMA* 4 (München / Zurich 1989), 1607 f.; id.,"Gottfried von Viterbo",julkaisussa:*Verfasserlexikon* 3 (Berlin/New York 1984), 173 – 182;Wattenbach/Schmale,*Geschichtsquellen*,77–92; Ernst Schulz,"Die Entstehungsgeschichte der Werke Gotfrids von Viterbo",julkaisussa: *NA* 46 (1926),86–131;Gottfried von Viterbo, *Pan-theon* (toim. Georg Waitz, MGH SS 22, Berliini 1872), 107–307 ja *Memoria seculorum* (toim. Georg Waitz, MGH SS 22, Berliini 1872), 94–106.
55 Gottfried von Viterbo, *Memoria seculorum*, toim. Waitz, 102.
56 Gottfried von Viterbo, *Pantheon*, toim. Waitz, 185.
340 Roland Steinacher
Hän näki kuitenkin vaivaa selittääkseen, miten hän käytti näitä termejä. Barbarossan notaari käytti termejä *Sclavi*,*Guandali* ja *Guinidi* synonyymeina. Hänelle on täysin selvää, että kyseessä ovat samat tahot kuin historialliset vandaalit, joihin hän viittaa toistuvasti historiallisessa esityksessään.Gottfried ei ilmeisestikään luokittele vandaaleja germaaniseksi kansaksi.Hänen termejä koskevasta selityksestään – joka on sijoitettu välittömästi myöhäisantiikin historiaa käsittelevän osuuden jälkeen – voi-daan kuitenkin päätellä, että hän pitää antiikin vandaaleja ja omana aikanaan eläviä ihmisiä yhtenä ja samana kansana. 1500-luvun alussa Olomoucin piispa Johannes Dubravius väitti Böömin historiassaan, että Galliassa, Espanjassa ja Afrikassa vaikuttaneet historialliset vandaalit olivat itse asiassa slaaveja. 57
2.8. Henry Huntingdonilainen
Teoksessaan *Historia Anglorum* Henry Huntingdonilainen kertoo vandaalien tekemästä hyökkäyksestä Englantiin sekä Itämeren alueella vandaaleja vastaan suunnatusta sotaretkestä. 58
Maininta englantilaisjoukkojen osallistumisesta sotatoimiin ”vandaali-wendejä” vas-taan Itämeren alueella liittyy ilmeisesti Knut Suuren (1018–1035) aikaiseen Tanskan ja Englannin personaaliunioniin. Lisäksi *Historia Anglorumin* viidennessä kirjassa nimi ”vandaalit” esiintyy luettelossa kansoista, joiden kerrotaan hyökänneen Englan-tiin ennen kuin normanni Vilhelm valloitti Britannian:*Immisit … Dominus omnipotens velut examina apium gentes crudelissimas, quae nec aetati nec sexui parcerent, sci-licet Dacos cum Gothis,Norwagenses cum Suathedis,Wandalos cum Fresis;*... jotka kuningas Aethelwulfin hallituskauden alusta aina normannien saapumiseen kuningas Vilhelmin johdolla saakka hävittivät tätä maata kaksisataakolmekymmentä vuotta. 59
Henrik sisällyttää *Wandali*-nimityksen (vandaalit) luetteloon skandinaavisista kan-soista, jotka ryöstelivät Englantia. On kyseenalaista,eikö *Wandali* tässä yhteydessä ole vain yleisnimitys germaanisille kansoille, mikä juontaa juurensa epämääräisistä tiedoista kansainvaellusajan historiasta. Vaikka Henrik ei nimenomaisesti mainitse historiallisia vandaaleja, hänen kuvauksensa keskittyy yksinomaan Britanniaan. Kun otetaan huomioon Henrikin moralisoiva näkemys historiasta ja hänen koulutustaus-tansa, on hyvinkin mahdollista, että nämä – pyhimyselämäkerroista ainakin nimeltä tunnetut – kristittyjen vainoajat on yksinkertaisesti niputettu yhteen ortodoksisten brittien muiden vihollisten kanssa. Se, että samaa kansannimeä käytettiin kahdesta eri kansasta, ei todennäköisesti herättänyt juurikaan huolta. 60
Kuudennessa kirjassaan Henrik kertoo tanskalaisesta sotaretkestä – johon osallistui myös englantilaisia joukkoja - ja joka suuntautui ryhmää vastaan,joka voidaan melko varmasti tunnistaa slaaveiksi. Retkeä johti kuningas Knut Suuri. Knut oli sekä Eng-lannin että Tanskan kuningas, sillä hänen isänsä Sven Haaraparta oli palauttanut tanskalaisvallan Englantiin. 61
Kuningas Knut johtaa tanskalaisten ja englantilaisten armeijan *Wandali*-kansaa vastaan, valloittaa linnoituksen ja aiheuttaa heille murskaavan tappion. *Hallituskautensa kolmantena vuonna Knut lähti Tanskaan ja johti englantilaisista ja tanskalaisista koostuvan armeijan Wandali-kansaa vastaan.*
57 Iohannes Dubravius, *Historia Boiemica* (Basel 1575), kirjat I ja II, 12–34.
58 Potthast, *Repertorium Fontium* 5, 427 s.Karl Schnith, ”Heinrich von Huntingdon”, teoksessa: Clemens Bauer (toim.), *Speculum historiale* (Freiburg 1965),246–260; Antonia Gransden, *His-torical Writing in England c.550 to c.1307* (Lontoo 1974),194 s.ja 203 s.59 Henry of Huntingdon, *Historia Anglorum* V (toim. Thomas Arnold, Rolls Series, *Rerum Britannicarum medii aevi scriptores* 74, Lontoo 1879), 78.
60 Tämä näkemys on myös pääosin Reisinger/Sowa, *Ethnikon Sclavi*, 8.
61 Peter H. Sawyer, 'Danelaw', julkaisussa:*LMA* 3 (München/Zurich 1986),494 f.; Helmut Beck, 'Danelag', julkaisussa: *RGA*, 2. painos,5 (1984), 227–237; Simon Coupland, "Vikings in Francia and Anglo-Saxon England to 911", julkaisussa: *CMH* II c. 700–900, toim.Rosamond McKitterick (Cambridge 1995), 193 f.
Vendit, slaavit, vandaalit 341
*Wandalos*. Eräs Godwin toimi tämän sotaretken aikana *consul Anglorumina* (eng-lantilaisten johtajana) ja osoittautui poikkeuksellisen rohkeaksi. Onnistuneen sotaret-ken jälkeen *anglit* (englantilaiset) palasivat kotiin Britanniaan,kunnian ja arvonimien saattelemina. Mainitaan myös, että englantilaiset taistelivat vähintään yhtä rohkeasti kuin tanskalaiset. 62 Tämän sotaretken tarkkaa tavoitetta ei voida määrittää varmuu-della. Lübke esittää,että se saattoi liittyä vuoden 1018 tapahtumiin.Tällöin operaation kohteena olisi ollut liutitsien liiton alue, ja nimitys *Wandali* viittaisi pakanallisiin liutitseihin. 63
2.9. *Liutizi*, *Wandali* ja *pagani* 1100-luvun *Annales Augustani* -teoksessa
Liutitsien saksalaiselle armeijalle aiheuttama murskatappio Prizlavan linnoituksessa (*castrum*) - joka sijaitsi Havel- ja Elbe-jokien yhtymäkohdassa - 10.syyskuuta 1056, kuvataan melko yksityiskohtaisesti useissa annaaleissa ja kronikoissa. Tässä taiste-lussa slaavit surmasivat rajakreivi Vilhelmin, kreivit Dietrichin ja Bernhardin sekä mo-nia muita. Näissä lähteissä liutitseihin viitataan termeillä *Liutizi*, *Wandali*, *pagani* tai *Sclavi*.Tämä kuvaus esiintyy teoksissa *Annales Altahenses maiores*, *Annales Hildesheimenses*, *Sächsische Weltchronik* (Saksilainen maailmankronikka) sekä muissa kronikoissa. 64
Termiä *Wandali* käytetään vuoden 1056 kohdalla lyhyessä merkinnässä teoksessa *Annales Augustani*: *Exercitus Saxonum a Wandalis trucidatur* (”Vandaalit teurastavat saksalaisarmeijan”). 65
Yksityiskohtaisemmassa merkinnässään *Annalista Saxo* toteaa, että saksilaiset surmattiin *a barbaris, qui Liutici dicuntur* (”barbaarien toimesta, joita kutsutaan liutitseiksi”). Hän kertoo myös ruumiiden silpomisesta ja muista julmuuksista.
2.10. Gervase Tilburylainen
Gervase Tilburylainen (n. 1152 – vuoden 1220 jälkeen) kirjoitti historiallisen teoksen nimeltä *Otia imperialia*, joka jakautuu kolmeen *decisio*-osaan. Teos oli omistettu Welf-sukuun kuuluvalle Otto IV:lle, joka toimi hetken aikaa Gervasen suojelijana. Oton aloitteesta Gervasesta tuli Arlesin marsalkka. Palveltuaan aluksi Sisiliassa normannikuningas Vilhelm II:ta Gervase siirtyi myöhemmin Arlesin kuningaskuntaan, missä hän työskenteli Arlesin piispan palveluksessa. Siellä hän pääsi kosketuksiin keisarin kanssa. Koska *Otia* kirjoitettiin vuosien 1209 ja 1214 välillä,se oli todennä-köisesti tarkoitettu ajanvietteeksi syrjäytetylle Otto IV:lle. Teoksen ensimmäinen *de-cisio* käsittelee maailmanhistoriaa luomisesta vedenpaisumukseen; tämä osa sisäl-tää myös aineksia *Historia Brittonum* -teoksesta. Toinen *decisio* keskittyy tunne-tun maailman maantieteeseen ja topografiaan, ja siihen sisältyy jakso *De Europa a parte septemtrionis*.Tämän alueen slaavilaista väestöä kuvataan ilmaisulla *Wanda-lorum gens ferocissima* (”hyvin raju vandaalien kansa”). Kolmas *decisio* käsittelee keskiaikaista kansanperinnettä ja uskomuksia ihmeellisiin asioihin. Se sisältää yksi-tyiskohtaista pohdintaa Vergiliukseen liittyvistä legendoista – mukaan lukien niiden frankkilainen perinne – sekä kuningas Arthurin tarupiiristä. *Otia imperialia* on moni-puolinen yhdistelmä maailmanhistoriaa ja keisarikunnan historiaa; se kokoaa yhteen katkelmia antiikin ja keskiajan kirjailijoilta sekä aineksia keskiaikaisesta kertomakir-jallisuudesta, joka on peräisin Englannista, Sisilian kuningaskunnasta, Arlesin kuningaskunnasta ja Kataloniasta.
