https://journal.fi/virittaja/article/view/38027/8890
" Pinta ja rasva
JORMA KOIVULEHTO
1. Pinta
Kirja- ja yleissuomessa ´pinta´ on mikä tahansa pinta: lat. 'superficies'. Murteissakin tällai-nen käyttö on normaalia: maan pinta, veden pinta jne.; spesifisempi on jo (ihmisen) pinta 'iho'. Murteissa (SMSA,SKES: 570) tavallisia ovat lisäksi spesifinen merkitys 'puun kuoren ja sydänpuun välissä oleva pintapuu', lat. alburnum; myös yhdyssanana pintapuu, ja sen va- riantti 'pintalauta'. Esimerkkejä: Puussa erotetaan sydän ja pinta. Honka on syvämmelliin ja punain ja oksatoin puu,siinä ei op pintaa ku tuuman syvältä,kun taas petäjä on pinnakas puu (Mäntyharju) | pinta = 'pintapuu': Mettäreisulla otin suaraa pintaa, josta lohon kimmet (Hai-luoto) | Hongassa vain on pintaa, vaaleaa päällysosaa (Asikkala) | pinta = 'syrjälauta, kelle (sahattaessa tukkeja)' (Hämeenkyrö). Juslenius esittää sanakirjassaan (1745: 277) sanalle vain 'pintapuun' merkityksen: pinda 'alburnum, yta på träd', samoin vielä Ganander (1787); Renvall (1826:2 s.69) selittää sanaa seuraavasti: »superficies 1. exterior pars arboris 1. ligni intra corticem — inde weden pinta superficies aquae». Hän siis pitää 'pintapuuta' sanan var-sinaisena merkityksenä, josta veden pinta on johtunut. Pehmeällä mutta sitkeällä, vaalealla pintapuulla oli entisinä aikoina omat käyttönsä, siitä kiskottiin päreitä ja valmistettiin vak-koja (ks.Vilkuna 1935:189-190):koijum pinnasta ennen tehthin formu (Alatornio) ] vakka = 'pintapuusta valmistettu rasia' (Alatornio) | seulan kehän pit ol/ap pintapuuta (Juva).
Lisäksi pinta-sanalla on murteissa mm. merkitys 'silavakerros (sianlihassa; hylkeessä siihen kuuluu myös nahka),poron (selkä)rasva' (SKES,SMSA).Hylkeenpyytäjien kielessä pinta on »yhteisnimitys hylkeen nahalle ja rasvalle» (Suursaari);hylkeen pinta ='hylkeen nahka+ sen alla oleva rasvakerros' (Pyhtää). 'Poron selkärasvan' merkityksessä pinta on yleinen poron-hoitoalueen termi. Länsipohjan Vittangissa sen on selitetty merkitsevän 'rasvakerrostumaa lihavan poron selällä tai lavalla tai paistilla' (useita samanlaisia tietoja Peräpohjasta ja Län-sipohjasta). (Sian)pinta tunnetaan eri puolilla Suomea: panes friskist siam bintta leipäspääl (Rauma) | kun ei lienep pinttoo [= silavaa]
164
Pinta ja rasva piällä, hiivin se on kinnaketta, sitkeää ja kuituista (Kiihtelysvaara; Nirvi 1971 — 81: 6 s. 1478).
Pinta tavataan koko itämerensuomen alueella: karj. pinta, pinda 'iho, maan pinta, pinta-puu; (eläimen) lihavuus'; aun. pindu 'pinta, pintapuu; lihavuus': akaz om pindoa (KKSA); lyyd.pind 'pinta (puun,veden),iho (eläimen)': siüdäimpus ei pärei luad'ita, pindaz luad'itau 'sydänpuusta ei kiskota päreitä, pintapuusta kiskotaan' (Kujola 1944: 314); veps. pind 1. 'pintapuu', 2. 'petäjän lohko, josta kiskotaan päreitä' (Zaitseva — Mullonen 1972: 419), pindakaz pedai 'mänty, jossa on paljon pintapuuta' (SKES); vai], pinta, pinnekez 'paksu-pintainen' (SKES); vir. pind 'pinta, kuori; pintapuu (»Splint»), pintalauta' (SKES; Wiede-mann 1893:821),(murt.myös, ehkä lainana suomesta) hülge pind 'nahk ja rasvakord hulge naha ali', pindama 'hiilge nahka koos rasvaga maha vötma' (kumpikin tieto Kuusalusta), liha pind 'liha kile': »pealmine liha-kiht otse naha ali, nahaalune kiht lihal» (Hiidenmaa, Saareste 1958 - 68: 1 s. 588-589; 2 s.537); Hiv. pinda 'pinta; pintapuu' = »äussere Schicht, Baum-splint» (SKES; Kettunen 1938: 297). Kuten näkyy, 'pintapuun' merkitys on keskei-nen koko itämerensuomessa.'Silavaa' (tai 'lihavuutta yms.´) sana merkitsee paitsi suomes-sa ainakin karjala-aunuksessa ja viron pohjoisissa rantamurteissa. Samat merkitykset ker- tautuvat lapissa,jonne sana on lainautunut suomesta: lp.bid'de 'pintapuu' (useissa murteis- sa)', myöhempi laina on lpN bin'de 'pintapuu', bin'da 'silava, rasva (elävässä eläimessä)' (SKES).
Pinta-sanan merkitykset 'pintapuu' ja 'silava, rasva' viittovat tietä sen etymologiointiin. Indoeurooppalaisissa kielissä on useita esimerkkejä siitä, että samalla sanalla on nämä molemmat merkitykset.1 Selitys tähän on tietenkin se, että pintapuu on kuoren ja sydän-puun välissä samalla tavoin kuin silava on eläimen nahan ja lihan välissä.Yleensä 'silava'-merkitys näyttää näissä sanoissa primaarimmalta. Tällainen sana on nykysaksan kirjakie-lessä harvinainen Spint 'pintapuu',joka aiemmin on merkinnyt myös 'silavaa'. Sanan edus- taja tavataan laajalti länsigermaanisissa kielissä vanhimmista kausista lähtien: anglosak-sin spind (neurtri t.mask.) 'silava,rasva' (Bosworth 1898:902);muinaissaksin spind 'silava, rasva' (Holthausen 1954: 69); muinaisyläsaksan spint 'silava, rasva, lihavuus' (= 'adeps, arvina, pinguedo', Graff 1834 - 46: 6 s. 354), keskiyläsaksan spint, gen. spindes (mask.) 'silava, rasva; pintapuu' (= »der junge, weiche holzstoff zwischen rinde u. kern eines baumes», Lexer 1872 - 78: 2 s.1098); keskialasaksan spint (mask.) 'pintapuu' (Schiller - Lübben 1875 — 81 s. 328); keskihollannin spint (neutri) 'pintapuu' (WNT 14, 2848).
