https://www.newscientist.com/article/2579540-can-consciousness-be-quantum-we-may-now-have-an-answer/

" The quantum nature of consciousness has long been debated

15 July 2026

The controversial idea that consciousness has a quantum origin is facing a new challenge, after a mathematical analysis appears to show that a long-known law of physics makes it impossible.

What physical process makes us conscious, and whether we could observe and analyse it, is one of the great open questions of modern science.In the 1990s,mathematician Roger Penrose and anesthesiologist Stuart Hameroff proposed that classical physics can’t explain conscious-ness alone and so it must arise in the quantum realm.The idea was received with scepticism and remains controversial, but attempts to bring quantumness into explanations of consciousness have persisted since.

https://www.newscientist.com/article/2412292-can-quantum-hints-in-the-brain-revive-a-radical-consciousness-theory/

17 January 2024

​

TWO weeks before the pandemic lockdown in March 2020, I flew to Tucson, Arizona, and knocked on the door of a suburban ranch-style house. I was there to visit Stuart Hameroff, anaesthesiologist and co-inventor, with Nobel prize-winning physicist Roger Penrose, of a radical proposal for how conscious experience arises:namely,that it has its origins in quantum phenomena in our brains.

Such ideas have existed, in various guises, on the fringes of mainstream consciousness research for decades. They have never come in from the cold because, as their critics argue, there is no solid experimental evidence that quantum effects occur in the brain, never mind a clear idea of how they would give rise to consciousness. “It was very popular to bash us,” Hameroff told me.

But after a week interrogating the concept with him, I realised that his version of quantum consciousness, at least, is widely misconstrued. Partly, I think that is Hameroff’s fault. He creates the impression of a single take-it-or-leave-it package. In fact, his idea is a series of independent proposals that each force us to confront important questions about the relation-ship among fundamental physics, biology and that ineffable thing we call consciousness.

Moreover, having seen some experiments that Hameroff was proposing during my visit come to fruition,it has become clear that his ideas can submit to experimental investigation. Resear-chers have now produced tentative evidence to suggest that fragile quantum states can endure in the brain, and also that anaesthetics have an impact on them.

So is it time to start taking the idea of quantum consciousness more seriously

https://fcfreepresspa.com/opinion-philosophy-microtubules-orch-or-consciousness-by-roger-penrose-stuart-hameroff-failed/

OPINION: Philosophy, Microtubules, Orch-OR consciousness by Roger Penrose, Stuart Hameroff, failed? 

Opinion Submission

July 6, 2026

Any views or opinions expressed in this column are of the individual, group, or entity who submitted it and not the publication, owner(s), its advertisers, or affiliates.

By David Stephen 

There is a recent [July 4, 2026] feature on Space Daily, Physicist Roger Pen-rose has spent decades arguing that consciousness isn’t something the brain produces, but that explaining it will require physics we haven’t yet dis-covered, stating that,“Roger Penrose does not think a computer will ever be conscious, and he does not think a brain running on ordinary neural com-putation would be conscious either. For close to forty years, the Oxford ma-thematical physicist has argued that consciousness cannot be the product of algorithmic processing at all, and that explaining it will require physics we have not yet discovered.”

“Penrose developed the idea, called Orchestrated Objective Reduction, with the anaesthesiologist Stuart Hameroff, whose interest came from watching what general anaesthetics do to consciousness.”

“Orch-OR is unusual among consciousness theories in making a claim pre-cise enough to test outside the brain altogether. If gravity really does trig-ger the collapse of quantum superpositions at the scale Penrose describes, that collapse should show up in careful physics experiments that have nothing to do with biology.”

“Put together, the theory says something specific and testable in principle: that consciousness arises not from information processing in the ordinary computational sense, but from a physical event, gravity-linked quantum collapse, occurring inside a particular cellular structure.”

Questions for Penrose and Hameroff

What exactly is the purpose of solving consciousness?

What is the seriousness of the problem, if Orch-OR is an option to solve consciousness?

Is consciousness harder to solve than human intelligence? Is consciousness tougher to solve than neurological disorders? Is consciousness more complex to solve than mental disorders?

Assuming that it is proven that Orch-OR has solved consciousness, is there anything about it that says that it would solve or explain human intelligence, mental disorders or neurological disorders?

If Orch-OR has predictions, if it can be generalized, if it can be falsified, if it can be measured, does that make it right? This question means that since different people have different ways to describe consciousness, one person can solve their own version of consciousness, but what else can Orch-OR solve about the brain,or at least explain that would show that it is crossover theory or can be useful beyond niche definition?

Why does it feel like Orch-OR is trying to use physics to validate itself?

Can Orch-OR be used to explain any addiction: drugs, gambling, social media or anything?

Can Orch-OR explain emotion, memory or feeling?

Simply, in July, 2026 is there any major problem that Orch-OR can solve at scale or at least explain, to move any central neuroscience knowledge forward?

Consciousness

Across neuroscience, electrical and chemical signals have been demonstra-ted to be more implicated in functions that microtubules. There are [more] therapies in psychiatry targeting for electrical and, or for chemical signals, than microtubules.

There are ways to explain biological factors of functions - in the brain - by electrical and chemical signals, than by microtubules.

It does not appear that if the human mind is defined, it will be defined with microtubules.

So,while it is possible that their version of what consciousness is, can be de-fined and solved with Orch-OR,it does not seem that it can actually be used to describe much else, regarding the mind.

So, human consciousness can be defined, conceptually, as the interaction of the electrical and chemical signals, in sets - in clusters of neurons - with their features, grading those interactions into functions and experiences.

Simply, for functions to occur, electrical and chemical signals, in sets, have to interact. However, attributes for those interactions are obtained by the states of electrical and chemical signals at the time of the interactions.

So, sets of electrical signals often have momentary states or statuses at which they interact [or strike] at sets of chemical signals, which also have momentary states or statuses. So, if, for example, in a set, electrical signals split,with some going ahead,it is in that state that they interact, initially, be-fore the incoming ones follow,which may or may not interact the same way or at the same destination [or set of chemical signals]. If a set [of chemical signals] has more volumes of one of the constituents [chemical signals], more than the others, it is in that state too that they are interacted with.

So, while functions are produced by interactions, the states of the signals, at the time of the interactions, may determine the extent to which the interactions occur. This means that what is termed attention is an attribute of high volume for [a set of] chemical signals or high intensity for electrical signals [in a set]. Subjectivity is the variation of volume of chemical signals from side-to-side. Intent is a space of constant diameter, in some sets, for some volumes, conceptually.

There are other attributes like sequences, which are paths [old or new] tra-veled by the electrical signals.Sequences explain why several interpretations are quick and precise, since they [sets of electrical signals] use an old sequence or a defined route towards the interpretation. It means that what came in already knows which way to go, for interaction [of interpretation].

A reason some sudden sound could be jolting or shocking could be the use of a new sequence towards interpretation. This could also occur by the intensity of electrical signals or high-volume chemical signals [in a set].

Attributes also include thin and thick sets of chemical signals. There are splits of electrical signals, explaining what is called prediction. There is the principal spot [or measure] of a set, arrays, and so forth.

So, electrical and chemical signals interact to produce functions. The states of the signals at the time of the interactions become attributes that decide the extent to which they interact. Consciousness is principally a collection of all functions and attributes.

The measure of electrical and chemical signals for humans can be used for other organisms with electrical and chemical signals. For those without [interacting electrical and chemical] signals, the labels of emotions, feelings, memory and regulation of internal senses can also be used, with general attributes, attention, awareness, intent and subjectivity.

This is at least how to try to explain, using established evidence [electrical and chemical signals] in neuroscience to answer for what consciousness includes, especially to also explore a measure, where other organisms compare and maybe AI.

Human Intelligence

At this time, the most important conceptual brain problem is not consciousness, but intelligence, human intelligence.

This means that how does human intelligence work in the brain. Already, it is assumed that there is artificial intelligence, so what is human intelligence, exactly? How does AI compare? How distant is AGI?

What are the components of intelligence in the brain? What are their me-chanisms? What is the relationship between intelligence and consciousness, regarding components and mechanisms?

For now, the next thing to solve or ask about is not AI consciousness, or LLMs sentience, if intelligence [in the brain] remains unknown.

Why, because there is already an availability of it [intelligence] in humans and machine.

Also, answering for human intelligence can prospect how to build new explanations for consciousness.

Orch-OR theory has no answer for anything about intelligence. An Orch-OR proponent rules out consciousness in machines, but has not defined what intent is in the brain, or subjective or attention, at least.

Orch-OR

The Orch-OR theory was first proposed in the mid 1990s. It has not solved or answered anything else [consequential] in the brain, to at least ensure it is useful. It does not matter if people counter it, but it if is useful, then it is cool.

It is possible that the proponents can wait for some new physics or whatever else, but it does not appear that Orch-OR is ready for primetime.

There is a new [July 5, 2026] analysis on Quantum Zeitgeist, Roger Penrose, The Definitive Profile Of The 2020 Nobel Quantum Mind, stating that, “It is important to be clear about the status of Orch-OR. It is a controversial, minority hypothesis, not established science, and most neuroscientists and physicists regard it as unproven at best. A common objection is that the warm, wet brain should destroy delicate quantum states far too quickly for them to matter.”

“Penrose and Hameroff have continued to defend and refine the theory, and a handful of experiments have probed quantum effects in biological molecules. Even so, no result has confirmed Orch-OR, and readers should treat it as a bold conjecture about consciousness rather than a settled account of how the brain works.”

" MIELIPIDE: Filosofia, mikrotubulukset: onko Roger Penrosen ja Stuart Hameroffin Orch-OR-tietoisuus epäonnistunut?

6. heinäkuuta 2026

Tässä kolumnissa esitetyt näkemykset tai mielipiteet ovat sen lähettäneen yksilön, ryhmän tai yhteisön, eivätkä julkaisun, omistajan/omistajien, sen mainostajien tai yhteistyökumppaneiden, näkemyksiä.

Kirjoittanut David Stephen

Space Dailyssa oli äskettäin [4. heinäkuuta 2026] artikkeli. Fyysikko Roger Penrose on vuosikymmeniä väittänyt, että tietoisuus ei ole aivojen tuottama asia, vaan että sen selittäminen vaatii fysiikkaa,jota emme ole vielä löytäneet, todeten, että "Roger Penrose ei usko, että tietokoneesta tulee koskaan tietoinen,eikä hän usko, että tavallisella hermolaskennalla toimivat aivotkaan olisivat tietoisia". Lähes neljänkymmenen vuoden ajan Oxfordin matemaattinen fyysikko on väittänyt, että tietoisuus ei voi olla lainkaan algoritmisen prosessoinnin tuotetta ja että sen selittäminen vaatii fysiikkaa, jota emme ole vielä löytäneet."