62 Henry of Huntingdon VI, toim. Arnold 150; vrt. Christian Lübke, *Regesten zur Geschichte der Slaven an Elbe und Oder (vom Jahr 900 an)*, voi. 4: *Regesten 1013–1057* (Berliini, 1987), 99, no. 547.
63 Lübke, *Regesten*, 99, no. 547; vrt. Herwig Wolfram, *Konrad II. (990–1039). Kaiser dreier Reiche* (München, 2000), 229 f. ja 231; Johannes Fried, *Die Formierung Europas 840–1046* (München, 1993), 52 f.; Lübke, *Regesten*, 89, no. 537 f. ja 95, nro. 548 ff.; Wolfgang Fritze, "Abodriten, Obodriten", julkaisussa: *LMA* 1 (München/Zurich, 1980), 47 f.
64 Lübke, *Regesten*, 287 f., no. 736. Tämä merkintä sisältää yksityiskohtaisen selvityksen lähdeperinteestä. Termi *Wandali* esiintyy vain *Annales Augustanissa*.
65 *Annales Augustani* ad a. 1056 (toim. Georg Pertz, MGH SS 3, Hannover, 1839), 12.
342 Roland Steinacher
*Otia imperialia* -teoksen vastaanottoa on havaittavissa muun muassa Martinus Opavalaisen (Martinus Polonus), Paulinus Minoritan, Boccaccion ja Petrarcan teoksissa. 66
Gervase oli kiinnostunut myös Puolan historiasta, ja hän on saattanut tuntea suunnil-leen samoihin aikoihin kirjoitetun Vincentius Kadłubekin teoksen. Näiden tekstien välinen tarkka yhteys vaatii kuitenkin vielä selvittämistä. 67
Pohjoista käsittelevässä luvussa ”villin” vandaalien kansan kerrotaan asuvan Ger-manian ja Maiotis-järven (Azovanmeren, RJK) soiden välisellä alueella. Gervase käyttää nimitystä ”vandaalit” yksinomaan pohjoisslaaveista; tämä osoittaa,että yhtälö ”wendit = vandaalit” oli rajattu koskemaan nimenomaan niitä slaaveja, jotka eivät olleet järjestäytyneet kristilliseksi,monarkkiseksi valtioksi.Se,ettei tämä terminologia ollut suinkaan täsmällinen - ja että se oli 1100-luvulla saattanut olla jo vanhentunut - osoittaa, kuinka eräänlaiset ”havaintosuodattimet” johtivat sellaisten yhteiskuntara-kenteiden yleistämiseen, jotka eivät vastanneet länsieurooppalaista normia. *Inter Germaniam et Meotides paludes ab oriente Wandalorum gens ferocissima habitat, inter quam et paludes Meotides Sarmate habitant,a quibus mare Sarmaticum dicitur, quod a fluvio Sarma-tico et Wandalo, flumine Wandalorum, et Danubio versus orientem impletur.* 68
Toisessa yhteydessä nimityksellä ”vandaalit” viitataan puolalaisiin, mikä näyttää pe-rustuvan Vincentius Kadłubekin kronikan tuntemukseen.Gervase viittaa Puolan ”mui-naishistoriaa” käsittelevään kohtaan, jossa mainitaan kuningatar Vandan alamaiset – joiden kaikkien väitetään saaneen nimen *Vandali*. Lisäksi hän johtaa Veiksel-joen nimen sanasta ”vandaali”. 69 Lisäksi hunnien Alppien ja valtameren välissä sijaitsee Puola – jota kutsutaan heidän omalla kielellään nimellä, joka tarkoittaa suunnilleen ”avointa maata” tai ”tasankoa” – ja jota paikallisten asukkaiden itsensä mukaan kutsutaan vandaalien maaksi, mikä juontaa nimensä Vandal-joesta. 70
2.11. Tanskan ja Ruotsin kuninkaalliset tittelit
Kun slaavilainen Arkonan temppelilinnoitus oli tuhottu ja Rügenin saari valloitettu 15. kesäkuuta 1169,Tanskan kuningaskunnan asema Itämeren alueella muuttui. Sen jäl-keen, kun Mecklenburgin ja Pommerin vendiläiset ruhtinaskunnat tunnustivat Tans-kan kuninkaan ylimmäksi lääninherrakseen, kuningas Knuut VI (1162/63 - 1202) otti käyttöön arvonimen *rex Danorum Sclavorumque* (tanskalaisten ja slaavien kunin-gas). 1300-luvulta lähtien kansankielisissä asiakirjoissa tämän arvonimen jälkimmäi-nen osa käännettiin tanskaksi muotoon *Vendernes konung* (vendien kuningas). 71
1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa I Vaasa otti käyttöön tanskalaisen arvonimen jälkimmäisen osan ja kutsui itseään nimellä *rex Suecorum Gothorum Vandalorum-que* (ruotsalaisten, goottien ja vandaalien kuningas). Tällöin arvonimen viimeinen osa latinalaistettiin – todennäköisesti Jordanesin teokseen tukeutuen – muotoon *rex Vandalorum* (vandaalien kuningas). Tämä säilyi Ruotsin virallisena kuninkaallisena arvonimenä vuoteen 1972 saakka, ja se oli kuvattuna Ruotsin valtakunnanvaakunassa kolmena vaakunakilpenä. 72
66 Gervase Tilburylainen,*Otia imperialia* (toim. Reinhold Pauli, MGH SS 27, Berliini 1885), 102; ks. myös täydellinen laitos (toim. Wilhelm Leibniz, *Emendationes et Supplementorum Otiorum Imperialium Gervasii Tilberiensis*,teoksessa *Scriptores rerum Brunsvicensium* 2,Leipzig 1710). Ks. Wolfgang Maaz, "Gervasius von Tilbury", julkaisussa: LMA 4 (München/Zurich 1989), 1361; id., "Gervasius von Tilbury", julkaisussa: *Enzyklopädie des Märchens* 5 (Berliini 1985), 1109 –1122;Jacques Le Goff,*L’imaginaire médiéval* (Pariisi 1985),40-56; Jacques Pycke, "Gervasius", julkaisussa: *Dictionnaire d’histoire et de géographie ecclésiastiques* 20 (Pariisi 1990), 1087 - 1089; Potthast, *Repertorium Fontium* 4, 715 f.; Felix Liebrecht (toim.), *Des Gervasius von Tilbury Otia Imperialia: In einer Auswahl neu herausgegeben und mit Anmerkungen begleitet* (Hannover 1856).
67 Lyhyt huomautus tästä löytyy julkaisusta Reisinger/Sowa, *Ethnikon Sclavi*, 8.
68 Gervasius of Tilbury, *Otia imperialia*, toim. Pauli, 102.
69 Vincentius, *Chronicon Poloniae* I, 7 (toim. August Bielowski, *Monumenta Poloniae Historica* 2, Varsova 1872; muuttumaton uusintapainos, Varsova 1961), 199.
70 Gervasius of Tilbury, *Otia imperialia*, toim. Leibniz, 764.
71 Bohn, *Dänische Geschichte*, 24; Hans Hildebrand, "Det Svenska Riksvapnet", julkaisussa: *Antiqvarisk tidskrift* 7 (1884), 59.
Vendit, slaavit, vandaalit 343
Tämä säilyi Ruotsin kuninkaan virallisena arvonimenä vuoteen 1972 saakka, ja se näkyy Ruotsin valtakunnanvaakunassa kolmena vaakunakilpenä. 72
Tanskan kuninkaan arvonimeä on täytynyt muuttaa vuoden 1187 ja alkuvuoden 1193 välillä. Kuten aiemmin on todettu,uuden arvonimen käyttöönoton taustalla oli se, että Mecklenburgin ja Pommerin vendiläiset ruhtinaskunnat tunnustivat Knuut VI:n ylim-mäksi lääninherrakseen vuonna 1185. Vuosien 1187 ja 1193 väliseltä ajalta ei ole säilynyt kuninkaallisia asiakirjoja. 73
Knuut VI:n Grimstrupissa 20. marraskuuta 1187 antamassa asiakirjassa kuningas luovutti tiluksia ja kuninkaallisia tuomiovaltaoikeuksia Schleswigin piispa Valdemarille . Asiakirjan *intitulatio*-osassa lukee: *Kanutus dei gracia rex Danorum*. 74
Knuut VI:n vuoden 1192 jälkeisessä asiakirjassa esiintyy ensimmäistä kertaa laajen-nettu arvonimi: *Kanutus dei gracia Danorum Slavorumque rex*... Tässä asiakirjassa kuningas vahvistaa Æbelholtin luostarin säännöt, jotka oli toimitettu hänen hyväksyttäväkseen. 75
Tästä asiakirjasta lähtien laajennettu arvonimi esiintyy yhä useammin. Vakiintunee-seen muotoon se tuli kuitenkin vasta 1400-luvulla.1400-luvun alun jälkeen julkaistuja tanskalaisia kuninkaallisia asiakirjoja ei ole enää riittävästi,jotta tätä käytäntöä voitai-siin seurata. On mahdollista, että Norjan, Tanskan ja Ruotsin kuningashuoneiden vä-liset monimutkaiset yhteydet - jotka alkoivat 1300-luvun puolivälissä - johtivat laajen-netun arvonimen säännöllisempään käyttöön, sillä sen avulla voitiin mahdollisimman usein tuoda esiin vaatimuksia hallintavallasta. 76
2.12. Saxo Grammaticus
Saxo Grammaticuksen *Gesta Danorum* syntyi Tanskan kuningaskunnan vakiintu-misen yhteydessä 1100-luvulla. *Gesta*-teoksessa toistuu näkemys, jonka mukaan vaikka yksittäiset slaavit saattoivat olla rohkeita sotureita, taitavia puhujia tai luotetta-via liittolaisia,slaavit kansana kuvataan alkeellisina,julmina ja epäluotettavina. Kaiken kaikkiaan teoksesta välittyy halveksunta ”alempia” barbaareja kohtaan; heidät kuvataan toistuvasti hallitsemattomana, luonnonvoimaisena alkuvoimana. 77
Kronikkansa kahdeksannessa kirjassa Saxo kertoo,kuinka Tanskan kuningas Jarme-rik teloitutti hirttämällä neljäkymmentä slaavilaista vankia – kunkin rinnalle asetettiin susi – havainnollistaakseen heidän petomaista luontoaan. Tämä kertomus sijoittuu aikaan ennen Tanskan kristillistymistä. 78
Saxo käyttää slaaveista useita eri nimityksiä. *Gesta Danorum* -teoksen tarkastelu paljastaa seuraavaa:yleisimmin käytetty termi on - kuten arvata saattaa - *Sclavi*. 79
72 Svennung, *Geschichte des Goticismus*, 71 ja alaviite 291; Hildebrand, *Det Svenska Riks-vapnet*, 59 s. Kirjoittaja valmistelee parhaillaan tutkimusta, jossa tarkastellaan niitä historiallisia rakennelmia, jotka johtivat edellä mainittujen arvonimien syntyyn.