1 Tällaisia ovat esim. latinan adeps 'rasva, ihra; pintapuu', kreikan stear 'rasva, tali', nykykreikassa myös 'pintapuu' (Brighenti 1927: 573), hollannin spek 'silava; pintapuu' (WNT 14 s. 2660), samoin saksan alemanninmurt. Speck (Schweizld. 10 s. 91).
165 JORMA KOIVULEHTO
Saksan nykymurteissa sana elää lähinnä ylisaksan alueella: Baijerin murt spind (spint) 'rasva; sitkeä, rasvainen, juustomainen aines leivonnaisissa; jyvän jauho-osa; pintapuu' (Schmeller 1872 - 77: 2 s. 677), alemanninmurt. spint 'pintapuu; (erityisesti tynnyrinkimpien) ulompi, kuorta vastassa oleva osa, »sydämen» vastakohtana' (Schweizld. 10 s 385).
Luetellut germaaniset muodot johtavat yhteiseen asuun germ. *spinda-. Tästä sanasta itämerensuomen pinta = varhaiskantasuomen *pinta on ilmiselvästi varhain lainautunut.2
Itämerensuomen sanaan on toisaalta vanhastaan rinnastettu votjakin ped: pedpal 'ulkopuoli' (pal 'puoli'), pedlo 'ulos',pedlon 'ulkona' (SKES). Rinnastus näyttää jatkuvasti moitteettomalta (ks. Sammallahti, Historical Phonology [käsik.] s. 115). Pinta näyttää siis olevan niin vanha germaaninen laina,että se on ehtinyt lainautua permiläiselle taholle asti.Votjakissa sanan mer- kitys on jo yleistynyt ja abstraktistunut, mutta onhan kehitys itämerensuomessakin käynyt sa-maan suuntaan ja germaanisen originaalinkin '(pinta)rasva'-merkitys on germaanisissa nyky-kielissä hävinnyt 'pintapuun' tieltä. Yleisempi 'pinta'-merkitys voisi toisaalta olla myös jo iki-vanha (ks. tuonnempaa germ. sanan etymo-logiaa). Muitakin tällaisia permiläiskieliin ulottu-via lainoja olen esittänyt: joukko, katras,otsa (Koivulehto 1981: 207), rita. *Kansa-sanankaan germaaninen alkuperä (Koivulehto 1976: 253) ei enää olisi riidoin permiläiskieliin esitetyn rinnastuksen kanssa (Koivulehto 1982: 271 alav. 19), jos tämä muuten voidaan hyväksyä (ks. nyttemmin myös Hofstra 1985: 391 — 401). Germ. *spinda-sanan omaa etymologiaa ei näy paljon tutkitun; nykyisin harvinaisena murresanana se on jäänyt huomiota vaille. Kun germ. i-vokaali nasaali + konsonantti -yhtymän edellä usein vastaa vanhempaa e:tä,on aikaisemmin mm. mekaanisesti ajateltu,että tässäkin sanassa on kerran ollut e; etymologia jäisi tällöin kui- tenkin yhä hämäräksi (ks. Falk - Torp 1910 - 11: 1126 s.v. Splint II). Itämerensuomen pinta viittaakin pikemmin siihen, että germaanisessa sanassa on alkuperäinen i, ts.se on i-loppuisen diftongin kato-asteinen asu, jota seuraa lisäksi nasaali-infiksi (t. -johdin).
2 Olen jo aiemmin lyhyesti esittänyt tämän etymologian (Koivulehto 1981: 207).
3 Sm. rita = syrj. ri 'ansavipu, joka linnun jouduttua ansaan ponnahtaa pystyyn; vinttikaivon vipu' (SKES 815); vrt. ruotsin murt. vrida 'tjock stör, spak, hävstäng' (Vendell 1904: 111) (= germ. *wripan-), vrida 'stock, hvarmed man vältar stock eller sten'(Vendell 1904: 112)(=germ. *wriþan-). /? (7a-sanan selitti näin jo Karsten (1943 — 44: 443). Samaa germ. pesyettä on mm. Baijerin murt. Reitel 'eräänlainen linnunansa' (Birlinger 1877: 106), alem. murt Reitel 'väännettävä kapula yms.\ Schupf-reitel 'ansa (metsänriistalle)' (Schvveizld. 6 s. 1658 — 59). Kaikki substantiivit ovat johdoksia verbis-tä germ. *wriþa- 'vääntää'. Yhdistelmän olen esittänyt lyhyesti esitelmämonisteissani 1982 ja 1983.
166 Pinta ja rasva
Tämä analyysi vie myös luontevaan semanttiseen kytkökseen: sana on samaa juurta kuin sen synonyymi, muinaisislannin spik, saksan Speck jne. 'silava' (< germ. *spik(k)a- = ieur. *spigo-) ja muinaisintiaan sphigi 'pakara, lantio'; ieur. juurena on *sp(h)ey-/sp(h)T- 'kasvaa hyvin, levitä, lihoa yms.* (IEW 983-984; merkitsen yleistyvän käytännön mukaisesti ieur. diftongin jälkikomponentin y:llä t. u:llä, samoja merkkejä käytän totunnaisten puolivokaalinmerkkien i:n ja y:n tilalla).