”Penrose on kehittänyt idean, nimeltään Orchestrated Objective Reduction, yhdessä anestesialääkäri Stuart Hameroffin kanssa, jonka kiinnostus syntyi hänen tarkkaillessaan yleisanesteettien vaikutusta tietoisuuteen.”

”Orch-OR on epätavallinen tietoisuusteorioiden joukossa siinä, että väite on riittävän tarkka testattavaksi kokonaan aivojen ulkopuolella. Jos gravitaatio todella laukaisee kvanttisuperpositioiden romahduksen Penrosen kuvailemassa mittakaavassa, tuon romahduksen pitäisi näkyä huolellisissa fysiikan kokeissa, joilla ei ole mitään tekemistä biologian kanssa.”

”Yhteenvetona teoria sanoo jotain erityistä ja periaatteessa testattavissa olevaa: tietoisuus ei synny tavanomaisessa laskennallisessa mielessä tapahtuvasta tiedonkäsittelystä, vaan fyysisestä tapahtumasta, gravitaatioon kytkeytyvästä kvanttiromahduksesta, joka tapahtuu tietyn solurakenteen sisällä.”

Kysymyksiä Penroselle ja Hameroffille

Mikä tarkalleen ottaen on tietoisuuden ratkaisemisen tarkoitus?

Kuinka vakava ongelma on, jos Orch-OR on vaihtoehto tietoisuuden ratkaisemiseksi?

Onko tietoisuus vaikeampi ratkaista kuin ihmisen äly? Onko tietoisuus vaikeampi ratkaista kuin neurologiset häiriöt? Onko tietoisuus monimutkaisempi ratkaista kuin mielenterveyshäiriöt?

Olettaen, että Orch-OR:n on todistettu ratkaisseen tietoisuuden ongelman, onko siinä mitään, mikä väittäisi sen ratkaisseen tai selittävän ihmisen älykkyyttä, mielenterveyshäiriöitä tai neurologisia häiriöitä?

Jos Orch-OR:lla on ennusteita, jos sitä voidaan yleistää, jos sitä voidaan kumota, jos sitä voidaan mitata, tekeekö se siitä oikean? Tämä kysymys tarkoittaa, että koska eri ihmisillä on erilaisia ​​tapoja kuvata tietoisuutta, yksi ihminen voi ratkaista oman versi-onsa tietoisuudesta,mutta mitä muuta Orch-OR voi ratkaista aivoista tai ainakin selit-tää, mikä osoittaisi, että se on ristiinnaulitsemisteoria tai voi olla hyödyllinen niche-määritelmän ulkopuolella?

Miksi Orch-OR tuntuu yrittävän käyttää fysiikkaa itsensä validointiin?

Voiko Orch-OR:ia käyttää selittämään mitä tahansa riippuvuutta: huumeita, uhkapelejä, sosiaalista mediaa tai mitä tahansa?

Voiko Orch-OR selittää tunteita, muistia tai tuntemuksia?

Yksinkertaisesti, onko heinäkuussa 2026 olemassa mitään merkittävää ongelmaa, jonka Orch-OR voi ratkaista laajassa mittakaavassa tai ainakin selittää, edistääkseen keskeistä neurotieteellistä tietoa?

Tietoisuus

Neurotieteessä on osoitettu, että sähköisillä ja kemiallisilla signaaleilla on suurempi rooli toimintojen kannalta kuin mikrotubuluksilla. Psykiatriassa on enemmän hoitoja, jotka kohdistuvat sähköisiin ja/tai kemiallisiin signaaleihin kuin mikrotubuluksiin.

Aivojen toimintojen biologisia tekijöitä voidaan selittää sähköisillä ja kemiallisilla signaaleilla kuin mikrotubuluksilla.

Ei näytä siltä, ​​että jos ihmismieli määritellään, se määritellään mikrotubuluksilla.

Vaikka on mahdollista, että heidän versionsa tietoisuudesta voidaan määritellä ja ratkaista Orch-OR:n avulla, ei näytä siltä, ​​että sitä voitaisiin itse asiassa käyttää kuvaamaan juuri muuta mieltä koskevaa.

Ihmistietoisuus voidaan siis käsitteellisesti määritellä sähköisten ja kemiallisten sig-naalien vuorovaikutuksena joukoissa - neuronien klustereissa - niiden ominaisuuk-sien kanssa, jotka luokittelevat nämä vuorovaikutukset toiminnoiksi ja kokemuksiksi.

Yksinkertaisesti sanottuna, jotta toiminnot tapahtuisivat, sähköisten ja kemiallisten signaalien on vuorovaikutettava keskenään joukoissa. Näiden vuorovaikutusten ominaisuudet saadaan kuitenkin sähköisten ja kemiallisten signaalien tiloista vuorovaikutushetkellä.

Sähköisten signaalien joukoilla on siis usein hetkellisiä tiloja tai statusta, joissa ne vuorovaikuttavat [tai iskevät] kemiallisten signaalien joukkoihin, joillakin on myös hetkellisiä tiloja tai statusta. Jos esimerkiksi joukossa sähköiset signaalit jakautuvat ja jotkut jatkavat, ne vuorovaikuttavat aluksi tässä tilassa ennen kuin tulevat signaalit seuraavat perässä. Nämä signaalit voivat olla vuorovaikutuksessa samalla tavalla tai samassa kohteessa [tai kemiallisten signaalien joukossa]. Jos joukolla [kemiallisia signaaleja] on enemmän jonkin ainesosan [kemiallisten signaalien] tilavuuksia kuin muilla, ne vuorovaikuttavat myös tässä tilassa.

Vaikka funktiot syntyvät vuorovaikutuksista,signaalien tilat vuorovaikutushetkellä voi-vat määrittää vuorovaikutusten laajuuden. Tämä tarkoittaa, että tarkkaavaisuudeksi kutsuttu ominaisuus on kemiallisten signaalien suuren volyymin ominaisuus [joukol-le] tai sähköisten signaalien suuren intensiteetin ominaisuus [joukossa]. Subjektiivi-suus on kemiallisten signaalien voimakkuuden vaihtelua sivulta toiselle. Tarkoitus on käsitteellisesti vakiohalkaisijan omaava tila joissakin joukoissa,joissakin volyymeissa .

On olemassa muita ominaisuuksia, kuten sekvenssejä, jotka ovat sähköisten signaa-lien kulkemia polkuja [vanhoja tai uusia]. Sekvenssit selittävät, miksi useat tulkinnat ovat nopeita ja tarkkoja, koska ne [sähköisten signaalien joukot] käyttävät vanhaa sekvenssejä tai määriteltyä reittiä tulkintaan. Se tarkoittaa, että sisään tullut tietää jo, mihin suuntaan mennä vuorovaikutusta [tulkintaa] varten.

Yksi syy siihen, miksi jokin äkillinen ääni voi olla järkyttävä tai järkyttävä, voi olla uuden sekvenssin käyttö tulkintaan. Tämä voi tapahtua myös sähköisten signaalien voimakkuuden tai suurten kemiallisten signaalien [joukossa] kautta.

Attribuutteihin kuuluvat myös ohuet ja paksut kemiallisten signaalien joukot. Sähköi-sissä signaaleissa on jakoja, jotka selittävät ennustamista. On olemassa joukon pääpiste [tai mitta], matriiseja ja niin edelleen.

Sähköiset ja kemialliset signaalit siis vuorovaikuttavat keskenään tuottaakseen funktioita. Signaalien tilat vuorovaikutushetkellä muodostavat ominaisuuksia, jotka määräävät niiden vuorovaikutuksen laajuuden. Tietoisuus on pääasiassa kaikkien toimintojen ja ominaisuuksien kokoelma.

Ihmisten sähköisten ja kemiallisten signaalien mittaa voidaan käyttää muille organis-meille, joilla on sähköisiä ja kemiallisia signaaleja. Niille,joilla ei ole [sähköisten ja kemiallisten signaaleja vuorovaikutuksessa], voidaan käyttää myös tunteiden, tunte-musten, muistin ja sisäisten aistien säätelyn nimikkeitä yleisten ominaisuuksien, kuten huomion, tietoisuuden, aikomuksen ja subjektiivisuuden, kanssa.

Näin ainakin yritetään selittää käyttämällä vakiintunutta näyttöä [sähköisiä ja kemial-lisia signaaleja] neurotieteessä vastatakseen siihen, mitä tietoisuus sisältää, erityi-sesti tutkiakseen myös mittaa, jossa muut organismit vertautuvat toisiinsa ja ehkä tekoälyyn.

Ihmisen älykkyys

Tällä hetkellä tärkein käsitteellinen aivo-ongelma ei ole tietoisuus, vaan älykkyys, ihmisen älykkyys.

Tämä tarkoittaa sitä, miten ihmisen älykkyys toimii aivoissa. Jo nyt oletetaan, että te-koälyä on olemassa, joten mitä ihmisen älykkyys tarkalleen ottaen on? Miten tekoäly vertautuu siihen? Kuinka kaukana tekoäly on?

Mitkä ovat aivojen älykkyyden osatekijät? Mitkä ovat niiden mekanismit? Mikä on älyn ja tietoisuuden suhde komponenttien ja mekanismien suhteen?

Toistaiseksi seuraava ratkaistava tai kysyttävä asia ei ole tekoälyn tietoisuus tai oikeustieteen maisterien tietoisuus, jos älykkyys [aivoissa] on edelleen tuntematon.

Miksi, koska sitä [älykkyyttä] on jo saatavilla ihmisissä ja koneissa.

Lisäksi ihmisen älykkyyden ratkaiseminen voi pohtia, miten voidaan rakentaa uusia selityksiä tietoisuudelle.

Orch-OR-teorialla ei ole vastausta mihinkään älykkyyteen liittyvään.Orch-OR-teorian kannattaja sulkee pois tietoisuuden koneissa,mutta ei ole määritellyt,mikä on aivojen tarkoitus, tai ainakaan subjektiivinen tai tarkkaavaisuus.