73 Dahlmann, *Geschichte von Dänemark* 1,330,viittaa väitteensä tueksi Knuut VI:n asiakirjaan, joka sisältyy teokseen *Diplomatarium Arna-Magnaeanum* 1 (toim.Gustav Thorkelin, Kööpenha-mina 1786), s. 58. *Diplomatarium Arna-Magnaeanum 1* -teoksen ensimmäinen asiakirja, jossa esiintyy *intitulatio* (kuninkaallinen puhuttelumuoto) ”Ego Kanutus Dei gratia Danorum Slavo-rumque rex”, on numero 53 (päivätty 22. lokakuuta 1194). Tiivistelmä: Kuningas Knuut vapauttaa veljiensä *coloni*-luokan alustalaiset (vuokraviljelijät/maaorjat) kaikista kuninkaallisista pakkotyövelvollisuuksista (*frondienst*).
74 *Dipl. Dan.* 1, sarja III, nro 143; toim. Christensen, s. 223.
75 *Dipl. Dan.* 1, ser. III, nro 179; toim. Christensen, s. 285.
76 *Dipl. Dan.* 1, ser. III, nro 189; toim. Christensen, s. 296; *Diplomatarium Arna-Magnaeanum 1*, s. 285 (päivätty 22. tammikuuta 1193). Löytyy myös Knud VI:n peruskirjasta vuodelta 1193, jossa kuningas vahvistaa isänsä Valdemar I:n St. Odensen luostarille myöntämät oikeudet. Otsikko kuuluu: "Canutus Danorum et Slavorum rex; Ego Kanutus regis Waldemari filius, per Dei graciam et disposicionem regni Danorum monarchiam tenens" (*Diplomatarium Suecanum* / *Svenskt Diplomatarium 1*, nro 97; toim. 1 Stockholm 2 s.1 Liljegre 2, 9, Liljegre 9, 1, Johan Gustaf). Päivätty vasta vuodelle 1186. 1400-luvun alussa otsikko näyttää laajentuneen poliittisten muutosten vuoksi, mutta silti se pysyy muuttumattomana keskustelun kohteena olevissa osissa: "Ericus dei gracia regnorum Dacie Suecie Norwegie Sclavorum Gothorumque rex et dux Poma-ranorum" (*Dipl. Dan.* No 4, s. .5. ; ser. 347, päivätty 21. heinäkuuta 1400). 77 Saxo, Gesta XIV, 49, toim. Olrik 500; Hansen, slaavit osoitteessa Saxo Grammaticus 180.
78 Saxo, Gesta VIII, 10, toim. Olrik 230–232; Hansen, slaavit Saxo Grammaticus 181:ssä.
344 Roland Steinacher
Yleisimmin käytetty termi on – kuten arvata saattaa – *Sclavi*. 79
Muutamissa kohdissa esiintyy täsmällisempiä nimityksiä, kuten *Rugi* (rugilaiset). Niin kutsutussa *Raffelstettenin tulliasetuksessa* (*Raffelstettener Zollordnung*), joka laadittiin hieman vuoden 900 jälkeen, käytetään myös nimitystä ”rugilaiset” viittaamaan Ala-Itävallassa Tonavan varrella asuviin slaavilaisiin kansoihin. 80
Saxo käyttää termiä *Wandali* (vandaalit) vain kahdesti - kerran substantiivina ja kerran adjektiivina: *Igitur Wandali,solam sibi in armis libertatem restare credertenes, fugae eius perinde ac victores insultare coeperunt.* 81
*Iisdem temporibus, effusis piraticae habenis, a Wandalicis finibus Eidoram usque omnes per Orientem vici incolis viduri ruraque culturae expertia iacuere.* 82
Molemmissa tapauksissa termi viittaa yksinkertaisesti slaaveihin – tarkemmin sanot-tuna ryhmiin, jotka on aiemmin tekstissä määritelty nimellä *Sclavi*. Saxon tekstissä nimitys ”vandaalit” toimii siis slaavien harvinaisena synonyyminä. Tässä yhteydessä hän viittaa nimenomaan Itämeren rannikolla ja Rügenin saarella asuviin slaaveihin, jotka elivät pakanallisissa, heimopohjaisissa yhteisöissä ilman monarkkista hallintoa. *Poloni* (puolalaiset) -nimitystä ei missään kohdassa *Gesta*-teosta käytetä viittaamaan slaaveihin.
2.13. Baldwin Ninovelainen
Tarkastellaan seuraavaksi lisää esimerkkejä tällaisesta rinnastamisesta. Baldwin Ninovelaisen kronikka kattaa ajanjakson Kristuksen syntymästä vuoteen 1294. Myö-hemmät lisäykset ulottavat kuvauksen vuoteen 1304 saakka. Baldwinin elinvuodet sekä kronikan laatimisen olosuhteet ja ajankohta ovat jossain määrin epävarmoja. Ninovessa – premontreilaisessa luostarissa Alostin kreivikunnassa (Aalst),joka sijait-see nykyisessä Belgiassa - luostariperinne yhdistettiin erilaisiin otteisiin vuoden 1254 tienoilla; nämä puolestaan toimivat pohjana kokoelmalle, jota ylläpidettiin vuoteen 1294 asti. 83
Vuosien 632/33 merkinnöissä on viittaus vandaaleihin. Kuvataan kuningas Dagober-tin sotaa Samon slaaveja vastaan,ja tässä yhteydessä kirjuri käyttää nimeä "vandaa-lit":*Dagobertus Sclavos bello domans,etiam Wascones sub jugum mittit.* *Dagober-tus, Saxonibus sibi fideliter contra Wandelicos auxiliantibus, annuum quingentarum vaccarum tributum indulget.* 84
Tämä sama tapahtuma mainitaan myös Fredegarin kronikassa: Saksit lähettivät Da-gobertille lähettiläitä, jotka* aikoivat ylittää Reinin sotaa vastaan oli vuorostaan hyö-kännyt Thüringeniin ja pyytänyt,että kunnianosoituksesta luovutaan. Vastineeksi sak-sit tarjoutuivat taistelemaan "wedejä" vastaan ja vartioimaan Frankin rajaa. Tämän seurauksena vuosittainen 500 lehmän kunnianosoitus maksettiin pysyvästi sakseille. 85
Näin ollen meillä on toinen esimerkki yhtälöstä slaavit / wendit = vandaalit, joka esiintyy lähteessä, joka viittaa tapahtumaan Merovingien ajalta.
2.14. Bartholomaeus Anglicus
Vuonna 1235 valmistunut tietosanakirja *De proprietatibus rerum* levitettiin laajalti käsikirjoituksella, käännettiin useille kansankielille ja ilmestyi myöhemmin useissa painetuissa painoksissa. 86
79 Esimerkiksi: Sclavorum equites, julkaisussa Saxo, Gesta XIV, 15, toim. Olrik 395; Sclavorum expeditio ad orientales Sialandiae partes, XIV, 15, toim. Olrik 394.
80 Saxo, Gesta XIV, 8, toim. Olrik 372. Ks. Walter Pohl, Rugier, julkaisussa: RGA 2nd edition 25 (2003) 457.
81 Saxo, Gesta XI, 14, toim. Olrik 326.
82 Saxo, Gesta XIV, 15, toim. Olrik 395.
83 Potthast, Repertory Fontium 2, 440.
84 Chronicon Balduini Ninoviensis a. 632/33 (toim. Oswald Holder-Egger, MGH SS 25, Berliini 1880) 523;
Katso Baldwinin kronikasta myös Potthast, Repertorium Fontium 2, 440.