Lähisukulainen on myös latinan spissus (= *spid-to-) 'tiheä, paksu yms.' Tämä selitys germ. sanalle onkin jo annettu (ks. de Vries 1971: 680). Germ. *spinda-on siis rakenteellisesti = ieur. *spi-n-to- (t. *spinto-, mahdollinen olisi myös ieur. *spi-n-dho-). Johtosuhteelle löytyy paralleeli esim. ruotsin sanasta stinn 'täpötäysi, pullollaan oleva' < germ. *stinþ(j)a- (= ieur. *sti-n-to-) juuresta ieur. *stay-/sti- 'tihentää, sulloa; tihentyä' (Hellquist 1939: 1077, IEW 1010). — Tästä etymologiasta ei tietenkään välttämättä seuraa, että 'pintarasvan' merkitys on alkuperäisin. 'Pintapuu' voisi olla yhtä vanha. Ajateltavissa on sekin, että germaanisella (t. esigermaanisella) originaalilla on ollut myös jo abstrakti 'pinnan' merkitys. Ieur. *sp(h)ey-/spi- juurellehan rekonstruoidaan mm. merkitys 'sich ausdehnen' (='levitä'), ja siihen liitetään myös mm. kreikan spidios 'ausgedehnt, weit, eben' ja muinaisintian sphara-'ausgedehnt, weit, groB' (IEW 983).4
2. Rasva
Kuten pinta,on rasvakin yleisitämerensuomalainen sana: sm. rasva, karj. ras-va, rasva, razva, razva, aun. razvu, lyyd. razv, -e, -u 'rasva, tali, ihra', veps. razv, vatj. razva, vir. rasv 'rasva, ihra', liiv. raza 'rasva,tali' (SKES 742).Tälle vain itämerensuomessa esiintyvälle sanalle ei ole ollut tiedossa mitään etymologiaa; se on itämerensuomen kannalta katsottava kieleen kerran tulleeksi uudeksi perusvartaloksi, jollaiset ymmärrettävästi usein ovat lainoja.
4 Hylkeenpyytäjien termiä pinta vastaa Itämeren rannikkojen ruotsinkielisillä seuduilla tarkkaan termi vak 'hylkeen nahka ja sen alla oleva silava' (neutri, Ahvenanmaalla feminiini, ks. Vendell 1904: 1085, Danell 1951: 458, Säve 1918 — 45: 1154, Wessman 1925 — 32: 2 s. 507). Sanaa vastaisi germ. *waka-. Samaan sanueeseen kuuluu mm. ruots. väcka, jolla murteittain on merkitys 'hakata avanto' ja 'hakata lastuja (= spånor) honkapuusta tervaksiksi' (Rietz 1862 — 67: 787). Samaa pesyettä on tietenkin ruots. vak 'avanto', ja väcka 'herättää' on itse asiassa sama verbi kuin väcka 'hakata'. Tämän on todennut jo E. Liden, joka on perusteellisesti käsitellyt kyseistä germ. sanuetta (1939: 124 — 135, erityisesti 135); järvi »herätetään val-vomaan» hakkaamalla avanto. Hylkeenpyyntitermi vak perustuu niin erikoiseen merkityksenkehitykseen, että sen takana voisi olla jotakin vanhaa. Tulee silloin kysyneeksi,piileekö kyseisessä sanueessa sm. vakka-sanan etymologia. Huomattakoon, että vakka tehtiin pintapuusta, kaikkein yksinkertaisimmin siten, että haapapölkyn laho sisus poistettiin, jolloin pinta jäi vakan kehäksi (Vilkuna 1932: 9). Hylkeistäkin voidaan ottaa talteen vain pinta; sisälmykset ja jopa lihatkin voidaan heittää pois (Sirelius 1919: 149; Nikander 1959: 73). Semantiikan suhteen vrt. esim. sm. murt. kermi 'kehä, (erityisesti myös) vakan kehä; ohut kesi; maan pinta; ohut rasvakerros teuraseläimessä' (viimeksi mainittu tieto vain Mouhijärveltä; SMSA). 2
167 JORMA KOIVULEHTO
'Rasvaa' tarkoittavat perusvartalot ovat muutenkin yleensä lainoja: paitsi edellä käsitelty pinta myös ihra, läski, tali, mmi. päkki 'silava' (SKES 681) ja lapin buoide rasva; lihava'.
Laina myös rasva on; sen ilmeisen germaanisen originaalin jatkaja löytyy samalta taholta kuin pinnan: länsigermaanista,saksasta ja hollannista. Nykysaksassa sitä edustaa Gekröse (neutri), jonka rinnalla oli varhemmin myös lyhyempi, prefiksitön Krös. Sanan kirjakieli-nen merkitys on toisaalta 'suolilieve = vatsakalvon poimut, jotka ympäröivät ohutsuolia = mesenterium' (myös vatsapaita 'Netz' kuuluu tähän systeemiin, ks. esim. Brockhaus — Wahrig 1980 — 84: 3 s. 119 ja Meyers 9 s. 847), toisaalta '(syötävät) sisälmykset'. Kysei-siin sisäelimiin keräytyy arvokasta rasvaa, ja siten sanan merkityskirjo on sisältänyt ja sisältää murteittain edelleen myös 'sisälmysrasvan, rasvaisten sisälmysten' merkityksen.
Varhaisimmat tällaiset tiedot saksasta ovat keskiyläsaksan loppupuolelta (aiempaa kirjausta ei tällaisesta teurastustermistä voisi odottaakaan): kys. kroese, kroes, gekroese (neutri) 'das kleine gedärme, gekröse' (esim. runoilija Hadloub n. v. 1300, Lexer 1872 — 78: 1 s. 804, 1750; Benecke 1854 — 63: 1 s. 888).
Varhaisuusyläsaksalainen Alberuksen sanakirja »Novum dictionarii genus» vuodelta 1540 määrittelee:krös = praecisum,das fett umb das ingevveid' eli 'sisälmyksien ympärillä oleva rasva' (BWb. 5 s.2405).Adelung selittää sanakirjassaan (1793 - 1801:2 s.519 - 520):
Das Gekröse - ein jedes aus krausen Falten bestehendes Ding.In diesem Verstande nennet man die runden krausen Kragen, welche jetzt nur noch an einigen Orten die Prediger tra-gen, das Gekröse. Am häufigsten fuhret diesen Nahmen die dopplete,fette, mit vielen Fal- ten versehene Haut mitten in den Gedärmen,Mesenterium,Meseraeum, der Gekrösmantel, da man denn in weiterer Bedeutung, besonders in den Kuchen,auch das kleine krause Ge- därme, ja zuvveilen auch den Magen mit darunter zu verstehen pfleget; das Geschlinge, das Inster —.