Orch-OR

Orch-OR-teoria ehdotettiin ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä. Se ei ole ratkaissut tai vastannut mihinkään muuhun [välilliseen] aivoissa olevaan ongelmaan, ainakin varmistaakseen sen hyödyllisyyden. Ei haittaa, vaikka ihmiset vastustaisivat sitä, mutta jos se on hyödyllinen, se on ihan ok.

On mahdollista, että kannattajat voivat odottaa uutta fysiikkaa tai mitä tahansa muuta, mutta Orch-OR ei näytä olevan valmis ensi-iltaan.

Teoksesta Quantum Zeitgeist,Roger Penrose,The Definitive Profile Of The 2020 No-bel Quantum Mind, on julkaistu uusi [5. heinäkuuta 2026] analyysi, jossa todetaan, että "On tärkeää olla selkeä Orch-OR:n tilasta. Se on kiistanalainen, vähemmistöhy-poteesi, ei vakiintunut tiede, ja useimmat neurotieteilijät ja fyysikot pitävät sitä parhaim-millaankin todistamattomana. Yleinen vastaväite on, että lämpimän, märän aivon pitäisi tuhota herkät kvanttitilat aivan liian nopeasti, jotta niillä olisi merkitystä."

"Penrose ja Hameroff ovat jatkaneet teorian puolustamista ja tarkentamista, ja kourallinen kokeita on tutkinut kvanttivaikutuksia biologisissa molekyyleissä. Silti mikään tulos ei ole vahvistanut Orch-OR:ia, ja lukijoiden tulisi pitää sitä rohkeana olettamuksena tietoisuudesta pikemminkin kuin vakiintuneena selvityksenä aivojen toiminnasta."

​​

Muinaisen hammaskiven genomiset todisteet viittaavat siihen, että hyönteisten kulutus noudatti jyrkästi erilaisia ​​malleja eri puolilla Euraasiaa, ja niitä ovat muokanneet yhtä lailla ekologia kuin kulttuurikin. Kuva: Shutterstock

Tämä ajatus ei ole aivan uusi, mutta nyt siitä on saatu muidenkin lajien kuin ihmisten geeneihin perustuvia todisteita.

Ja miten ero voi olla yhtä aikaa geneettinen ja kulttuurinen? Se liittyy muihin kuin aivojen geeneihin, tässä tapauksessa immuunijärjestelmään.

Neandertalilaiset pystyivät syömään ilman ongelmia muiden lihansyöjänisäkkäiden tapaan pilaantunuttakin, toukkia sisältävää lihaa – ja saattoivat vaikka tykätäkin sellaisesta, ainakin jotkut – mutta nykyihminen ei pystynyt eikä pysty, koska häneltä puuttuu kaksi keskeistä sellaiseen tarvittavaa immuunigeeniä. Nykyihmisellä oli siis selvästi huonompi geneettinen immuunisysteemi, mutta se kääntyi kuitenkin sosiaa-lisin keinoin voitoksi – vaikka sosiaalisetkin keinot olivat nennujenkin käytettävissä.

http://tyynekuusela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108328-hankitut-ominaisuudet-syrj%C3%A4ytt%C3%A4v%C3%A4t-evoluutiossa-geneettisi%C3%A4-immuniteetissa

Hankitut ominaisuudet syrjäyttävät evoluutiossa geneettisiä immuniteetissa

Risto Koivula12.07.2026

NYT se päästi sellaisen pierun että oksat pois kuin Oskarin joulukuusesta!

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012128263.html

” Pohjoismaat: Grönlanti ei ole myynnissä

… Yhdysvaltain presidentti Trump on vihjaillut Grönlannin liittämisellä Yhdysvaltoihin lukuisia kertoja.

Keskiviikkona ennen puolta päivää hän toisti vihjailunsa, kun hän puhui medialle Naton pääsihteeri Mark Rutten kanssa.

Trump kommentoi, että Grönlanti on Yhdysvalloille tärkeä, mutta Tanskalle se ei ole.

Hän muisteli toisen maailmansodan aikoja sanoen, että natsit ottivat tällöin Tanskan haltuunsa ja pyysivät Yhdysvaltoja pitämään huolta Grönlannista. Hän sanoo, että Grönlanti oli tällöin heidän hallussaan eikä ymmärrä, miksi se annettiin takaisin Tanskalle.

Trump ilmaisi ensimmäisen kerran halukkuutensa hankkia Grönlanti Yhdysvalloille jo vuonna 2019 ensimmäisellä presidenttikaudellaan.

Tanska ja Grönlanti tyrmäsivät aikeet nopeasti.

Trumpin Grönlanti-haaveet nousivat jälleen julkisuuteen ensin maaliskuussa 2025 ja uudestaan tammikuussa 2026.”

Itse asiaa en epäile hetkeäkään: natsit tuollaisia varmasti hörisivät – ja USA oli ”olevinaan kiinnostunut” –  vaikka se oli todellisuudessa valinnut puolensa jo 10 vuotta aikaisemmin ryhdyttyään sotateolliseen yhteistyöhön ainoan todella hyödyllisen kumppanin Neuvostoliiton kanssa supervalta-armeijoiden rakentamiseksi, tumpattuaan tuossa suhteessa osaamattoman Puolan (Sikorskyt) ja sen isonveljen epäluotettavan Ranskan.

Kansainliiton jäsenmaa Tanska EI ollut missään ”USA:n hallinnassa” vaan Kansainliiton samoin kuin miehitetyn Ranskan siirtomaat: KL mm. nimitti mandaattori-valtionpäämiehet, auttoi järjestämään armeijat jne. Keskusvaltoja vastaan taistelleille siirtomaille luvattiin itsenäisyys, jos ne sitä haluavat KL oli päättänyt Grönlannin kuulumisesta Tanskaan sekä säädöksellä että myöhemmin oikeudessa Norjaa vastaan.

Trumpin klaani vihasi Saksaa, jolta oli saanut kerta toisensa jälkeen nenälleen ja toimi erittäin ansiokkaasti liittoutuneiden puolella sotateknologian ja -konspiraation aloilla – samalla ulkonaisesti ilmentäen muka ”perussaksalaista” imagoa.

Grönlannin liittäminen USA:an olisi laitonta, eikä YK voisi sellaista hyväksyä, koska autonomioiden, osavaltioiden tai vähemmistö- ja alkuperäiskansojen oikeuksia ei saa heikentää rajansiirtojen jne. valtiollisten olojen muuttumisen yhteydessä eikä varjolla YK:n Peruskirjan mukaan – ainakaan muut kuin ne itse. USA:sta ei voi erota perustuslaillisin muodoin, eikä kyllä liittyäkään, vaan kaikkeen tarvitaan korkeimpien valtioelinten yhdenmukaisia erikoislakeja. Se ei ole ratifioinut Alkuperäiskansojen oikeuksien julistusta jne. Laillisia rajoja ei voi laajentaa pelkästään sotilaallisin keinoin.

https://www.eva.mpg.de/documents/Wiley-Blackwell/Tomasello_Shared_DevScience_2007_1554748.pdf

Jaettu intentionaalisuus

Michael Tomasello 1, Malinda Carpenter

PMID: 17181709 DOI: 10.1111/j.1467-7687.2007.00573.x

Tiivistelmä

Puhumme jaetun intentionaalisuuden prosessien tärkeydestä lasten varhaisessa kognitiivisessa kehityksessä. Tarkastelemme lyhyesti neljää tärkeää sosiaalis-kogni-tiivista taitoa ja sitä, miten jaettu intentionaalisuus muuttaa niitä. Jokaisessa tapauk-sessa tarkastelemme ensin taidon individualistista versiota – joka näkyy selkeimmin simpanssien käyttäytymisessä – ja sitten jaettuun intentionaalisuuteen perustuvaa versiota – joka näkyy selkeimmin 1- ja 2-vuotiaiden ihmisten käyttäytymisessä.

Näemme siis seuraavat muutokset: katseen seuraaminen yhteiseksi tarkkaavaisuu-deksi, sosiaalinen manipulointi yhteistyöhön perustuvaksi kommunikaatioksi, ryhmä-toiminta yhteistyöksi ja sosiaalinen oppiminen ohjatuksi oppimiseksi. Lopuksi koros-tamme jaetun intentionaalisuuden roolia biologisesti ja kulttuurisesti perustuvien ihmisen kehityksen teorioiden integroinnissa.

Developmental Science 10:1 (2007), pp 121–125DOI: 10.1111/j.1467-7687.2007.00573.x © 2007 The Authors. Journal compilation © 2007 Blackwell Publishing Ltd, 9600 Garsington Road, Oxford OX4 2DQ, UK and 350 Main Street, Malden, MA 02148, USA. BlackwellPublishingLtd

Shared intentionality Michael Tomasello and Malinda Carpenter

Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology, Leipzig, Germany

Abstract

We argue for the importance of processes of shared intentionality in children’s early cognitive development. We look briefly at four important social-cognitive skills and how they are transformed by shared intentionality. In each case, we look first at a kind of individualistic version of the skill – as exemplified most clearly in the behavior of chimpanzees – and then at a versionbased on shared intentionality – as exempli-fied most clearly in the behavior of human 1- and 2-year-olds. We thus see the follo-wing transformations: gaze following into joint attention, social manipulation into coo-perative communication, group activity intocollaboration, and social learning into in-structed learning. We conclude by highlighting the role that shared intentionality may play in integrating more biologically based and more culturally based theories of human development.

Introduction

Human cognition seems very different. Unlike otheranimal species, human beings use language, makemathematical calculations, create social institutions, build sky-scrapers, use maps, marry one another, form govern-ments, play symphonies, use money, and on and on.

For some years now we have been trying to figure outwhat enables humans, but not our nearest primate relatives,to do these things. After a few false starts, we have zero edin on a suite of social-cognitive and social-motivationalskills that may be col-lectively termed shared intentionality.Shared intentionality, sometimes called ‘we’ in-tentionality,refers to collaborative interactions in which participantsshare psychologi-cal states with one another (Gilbert,1989;Searle,1995; Tuomela,1995). For example, in problem-solving activities participants may have a shared goaland shared action plans for pursuing that goal, and incommunication they may simply share experience withone another linguistically.The big Vygotskian idea isthat what makes human cog-nition different is not moreindividual brainpower, but rather the ability of humansto learn through other persons and their artifacts, and tocollaborate with others in col-lective activities (Tomasello,1999; Tomasello, Carpenter, Call, Behne & Moll, 2005a; Tomasello, Kruger & Ratner, 1993).