85 Fredegar, Chronica cum continuationibus IV, 74 (toim. Bruno Krusch, MGH SS rer. Merov. 2, Hannover 1888) 158.
86 Andreas Speer, Bartholomäus Anglicus,julkaisussa: Lexicon for Theology and Church 2 (Frei-burg/Basel/Wien/Rooma) 40; Potthast, Repertory Fontium 2, 451–453; Arnold E. Schönbach, Bartholomaeus Anglicuksen kuvaus Saksasta noin 1240, julkaisussa: MIÖG 27 (1906) 54 – 60
Vendit, slaavit, vandaalit 345
*Sclaviaa* käsittelevässä kohdassa – viidennentoista kirjan luvussa 140 – mainitaan nimitys ”vandaalit” kahdesti.Molemmissa tapauksissa sillä viitataan Elben slaaveihin. Kuten edellä on todettu, nimityksen ”vendit” käyttö länsimaisissa lähteissä oli 1100-luvun kuluessa vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan Saale- ja Oder-jokien sekä Itämeren välisellä alueella asuvia slaaveja. Tietosanakirjassa ei käsitellä kansojen sukulaisuussuhteita. Viterbon Gottfriedin esittämän kuvauksen perusteella voidaan päätellä, että 1200-lukuun mennessä – jopa Pohjois-Saksan ulkopuolella – tiedettiin nimityksen ”vendit” olevan olemassa ja että sen latinankielinen muoto oli *Wandali*. *Sclaviaa* koskeva jakso on yhtä yksityiskohtainen kuin muidenkin maiden kuvauk-set. *Polonialla* (Puola) ja *Bohemialla* (Böömi) on omat erilliset lukunsa, mikä tar-koittaa, ettei niitä enää lueta *Sclavia*-käsitteen alle. Vaikka Böömiä ja Puolaa käsit-televissä kohdissa ei nimenomaisesti sanota asukkaiden olevan slaaveja, Bartholo-maeus selventää asiaa seuraavassa kohdassa: *De Sclavia*. ”Sclavia on osa Moe-siaa ja käsittää monia alueita. Slaaveihin kuuluvat nimittäin böömiläiset, puolalaiset, metaanit, vandaalit, ruteenit, dalmatialaiset ja karintialaiset – jotka kaikki ymmärtävät toisiaan ja joilla on paljon yhteistä kielen ja tapojen suhteen.He eroavat kuitenkin toi-sistaan uskonnollisten menojensa osalta: jotkut noudattavat yhä pakanallisia tapoja, toiset seuraavat kreikkalaista riitusta ja kolmannet latinalaista riitusta.” 87
Tässä yhteydessä nimitystä ”vandaalit” käytetään nimenomaisena nimityksenä tietyl-le slaavilaiselle ryhmälle. Bartholomaeus kykeni siis tekemään eron pakanoiden, ka-tolilaisten ja ortodoksikristittyjen välillä. Useimmat slaavit ajavat päänsä kaljuksi – lu-kuun ottamatta ruteeneja sekä niitä, jotka ovat sekoittuneet saksalaisten ja latinalais-ten (länsieurooppalaisten) kanssa. Lisäksi Sclavia jaetaan osiin *Sclavia maior* ja *Sclavia minor*. Sclavia maior – josta käytetään myös nimitystä Sclavinia – käsittää Dalmatian, Serbian,Kärntenin ja monia muita alueita.Erityisesti meren läheisyydessä asuvat slaavit ovat vähemmän hurskaita, ja heidät tunnetaan pahamaineisina meri-rosvoina. Tämän tietosanakirjan luokituksessa Sclavia minor ulottuu Saksin rajoilta kohti preussilaisten ja böömiläisten maita. Siellä asuvat vandaalit (*Wandali*) puhu-vat monia eri kieliä (*lingue sue plures habens conterminos*). Böömiä erottaa Prute-niasta (Preussista) useita jokia. Itämeri erottaa Sclavia minorin alueen gooteista ja tanskalaisista; nimitys ”Gothi” (gootit) viittasi tuolloin yleisesti Gotlannin asukkaisiin. Sclavia on hedelmällistä maata,jossa on runsaasti hunajaa ja maitoa.Väestö on ruu-miinrakenteeltaan vankkaa ja harjoittaa maanviljelyä sekä kalastusta; he ovat myös hyvin hurskaita ja rauhanomaisia – mikä on jyrkässä ristiriidassa Sclavia magnan slaavien kanssa. Syy näihin idyllisiin oloihin kerrotaan suoraan: *et hoc est propter mixtionem et societatem, quam quotidie contrahunt cum Germanis* (”ja tämä johtuu siitä sekoittumisesta ja kanssakäymisestä, jota he ylläpitävät päivittäin saksalaisten kanssa”). Termien *Sclavia* ja *Sclavinia* merkitys oli jo muuttumassa tietosanakir-jan laatimisen aikoihin. Artikkelin lopussa oleva viittaus Herodotokseen (*ut dicit Herodotus*) selittää termin *Mesiae* (moesialaiset) käytön. On todennäköistä, että vain Bartholomaeus Anglicus itse oli todellisuudessa lukenut, mitä Herodotos kirjoitti slaaveista; vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla myöhempi, virheellinen lisäys.
2.15. Puolalaiset vandaaliperinteet. Vincentius Kadlubekista Jan Długosziin
Augsburgin piispa Ulrichin (joka toimi virassaan vuosina 923–973) tekemiä ihmeitä käsittelevässä kuvauksessa esiintyy varhaisin maininta, jossa puolalaisia kutsutaan vandaaleiksi. Ulrich tekee ihmeen puolalaiselle herttua Mieszko I:lle, jota kutsutaan nimellä *dux Wandalorum, Misico nomine* (vandaalien herttua, nimeltä Mieszko).
87 Bartholomaeus Anglicus, *De proprietatibus rerum* 15, 140 (toim. Arnold E. Schönbach, *Des Bartholomaeus Anglicus Beschreibung Deutschlands gegen 1240*, julkaisussa: MIÖG 27, 1906) 54 - 90, 77.
88 Svennung, *Geschichte des Goticismus* 56 f.
89 Bartholomaeus Anglicus, *De proprietatibus rerum* 15, 140, toim. Schönbach 77
346 Roland Steinacher
Mieszko oli haavoittunut myrkytetystä nuolesta.Piispan esirukoukset pelastivat hänet , ja herttua vannoi lähettävänsä kiitokseksi merkin kiitollisuudestaan – minkä hän tekikin: hän lähetti hopeisen käden. Tämä kertomus liittyy todennäköisesti vuonna 974 Baijerissa pidettyyn tapaamiseen, jossa olivat läsnä Puolan ja Böömin hallitsija Mieszko sekä Henrik Riitaisa. 90
1200- ja 1300-lukujen puolalaisista kronikoista löytyy malleja Puolan ”muinaishistori-asta” sekä puolalaisten liittämisestä raamatullisiin sukuluetteloihin. Useimmissa näis-tä yhteiseksi kantaisäksi nimetään Jaafet. Ennen 1200-lukua kirjoitetuissa kronikois-sa ei esiinny tällaisia raamatullisia sukuluetteloita, eikä niissä mainita vandaaleja puolalaisten esi-isinä. Vuoden 1206 jälkeen Krakovan piispa Vincentius Kadłubek pyrki yhdistämään puolalaisten historian vandaaleihin. Samalla tavalla kuin Prahan Kosmas teki Böömin historian kohdalla, Vincentius toimi Puolan historian suhteen: hän loi vakiintuneet historialliset kertomukset, jotka säilyttivät vaikutusvaltansa pitkälle uudelle ajalle saakka. 91
Vincentius johti nimen ”vandaalit” tarunomaisesta puolalaisesta kuningatar Vandas-ta, jonka alamaisia kutsuttiin tiettävästi nimellä *Vandali*. Aivan kuten tarina Krakista selittää Krakovan kaupungin nimen,Kadłubek käytti Vanda-tarua selittääkseen nimen ”vandaalit” etymologian puolalaisten yhteydessä. Vandan isä Graccus esiintyy Puo-lan ensimmäisenä kuninkaana, ja hänen kerrotaan perustaneen Krakovan. Kadłube-kin kuvauksessa Puolan ”muinaishistoriasta” muinaiset puolalaiset - Graccuksen hal-linnassa - hallitsivat geettejä ja partteja.Heidän kerrotaan taistelleet gallialaisia, Alek-santeri Suurta ja Caesaria vastaan. Lisäksi Kadłubek väittää, että puolalaiset olivat sukua daakialaisille. Tytär Vanda valittiin kuningattareksi Graccukseen kohdistuneen rakkauden vuoksi. Hän lumosi kaikki älykkyydellään ja kauneudellaan. Lemannien (alemannien? RJK) *tyrannus* pyrki kuitenkin vastustamaan tätä naispuolista vallan-perimystä ja marssi armeijoineen uutta kuningatarta vastaan. Mutta nähdessään ku-ningatar Vandan miehet – ikään kuin auringonsäteen osumina – hylkäsivät halunsa taistella; he eivät enää pitäneet tällaista selkkausta välttämättömyytenä, vaan pikem-minkin pyhäinhäväistyksenä. *Rex* – rakkauden tai ehkä vihan, tai kenties molem-pien, vallassa – huudahti: ”Hallitkoon Vanda merta, maata ja ilmaa! Uhratkoon hän kuolemattomille kansansa puolesta; mitä minuun tulee – kuulkaa tämä, te päälliköt – omistan itseni manalan voimille, jotta teidän jälkeläisenne, ja heidän jälkeläisensä, saisivat vanheta naisen hallinnon alaisuudessa!” 92
Näin sanoen kuningas heittäytyi omaan miekkaansa. Kerrotaan, että Vandalus-joki – eli Veiksel – on saanut nimensä Vandasta, sillä se virtasi hänen valtakuntansa sydä-men halki. Kaikkia Vandan alamaisia alettiin kutsua nimellä *Vandali* (*hinc omnes sunt Vandali dicti, qui eius suffuere imperiis*). Hän torjui avioliiton ja pysyi mieluum-min neitsyenä, minkä vuoksi hän kuoli ilman jälkeläisiä. Hänen jälkeensä valtakunta jäi pitkäksi aikaa ilman kuningasta. 93
Fransiskaani Mierszwan (Dzierzwan) kronikka seuraa monin paikoin lähes sanasta sanaan Kadłubekin teosta, pyrkien samalla tarjoamaan kattavat perustelut puolalaisten vandaalilaiselle alkuperälle.
90 Augsburgin Gerhard,*Vita Sancti Udalrici* (toim. Walter Berschin / Angelika Häse, *Die älteste Lebensbeschreibung des hl. Ulrich*, latina ja saksa, Heidelberg 1993) 167; Augsburgin Gerhard, *Miracula S. Oudalrici episcopi* (toim. Georg Waitz, MGH SS 4, Hannover 1841) 423; vrt. Jerzy Strzelczyk, "Zum Beginn der Überlieferung einer wandalischen Herkunft der Polen", julkaisussa: Anke Wesse (toim.), *Studien zur Archäologie des Ostseeraums. Von der Eisenzeit bis zum Mittelalter. Festschrift für Michael Müller-Wille* (Neumünster 1998) 410.
91 Vincentius Kadłubek oli Krakovan piispa (n. 1150–1223 / autuaaksi 1764); vrt. Brygida Kürbis, "Vincentius Kadlubek",julkaisussa:*LMA* 8 (München 1997) 1700;Graus,*Nationenbildung* 71 f.; Norbert Kersken, *Geschichtsschreibung im Europa der nationales. Nationalgeschichtliche Ge-samtdarstellungen im Mittelalter* (*Münstersche Historische Forschungen* 8, Köln 1995) 499 ff.
92 Vincentius,*Chricon Poloniae* I 7, toim. Bielowski 258: *Vanda mari, Vanda terrae, aeri Vanda imperet!* *Diis immortalibus Vanda pro suis áldozat; et ego pro vobis, o mei proceres, solennem inferis hostiam devoveo, ut tam vestra, quam vestrarum successionum perpetuitas sub femineo consenescat imperio!* *Lemannit* ovat alemanneja - toisin sanoen saksalaisia. Ks. Strzelczyk, "Beginn der Überlieferung", 411; myöhemmin tekstissä *tyrannusta* kutsutaan yksinkertaisesti *rexiksi*.