Esimerkkejä murteista: alem. (Sveitsi) Chrös 'Gedärme, Fetteingeweide; allg., bes. von Kälbern, auch von Ziegen - - von Rindern und Schweinen - -' (Schweizld. 3 s. 859); alas. (Schleswig-Holstein) Krös (fem.) 'Gekröse, Gedärm', Krösen-fett 'Fett an den Därmen der Tiere' (Mensing 1927 — 35: 3 s. 338).
Hollannin kielestä vastaava sana on todettu keskihollannista alkaen: kholl. croos, crose, croes (neutri) '(teuraseläinten) sisälmykset, varsinkin hanhien ja ankkojen' (Verdam 1911: 314); nykyhollannissa sana (kroos) on vanhentunut (WNT 8, 1 s. 363).
168 Pinta ja rasva
Sana on ekspansiivina terminä lainautunut mantereelta skandinaavisiin kieliin ja viroon-kin: tanskan kraas (= kräs) 'linnun mahan takaosa; (myös) linnun muut sisälmykset' (ks. ODS 11 s. 221), norjan kraas (= kräs) (fem.) 'sisälmysrasva, rauhaset, munuaiset ja niitä ympäröivä rasva', (mask.) 'linnun kaksinkertainen mahalihas', ruotsin kräs 'sisälmykset, suolilieve'; laina on ilmeisesti saatu alasaksan *cröös-asusta (Hellquist 1939: 517, Falk - Torp 1910 - 11: 571, Torp 1919: 319). Viron kröös 'Gekröse' (Wiedemann 1893: 393) on taas laina ö:llisestä originaalista, samoin tanskan kres,ruotsin krös 'suolilieve' (Falk - Torp 1910 - 11: 1 s. 589, Hellquist 1939: 520).
Semantiikan kannalta huomattakoon vielä,että suomen ihra on lainattu siitä germaanisesta originaalista, *instra-, jota edustaa toisaalta misl. istr 'sisälmysrasva', toisaalta saksan (murt.) Inster. Tämä taas merkitsee samaa kuin Gekröse: »Inster, m. n. = 'das gekröse eines schlachttieres oder auch ein gewis-ses stiick davon'». Sanan semanttinen motivaatio on alun perin vain 'sisus' (DWB 4, 2 s. 2145; ks. myös de Vries 1961: 287). Vrt. edelleen esim. vir. soole-keskmed,jonka Wiedemann (1893:267) selittää saksaksi sanoilla »Gekrö- se, das fett zwischen den Därmen» tai lapin coalos '(teuraseläimen) suolet rasvoineen' t. 'suolirasva' (Nielsen 1932 - 62: 1 s. 402), joka on johdos sanasta coalle 'suoli'.
Saksan Gekröse edustaa ja-vartaloista kollektiivista neutria, jota kantagermaanisella re-konstruktiotasolla vastaa *ga-krausja- (ks.Meid 1967:72);germ. au on monoftongiutunut dentaalikonsonantin s edellä o :ksi,joka on muuttunut etuvokaaliksi ö johdinaineksen vai- kutuksesta (umlaut).Muodollisesti sama sana on Gekröse 'röyhelö,röyhelökaulus'. Röyhe- lökaulusta on ilmeisesti verrattu suoliliepeen poimuihin; vrt. Kalbsgekröse saman vaate-kappaleen nimenä (vaatekappaleen merkitys on siis sekundaari verrattuna teurastuster-miin: DWb 4, 1 s. 2840). Lyhyempi asu Krös(e) vastaa etutavutonta germ. asua *krausja-. Sanat ovat ya-johdoksia lyhyemmästä perusvartalosta germ. *krau-sa-, jota taas vastaava hollannin sana, keskihollannin croos (nykyhollannin kroos) suoraan edustaa (ks. Franck - van Wijk 1912: 353, de Vries 1971: 365). Keskihollannin e-loppuinen crose voisi periaat-teessa taas edustaa myös umlautillista *krausja- asuakin (pitkän ö:n umlaut kun hollan-nissa ei näy); tosin etymologiset sanakirjat eivät tästä huomauta. Perusvartaloa germ. *krausa-,josta alasaksan *krös,edellyttää kuitenkin lisäksi skandinaavisiin kieliin lainau- tunut umlautiton kräs, kuten etymologiset sanakirjat toteavat. (Tuskin sana voi nimittäin olla peräisin hollannista.) Nykyisissä alasaksan murteissa umlautitonta asua ei tosin tavat-tane, mutta ainakin sporadisesti se on silti todettavissa reiniläismurteista: Kros 'omenan sisus, kota yms.'; yhdyssanana Ochsenkros »Ochsengekröse» (RhWb.4 s. 1567). Muodol- lisesti sama sana on myös kasvinnimi holl. kroos (neutri) 'limaska' < germ. *krausa- (Franck - van Wijk 1912,de Vries 1971 mp.). Toista ablautastetta edustaa germ. *krüsa- > saksan kraus 'kiharainen, sykeröinen,poimuinen'.Tämä u-aste näkyy myös keskialasaksan substantiivissa kruse 'suolet, vatsarasva' (1EW 390, de Vries 1971: 365, Kluge-Mitzka 1975: 243). 'Suolilieve'ja 'limaska' ovat saaneet siis nimensä siitä, että ne ovat sykeröisiä, poimuisia muodostumia.
169 JORMA KOIVULEHTO
Germaaninen pesye edustaa puolestaan 5-Iaajenteista muodostetta ieur. kannasta *grew-/grow- (eli *greu-/grou-).