In what follows we look briefly at four important setsof social-cognitive skills and how they are transformedby shared intentionality. In each case, we look first at akind of individualistic version of the skill – as exemplified most clearly in the behavior of chimpanzees – andthen at a version based on shared intentionality – asexemplified most readily in the behavior of human 1-and 2-year-olds. We conclude by highligh-ting the rolethat shared intentionality may play in integrating morebiologically based and more culturally based theories of human development.

Gaze following and joint attention

Chimpanzees know what others see. They follow the gaze of others to external loca-tions, they check back with the other if they do not see anything interesting, they quit looking if they see nothing interesting repeatedly, they pursue contested food only if a dominant cannot see it, and they visually conceal their approach to contested food if there is a dominant competitor nearby (see Tomasello & Call, 2006, for a review).

Human infants and young children know what others see as well, but they also go beyond this. From before the first birthday, human infants do not just follow the gaze of others to external targets, and do not just want to know what the other sees, they also attempt to share attention with others (Bakeman & Adamson, 1984).

Importantly, joint attention is not just two people experiencing the same thing at the same time, but rather it is two people experiencing the same thing at the same time and knowing together that they are doing this (Tomasello,1995). 

Address for correspondence: Michael Tomasello or Malinda Carpenter, Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology, Deutscher Platz 6,D-04103 Leipzig, Germany; e-mail: tomas@eva.mpg.de or carpenter@eva.mpg.de

Johdanto

Ihmisen kognitio näyttää hyvin erilaiselta. Toisin kuin muut eläinlajit, ihmiset käyttävät kieltä, tekevät matemaattisia laskelmia, luovat sosiaalisia instituutioita, rakentavat pilvenpiirtäjiä, käyttävät karttoja, menevät naimisiin keskenään, muodostavat hallituksia, soittavat sinfonioita, käyttävät rahaa ja niin edelleen.

Jo muutaman vuoden ajan olemme yrittäneet selvittää, mikä mahdollistaa ihmisille, mutta ei lähimmille kädellisille sukulaisillemme, näiden asioiden tekemisen.

Muutaman väärän alun jälkeen olemme keskittyneet joukkoon sosiaalis-kognitiivisia ja sosiaalis-motivoivia taitoja, joita voidaan yhteisesti kutsua jaetuksi intentionaali-seksi toiminnaksi. Jaettu intentionaalisuus, jota joskus kutsutaan "me"-intentionaali-seksi toiminnaksi, viittaa yhteistyöhön perustuvaan vuorovaikutukseen, jossa osal-listujat jakavat psykologisia tiloja keskenään (Gilbert, 1989; Searle, 1995; Tuomela, 1995). Esimerkiksi ongelmanratkaisutoiminnoissa osallistujilla voi olla yhteinen tavoi-te ja yhteiset toimintasuunnitelmat tavoitteen saavuttamiseksi, ja kommunikoinnissa he voivat yksinkertaisesti jakaa kokemuksiaan keskenään kielellisesti Vygotskilainen suuri ajatus on, että ihmisen kognitiota ei tee erilaiseksi yksilöllinen aivokapasiteetti, vaan pikemminkin ihmisten kyky oppia muiden ihmisten ja heidän esineidensä kaut-ta sekä tehdä yhteistyötä muiden kanssa kollektiivisessa toiminnassa (Tomasello, 1999; Tomasello, Carpenter, Call, Behne & Moll, 2005a; Tomasello, Kruger & Ratner, 1993).

Seuraavassa tarkastelemme lyhyesti neljää tärkeää sosiaalis-kognitiivisten taitojen kokonaisuutta ja sitä,miten jaettu intentionaalisuus muuttaa niitä. Jokaisessa tapauk-sessa tarkastelemme ensin taidon yksilöllistä versiota – kuten simpanssien käyttäy-tymisessä näkyy selkeimmin – ja sitten jaettuun intentionaalisuuteen perustuvaa versiota – kuten 1- ja 2-vuotiaiden ihmisten käyttäytymisessä näkyy selkeimmin. Lopuksi korostamme roolia, joka jaetulla intentionaalisuudella voi olla biologisesti ja kulttuurisesti perustuvien ihmisen kehityksen teorioiden integroinnissa.

Katseen seuraaminen ja yhteinen tarkkaavaisuus

Simpanssit tietävät, mitä muut näkevät. Ne seuraavat muiden katsetta ulkoisiin koh-teisiin, ne tarkistavat toiselta, jos ne eivät näe mitään mielenkiintoista, ne lopettavat katsomisen, jos ne eivät näe mitään mielenkiintoista toistuvasti, ne jahtaavat kiistan-alaista ruokaa vain, jos dominoiva ei näe sitä, ja ne peittävät visuaalisesti lähestymi-sensä kiistanalaista ruokaa kohtaan,jos lähellä on dominoiva kilpailija (katso katsaus Tomasello & Call, 2006).

Ihmisvauvat ja -lapset tietävät myös, mitä muut näkevät, mutta he menevät myös tämän pidemmälle.Ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä ihmisvauvat eivät vain seuraa muiden katsetta ulkoisiin kohteisiin, eivätkä he halua vain tietää, mitä toinen näkee, vaan he myös yrittävät jakaa tarkkaavaisuutta muiden kanssa (Bakeman & Adamson, 1984). On tärkeää huomata, että yhteinen tarkkaavaisuus ei ole vain kahden ihmisen saman asian kokemista samaan aikaan, vaan pikemminkin kahden ihmisen saman asian kokemista samaan aikaan ja tietämystä yhdessä tekevänsä niin (Tomasello,1995). Tämä on todella intersubjektiivista jakamista, ja se on kriittistä, koska se luo yhteisen psykologisen pohjan ja jaetun tilan, joka mahdollistaa kaiken yhteistyöhön perustuvista toiminnoista yhteisiin tavoitteisiin aina ihmismäiseen yhteistyöhön perustuvaan kommunikaatioon, kuten jäljempänä yksityiskohtaisesti käsittelemme.

Äskettäisessä pitkittäistutkimuksessa arvioimme kolmea ihmisten kasvattamaa nuorta simpanssia useiden sosiaalisten kognitiivisten taitojen osalta (Tomasello & Carpenter, 2005; katso myös Tomonaga, Myowa-Yamakoshi, Mizuno, Yamaguchi, Kosugi, Bard, Tanaka & Matsuzawa, 2004). Havaitsimme, että simpanssit olivat hyvin samankaltaisia ​​kuin ihmisvauvat yksilöllisemmissä sosiaalis-kognitiivisissa taidoissa, kuten katseen seurannassa, aikomusten lukemisessa ja niin edelleen.

Mutta huomion jakamisen suhteen emme havainneet simpansseilla käytännössä mitään relevanttia käyttäytymistä. Näin ollen simpanssit katsoivat joskus vuorovaikutuksessa olevaa ihmistä tarkistaakseen, mitä hän teki, mutta ne eivät pitäneet häntä tapana jakaa kiinnostusta ja huomiota johonkin ulkoiseen asiaan. Ne eivät myöskään yrittäneet aloittaa yhteistä huomiota elekielellä kommunikoimalla (katso alla).

Lisäksi he eivät käyttäneet yhteistä perustaa päätelläkseen katsojan katseen tarkkaa tarkoitetta, kuten yksivuotiaat ihmisvauvat tekevät (Moll, Koring, Carpenter & Tomasello, 2006). Näiden tulosten ja aiempien ihmislapsilla tehtyjen tutkimusten perusteella (katso katsaus Tomasello et al., 2005a) on selvää, että hyvin varhaisesta iästä lähtien ihmisvauvat ovat motivoituneita yksinkertaisesti jakamaan kiinnostusta ja huomiota muiden kanssa tavalla, johon lähimmät kädelliset sukulaisemme eivät ole.

122 Michael Tomasello and Malinda Carpenter © 2007 The Authors. Journal compilation © 2007 Blackwell Publishing Ltd.

This is truly intersubjective sharing, and it is critical because it creates a shared space of common psychological ground that enables everything from collaborative activities with shared goals to human-style cooperative communication, as we will detail below. In a recent longitudinal study, we assessed three humanraised juvenile chimpanzees on a whole suite of socialcognitive skills (Tomasello & Carpenter, 2005; see also Tomonaga, Myowa-Yamakoshi, Mizuno, Yamaguchi, Kosugi, Bard, Tanaka & Matsuzawa, 2004). We found that chimpanzees were very similar to human infants on the more individually based social-cognitive skills such as gaze following, intention reading, and so forth. But when it came to sharing attention, we saw virtually no relevant behavior in the chimpanzees. Thus, the chimpanzees sometimes looked at an interacting human to check what she was doing, but they did not look to her as a way of sharing interest and attention to some external thing. They also did not attempt to initiate joint attention by communicating gesturally (see below). Further, they did not use shared common ground to infer the exact referent of a looker’s gaze, as do 1-yearold human infants (Moll, Koring, Carpenter & Tomasello, 2006). Based on these results and much previous research with human children (see Tomasello et al., 2005a, for a review), it is clear that from a very early age human infants are motivated to simply share interest and attention with others in a way that our nearest primate relatives are not.

Social manipulation and cooperative communication

Social manipulation and cooperative communication In their natural communication, great apes produce and comprehend many different communicative gestures and vocalizations. Particularly in the gestural modality, they do this in intentional, flexible ways, sensitive to the attentional state of the recipient (see Call & Tomasello, 2007, for a review). Apes are also very good at manipulating the behavior of humans to get what they want. Thus, apes raised in contact with humans learn to indicate objects they want (even those in hidden locations), tools they need, and places they want to go (Leavens, Hopkins & Bard, 2005). But great ape communication is still very different from human communication in terms of its most basic underlying structures and motivations. Even leaving aside language, to make the comparison fairer, human infants gesture in order to communicate with others in species-unique ways, for example, by pointing. These gestures depend fundamentally on skills and motivations of shared intentionality (Tomasello, 2006). First, human intentional communication depends fundamentally on some kind of shared common ground between communicator and audience, for example, some kind of joint attentional frame.