93 Vincentius, *Chricon Poloniae* I 7 ja 8, toim. Bielowski 258–260; vrt. Kersken, *Geschichtsschreibung* 535 ff.
Vendit, slaavit, vandaalit 347
Mierszwan Kadłubek-otteisiinsa tekemät lisäykset koskevat yleensä kronologiaa tai pyrkivät selventämään Vincentius Kadłubekin teoksessa esiintyviä epäselviä kohtia ja termejä. Mierszwa teki työnsä todennäköisesti 1280-luvulla. Kronikkansa johdan-nossa hän pyrkii johtamaan puolalaisten alkuperän Jaafetin sukuhaaraan heidän kantaisänsä Vandaluksen kautta. 94
Mierszwa loi tämän yhteyden puolalaisen historian ja raamatullisen historian välille tukeutuen *Historia Brittonum* -teoksessa esiintyvään ”frankkilaiseen kansojen luet-teloon”.Tässä kuvauksessa puolalaisten ja vandaalien kantaisäksi nimetään Wanda-lus – Neguon (Inguon) poika ja Alanuksen pojanpoika. Hän sisällytti mukaan myös troijalaisen sukupuun,joka ulottuu Javaniin (jota puolalaiset kutsuvat nimellä Iwan) ja lopulta Jaafetiin saakka. Mierszwa viittasi näiden kertomusten lähteenä roomalaisiin kronikoihin: *Sicut etiam reperitur in cronicis Romanorum*. 95
Kuten aiemmin on todettu, Mierszwan malli kytkeytyy suoraan Kadłubekin malliin. Hänen esihistoriaa käsittelevää kuvaustaan seuraa parafraasi Kadłubekin kertomuksesta, joka koskee Vandaa. 96
Noin vuonna 1253 kirjoitettu kronikka – jonka laati todennäköisesti kustodi Baszko Poznańin piispa Boguphal II:lle – toi mukanaan uuden kokonaisuuden toisiinsa kyt-keytyviä sukupuita.Nämä edelsivät Kadłubekin ja Mierszwan esittämiä, Graccukseen ja Vandaan keskittyviä sukupuita. *Pannonii*-kansa – jonka kantaisänä pidetään Pa-nia – esitetään slaavilaisten kansojen alkulähteenä. Heidän kerrotaan polveutuvan Januksesta, joka oli Jaafetin pojanpoika.Heidän ensimmäinen hallitsijansa oli tyranni Nimrod, joka toi orjuuden maan päälle. Hänen kerrotaan olevan Slavon poika; Sla-vosta puolestaan tuli kaikkien slaavien kantaisä – väite, jonka tueksi viitataan slaavi-laisten kielten väliseen sukulaisuuteen. *Sunt autem Slavorum multimoda genera linguarum se mutuo intelligentia.* 97
Vaikka unkarilaiset sijoitetaan näin aivan alkuun, heidät samastetaan samalla slaa-veihin ja jopa vandaaleihin. Panin lasten – Lechin, Rusin ja Tšekin – kerrotaan toimi-neen puolalaisten, venäläisten ja tšekkien kantaisinä. Sitä, miten Slavo ja Nimrod liittyvät Paniin ja hänen lapsiinsa,ei selitetä tarkemmin. Lisäksi Baszko esitti toisen, näennäisen mielivaltaisen sukulinjan: hänen mukaansa Jaafetin pojanpojat Janus ja Russz olisivat toimineet slaavien ja saksalaisten kantaisinä.
Ducz ja Slavus,jotka ovat antaneet nimensä näille kahdelle kansalle,kuvataan veljek-siksi, joskaan ei nimenomaisesti kerrota, keiden jälkeläisiä he itse olivat. Tällä tavoin koko Itä-Keski-Euroopalle luodaan yhteinen sukupuu. Pienellä vaivannäöllä myös venäläiset ja saksalaiset liitetään tähän sukulinjaan. 98
1300-luvun alussa puolalaisten myyttinen kuningas Graccus ilmestyy uudelleen esi-historiaa käsittelevässä viitekehyksessä, jonka tarkoituksena on osoittaa puolalaisilla ja tšekeillä olevan yhteinen alkuperä. Eräs nimetön sleesialainen sisterssiläismunkki esitti, että he polveutuvat veljeksistä nimeltä Tšek ja Lech. Tämän kertomuksen mu-kaan he perustivat puolalaisen ja tšekkiläisen kansan Baabelin tornin rakentamisen jälkeen. Tätä viitekehystä on tarkasteltava vasten sleesialaisten kaupunkien taustaa; nämä kaupungit olivat suuntautuneet kohti Krakovaa.
94 Kersken, *Geschichtsschreibung* 509–512; Heinrich Zeissberg, *The Polish historiography of the Middle Ages* (Leipzig 1873) 76.
95 *Miersuae Chronicon*, 1 ja 2 (toim. August Bielowski, *Monumenta Poloniae Historica* 2, Varsova 1872; julkaisematon uusintapainos, Varsova 1961) 163 f. ja 165–190; Zeissberg, *Polish Historiography* 76; Strzelczyk, perinteen alku 412 f.
96 Miersuae Chronicon,1 ja 2,toim. Bielowski 170: Ipsa denique Wanda a Wandalo, Wandalorum id est Polonorum sive Lechitarum progenitore, de quo supra diximus nomen accept; vel potest dici Vanda ja Wandalo scilicet flumine Wisla eo,quod eius regni centrum extiterit;hinc omnes sunt Wandalitae dicti, qui eius subfuere imperiiis. Quae quia omnium sprevit connubia, immo quia huius connubio praetulerat coelibatum, sine successore decessit, diuque post ipsam claudicavit imperium sine rege.
97 Boguphal, Chronicon Poloniae 1 (toim. August Bielowski, Monumenta Poloniae Historica 2, Varsova 1872, julkaisematon uusintapainos, Varsova 1961) 468 – 472.
98 Boguphal, Chronicon Poloniae 1, toim. Bielowski 470 f.; Katso Kersken, Historischrift 515 f.; Borst, tornirakennus 2/2, 768; Zeissberg, Puolan historiografia 99 ff.
348 Roland Steinacher
Tšekinkielisillä asukkailla oli kiinnostus muinaiseen, yhteiseen juureen, joka yhdisti heidät Puolan ydinalueisiin. Puola oli luovuttanut Sleesian Böömille vuonna 1335. 99
Jan Długosz (1415–1480) kirjoitti teoksen *Annales Regni Poloniae* – Puolan histo-rian, joka jakautuu kahteentoista kirjaan ja kattaa ajan esihistoriasta vuoteen 1480. Teos toimi myös kronikkana, jonka tarkoituksena oli kattaa koko Keski- ja Itä-Euroopan historia myöhäiskeskiajalla. 100
Długoszin kansojen sukuluetteloissa ”eurooppalaiset” yhteydet esitetään yhtä yksi-tyiskohtaisesti kuin slaavilaisetkin. Długoszin mukaan Etelä- ja Keski-Italian heimot polveutuivat Gomerin lapsista. Magog oli skyyttien, getien, goottien ja germaanien kantaisä.Tubal esiintyy espanjalaisten *Cetubales*-kansan - eli keltiberien - esi-isänä . Germaanien ja englantilaisten katsotaan polveutuvan troijalaisista,mutta ranskalais-ten kohdalla näin ei ole.Puolalaisten esi-isät määriteltiin jaafetilaisiksi; tämä sukulinja juontaa juurensa lisäyksiin,joita Mierszwa teki Kadłubekin kronikkaan. Długosz sisällytti siis 1400-luvulla teokseensa sukupuun, joka pohjautui frankkilaisperäiseen ”kansojen taulukkoon” (*Table of Nations*). Vaikka hän ei nimenomaisesti mainitse germaanisten ja slaavilaisten kansojen välistä sukulaisuutta,tällainen yhteys sisältyy implisiittisesti sukuluetteloon.Tässä mallissa vandaalit esiintyvät kansana,*qui nunc Poloni dicuntur* (”joita nykyään kutsutaan puolalaisiksi”). Mukana on myös Baszkon / Boguphal-nimisen kirjoittajan kronikasta peräisin olevia slaavilaisia sukuluetteloita: puolalainen Lech ja tšekkiläinen Čech esitetään veljeksinä, jotka ovat Januksen - Jaafetin pojanpojan – poikia. Myös Rus mainitaan, joskin Długosz ilmaisee varauksensa käytettävissään olleiden lähteiden suhteen. 101
Długosz korosti puolalaisten jaafetilaista alkuperää asettaakseen heidät eurooppalai-seen viitekehykseen ja erottaakseen heidät aasialaisista – ryhmästä, johon hän luki myös venäläiset. Kohdassa, jossa hän kuvasi saksalaisten ja englantilaisten troija-laista alkuperää,Długosz totesi - selvästi närkästyneenä - että puolalaiset oli leimattu Haamin jälkeläisiksi. Tässä valossa hänen tapansa hyödyntää Mierzwan ja Kadłube-kin tarjoamia malleja käy entistä selvemmäksi. *Historia Brittonum* -teoksesta peräisin oleva ”germaaninen” sukupuu auttoi takaamaan puolalaisille ainutlaatuisen aseman slaavilaisten kansojen joukossa. Puola oli katolinen ja suuntautunut länteen. Lisäksi Jan Długosz’n elinaikana maa kilpaili Böömin – ja ennen kaikkea Venäjän – kanssa herruudesta pääosin slaavilaisessa Itä-Euroopassa. 102
Puolan kuninkaiden ja Saksalaisen ritarikunnan välisten sotien päätyttyä Puolan ku-ningaskunta kehittyi vuosisadan kuluessa suurvallaksi, joka ulottui Itämereltä Mustal-lemerelle. Vuodesta 1386 lähtien maalla oli personaaliunioni Liettuan kanssa; tälle pohjalle Jagellojen hallitsijasuku alkoi rakentaa laajaa valtakuntaa. Kasimir IV:n halli-tuskaudella (1447–1492) Puola oli Itä-Euroopan merkittävin poliittinen voima. 1400-luvun loppuun mennessä Puolan laajentumispyrkimykset eivät kuitenkaan enää pärjänneet Habsburgien, nousevan Moskovan ja osmanien rinnalla. 103
Kyseessä oli siis paljon, kun Długosz pyrki luomaan puolalaisille länsieurooppalaisen identiteetin hyödyntämällä käytettävissään olleita historiallisia malleja.