Ensisijaisesti on rasvan originaaliksi kai katsottava perusvartalo germ. *krausa- (= holl. kroos), mutta myös sen johdos germ. *(ga-)krausja- (= sak-san (Ge)kröse) soveltuu nähdäkseni originaa-liksi. Lainan täytyy olla hyvin vanha, jo varhais- tai keskikantasuomeen saatu. Jos se olisi tullut vasta myö-häiskantasuomeen, odottaisi asua sm. *rausa tai *rausia. Varhaiskantasuomessa taas ei voida katsoa olleen vs-yhtymää. Nykyiset sanat, joissa on vokaalin jälkeinen us/ys,ovat useimmiten
(1) sellaisia, että niitä ei voi tai ei ainakaan tarvitse palauttaa varhaiskantasuomeen, tai sitten
(2) sellaisia, joiden varhaiskantasuomen asussa ei ole ollut -vs- vaan -ns-. Ensimmäiseen ryhmään, jossa enemmistö lienee lainoja, kuuluvat esim. housut (ruots. laina), kausta (baltt. laina; Posti 1977: 264), kiusata (germ. laina), kousa (ruots. laina), lausa(s) 'hauras, pehmeä' (germ. laina), lausua (ei itämerensuomen eteläryhmässä, ehkä laina), riusa 'varsta' (ven. laina). Jälkimmäiseen ryhmään kuu-luu jousi < vksm. *jonse (= juok'sä jne.;lieneekö muita?). Ensimmäiseen ryhmään voi- daan lukea myös verbivaralo nouse-, koska sitäkään ei tarvitse (toistaiseksi) palauttaa varhaiskanta-suomeen; se näet puuttuu lapista ja muista etäsukukielistä. Kun se kuitenkin on yleisitämerensuo-malainen sana, se lienee varsin vanha: joko vanhimpia ensimmäisen ryhmän sanoja, tai sitten siinä on ehkä ollutkin alkuperäinen -ns-.
Ei myöskään etäsukukielten perusteella ole rekonstruoitu varhempaa suomalais-ugrilaista vs-yhty-mää. Varhaisimpien lainakontaktien aikana sitä siis ei ole ilmeisesti tavattu (tai jos olisikin tavattu, se on välillä hävinnyt). Sitä vastaava rakenne on kotiutunut kieleen vasta myöhemmin.
On jo useassa tapauksessa voitu todeta, että kielestä puuttuvat konsonantti-yhtymät on lainattaessa korvattu mm. metateettisesti: sm. karva < baltt. *gau-ra-, sm. laiva = vksm. *lujva < germ. *flauja- (ks. Koivulehto 1973: 561—).5 Metateesi selittää myös rasvan: hankala yhtymä vs muuttui metateettisesti yhtymäksi sv: germ. *krausa- (t. *krausja-) > vksm. *rasva.
Vaihtoehtoinen originaali, germ. *krausja-, olisi sekin voinut tuottaa *rasva-asun, jos metateesiä olisi sovellettu. Kolme konsonanttia sisältävä **rasvja olisi tietenkin ollut mahdoton. Myöhempänä aikana sitä olisi helpotettu kolmitavuiseen asuun **rasvia; mutta kaikkein vanhimmissa lainoissa näyttää tällainen vokaaliutuminen jääneen tapahtumatta (vrt.sm.miekka< germ.*mekja-).i:n puuttu- minen ims. sanasta ei siis voi todistaa,että originaalina ei olisi voinut olla kyseinen germ.ya-johdos.
s Laiva-sanan metateesille olen jo esittänyt paralleeleja.Mainittakoon kuitenkin tässä vielä myöhemmin huomaamani esimerkki: Pohjois-Latviassa virtaavan joen nimi, latviaksi Gauja, viroksi sen sijaan metateettisesti Koivajögi (baltin a on tunnetusti usein substituoitu ims. o:lla). Metateesin näkyminen tällaisessa paikannimessä todentaa sen mahdollisimman varmaksi.
170 Pinta ja rasva
— Jos germ. originaalissa olisi jo lainausaikaan ollut ga-prefiksi, se olisi ims. puolella jäänyt vasti-neetta, mikä on odotuksenmukaista: vrt. esim. lanko < germ. *ga-langa- > mys. gi-lang 'sukulainen' (gi-lengida 'lankous') (Koivulehto 1976: 254, alav. 7) ja asia (ks. Koivulehto 1982: 266). 6
Metateesin tapahtumisen varmistaa rasvan ainoa riimivartalo, yleisitäme-rensuomalainen ja lisäksi mordvaan asti ulottuva verbivartalo sm. kasva- (= mordE kasoms, MordM kasSms 'kasvaa, lisään-tyä, SKES 169). Sekin näet selittyy metateettiseksi lainaksi. Originaaliksi soveltuu vanha indoeu-rooppalainen verbivartalo,jossa vielä esiintyi laryngaaliteorian mukainen »laryngaali»,tässä tapauk- sessa ns. H2: ieur. *H2awks- 'kasvaa', jota edustaa kreikan auksö 'lisään; kasvan', mediumi auksomai 'kasvan',tokaarin (B) auks-,(A) oks- 'kasvaa',liettuan aukstas 'korkea',lat.auxilium 'apu' (oik. 'lisäys') jne. (ks. IEW 84). Metateesin tapahtuessa originaalin ks-yhtymää on jäänyt edustamaan vain s, joka kielen sisäisissäkin morfofonologisissa prosesseissa jää ks:n edustajaksi silloin kun yhtymää on helpotettava: vrt. juoksen : juosta : juossut (< -sn-). Sananalkuisen ieur. »laryngaalin» substituointi k:lla on odotuksenmukaista, ja siitä voidaan esittää myös paralleeliesimerkkejä: sm. kasa 'kärki, nurkka' < vksm. *kaca < ieur. *H2alc- (vrt. kr. ake 'kärki', mys. ekka 'kärki, terä'); sm. kaski < vksm. *kaske/kaske < ieur. *H2az-g(h)- (vrt. misl. aska jne. 'tuhka'; ieur. juuri *H2as- 'palaa; olla kuiva', semanttisesti vrt. sm. palo 'kaski'); sm. kesä < sm.-mord. *kesä < ieur. *H1es-(en)- 'elonaika, kesä', vrt. ksl. jesem 'syksy', goot. asans 'elonaika, kesä'); sm. koke- 'käydä katsomassa (pyydyk-siä)' < vksm. *koke- < ieur. *HiokK- 'nähdä'.7
6 Äänteellisesti rasva voitaisiin johtaa myös siitä germ.sanasta, josta myöhemmin on ilmeisesti saatu rau-hanen, vatj., vir., hiv.plur. myös 'munuaiset' (< germ. *hrausä/ hrauzä,josta mruots. rös, plur. rösar 'nivuset', nruots. murt. rösar 'kivespussi, siitin', rör 'nivuset' jne., ks. SKES 747). Semanttisestikin yhdistelmää voisi sinänsä ajatella: munuaisten ympärillä on rasvaa, vrt. munaskuut. Germaaniselta puolelta ei löydy kuiten-kaan 'munuaisen' tai 'rauhasen' merkitystä, joten sanan alkumerkitys lienee pi-kemmin ollut 'kivespussi, kivekset' tai 'nivuset', josta 'rasvaan' olisi voitu päästä vasta pitkän — sinänsä tietenkin periaatteessa mahdollisen — kehityksen kautta. Yllä esitetty etymologia on semanttisesti olennaisesti parempi.