Thus, suppose that an adult points to an opaque bucket for the infant. If he does this out of the blue, the infant cannot know whether he is pointing to direct her attention to the container’s color, its material, its contents, or any other of myriad possibilities. However, if they are playing a hiding–finding game together, and in this context the adult points to the bucket, the infant will very likely infer that he is pointing to inform her of the location of the hidden object. Fourteenmonth-old infants make just such an inference in this situation (Behne, Carpenter & Tomasello, 2005), but chimpanzees and other apes do not (see Call & Tomasello, 2005, for a review). It is important to recall that apes are very good at following gaze direction in general (including that of humans), and so their struggles in this task do not emanate from an inability to follow the directionality of the pointing cue; rather, they do not seem to understand the meaning of this cue. Because they do not share with the human the joint attentional frame (common ground) of the hiding–finding game, they follow the point to the bucket and say, in effect, ‘A bucket. So what? Now where’s the food?’ They do not understand that the pointing is intended to be ‘relevant’ to the searching as a shared activity (see Sperber & Wilson, 1986).

Second, humans also communicate for different motives than chimpanzees.

Chimpanzees and other apes gesture in order to manipulate others – to get others to do what they want them to do – not, as humans,to inform others of things helpfully or to simply share experience with them. Thus,by 9 months of age, human infants have begun to direct others’ attention to objects by showing gestures in order to initiate joint attentional interactions (Carpenter,Nagell & Tomasello,1998).By 12 months of age, infants point for others simply to share interest and attention with them (Lisz-kowski, Carpenter, Henning, Striano & Tomasello, 2004). In addition, 12-month-olds also point to inform others of things they do not know – in effect sharing information with them – even when there is no benefit for themselves (Liszkowski, Carpenter, Striano &Tomasello,2006). Apes do not point for either of these reasons,even though they sometimes point to things they want humans to fetch for them (Call& Tomasello, 1994). Interestingly, even when young children are requesting things from others, their communication is collaborative in the sense that they are not just trying to get the things but instead to influence the other’s informational and goal states (Shwe & Markman, 1997). In general, chimpanzee communication involves individualistic means and motives whereas even prelinguistic human infants communicate coope-ratively, and often with the sole motivation to share experiences and information with others.

This difference in motivation is highlighted by a recent experiment. Hare and Toma-sello (2004) compared apes’ comprehension of the pointing gesture in a hiding–finding game, as above, to their comprehension of a similar but different reaching cue in the same task. Specifically, in one condition the experimenter simply pointed cooperatively to the location of the hidden food, as before, whereas in the other con-dition the human first established a competitive relationship with the ape, and then subsequently reached unsuccessfully in the direction of the baited bucket (because the hole through which he reached was too small for full arm extension).In this situa-tion, with an extended arm that resembled in many ways a pointing gesture (but with thwarted effort and without gaze alternation), apes suddenly became successful.

One interpretation is that in this situation apes understood the human’s simple (com-petitive) intention to get into the bucket, and from this inferred the presence of food there. But when they observed the pointing gesture, they did not understand its un-derlying cooperative motive – to inform them, helpfully,of the food’s location – and so the gesture had no meaning for them.

Group activity and collaboration

Wild chimpanzees participate in complex group activities, including group hunting (Boesch & Boesch, 1989). There is currently controversy over what level of collabo-ration – in the sense of joint goals and plans – these activities involve (see Boesch, 2005; Tomasello, Carpenter, Call, Behne & Moll,2005b, for discussion). One possibi-lity is that, instead of working together toward a joint goal, each chimpanzee is pur-suing its own individual goal, and reacting individually to what the other participants see and do.This is a cognitively complex group activity – involving all the participants assessing the others’ hunting activities and their effectiveness (Melis, Hare & Toma-sello, 2006) – but it does not involve collaboration in the narrowly defined sense of individuals forming a shared goal to which they are all committed, and know together that they are committed, and then forming shared plans to reach the goal (Bratman, 1992). Experimental studies comparing children and chimpanzees support this inter-pretation. For example, Warneken, Chen and Tomasello (2006) presented 18- and 24-monthold children and three human-reared juvenile chimpanzees with a series of collaborative tasks. The experimenter was programmed to quit acting at some point and subjects’ re-engagement attempts were coded. Children at both ages all actively encouraged the adult to rejoin the game by communicating with him in some way, suggesting that they had formed with him a shared goal, and they wanted him to now re-commit to it (and many 14- month-old infants in a similar study by Warneken & Tomasello, in press, also did this). Chimpanzees, in contrast, never tried to re-en-gage the adult,instead mostly attempting to solve the task individually during this pe-riod. In addition, children, but not chimpanzees, often seemed to collaborate just for the sake of collaborating. For example, they collaborated in social games as well as instrumental tasks,and also, after obtaining a toy in the instrumental tasks, they often replaced it in the apparatus to start the activity again – the collaborative activity itself seemed to be more rewarding than the instrumental goal.Thus,again, whereas chim-panzees’ participation in group activities is more individualistic, 1-year-old children’s participation in group activities relies on shared intentionality in the form of shared goals and plans (perhaps underlain by skills of joint attention and cooperative communication), as well as purely social motives to share experience with others.

Social learning and instructed learning

As paradoxical as it may sound, some forms of social learning are mainly individual – in the sense that learners just gather information unilaterally (exploitively) from un-suspecting others. When chimpanzees learn from others how objects work, they are most often engaging in this individualistic type of social learning (emulation learning; Tomasello, 1996). Human infants, in contrast, imitate more readily the actions of others, and they sometimes do this with the apparent motivation not just to solve a task, but rather to demonstrate to the adult that they are ‘in tune’ about the current situation (Carpenter, 2006; Uzgiris, 1981). Chimpanzees seemingly do not engage in this type of imitative learning for this purpose. In addition, human adults quite often teach youngsters things by demonstrating what they should do – which the youngs-ters then respond to by imitating (and internalizing what is learned: what Tomasello et al., 1993, called ‘instructed learning’). Adult chimpanzees do not demonstrate things for youngsters (or at least do this very seldom). Interestingly, when human adults instruct their children in this way (providing communicative cues that they are trying to demonstrate something), 14-month-old infants copy the particular actions the adults used, and they do so much more often than when adults do not explicitly instruct – in which case they just copy the result the adult achieved (Gergely& Csibra , 2006). Furthermore, there is some evidence that 1-year-old infants are beginning to see the collaborative structure of some imitative interactions. Thus, they sometimes observe adult actions directed to them, and then reverse roles and redirect the ac-tions back to the demonstrator, making it clear by looking to the demonstrator’s face that they see this as a joint activity (Carpenter, Tomasello & Striano, 2005).

Chimpanzees may on occasion redirect such learned actions back to their partners, but they do not look to their partner’s face in this way (Tomasello & Carpenter, 2005). Thus, chimpanzees’ social learning is actually fairly individualistic, whereas 1-year-old children often respond to instruction and imitate collaboratively,often with the mo-tivation to communicate shared states with others. In addition, when 2-year-old child-ren observe an adult engage in some new activity, saying something like ‘Now I’m going to dax’, they not only imitatively learn to perform that activity, they also seem to see that activity in normative terms as how ‘we’ do daxing. For example, Rakoczy, Warneken and Tomasello (submitted) demonstrated such a new activity for 2- and 3-year-old children,and then had a puppet enter and do it ‘wrong’. Many of the children objected in very explicit terms, telling the puppet what it ‘should’ be doing,and almost all protested to some degree.They saw the puppet’s actions as somehow not confor-ming to the social norm of how we do daxing, and they enforced the norm. Social norms – even of this relatively trivial type – can only be created by creatures who engage in shared intentionality and collective beliefs, and they play an enormously important role in maintaining the shared values of human cultural groups.

Conclusion

In all four of these domains, apes are mostly concerned with their own individual goals. They use or exploit others – by gathering information from them, manipulating them as social tools, coordinating actions with them for their own benefit – and often compete with them as well. Human children, on the other hand, often are concerned with sharing psychological states with others by providing them with helpful informa-tion, forming shared intentions and attention with them, and learning from demon-strations produced for their benefit. The emergence of these skills and motives for shared intentionality during human evolution did not create totally new cognitive skills. Rather, what it did was to take existing skills of, for example, gaze following, manipulative communication, group action, and social learning, and transform them into their collectively based counterparts of joint attention, cooperative communica-tion, collaborative action, and instructed learning – cornerstones of cultural living. Shared intentionality is a small psychological difference that made a huge difference in human evolution in the way that humans conduct their lives. In terms of ontogeny, Tomasello et al. (2005a) hypothesized that the basic skills and motivations for shared intentionality typically emerge at around the first birthday from the interaction of two developmental trajectories, each representing an evolutionary adaptation from some different point in time.The first trajectory is a general primate (or perhaps great ape) line of development for understanding intentional action and perception, which evolved in the context of primates’ crucially important competitive interactions with one another over food, mates,and other resources (Machiavellian intelligence; Byrne & Whiten, 1988). The second trajectory is a uniquely human line of development for sharing psychological states with others, which seems to be present in nascent form from very early in human ontogeny as infants share emotional states with others in turn-taking sequences (Trevarthen, 1979). The interaction of these two lines of deve-lopment creates, at around 1 year of age,skills and motivations for sharing psycholo-gical states with others in fairly local social interactions, and then later skills and mo-tivations for reacting to and even internalizing various kinds of social norms, collec-tive beliefs, and cultural institutions. In our view, there are at least three reasons why shared intentionality is an important phenomenon for developmentalists to study.

First, as the current paper has argued, it would seem to be a big part of what makes humans unique in the animal kingdom, serving as a psychological foundation for all things cultural. Second, as a phenomenon it brings together aspects of development that are typically studied separately but which everyone thinks should be studied to-gether. In particular, investigating any phenomenon of shared intentionality ends up involving perforce a study of both cognitive and motivational processes working to-gether, and often issues of social norms as well. Third, as a phenomenon, shared in-tentionality also brings together in particularly intimate ways the workings of biology and culture.Skills and motivations for shared intentionality are,in the current account, direct expressions of the biological adaptation that enables children to participate in the cultural practices around them.

References

Bakeman, R., & Adamson, L. (1984). Coordinating attention to people and objects in mother–infant and peer–infant interactions. Child Development, 55, 1278–1289. Behne, T., Carpenter, M., & Tomasello, M. (2005). One-yearolds comprehend the communicative intentions behind gestures in a hiding game.Developmental Science, 8, 492–499.

Boesch, C., & Boesch, H. (1989). Hunting behavior of wild chimpanzees in the Tai Forest National Park. American Journal of Physical Anthropology, 78, 547–573. Boesch, C. (2005).Joint cooperative hunting among wild chimpanzees:taking natural observations seriously. Behavioral and Brain Sciences, 28, 692–693.