3. SELITYSYRITYS
Miten siis tulisi tulkita lähteissä esiintyvä slaavien tai vendien rinnastaminen vandaa-leihin? Oletus, että kyseessä olisi ollut vain pinnalliseen foneettiseen samankaltai-suuteen perustuva virhe – kuten aiemmassa tutkimuksessa on esitetty – ei tarjoa tyydyttävää selitystä.
99 Chronicon Polono-Silesiacum (toim. Georg Pertz, MGH SS 19, Hannover 1866) 556; Borst, Turmbau 3/1, 1043.
100 Borst, Turmbau 3/1, 1043; Zeissberg, Polnische Geschichtsschreibung 197–260.
101 Dlugosz, Annales Regni Poloniae (toim. Ian Zegota Pauli, Krakova 1873) 1, 2–8 ja 28 f.
102 Borst, Turmbau 3/1, 1043 f.
103 Erich Donnert,Rußland an der Schwelle der Neuzeit.Der Moskauer Staat im 16. Jahrhundert (Berliini / East 1972) 56 ff.
Vendejä, slaaveja, vandaaleja 349
Lisäksi ei pidä olettaa, että edellä mainittujen lähteiden kirjoittajat olisivat olleet niin lyhytnäköisiä, että olisivat sekoittaneet eri kansojen nimiä ilman mitään taustalla olevaa perustetta.
”Muinaisten kirjoittajien auktoriteetti antoi suurta arvovaltaa - varhaiskeskiajan *sukujen* (kansojen) tutkijoiden silmissä – heidän teoksissaan mainituille muinaisille kansoille. Näin ollen näiden *sukujen* historioitsijoiden keskeiseksi tehtäväksi tuli yhdistää omat heimonsa näihin maineikkaisiin muinaisiin kansoihin. (...) Samanlaisia taipumuksia jatkui läpi keskiajan ja nykyaikaan.” 104
”Jatkuva, jatkuva etnisen muodostumisen prosessi on usein ristiriidassa yksittäisen ryhmän etnisen itsekäsityksen kanssa, joka pyrkii heijastamaan omat alkuperänsä menneisyyteen. Herodotoksen mukaan *etnoksen* antiikin kysymys oli jo ensiarvoi-sen tärkeä.Antiikin aika on ratkaiseva tekijä hierarkian luomisessa;sillä on legitimoiva voima. Tämä ajattelutapa on edelleen vaikutusvaltainen jopa modernissa nationalis-missa. Se käy selvästi ilmi esimerkiksi silloin, kun germaanisia kansoja kutsuttiin aikoinaan 'muinaissaksalaisiksi' tai kun pohjoismaista pronssikauden kulttuuripiiriä luonnehdittiin "germaaniseksi".” 105
Wenskusin esittämä viitekehys toimii hyödyllisenä tulkintaobjektiivina ymmärrettäes-sä erilaisia yrityksiä luoda yhteyksiä muinaisen Välimeren maailman ja varhaiskeski-ajan mytologian ja historian välille. Tässä yhteydessä frankit – aivan kuten roomalai-setkin – leimataan troijalaisten jälkeläisiksi, kun taas saksit jäljitetään Aleksanteri Suuren makedonialaisista.
Tässä tarkastellulla erityisellä yhteydellä germaanisten heimojen tacituslaisen suku-tutkimuksen ja Raamatun käsityksen välillä kansojen alkuperästä on kuitenkin moni-mutkaisempi esihistoria, joka alkaa jo aleksandrialaisen juutalaisen kirjailijan Eupo-lemoksen teoksissa. Vuoden 145 eaa. jälkeen tämä kreikaksi kirjoitettu teos yhdisti Homeroksen myyttien syklin maailman luomisesta Ensimmäisen Mooseksen kirjan juutalaisiin käsitteisiin. Tässä näemme ensimmäistä kertaa konkreettisen yrityksen asettaa juutalais-raamatullinen kuvaus alkuhistoriasta klassisen maailman historian edelle – kehitysaskel, josta tuli kristillisen historiankirjoituksen perusta. 106
*Juutalaisen Sibylan* – kreikankielisen tekstin, joka on kirjoitettu Hasmonealaisten valtiossa toisen vuosisadan puolivälissä eaa. – osissa löytyy metaforinen tulkinta Baabelin tornin tarinasta ja suuren vedenpaisumuksen legendasta. Tässä *juutalai-sessa Sibyllassa* Nooan pojat – joille annettiin osia maailmasta ja jotka myöhemmin perustivat useita kansoja ja imperiumeja - tunnistetaan Kronokseksi, Titaniksi ja Iapetokseksi. Maailmanjaosta ei päättänyt Nooa itse, vaan se tapahtui arvalla.
Myöhemmin Nooan pojat ajautuivat konfliktiin, mikä johti juuri niihin kamppailuihin, joita Hesiodos kuvaili *Teogoniassaan*. Suurten imperiumien – Egyptin, Assyrian, Babylonian, Makedonian, Persian, Meedian, Etiopian ja Rooman – syntymistä, joihin Danielin kirjassa vain viitataan, käsitellään yksityiskohtaisesti *Sibyllassa* ja integroi-daan tähän kokonaisvaltaiseen viitekehykseen. Myöhäisantiikin kirjallisuudessa Sibylla-oraakkeleita – jotka tunnetaan myös nimellä "kaldealainen" tai "heprealainen" Sibylla - pidettiin usein Berossoksen babylonialaiseen teokseen liitettynä sovitukse-na. Todellisuudessa teksti kuitenkin edusti synteesiä Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta ja kreikkalaisesta perinteestä – yhdistelmällä, jolla olisi kauaskantoisia seurauksia sille, miten historiaa käsitettiin myöhemmässä Euroopassa. 107
Sevillan Isidorus omaksui käsitteen kansojen sukututkimusten dokumentoinnista; teoksessaan *Etymologiae* hän pyrki kartoittamaan maailman etnistä maisemaa Raamatun kertomusten perusteella. Tässä historiallisessa viitekehyksessä Nooan lapset lähetettiin suuren vedenpaisumuksen jälkeen kansoittamaan maailmaa.
104 Wenskus, *Stammesbildung* 78 j.
105 Wenskus, *Stammesbildung* 81 j.
106 Anna Maria Schwemmer, "Eupolemos", teoksessa: DNP 4 (Stuttgart / Weimar 1998) 276; Borst, *Turmbau* 1, 145.
107 August Rzeach, "Sibyllen (die einzelnen)," julkaisussa: RE II A, 2 (München 1923) 2097–2102; Borst, *Turmbau* 1, 146 ff.; Alfons Kurfess, *Sibyllinische Weissagungen* (München 1951) 45–50.
350 Roland Steinacher
Seemin,Jafetin ja Haamin kerrotaan olevan niiden kansojen kantaisiä,jotka myöhem-min asuttivat Afrikan,Aasian ja Euroopan.Gallialaisten,skyyttien,goottien, meedialais-ten, kreikkalaisten, espanjalaisten, italialaisten, kappadokialaisten, traakialaisten ja kaikkien muidenkin katsottiin polveutuvan heistä. 108
Teoksensa *Germania* toisessa luvussa Tacitus kertoo,että germaaniset kansat kun-nioittavat *carmina antiqua* -lauluissaan (muinaisissa lauluissaan) Tuisto-nimistä luojajumalaa – kaksineuvoista olentoa, jonka kerrotaan syntyneen maasta. Hänen poikansa Mannus nähdään germaanisten kansojen kantaisänä, ja hänen kerrotaan saaneen kolme poikaa.Ensimmäisen pojan jälkeläiset asuivat lähimpänä valtamerta, ja heitä kutsuttiin ingvaeoneiksi. Toisen pojan jälkeläiset, jotka asuivat sisämaassa, tunnettiin herminoneina.Kolmannen pojan jälkeläisiä kutsuttiin istvaeoneiksi. Si-toutumatta mihinkään yksittäiseen versioon Tacitus mainitsee rinnakkaisen perinteen , jonka mukaan Mannuksella oli muitakin poikia; hän huomauttaa, että germaanisten kansojen keskuudessa esiintyy myös muita nimiä - jotka viittaavat tiettyihin heimoi-hin tai sukuihin – kuten marsit, gambrivit, sueebit ja vandaalit, jotka ovat niin ikään aitoja, muinaisia nimiä. 109 Tämä Tacituksen esittämästä kuvauksesta.
Plinius esittää germaaniheimoista toisenlaisen luokittelun. Hän erottaa ingvaeonit (joihin kuuluvat kimbrit,teutonit ja khaukit), istvaeonit (jotka asuvat lähimpänä Reiniä) sekä herminonit (jotka asuttavat sisämaata). "
RJK: Ainakaan teutonit eivät olleet kieeisiä germaaneja, kuten tuolta brittilinkistäkin aivan kyllin selvästi ilmenee. Heidän kielessään ei ollut germaanikielten Grimmin konsonanttimuutoksia,eivätkä vokaalimuunnoksetkaan olleet samoja kuin itägootissa , joka ainoana vanhoista germaanikielistä tunnetaan hyvin.Heidän kielensä oli melko lähellä kantaindeurooppaa ja kulttuurinsa edelleen lähellä sotavaunukansoja, joihin oikeat germaanit eivät välttämättä olleet kuuluneet lainkaan.
" ... Plinius lukee sueebit,hermunduurit, chatit ja keruskit herminoneihin. Hän nimeää vandaalit neljänneksi ryhmäksi, jonka alaryhmiä ovat burgundit, varinit, kariinit ja gutonit. Lopuksi hän mainitsee viidennen ryhmän: peukinit. 110
Palataanpa kuitenkin Tacituksen esittämään Mannuksen sukupuuhun:Tacituksen tar-joamat kaksi versiota ovat keskenään ristiriitaisia.Toisen mukaan oli olemassa kolme heimoryhmää,jotka polveutuivat Mannuksen kolmesta pojasta, kun taas toisen mu-kaan Mannuksella oli muitakin poikia,jotka toimivat niin ikään heimojen kantaisinä.