7 Mm. nämä uudet etymologiat olen esittänyt esitelmässäni »Indoeurooppalaisten laryngaalien heijastumi-nen uralilaisten kielten vanhimmissa lainoissa» (Suomalais-ugri-lainen Seura 20. 9. 1985, myös moniste). Lisäksi esitin mm. seuraaville sanoille ieur. »laryngaali»-etymologian, joissa sanansisäistä »laryngaalia» vastaa uralilainen x (tästä foneemista ks. Janhunen 1981: 239—251) tai (myöhemmissä) vksm. s:
1) ural. *pexi- 'kiehua' (Janhunen: 1981: 245) < ieur. *bheHr 'lämmittää' (vrt. saks. bähen 'paahtaa; hautoa';
2) sm. tuuli< ural. *tuxli 'tuuli: sulka,siipi' (ks. Janhunen 1981: 241 )< ieur. *dhuH-li-(johdos ieur. juuresta *dhe\\H- 'tuiskuta, tuulla yms.', vrt. lat. fuligö 'noki', liett. diilis'sumu, usva', keski-iir. diiH'ha\u, himo'): semanttisesti vrt. sm. murt. TOO/IC'noki; liikkeellä oleva pöly; lumipyry, myrskysää yleensä; meteli, tora' (Hakulinen 1939); sama ieur. juuri näkyy myös mm. kreikan sanassa thye/la 'myrsky' ja venäjän verbissä dut' 'puhaltaa, tuulla'); 3) sm. kehdata < vksm. *kesta-ta- < (esi)baltt. *geH]d- (vrt. liett. gedetis 'hävetä', geda 'häpeä');4) ims. *vihta 'kerta' (ks. Hakulinen 1970) < vksm. *vista < ieur. *wiH-to-/taH2 ""kulku, rivi, vuoro, kerta' (vrt. mint. vTtä 'rivi'; samaa juurta on myös mm. kys. weide, ander-weide 'toisen kerran', liett. ät-vejas 'kulku, tapaus, kerta' jne.). Aiemmin olen jo selittänyt samalla tavalla sanat puhdas ja pohtaa. Valmistelen kokonaisesitystä näistä »laryngaali»-etymologioista. — Puhdas-sanalle on »larvngaali»-etymologian tunnetusti esittänyt jo Tryggve Sköld.
171 JORMA KOIVULEHTO
Kaksi vanhinta sv-sanaa, kasvaa ja rasva,on siis lainattu metateettisesti; ennen niitä ei kielessä ehkä ollut tätäkään yhtymää. Yhtymä on myöhemminkin jäänyt peräti harvinaiseksi; suomessa lienee li-säksi vain esimerkit usva ja visva,jotka kuitenkin eroavat edellisistä epävakaan äänneasunsa vuoksi (rinnalla mm. usma ja visma). Usva-sanaue on kyllä norjan- ja inarinlapissa harvinainen vastine (ks. tarkemmin SKES 1554 — 1555).
•
Pinta ja rasva ovat varhaisia,ehkä samanikäisiä lainoja;edellinen tarkoitti pintarasvaa, jälkimmäinen sisälmysrasvaa. Ne on ilmeisesti lainattu teurastus-termeinä, kuten myös mm. runko, joka murteissa merkitsee etenkin '(teuras-eläimen) ruumista, ruhoa' (SKES 862 — 863) ja joka ulottuu mordvaan asti: ersän rungo, moksan rongä 'vartalo, ruumis'. Sana on lainattu germ. sanasta *skrunka- (> misl. skrokk-r 'ruumis, ruho'), kuten Osmo Nikkilä (1982: 251 — 254) on osoittanut. Myöhempään lainakerrostumaan kuuluu ihra; tali ja läski ovat tietenkin nuoria lainoja.8
8 Varhaisimpia 'rasvaa' merkitseviä suomessa säilyneitä sanoja ovat sm.-ugr.*kuje (*kuji) > sm. kuu 'rasva, tali' (mord.,tser.,votj., unk.sama merkitys;SKES 250) ja sm.-ugr. *vöje (*wöji) > voi (etäsukukielissä myös 'rasva, öljy', ostjakissa myös 'tali, lihavuus', SKES 1803; suluissa olevat rekonstruktiot Sammallahdelta, Historical Phonology [käsik] s. 91, 110). Sanat näyttäisivät liittyneen alun perin maitotalouteen. Tuskin on sattumaa, että ieur. taholla tunnetaan 'lehmää' merkitsevästä sanasta >>o-johdos *gwowyo-, jolla on myös merkitys 'voi': arm. kogi 'voi' = tokaarin (B) kew(i)ye 'lehmästä peräisin oleva,voi' (van XVindekens 1969: 487;1970:104) = mint. gavya- 'lehmästä peräisin oleva,lehmän-' (vrt.IEW 493). Suomalais-ugrilaiset sanat näyttävät olevan (eri paikoissa ja eri aikoina saatuja) lainoja tästä ieur. sanasta. Sm.-ugr. *kuje selittyy sub-stituutiosta ieur. *gwow-> sm.-ugr. *ku-\ tämä substituutio on sama kuin tapauksessa kutsua. Kutsua-ver-bin ori-ginaali on ilm. joko ieur. *gwotyo- = arm. kocem 'rufe, nenne, lade ein' tai ieur. *kwoy-tyo- - baltt. *kwaitja-> liett. kviesti, kvieciti 'einladen, herbitten, auffordern' (vrt. Fraenkel 1962—65: 326 ja IEW 632: ieur. *kwoy- 'wollen, einladen'). Jälkimmäisessä vaihtoehdossa -j- on kulsua-xevbis\ä hävinnyt kuten ta-pauksessa sm. ratsas < germ. *raiöjaz; pitkää ö:ta tuona varhaisena lainausaikana ei ilmeisesti vielä ollut. Sm.-ugr.*vöje selittyy taas ieur.gw:n korvaamisesta sm.-ugr.v:llä (ndlä).Tällöin ieur. -0iv- (= -ou-) on saa-nut vastineekseen pitkän ö:n, joka tuolloin oli jo ehtinyt kehittyä kieleen. *kuje lienee näistä kahdesta siis vanhempi, merkityksensäkin perusteella: 'voi'-merki-tystä ei (enää?) näy. Varhaisin sm.-ugr. väestö tuskin vielä itse valmisti voita, joten 'voi' tai 'maitorasva' saattoi pian lipua yleisempään 'rasvan' merkitykseen.