Bratman,M.E.(1992). Shared cooperative activity. Philosophical Review, 101 (2), 327 –341.

Byrne, R.W., & Whiten, A. (1988). Machiavellian intelligence: Social expertise and the evolution of intellect in monkeys,apes, and humans. New York: Oxford University Press.

Call, J., & Tomasello, M. (1994). The production and comprehension of referential pointing by orangutans. Journal of Comparative Psychology, 108, 307–317.

Call, J., & Tomasello, M. (2005). What do chimpanzees know about seeing, revisited: an explanation of the third kind. In N. Eilan, C. Hoerl, T. McCormack, & J. Roessler (Eds.), Joint attention: Communication and other minds (pp. 45–64). Oxford: Oxford University Press.

Call, J., & Tomasello, M. (2007). The gestural communication of apes and monkeys. New York: Lawrence Erlbaum.

Carpenter,M.(2006).Instrumental,social, and shared goals and intentions in imitation. In S.J. Rogers & J.Williams (Eds.), Imitation and the development of the social mind: Lessons from typical development and autism (pp. 48–70). New York: Guilford. Carpenter, M.,Nagell, K.,& Tomasello,M. (1998). Social cognition, joint attention, and communicative competence from 9 to 15 months of age. Monographs of the Society for Research in Child Development, 63 (4, Serial No. 255).

Carpenter, M., Tomasello, M., & Striano, T. (2005). Role reversal imitation and lan-guage in typically-developing infants and children with autism. Infancy, 8, 253–278. Gergely, G., & Csibra, G. (2006). Sylvia’s recipe: the role of imitation, and pedagogy in the transmission of cultural knowledge.In N.J.Enfield & S.C.Levinson (Eds.) Roots of human sociality: Culture, cognition, and interaction (pp. 229– 255). Oxford: Berg Press.

Gilbert, M. (1989). On social facts. New York: Routledge.

Hare, B., & Tomasello, M. (2004). Chimpanzees are more skillful in competitive than in cooperative cognitive tasks. Animal Behavior, 68, 571–581. Leavens, D.A., Hopkins,W.D., & Bard, K.A. (2005). Understanding the point of chimpanzee pointing: epigenesis and ecological validity. Current Directions in Psychological Science, 14, 185–189.

Liszkowski,U., Carpenter,M., Henning, A., Striano,T., & Tomasello,M. (2004). Twelve-month-olds point to share attention and interest. Developmental Science,7,297–307.

Liszkowski, U., Carpenter, M., Striano, T., & Tomasello, M. (2006). Twelve- and 18-month-olds point to provide information for others. Journal of Cognition and Development, 7, 173–187.

Melis, A., Hare, B., & Tomasello, M. (2006). Chimpanzees recruit the best collabora-tors. Science, 311, 1297–1300.

Moll, H., Koring, C., Carpenter, M., & Tomasello, M. (2006). Infants determine others’ focus of attention by pragmatics and exclusion. Journal of Cognition and Development, 7, 411–430.

Rakoczy, H., Warneken, F., & Tomasello, M. (submitted). The sources of normativity: young children’s awareness of the normative structure of games.

Searle, J. (1995). The construction of social reality. New York: Free Press. Shwe, H., & Markman, E. (1997). Young children’s appreciation of the mental impact of their communicative signals. Developmental Psychology, 33 (4), 630–636.

Sperber, D., & Wilson, D. (1986). Relevance: Communication and cognition. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Tomasello, M. (1995). Joint attention as social cognition. In C. Moore & P. Dunham (Eds.), Joint attention: Its origins and role in development (pp. 103–130). Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum.

Tomasello, M. (1996). Do apes ape? In C.M. Hayes & B.G. Galef (Eds.), Social lear-ning in animals: The roots of culture (pp.319–346). San Diego, CA: Academic Press. Tomasello, M. (1999). The cultural origins of human cognition. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Tomasello, M. (2006). Why don’t apes point? In N. Enfield & S.C. Levinson (Eds.), Roots of human sociality: Culture, cognition and interaction (pp. 506–524). London: Berg.

Tomasello,M.,& Call,J.(2006). Do chimpanzees know what others see – or only what they are looking at? In S.Hurley & M.Nudds (Eds.),Rational animals? (pp. 371– 384). New York: Oxford University Press.

Tomasello, M., & Carpenter, M. (2005). The emergence of social cognition in three young chimpanzees. Monographs of the Society for Research in Child Development, 70 (1, Serial No. 279).

Tomasello, M., Carpenter, M., Call, J., Behne, T., & Moll, H. (2005a). Understanding and sharing intentions: the origins of cultural cognition. Behavioral and Brain Sciences, 28, 675–735.

Tomasello, M., Carpenter, M., Call, J., Behne, T., & Moll, H. (2005b). In search of the uniquely human. Behavioral and Brain Sciences, 28, 721–727.

Tomasello, M., Kruger, A., & Ratner, H. (1993). Cultural learning. Behavioral and Brain Sciences, 16, 495–552.

Tomonaga, M., Myowa-Yamakoshi, M., Mizuno, Y., Yamaguchi, M., Kosugi, D., Bard, K., Tanaka, M., & Matsuzawa, T. (2004). Development of social cognition in infant chimpanzees (Pan troglodytes): face recognition, smiling, gaze and the lack of triadic interactions. Japanese Psychological Research, 46, 227–235.

Trevarthen,C. 1979). Instincts for human understanding and for cultural cooperation: their development in infancy. In M. von Cranach, K. Foppa, W. Lepenies, & D. Ploog (Eds.), Human ethology: Claims and limits of a new discipline (pp. 530–571). Cambridge: Cambridge University Press.

Tuomela, R. (1995). The importance of us. Stanford, CA: Stanford University Press. Uzgiris, I.C. (1981). Two functions of imitation during infancy. International Journal of Behavioral Development, 4, 1–12.

Warneken, F., Chen, F., & Tomasello, M. (2006). Cooperative activities in young children and chimpanzees. Child Development, 77, 640–663.

Warneken, F., & Tomasello, M. (in press). Helping and cooperation at 14 months of age. Infancy. "

Benji Wald

Language, Volume 77, Number 4, December 2001, pp. 860-861 (Article)

Published by Linguistic Society of America DOI: 10.1353/lan.2001.0255 

Tense and aspect in Indo-European languages: Theory,  typology,  diachrony.  

By JOHN HEWSON and VIT BUBENIK.

(Current issues in linguistic theory 145.)

Kirill Dmitrievien ehdottama tunneli Reutersin välittämässä grafiikassa. Kuva: Kirill Dmitriev/kadmitriev via / Reuters

https://yle.fi/a/74-20229892

” Dmitrijev: Venäjä ja Yhdysvallat sopivat Beringinsalmen alittavasta tunnelista

Kirill Dmitrijev Moskovassa 26.3.2026 Kuva: Sergei Ilnitsky / EPA

Venäjä ja Yhdysvallat allekirjoittavat huomenna sopimuksen Beringinsalmen alittavasta tunnelista, Venäjän presidentin edustaja Kirill Dmitrijev väitti torstaina.

– Tunnelin osalta saamme uutisia huomenna. Allekirjoitamme sopimuksen tunnelin suunnittelun jatkamisesta. Tunneli tulee, Dmitrijev sanoi Venäjän puolustusministeriön omistamalle mediayhtiö Zvezdalle.
Hän lisäsi, että kyseessä on yksi merkittävimmistä maiden välisistä infrastruktuurihankkeista.

Venäjällä ja Yhdysvalloissa on vuosikymmeniä suunniteltu tunnelia Beringinsalmen alitse. Alaskasta Tšuktšien niemimaalle Venäjälle kulkeva tunneli olisi noin 110 kilometriä pitkä ja toteutuessaan maailman pisin vedenalainen tunneli.

Beringinsalmi erottaa toisistaan Aasian Dežnjovinniemen ja Amerikan Prince of Walesin niemen mantereen.

Lähde: Reuters

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011580077.html

Timo Myllyniemi

23.10.2025 20:24

Venäjän ja Yhdysvaltojen tulisi rakentaa rautatietunneli Beringinsalmen alitse, ehdottaa Venäjän valtiollisen sijoitusrahaston johtaja Kirill Dmitriev. Hän julkisti ehdotuksen viikko sitten sen jälkeen, kun Donald Trump ja Vladimir Putin olivat keskustelleet kahden tunnin ajan puhelimitse.

Dmitriev oli mukana Putinin valtuuskunnassa elokuussa kun Putin ja Trump tapasivat Alaskassa. Dmitriev on Kremlissä valjastettu elvyttämään Yhdysvaltain ja Venäjän suhteita.

Kirill Dmitriev on Putinin erityislähettiläs, jonka vastuulla on investoinnit ja taloudellinen yhteistyö ulkomaiden kanssa. Kuva: Grigory Sysoyev / ZUMA

Dmitrievin ehdotuksen mukaan Beringinsalmen alle rakennettaisiin 112 kilometriä pitkä rautatietunneli. Kahdeksan miljardin dollarin hintaisen tunnelin rahoittaisi Venäjä yhdessä ”kansainvälisten kumppaneiden” kanssa.

Kapeimmillaan 82 kilometriä leveä Beringinsalmi erottaa Venäjän laajan ja harvaan asutun Tshukotskin alueen Alaskasta. Ideoita alueiden yhdistämiseksi on ollut olemassa ainakin 150 vuotta.

Pienet Diomedesaaret, yksi Venäjälle ja yksi Yhdysvalloille kuuluva, sijaitsevat salmen keskellä, vain neljän kilometrin päässä toisistaan.

” Kirill Dmitriev

 

@kadmitriev

 

From the Soviet JFK docs released by

@RepLuna

: Kennedy–Khrushchev World Peace Bridge “could and should be built between Alaska and Russia at once.” With modern

@boringcompany

technology this can become a Putin-Trump tunnel connecting the Eurasia and Americas for < $8 billion

Dmitriev ehdotti, että tunnelin avulla yhdysvaltalaiset energiajätit voisivat liittyä venäläisiin hankkeisiin arktisella alueella. Hän ehdotti, että tunnelin rakentaisi Elon Muskin omistama tunneleiden poraamisen erikoistunut yritys The Boring Company.

 

Musk ei ole vastannut Dmitrievin ideaan.

Kun toimittaja kysyi ehdotuksesta perjantaina Washingtonissa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa pidetyn tapaamisen yhteydessä, sanoi Trump ajatusta ”mielenkiintoiseksi”.