Tämä Tacituksen kuvaama germaanisten heimojen sukupuu sai antiikin etnografias-sa vain vähän huomiota. Sen sijaan uuden ajan keskustelussa – humanismin ajasta lähtien – se on herättänyt suurta mielenkiintoa. Keskiajalla Tacituksen teksti oli käy-tännössä tuntematon. Tekstin säilymishistorian kannalta keskeisessä asemassa on *Codex Hersfeldensis*, joka on todennäköisesti kirjoitettu vuosien 830 ja 850 välillä. Käsikirjoitus tuotiin Roomaan vuonna 1455, mikä käynnisti Tacituksen *Germania*-teoksen uudelleenlöytämisen ja vastaanoton. Ensimmäinen painettu laitos ilmestyi Venetsiassa vuonna 1470. 111
Tacituksen esittämä sukupuu sulautui nopeasti humanistien käsityksiin varhaisesta germaanisesta ajasta. Sitä pidettiin niin perustavanlaatuisena, että tutkijat katsoivat tarpeelliseksi vahvistaa kertomusta raamatullisilla tiedoilla. Vuonna 1499 Roomassa painettiin ”Pseudo-Berossoksen” nimiin laitettu väärennös, joka yhdisti Tacituksen mallin raamatulliseen historiaan. Tästä tekstistä tuli keskeinen osa teorioita, jotka kä-sittelivät germaanisten kansojen raamatullista alkuperää; se sijoittui kansojen taulu-kon (ns. kansojen luettelon), Tacituksen kuvausten ja Isidoros Sevillalaisen kirjoitus-ten risteyskohtaan. Pseudo-Berossoksen kautta näytti tulevan toteen näytetyksi, että vaikka Raamattu oli varhaisen ihmishistorian kuvauksessaan pohjimmiltaan oikeas-sa, siitä puuttui silti tiettyjä olennaisia yksityiskohtia, jotka koskivat eurooppalaisten – ja erityisesti germaanisten – kansojen alkuperää. Tekstin avulla voitiin vahvistaa useita legendoja, ja Tacituksen tarjoamat kuvaukset sovitettiin nyt yhteen Raamatun luomiskertomuksen kanssa.
108 Isidorus, *Etymologiae* IX, 2, 26–31, toim. Reydellet 52–57. 109 Tacitus, *Germania* 2, toim. Perl 12.
110 Plinius, *Naturalis Historiae* IV, 100,toim.Winkler 184;vrt.Richard Wolters, "Mannusstämme", julkaisussa: *RGA* [Reallexikon der Germanischen Altertumskunde], 2. painos, voi. 19 (2001), 234 – 237.
111 Heinz Heubner, "Die Überlieferung der Germania des Tacitus", julkaisussa: *Beiträge zum Verständnis der Germania des Tacitus* 1,toim.Dieter Timpe / Herbert Jankuhn (Göttingen, 1989), 16 jj.
Vendit, slaavit, vandaalit 351
Pseudo-Berossos kertoi muun muassa, että yksi Nooan pojista oli nimeltään Tuyscon. Tämän perusteella Annius päätteli, että sekä Berossoksen että Cornelius Tacituksen mukaan Tuyscon oli germaanisten kansojen kantaisä. 112
Tuysconin lisäksi tähän uuteen kansojen sukupuuhun liitettiin kahdeksantoista Noo-an jälkeläistä, jotka olivat uusia keksintöjä. Germaanisten kansojen – joiden kerrottiin polveutuvan Tuysconista – katsottiin asuttavan aluetta, joka kattoi koko Itä-Euroopan Balkanilta Venäjälle saakka, Preussi mukaan lukien. 113
On kuitenkin olemassa toinenkin,vähemmän tunnettu teksti – joka oli laajalle levinnyt keskiajalla – ja joka tukeutuu Tacitukseen: niin sanottu ”frankkilainen kansotaulu” (*fränkische Völkertafel*).Se on säilynyt ainakin seitsemässä käsikirjoituksessa sekä 800-luvulta peräisin olevassa teoksessa *Historia Brittonum*. Taulusta on kahdeksan eri versiota,joissa luetellaan kolmetoista tai kaksitoista kansaa;näihin kuuluu erilaisia germaanisia ryhmiä sekä *romaneja* (roomalaisia) ja *britoneja* (brittejä).Nämä kan-sat on jaettu kolmeen ryhmään, joista jokaisella on oma, nimensä ryhmälle antanut kantaisä. Näiden kantaisien nimet muistuttavat ainakin jossain määrin Tacituksen mainitsemia *ingvaeoneja*, *hermioneja* ja *istvaeoneja*. Joissakin versioissa luet-teloa edeltää katsaus Rooman kuninkaisiin. Sekä tekstin sisältö, varhaisimman ver-sion ajoitus että sen alkuperäpaikka ovat edelleen kiistanalaisia.On myös epäselvää, heijastavatko taulussa esitetyt käsitykset sen laatimisajan ajattelua vai perustuvatko ne vanhempiin kirjallisiin lähteisiin. Yksityiskohtaisessa tutkimuksessaan Walter Gof-fart päätyi siihen, että taulu on todennäköisesti syntynyt noin vuonna 520 joko ostro-goottien hallitsemassa Italiassa tai Konstantinopolissa. Noin kaksi vuosisataa myö-hemmin teksti otettiin käyttöön ja se levisi frankkien valtakunnassa sekä Britannias-sa. Myös Italiassa teksti esiintyy useissa käsikirjoituksissa – todennäköisesti frankkilaisen välityksen kautta. 114
Tämän ”kansojen luettelon” mukaan Hermion on goottien (*Gothi*), valagoottien (*Walagothi*), gepidien (*Gepedes*) ja saksien (*Saxones*) kantaisä; myös vandaali (*Wandalus*) polveutuu hänestä. Ingon jälkeläisiin kuuluvat burgundit (*Burgundio-nes*), turingit / luringit (*Toringus / Loringus*), langobardit (*Langobardus*) sekä baijerilainen (*Baiarus*). Istion lapsia ovat puolestaan roomalaiset (*Romani*), britit (*Britones*), frankit (*Francus*) ja alemannit (*Alamannus*). ”Tämä järjestely kertoo paljon ’gentiilistä’ (sukulaisuuteen perustuvasta) ajattelutavasta, frankkien ja rooma-laisten lähentymisestä sekä – mikä ei ole vähäpätöisintä – tunteesta, että Länsi- ja Keski-Euroopan kansat kuuluvat luonnostaan yhteen, ikään kuin samaan perhee-seen. Vaikka useimmat romaanisia kieliä puhuvat kansat ja kaikki slaavilaiset kansat on jätetty pois – luettelossa mainitaan vain germaanisia kansoja – tämä rohkea jäljitelmä Raamatun kansojen luettelosta toimi käytännössä vastauksena Troija-alkuperämyyttiin sisältyvälle partikularismille.” 115
*Historia Brittonum* -teoksen alkuun on liitetty raamatullinen sukuluettelo, jossa Ala-nus nimetään Jafetin pojaksi.On erittäin todennäköistä,että ”Alanus” on kirjoitusvirhe, jonka pitäisi olla ”Mannus”. 116
Frankkilainen kansojen luettelo sisältää 15 nimeä – täsmälleen saman määrän kuin Isidorus laski Jafetin jälkeläisiä – ja koska Isidorus määrittelee Euroopan Jafetin perinnöksi, yhteys Jafetiin oli helppo muodostaa.
112 Giovanni Nanni (Annius), *Berosi sacerdotis chaldaici antiquitatum libri quinque cum commentariis Joannis Annii*, Wittenberg 1612 (julkaistu alun perin Roomassa 1499), 10.
113 Nanni, *Berosi sacerdotis libri*, 1499/1612, 10 f.
114 Goffart, *The Supposedly ‘Frankish’ Table of Nations: An Edition and Study*, 98–100; Walter Pohl, *Werkstätte der Erinnerung*. Montecassino und die Gestaltung der langobardischen Ver-gangenheit (MIÖG Suppl. Vol. 39, Wien/München 2001), 138 f.; Michael Springer, "Völkertafel, frk.", julkaisussa: LMA 8 (München 1997),1821.Borst ajoittaa ja lokalisoi *Völkertafelin* (kansojen taulukon) Alemannin alueelle 700-luvun lopulla tai 800-luvun alussa väittäen, että sen kirjoittaja tunsi Tacituksen. Borst, *Turmbau* 2/1, 461 f. Vanhempaa tieteellistä näkemystä varten katso Bruno Krusch,"Der Bayernname,Der Kosmograph von Ravenna und die Fränkische Völkertafel", julkaisussa: NA 47 (1928), 31–76.
115 Borst, *Turmbau* 2/1, 461.
116 Pohl, *Werkstätte der Erinnerung*, 138. Tutkimissaan käsikirjoituksissa Pohl tulkitsee "Alaneuksen" ja vastaavat muodot kirjoitusvirheiksi; *Casinesis* 384:ssä hän jopa havaitsi muunnelman "Mulius".
352 Roland Steinacher
Alanuksen sukupuuta täydennetään edelleen heprealaisilla ja irlantilaisilla nimillä. Koska tämä sukupuu sisälsi liian monta tuntematonta nimeä, luotiin uusi yhteys troi-jalaisiin: reitti kulkee Rhea Silvian, Aineiaan, Ankhiseen, Trooksen, Dardanoksen ja Flisan (raamatullinen Elisha) kautta ja palaa sitten Javanin välityksellä Jafetiin. Kaik-ki Jafetin lapset esiintyvät Isidoruksen teoksista tutulla tavalla: galleina, skyytteinä, gootteina,meedialaisina,kreikkalaisina,espanjalaisina, italialaisina, kappadokialaisina ja traakialaisina.
Tässä kohtaa on syytä palata aiheeseen,jota sivuttiin jo aiemmin alemaanien annaa-leja ja Sankt Gallenin käsikirjoituksen reunahuomautusta (glossaa) käsiteltäessä. Herwig Wolfram totesi vuonna 1979 julkaisemassaan *Conversio*-teoksen uudiste-tussa laitoksessa, että Ingo – jonka oletettiin olleen karantanialainen ruhtinas – mahdollisti ”kaikkein huikeimmat, ellei peräti hurjimmat, yhdistelmät”. 117
Wolfram osoitti, että Ingo tulisi poistaa karantanialaisten ruhtinaiden luettelosta; hän olikin itse asiassa merkittävä lähetyssaarnaaja Salzburgista piispa Arnin ajalta. Siitä lähtien, kun Ingo kuvattiin ensimmäisen kerran Kärntenin herttuaksi Johannes Viktringiläisen (k. 1345/47) historiallisessa teoksessa, syntyi perinne, joka on säilynyt jopa nykyiseen tutkimukseen saakka. Hänen tulkintansa karantanialais-slaavilaiseksi herttuaksi perustui kuitenkin käännösvirheeseen.