172
Koivulehdon puolustukseksi...
Ralf-Peter Ritter irvistelee Koivulehdon rasva- ja kasvaa-etymologoilleen väitöskir-jassaan. Hän sanoo, että nämä kaksi ovat ainoat esitetyt esimerkiksi metateesista -us- > -sv- sanan keskellä lainattaessa kielestä toiseen. Toki kuitenkin löytyy tapauk-sia -ur- > -rv-: esimerkiksi liettuan gauras = suomen karva, saame balttilaisperäinen jauri = suomen järvi.
Ritter erehtyy. Sitä hän tekee hyvin harvoin. Lainanantajakieli vaan ei ole "kantagermaani" vaan LÄNSIBALTTI, että lainansaajakieli oli suomi vaan VIRO.
Erityisen tavallinen suomeen suoraan mutta viroon metateettisesti lainattu äännepari on -uh- (-yh-) > -hv-: kauha - kahv > suomen kahva < kantabaltt. *kepšas = ruukku, kapseli, kallo,kauha > liettuan kaušas, latvian kauss; köyhä - kehv > suom. kehveli; rauha - rahvas = ei-sota-väki ? ; kausi - kasvi (vanha kasvi-sana on ehkä rehu, saamen kautta ruoho) ? ; jouhi - jõhv, lauha - lahva, löyhä - lohv, löytyy myös sm -ih- - vi -hj- -etymologia itäbalttilainsasta laiha - lahja = laiha (soppa, velli?, liettuan liesas.
21
Die neue Konzeption
§ 4. Eine ausführliche Darstellung der Methode und der Ergebnisse KOIVULEHTOs erübrigt sich hier. Sein bisheriges Werk hat in HOFSTRA einen kompetenten Chronisten gefunden (1985). HOFSTRA stellt fest:
"Die Darstellung der Entwicklung seit 1961 hat in erster Linie KOIVULEHTOs Forschungsmethoden und -ergebnisse zu berücksichtigen.
Ihm verdanken Altgermanistik und Fennistik ausser einer grossen Zahl neuentdeck-ter germ. Lehnwörter neue Erkenntnisse hinsichtlich Lautsubstitution und Datierung der Anfänge der germ.-osfi. Kontakte" (117).
"Führender Forscher" (HOFSTRA 1.c.) auf dem Gebiet der germanisch-finnischen Lehnwortforschung ist KOIVULEHTO zweifellos hinsichtlich der Menge 11 der in einem "nicht mehr abreissenden Strom von Veröffentlichungen 12 vorgetragenen Herleitungen und der durch eine nunmehr fast ein Vierteljahrhundert anhaltende Konzentration auf das Thema erworbenen Kennerschaft.
11. Doch hat KOIVULEHTO jetzt in KATZ seinen Meister gefunden (1990).Die einfache Voraussetzung, daß germanische Anlautcluster im Ostseefinnischen nicht nur durch Weglassen des bzw. der ersten Kon-sonanten aufgelöst werden, ermöglicht ihm auf einen Schlag die Aufstellung von 111 neuen Gleichungen.
12. Allerdings macht der "Strom" einige Schleifen. Vielfach haben die Aufsätze im wesentlichen identis-chen Inhalt. Beispielsweise kann man die Problematik kasvaa / rasva in KOIVULEHTO 1988, 1990a und 1990b ausführlich referiert finden.
... § 29. Die Annahme germanischer Entlehnungen vor dem ostseefinnischen Wandel *ti > si ermöglicht es KOIVULEHTO,eine weitere neue Lautentsprechung zu etablie-ren. Er sieht in fi. rasva ‘Fett’ ein germanisches *krausa-; vgl. dt. Gekröse ‘(Fett um die) Eingeweide’ (1986, 167 ff.), wobei er eine Metathese von angeblich unzulässi-gem *us zu *su annimmt. Nach traditioneller Auffassung muß die Kombination *us für den Beginn der Kontakte mit dem Germanischen als zulässig angesehen wer-den, da es ein urostseefinnisches *kausi (fi.kausi/ kaute- ‘Zeitabschnitt’) < *kauti gegeben hat. Ein urgermanisches *krausa hätte also als *rausa realisiert werden können. Bei KOIVU-LEHTOs Konzeption müßte rasva vor dem Wandel *ti >si übernommen worden sein 46.