 

Trump kysyi myös Zelenskyiltä, ​​mitä mieltä hän on ehdotuksesta.

– En pidä ollenkaan ideasta, sanoi Zelenskyi saaden Yhdysvaltain edustajat nauramaan. ”

USA:ssa tunnetusti kenestä tahansa voi tulla presidentti. Kenestä tahansa voi periaatteessa tulla myös huippututkija ja miljardiyrittäjä. Ei tarvitse vält-tämättä olla ihmelapsi, ei käydä kalleimpia "parhaita" kouluja" eikä istua ra-hasäiliön päällä. Aina ei tarvitse räävittömästä huijata tai fuskatakaan. Pitää olla sattumalta oikeassa saumassa, missä tapahtuu,ja käyttää järjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia pelimielessä maksimaalisesti omaksi hyödykseen. 

John Craig Venter syntyi 14. 10. 1946 Salt Lake Cityssä Utahissa USAn mormonialueella, ja kuoli 29. 4. 2026 San Diegossa syöpähoidon sivuvaikutuksiin. Voisi olettaa, että hän kokeili itsellään jotakin uutta geenisyöpähoitoa. Perhe muutti Millbraen kaupunkiin Kalifornian rannikolle pojan ollessa kuoluainen. Vanhemmat toimivat ilmeisesti Golf-alalla. Poika menestyi koulussa huonosti. Häntä kiinnostivat eniten veneily ja surffaus. High Schoolkin jäi kesken. Venter vastusti aktiivisesti Vietnamin sotaa, mutta ymmärsi, että hänen kaltaisensa joutilaan oloinen terve nuorimies joutuu sinne kuitenkin joka tapauksessa varmasti, ja värväytyi vapaaehtoisesti USAn laivastoon voidakseen ainakin aluksi vaikuttaa siihen, mihin tehtäviin joutuu. Hän palveli lääkintäkorpraalina (hospital corpsman) laivaston huoltojoukoissa (Naval Support Activity) tehohoitoyksikössä Danangissa 1967–68 joutuen mm kuuluisan TET-hyökkäyksen "rulliin".

Sotahommat eivät edelleenkään Venteriä kiehtoneet, ja hän harkitsi ja valmisteli jopa itsemurhaakin. Sen sijaan hän kyllä kiinnostui laitteista ja hoidoista, joita siellä kovasti kehiteltiin ja testattiin. Onnistuttuaan vapautumaan armeijasta hoidettuaan tuhansia haavoittuneita sotiaita hän kirjautui vuonna 1969 aikuis-collegeen lopettelemaan perusopintojaan, josta pääsi San Diegon ylipistoon opiskelemaan biokemiaa, josta suoritti kandidaatin (bachelor) tutkinnon jo vuonna 1972 ja Nathan O. Kaplanin johdolla filosofian tohtorin tutkinnon 1975 aloinaan fysiologia ja farmakologia. Hän mm. sekvensoi itsellään geenin, jota arveltiin modernin ADHDn aiheuttajaksi Työskenneltyään apulaisprofessorina ja myöhemmin professorina New Yorkin osavaltionyliopistossa Buffalossa hän liittyi Yhdysvaltain Liittovaltion terveysinstituuttiin (NIH) vuonna 1984.

NIH:n työntekijänä Venter oppi tunnistamaan mRNA:ta ja alkoi tutkia lisää sitä, miten "sitä ilmentyy" ihmisaivoissa. Venter nimesi automaattisella DNA-sekvensoinnilla löytämänsä lyhyet cDNA-sekvenssifragmentit ilmentymissekvenssitunnisteiksi eli EST:eiksi. NIH:n teknologiansiirtotoimisto päätti hakea patenttia Venterin löytämille EST:ille ja patentoida geenit, jotka tunnistettiin mRNA:n ilmentymistä ihmisaivoissa koskevien tutkimusten perusteella. Kun Venter paljasti NIH:n strategian kongressin kuulemistilaisuudessa, puhkesi vastaausemyrsky. [24] NIH lopetti myöhemmin hankkeen ja hylkäsi jättämänsä patenttihakemukset julkisen vastalauseen jälkeen.

Craig Venter näyttäisi tutkimusotteestaan ja sanavainnoistaan pääteen nojanneen RNAn öytäjien Jacques Monod´n ja Farancois Jacobin ajatteuun ja filosofioihin. Hän oli vakaumukseinen ateisti, joka suhtautui kuitenkin uskontoihin myönteisesti, koska oli taipuvainen ajattelemaan, että ihmisellä olisi synnynnlläinen uskonnollisuuden tarve.

Susi idea ihmisen geenien "patentoimisesta" oli NIH:n itsensä ja siten valtiollisen geenikartoitusprojektin eikä Venterin. Venter uskoi, että koko genomin ns. haulikkosekvensointi olisi nopein ja tehokkain tapa saada hyödyllistä ihmisen genomitietoa. Ihmisen genomiprojekti kuitenkin hylkäsi menetelmän, koska jotkut geneetikot katsoivat sen olevan liian epätarkka niin monimutkaiselle genomille kuin ihmisen genomi. Hän näki Ihmisen genomiprojektin hitaan edistymisvauhdin tilaisuutena jatkaa kiinnostustaan ​​kokeilla haulikkosekvensointimenetelmäänsä ihmisen genomin sekvensoinnin nopeuttamiseksi, joten hän haki rahoitusta yksityiseltä sektorilta Celera Genomicsin perustamiseksi. Homman taustalla lienee USAlaiset johto-opit siitä, että tarpeeksi tärkeälle toiminnalle pitää aina joskakin vaikka keksaista kilpailija, jotta se etenisi hyvin; saman konsernin eri osastot saattavat kipailla verissä päin, samoin USAn lukuisat puolisotilaalliset turvallisuusorganisaatit kuten CIA, FBI, ICE, FEMA ja Kansalliskaartit.

Toisin kuin esimerkiksi minäkin olen joissakin vanhoissa kirjoituksissani virheellisesti väittänyt,  ihmisen genomin kartoitusprojektin yksityisen haaran johtaja Craig Venter ei johtanut Obaman sutta Neuronal Connectome -projektia missään vaiheessa, vaikka sen olikin tarkoitus perustua "geenipäästään" nimenomaan hänen kartoituksilleen. Googlen hakukonetekoälyn mukaan hän ei ollut siinä organisatorisesti mukana oenkaan, vaan Celera Genomics teki sille hankkeelle ilmeisesti kaupallista palvelututkimusta.

https://unu.edu/biolac/news/memoriam-dr-j-craig-venter

" In Memoriam: Dr. J. Craig Venter

Periksiantamatn pyrkimys ymmärtää geneettisen koodin ja biologisen toiminnan välistä suhdetta

5. toukokuuta 2026

Valokuva Craig Venteristä, kemististä, Synthetic Genomicsista, T. T. Chaon innovaa-tiosymposiumissa, jonka Rice's BioScience Research Collaborative järjesti 28. lokakuuta 2011. Järjestäjä: Chemical Heritage Foundation, Philadelphia, PA, USA.
Mauricio Ramirez, Science History Institute

Tohtori John Craig Venterin, yhden 2000-luvun vaikutusvaltaisimmista biologeista, poismenossa on tiettyä ironiaa. Hän kuoli San Diegossa 29. huhtikuuta 2026 79-vuotiaana syöpähoitojen aiheuttamiin komplikaatioihin. Suuri osa hänen tieteellisestä ja yrittäjäurastaan ​​oli omistettu juuri ihmisen pitkäikäisyyden geneettisten ja molekyylitason rajoitusten kohtaamiseen.

Silti hänen elämäntyönsä tekee selväksi, että jos joku oli asemassa yrittämään näin kunnianhimoista tavoitetta, se oli Craig Venter. Salt Lake Cityssä, Utahissa, 14. loka-kuuta 1946 syntynyt Venter mullistaa modernin biologian korostamalla genomiikan nopeutta, skaalautuvuutta ja toiminnallista tulkintaa. Hänen panoksensa eivät aino-astaan ​​muuttaneet bioteknologiaa ja biolääketieteellistä tutkimusta, vaan ne myös auttoivat määrittelemään merkittävän osan tieteellisestä maisemasta, jossa UNU-BIOLAC on toiminut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana.

Geeneistä genomeihin: biologisen tutkimuksen uudelleenmäärittely

Venter nousi ensimmäisen kerran tunnetuksi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alus-sa kehittämällä Yhdysvaltain kansallisissa terveyslaitoksissa (NIH) ekspressoituja sekvenssitunnisteita (EST). Tämä menetelmä mahdollisti proteiineja koodaavien geenien nopean tunnistamisen suoraan transkriptoidusta RNA:sta. Tämä lähesty-mistapa perustui vakaumukseen, että mitään sairautta ei voida täysin ymmärtää paljastamatta sen geneettistä perustaa.

Tämä vakaumus johti häntä vielä pidemmälle. Hylättyään hitaat, karttapohjaiset sek-vensointistrategiat Venter kannatti koko genomin haulikkosekvensointia, menetel-mää, jossa suuret genomit fragmentoidaan pieniksi paloiksi, sekvensoidaan nopeasti ja sitten kootaan laskennallisesti. Tämän lähestymistavan teho osoitettiin ratkaise-vasti vuonna 1995,kun hänen tiiminsä Genomic Research Institutessa (TIGR) julkai-si ensimmäisen vapaasti elävän organismin, Haemophilus influenzaen, täydellisen genomisekvenssin,joka käsitti noin1,83 miljoonaa emäsparia.Tuolloin oli sekvensoitu vain kolme kertaluokkaa pienempiä virusgenomeja, mikä teki tästä käännekohdan biologialle datalähtöisenä tieteenä.

Ihmisen genomi ja suurtehobiologian nousu

Venterin menetelmät mahdollistivat hänen yrityksensä, Celera Genomicsin, osallistu-misen – myöhään mutta ratkaisevasti – kansainväliseen kilpailuun ihmisen genomin sekvensoimiseksi. Vuonna 2001 Celera ja julkisesti rahoitettu Human Genome Pro-ject ilmoittivat yhdessä ensimmäisestä luonnoksesta ihmisen genomisekvenssistä. Tämä virstanpylväs toi biologian digitaaliseen aikakauteen ja samalla ruokki intensiivistä julkista keskustelua tiedon omistajuudesta, kilpailusta ja yhteistyöstä tieteellisessä työssä.