Pappi Ingo on todennäköisesti sama henkilö kuin Pyhän Pietarin luostarin *Liber Confraternitatum*-teoksessa (veljeskunnan jäsenluettelossa) mainittu samanniminen pappi.Lisäksi *Conversio*-teoksessa kerrottu kuvaus Ingon pidoista on järkevintä ymmärtää kristillisenä vertauksena, joka on rakennettu raamatullisten vertausten sommitteluperiaatteiden mukaisesti. 118
Tacituksen kuvaamassa kansojen synnystä kertovassa perinteessä (etnogoniassa) Ingo esiintyy kuitenkin myös ingvaeonien nimikkokantaisänä. Tämä germaanista et-nisyyttä koskeva malli säilyi osana ”frankkilaisen kansojen luettelon” (*Frankish Table of Nations*) eri versioita. Eräässä noin vuodelta 800 peräisin olevassa versiossa täs-tä luettelosta Ingo esitetään saksien,thüringiläisten,baijerilaisten ja vandaalien kanta-isänä. Jos baijerilaisilla ja vandaali-slaaveilla on – kuten Wolfram esittää – yhteinen esi-isä, Ingo, he ovat käytännössä veljeksiä. 119
Ne ”kaikkein huikeimmat - ellei peräti hurjimmat - yhdistelmät”,joita Wolfram hahmot-teli, näyttävätkin nyt mahdollisilta toista reittiä pitkin: reittiä, joka johtaa 1500-luvun humanistisista teksteistä takaisin 1200-luvun Puolaan ja edelleen aina 900-luvun Py-hän Varrasin luostariin Pas-de-Calais’ssa. Tämä pitkä polku johtaa lopulta ”frankkilai-sen kansojen luettelon” äärelle sekä ajatukseen, jonka mukaan slaavit polveutuvat Ingosta – tai kuten häntä tässä kutsutaan, Negnosta.
Tällainen sukupuu – jonka puolalainen humanisti Martin Cromer kuvasi ja jota hän myöhemmin kritisoi 1500-luvun puolivälissä – esiintyy Mierszwan 1200-luvun kroni-kassa. Tämän kuvauksen mukaan Japetin jälkeläinen Alanus oli se, joka *primus Europam intravit* (saapui ensimmäisenä Eurooppaan) ja siitti Negnon. Negnolla puolestaan oli neljä poikaa. Esikoinen oli Wandalus, josta *Wandalitae* – *qui Poloni nunc dicuntur* (”joita nykyään kutsutaan puolalaisiksi”) – sanotaan polveutuvan. 120
Mierszwa puolestaan omaksui tämän mallin niin kutsutussa ”frankkilaisessa kanso-jen luettelossa” esitetystä kansojen sukupuusta. *Historia Brittonumissa* olevassa versiossa kaksi nimimuotoa *Alanus* ja *Negue* esiintyvät: "Primus homo venit ad Europam de genere Iafeth:Alanus cum tribus filiis suis quorum nomina sunt Hessitio, Armeno, Negue." 121
Todennäköisesti virheen vuoksi *Negue* esiintyy *Negnona* Mierszwan tekstissä.
117 Wolfram, *Conversio* 101 f.
118 Wolfram, *Conversio* 1979 ff.; Wolfram, *Salzburg. Bayern. Österreich* 287 ff.
119 Wolfram, *Conversio* 101 f. ja huomautus 27.
120 *Miersuae Chronicon* 1 ja 2,toim.Bielowski 163 f.; vrt. koskien Cromeria: Roland Steinacher, "Vandalen im frühneuzeitlichen Ostseeraum. Beobachtungen zur Rezeption antiker ethnischer Identitäten im 16. und 17. Jahrhundert", julkaisussa: Karl Strobl (toim.), *Die Geschichte der Antike aktuell of Austria (Methoden und Rezebcepdingsssetion Muinaisten historioitsijoiden konferenssi 2002, Klagenfurt 2004), tulossa.
121 Walter Goffart (toim.), "The Suposedly 'Frankish' Table of Nations: An Edition and Study", julkaisussa: *FMSt* 17 (1983) 110–114; *Generatio regum* (toim. Georg H. Pertz, MGH SS 8, Hannover 1848, muuttumaton uusintapainos 1992) 314.
Vendit, slaavit, vandaalit 353
Mierszwa esitti osia *tabula gentium* -luettelosta (kansojen taulukosta) peräisin ole-vasta sukuluettelosta – tai pikemminkin hän muokkasi sitä 1300-luvun Puolan tarpei-siin.Vaikka lähdettä tuleekin lukea ensisijaisesti 1300-luvun Puolaa koskevana ohjel-mallisena tekstinä, sen taustalla oleva – ja tässä nimenomaisesti esiin tuotu – ajatus ei rajoitu vain puolalais-slaavilaiseen näkökulmaan, vaan se on perua vanhemmasta perinteestä.
Niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin kaukaisissa lähteissä - kuten Mierszwan kro-nikassa ja *Chronicon Vedastinum* -teoksessa – on havaittavissa suora yhteys kan-sojen sukuluetteloiden (jotka juontavat juurensa *Historia Brittonum* -teoksesta tai niin kutsutusta ”frankkilaisesta kansojen taulukosta”) ja vendien sekä vandaalien rin-nastamisen välillä. Seuraava looginen askel oli liittää slaavit olemassa oleviin histo-riallisiin viitekehyksiin sijoittamalla heidät osaksi tätä sukupuuta. Bremenin Aadam ja Bosaun Helmold asettuvat tähän perinteeseen; kun he esittävät,että slaaveja kutsut-tiin aikoinaan nimellä *Wandali* (vandaalit), he viittaavat yhteyksiin,jotka muistuttavat edellä mainitussa ”Ingo-sukuluettelossa” esiintyviä yhteyksiä.
On tietenkin aina pidettävä mielessä, että nimityksellä ”vandaali” on pitkä historia Oder- ja Veiksel-jokien välisellä alueella. Paikannimi ”Sleesia” (Silesia) on hyvä esi-merkki siitä, kuinka sitkeästi muisto tällaisista muinaisista nimistä voi säilyä. On kuit-enkin turhaa spekuloida sillä, miten tällaiset nimitykset tarkalleen ottaen syntyivät tai tarjoavatko ne todisteita todellisista etnisistä rakenteista. 122
”Frankkilaisen kansojen taulukon” käsitteistöön pohjautuva vendien ja vandaalien rinnastaminen mahdollisti slaavien liittämisen vakiintuneisiin kansojen sukuluetteloi-hin. Tämä rinnastus – vendit = vandaalit – havainnollistaa selkeästi niitä vaikeuksia, joita liittyy Itä-Euroopan etnisen kentän luokitteluun varhaiskeskiajalla. Tämä kaava esitettiin ennen slaavien etnogeneesin vaihetta idässä - prosessia, jonka myötä hei-dät alettiin tunnistaa ryhmiksi, joilla on erillinen identiteetti. Tavallaan olemme tekemi-sissä varhaiskeskiaikaiseen etnografiaan sisältyvän epävarmuuden pitkän aikavälin jatkumon (*longue durée*) kanssa. Tämän epävarmuuden perintö säilyi 1800-luvulle saakka - ja *venetien* (tai *wendien*) käsitteen kohdalla jopa nykypäivään asti. Vasta korkealla keskiajalla puolalaiset varmistivat paikkansa Euroopan historiassa johtamalla sukujuurensa Jaafetiin - asema, jonka muut ryhmät olivat jo ehtineet omia itselleen.Samoin Puolan varhaishistoriaan liitetyt väitetyt konfliktit Aleksanteri Suuren kanssa palvelevat samaa tarkoitusta. Ulkopuolisten käyttämä eksonyymi *Wenden* (wendit/vandaalit) muuntui osaksi puolalaisten omaa identiteettiä ja historiaa.
Eteläsaksalaiset kronikoitsijat laativat tälle kansalle - ryhmälle, jota pidettiin ”tulokkai-na ja nomadeina” – sukupuun. He hyödynsivät tässä yhtä sellaista etnistä ryhmää, jota oli muuten vaikea luokitella juuri siksi, ettei sillä ollut mitään muuta selkeää alku-perää. Tämä saattoi viitata siihen, että slaavit kuuluivat ihmiskunnan ”suureen per-heeseen” – tosin todennäköisesti raamatullisessa mielessä, jossa koko ihmiskunta nähdään yhtenä kokonaisuutena. Näin ollen niin kutsuttua ”frankkien kansojen luet-teloa” ei voida tulkita kuvaukseksi frankkien valtakuntien (*regna*) erityisestä etno-poliittisesta tilanteesta. Sen sijaan tämä kansojen luettelo - joka jäsentyi selittämi-seen ja järjestämiseen tarkoitetun sukupuun muotoon - oli tarkoitettu koko mante-reen väestöjen sukupuuksi. Humanismin ajasta lähtien tämä selitysmalli kaventui keskittymään ”germaaniseen” identiteettiin, jota käytettiin myöhemmin oikeuttamaan vaatimukset vallasta slaaveja kohtaan – slaaveja, jotka oli liitetty osaksi frankkien valtakuntia varhaiskeskiajalla.
122 Andalusian nimi ei sitä vastoin todennäköisesti juonnu vandaalien nimestä, vaan pikemmin-kin goottilaisesta termistä, joka tarkoittaa ”maaton”. Ks. Heinz Halm, ”Al-Andalus and Gothica Sors”, teoksessa: *Der Islam* 66 (1989) 252–263.
123 Florin Curta,*The Making of the Slavs. History and Archeology of the Lower Danube Region, c.500-700* (Cambridge Studies in Medieval Life and Thought.Fourth Series,Cambridge 2001) 23 .













