44. Die gleiche Entwicklung zeigt z.B. svan. tkic ‘wahr’ < georg. mtkice- ‘fest’.
45 Vgl. lit. kälis, kelis neben kälias ‘Weg’.
46. Urostseefinnischen Alters ist auch fi. lausua ‘äußern,etwas zum Ausdruck bringen, aussprechen, dek-lamieren’ (vgl. estn. lausuda). KALIMA stellt das Wort mit Bedenken zu lit.klausti,klausiu ‘fragen, nach-fragen,sich erkundigen’ (129 f.).Im SKES ist diese Deutung - offenbar wegen der Bedeutungsdiskrepanz - nicht erwähnt. Geht man für lausua aber von dem litauischen klausyti, klauso ‘(zu)hören, lauschen, Ge-hör schenken’ aus, so könnte man den Bedeutungswandel dem altnordischen lexikalischen Morphem hljöð-anlasten: hljöð ‘Stille,Ruhe (zum Hören oder Gehörtwerden);das Zuhören’,(vgl.beiða,krefja, kveðja sär hljóðs ‘sich Ruhe zum Sprechen erbitten, Gehör heischen’), aber auch ‘Laut,Ton, Klang; Stimme’, vgl. hljöða ‘ertönen, klingen;die Stimme ertönen lassen, rufen,singen’. Die alte Bedeutung von lausua müßte dann zugunsten der neuen Lehnbedeutung irgendwann aufgegeben worden sein.Es ist natürlich verloc-kend,fi. lausua direkt auf die germanische Entsprechung des litauischen klausyti zurückzuführen,vgl. ae. hlyst ‘Gehör, Lauschen’, an. hlust ‘Ohr (beson-ders von Tieren)’, ae. hlysnan ‘lauschen’. ae. hlosnian, ahd. hlösen, an. hlera ‘lauschen, horchen, spähen‘. Vollstufige Bildungen lassen sich im Germanischen jedoch nicht ausmachen. Ein Einfluß der Sippe von hljöd auf die Bedeutung wäre freilich auch hier anzunehmen.
87
KOIVULEHTO sieht seine Herleitung dadurch "bestätigt", daß die nämliche Metathe- se auch "der einzige fi. Reimstamm" aufweist. KOIVULEHTO zufolge ist nämlich fi. kasva- die Entlehnung eines indogermanischen *h2aukse/o- ‘wachsen’ mit Substitution des Laryngals durch k.
Wenn es sich bei den beiden Wörtern aber um die einzigen Fälle mit der Lautfolge sv handelt,dann war die Verbindung *sv zur Zeit der Übernahme des Vorläufers von fi. kasva- ja ebenfalls unzulässig und stand somit für die Substitution des *sų gar nicht zur Disposition. Hat es aber die Verbindung auch sonst gegeben, verringert sich die Wahrscheinlichkeit ihres fremden Ursprungs bzw. ihrer Monogenese.
Eine weitere Stütze für diese Metathese glaubt KOIVULEHTO in der Umstellung von ųr zu rų im Falle von fi. karva ‘Haar’< balt. *gaura- (lit. gauras) gefunden zu haben. Tatsächlich sind aber Metathesen, an denen eine Liquida beteiligt ist, typologisch merkmallos und besagen überhaupt nichts für *ųs > *sų.
Zusätzliche Evidenz für die vermutete Metathese gibt es mithin nicht. KOIVULEH-TOs Etymologie für kasvaa trifft aber ohnehin schwerlich das Richtige. Die von ihm angesetzte urindogermanische Ausgangsform hat es allem Anschein nach gar nicht gegeben. Die indogermanischen Einzelsprachen zeigen bei dem in Rede stehenden Wort folgende Verteilung von Formen mit und ohne s-Erweiterung:
88.
Der Befund spricht mithin für ursprüngliche Schwebeablautvarianten *h2ayg (*h2ey-) *h2yegs- (schwundstufig *h2ugs- – s. SCHINDLER 1972b, 152). Das Germanische würde klar die alte Verteilung, die durch das Arische gestützt wird, reflektieren. Im Baltischen und Lateinischen findet sich die hiervon abweichende Form nur in isolier-ten Bildungen‚was für einen späteren Ausgleich spricht,z.B. im Falle von lit. aukstas ‘hoch’ zwischen einem regelrecht mit Schwundstufe gebildeten -to- Partizip *ukštas und augti. Im Tocharischen ist ebenso Kontamination anzunehmen wie im Griechis-chen, wobei hier entweder mit einer älteren s-haltigen Variante oder einer Entwick-lung auks- < *h2ugs- zu rechnen ist (s. PETERS 1982, 15). Es ist also festzuhalten, daß es gerade in dem für das Finnisch-Wolgaische als Lehngeber in Frage kom-mende Indogermanischen (Arisch, Baltisch, Germanisch) keinerlei Evidenz für uridg. *h2aykse/o- ‘wachsen’ gibt!
Wenn fi. kasva- und mordw. kasom aber kein urindo-germanisches *h2aygs-reflek-tieren, dann besagt auch das tscheremissische kuikam ‘wachsen’ nichts, das KOI-VULEHTO auf die schwundstufige Form zurückführen will. Die Ähnlichkeit mit dem finnischen und dem mordwinischen Wort,an deren Zufälligkeit KOIVULEHTO nicht zu glauben vermag, beschränkt sich dann nur auf den Anlaut.
Im übrigen wäre ein urtscheremissisches *kukša- gar nicht umgestellt worden, wie die tscheremissischen Entsprechungen von fi.oksentaa ‘erbrechen’ zeigen (uklsän-zam usw.). Ein *kukša- wäre nicht anders behandelt worden als urtscheremissisch *maksa- ‘Leber’ (> makš) oder urfgr.*jäkš3 ‘kalt (werden)’ (>jükše-‘kalt werden’, vgl. lapp.L jieksö- ‘kälter werden [Wetter]’‚ fi. jähty- ‘erkalten’).Es gibt zwar im Tschere-missischen Metathesen an denen k und s beteiligt sind, die Rich-tung verläuft aber gerade umgekehrt: tatar. baskač > tscher. paksč ‘Leiter, Treppe’ (vgl. LEWY § 39). Das von KOIVULEHTO angeführte üčküž ‘Ochse’ (ai. uksan-) erklärt sich entweder durch dissimilatorische Metathese in der suffigierten Form oder durch die Übernah-me eines iranischen *uxšaka- (> tscher. *ukška > *uška)‚das in den Pamirsprachen fortgesetzt ist.
89
§ 30. Das mit dem Wandel *ti > si in germanischen Lehnwörtern entfallende lautge-schichtliche Argument für höheres Alter der baltischen Elemente ließe sich ohnehin durch eine semantische Analyse des Lehngutes ersetzen 47.
Kommentit