Samaan aikaan Celera tuotti myös Drosophila melanogasterin täydellisen genomi-sekvenssin ja julkaisi myöhemmin ensimmäisen korkealaatuisen diploidisen ihmisen genomin, paljastaen yksilöllisen geneettisen vaihtelun merkityksen. Se, että Venter itse oli DNA:n luovuttaja, lisäsi sekä ihailua että kiistoja, mikä vahvisti hänen mainettaan rohkeana ja mielipiteitä jakavana tieteellisenä hahmona.

Metagenomiikka ja elämä laboratorion ulkopuolella

Venter ei rajoittunut pelkästään ihmisbiologiaan, vaan sijoitti suuren osan tieteellises-tä ja kaupallisesta menestyksestään laajamittaiseen tutkimukseen.Sorcerer II Global Ocean Sampling Expeditionin (2003-2007) aikana hänen kelluva genomilaborato-rionsa kiersi maapallon ja löysi miljoonia aiemmin tuntemattomia mikrobigeenejä meriympäristöistä.

Tämä työ oli ensimmäinen onnistunut metagenomiikan konseptitodistus, joka mah-dollisti biologisen monimuotoisuuden ja toiminnan tutkimisen organismeissa, joita ei voida viljellä laboratoriossa. Tämä menetelmä on nyt perustana maailmanlaajuiselle mikrobiomeja, ekosysteemejä ja planeetan terveyttä koskevalle tutkimukselle.

Synteettinen biologia: elämän lukemisesta sen kirjoittamiseen

Venterin elinikäinen pyrkimys yhdistää geneettinen koodi biologiseen toimintaan hui-pentui toukokuussa 2010,kun hänen tiiminsä J.Craig Venter -instituutissa ilmoitti luo-neensa ensimmäisen kemiallisesti syntetisoidun genomin ohjaaman itsereplikoituvan bakteerisolun, Mycoplasma mycoides JCVI-syn1.0:n.Noin 1,08 miljoonaa emäsparia käsittävä synteettinen kromosomi suunniteltiin digitaalisesti, koottiin kemiallisista komponenteista ja "käynnistettiin" onnistuneesti vastaanottajasolussa.

Tämä saavutus merkitsi synteettisen biologian syntyä käytännön tieteenalana ja osoitti, että genomeja voidaan paitsi lukea myös kirjoittaa, muokata ja toiminnallisesti validoida.

Pysyvä perintö bioteknologialle ja UNU-BIOLACille

Funktionaalinen genomin annotointi, haulikkosekvensointi, seuraavan sukupolven sekvensointitekniikat, metagenomiikka, mikrobiomitiede, ja synteettinen biologia voisivat helposti kuvata UNU-BIOLACin akateemista ja koulutusohjelmaa vuosille 2025–2026. Kaikkien näiden alojen käsitteellinen alkuperä on merkittävä – ellei jopa yksinomainen – tohtori J. Craig Venterin provosoivassa ja mullistavassa visiossa, joka korosti johdonmukaisesti biotekniikan kykyä tarjota todellisia ratkaisuja ihmisten hyvinvoinnille.

Venter oli edelläkävijä ja armoton perinteiden haastaja.Koska hän uskoi, että elämän ymmärtäminen vaatii sekä rohkeita ideoita että rohkeutta rakentaa työkaluja niiden testaamiseksi, haluamme todistaa, kuinka hänen tunnetusti konfrontaatiohakuinen akateeminen persoonallisuutensa nopeutti löytöjä ja kehitystä jatkuvasti vaatimalla, että enemmän voitaisiin saavuttaa. "


xxx


AI-yhteenveto

There is no recognized scientific program officially titled the "Craig Venter Neural Gene Connectome Program." Dr. Craig Venter is world-renowned for his pioneering work in genomics—including leading the privately funded effort to sequence the human genome and building the first synthetic cell.

National Institutes of Health (.gov)
1
However, the intersection of his genomics work and brain connectivity concepts generally falls into three separate, established research tracks:

1. The Human Connectome Project (HCP)

Venter is not the primary director of this initiative, but his genomic breakthroughs paved the way for it. The Human Connectome Project is a massive NIH-funded initiative launched in 2009 to map the structural and functional neural pathways of the healthy human brain. It aims to connect these brain mappings with behavioral and genetic data.

Tomorrow Bio

2. Genetics of the Connectome

Connectomics and genomics frequently intersect in modern neuroscience to deter-mine how genetic variations influence the physical and functional wiring of the brain. Research in this area reveals that anatomical connectivity is under stronger genetic influence than functional connectivity.

National Institutes of Health (.gov)

3. Venter's Syn 3.0 (Minimal Genome)

At the J. Craig Venter Institute (JCVI), Venter’s team successfully synthesized Syn 3.0, a stripped-down synthetic genome containing the fewest genes of any freely living organism (473 genes). This cell acts as a universal foundational tool for researchers seeking to understand the minimal genetic requirements for life.

Wikipedia

If you are looking for specific genomic-neurological programs, you might be thinking of the NIH BRAIN Initiative, which maps out how individual cells and genes interact to form functioning neural circuits in the human brain.

xxx

AI-yhteenveto

Craig Venter is an atheist. He does not believe in a God or a higher power, viewing life strictly through the lens of material chemistry and DNA rather than mystical or supernatural forces.

His views on the subject are well documented:

The "Religiosity Gene": Venter has famously joked that if there were a gene for religiosity, his was deleted.

Early Exposure: He was briefly exposed to religious instruction as a child but quickly abandoned it, as the literal creation stories conflicted with his scientific curiosity and understanding of evolutionary science.

Science and Ethics: While he does not practice a religion, he has acknowledged the cultural and ethical importance of religious perspectives (such as those of the Vatican) in public policy debates regarding genomics and synthetic biology.

For more context on how his materialist worldview shapes his work in genomics, you can read more in The Guardian's overview of his synthetic biology or check out the PLOS DNA Science Blog detailing his childhood experiences.

https://www.theguardian.com/theguardian/2000/may/06/weekend7.weekend1

" DNA: It's war (part one) 

Sat 6 May 2000 03.01 CEST

Decoding the human genome will change the world. But, says Kevin Toolis, it's not just about science; it's UK vs US; public spirit vs private enterprise. And it's personal

It should have been the grandest of scientific occasions. On stage at the world-renowned Pasteur Institute in Paris, Craig Venter, one of the world's foremost biological scientists, announced he was just weeks away from completing the greatest scientific endeavour that mankind has ever known: the human genome, the book of life of Homo sapiens . It should have been a victory lap, applause, praise, talk of Nobel prizes, and commendations from his peers.

But instead there was silence. For most of the 600 academics in the audience, gathered from research institutes across the globe, Venter was the traitor; a ruthless competitor who sold his soul to American business and who now plans to charge the rest of the human race a fortune to read our own genetic code. "I was totally against him being invited to speak," said one of the conference organisers bitterly. "His first announcement when he created his company, Celera, was to attack the publicly-funded Human Genome Project. He wanted the public project to be closed so he would have a monopoly. He is extremely aggressive in his statements because, of course, he is speaking not to scientists but to his shareholders."

To his critics, the American scientist is "Darth Venter", an evil monopolist. To his admirers, he's a genius - "the Alan Turing [conqueror of the Enigma code] of his generation" - who more than anyone has revolutionised the field of genomics but, through the jealousy of scientific pygmies, has been unjustly denied credit. "You cannot repeal the laws of human nature," says Dr Sam Broder, a former director of the US National Cancer Institute and now chief medical officer at Celera. "It would be appropriate if someone said, 'I'm angry, I'm jealous, I can't stand this.' It would be better if people had the courage to come out with it."

Beneath the venom towards Venter lies another human emotion - fear. "Everyone is frightened of losing," said a senior scientist from the Pasteur Institute. "The human genome is only going to be sequenced once and it will never need to be done again. There are Nobel prizes riding on this. It's a big, big prize and it's technology driven. Craig is in cahoots with the American makers of the DNA sequencers we all use. He is also a self-aggrandising pain in the arse."

But the race for the code of the human genome is not just another arcane battle between boffins to see who wins the prize, even if it is a Nobel. It's a race for the future, a war being fought in science laboratories across the world, with battalions of $300,000 DNA sequencing machines that chunder out, in order, the four base letters of the human code - ccacatgatatctatccaacccatgtcc . . .

On one side is the publicly-funded Human Genome Project (HGP), which is decoding the human genome data and releasing it free of charge on the internet each night. And on the other is Celera, Venter's private upstart company founded in May 1998, which says its has decoded the genome cheaper and quicker than its slow-coach public rivals.

Celera does have a built-in advantage. Its scientists can access the two billion-plus letters already decoded by the Human Genome Project by simply looking it up on the HGP's websites. Celera's own data is strictly private, but Venter says he will also publish their human genome data on Celera's own website. His critics ask "when?" and "how much will it cost?" Inevitably, Celera will place some restrictions on the use of its data.

The race for the code is not just about science, it's also a tale of dirty tactics, brilliant scientific innovation, emotional insecurity, vicious bureaucratic in-fighting, black propaganda, rare joint presidential and prime ministerial statements, $225-a-share stock offerings, law suits and plain old-fashioned human goodness.

The Human Genome Project, largely funded by US tax dollars but with a third of the money from the British medical charity the Wellcome Trust, is vast, and there are many key scientists involved. But it has ultimately become a fierce personal battle between two men, the would-be American billionaire, high-school drop-out, ex-surfer and Vietnam War veteran, Craig Venter, and his runner-bean-growing, Oxfam-supporting, second-hand car driving, bearded British academic opponent, John Sulston, of the Wellcome Trust. And instead of academic papers, both men now trade insults such as "slimy" and "con job".

"The people from the Wellcome Trust do not believe this shit that they are saying," says Venter, leaning back on the chair in his office at his Rockville headquarters, near Washington. "It's much easier to demonise us than justify the hundreds of millions of dollars they have wasted. I have been a thorn in their side for some time because I keep coming up with breakthroughs. Having a rival in any sense is unacceptable to them. They are trying to destroy someone they view as a serious competitor. We did not set out to sequence the human genome just to make John Sulston and the Wellcome Trust look bad. What is it about Celera that has to be stopped - because we are trying to treat cancer, find treatments for disease?"

On the other side of the Atlantic, in his bare office in the shiny new Sanger Centre near Cambridge, Sulston takes an implacably hostile view of his enemy. "Global capitalism is raping the earth, it's raping us. If global capitalism gets hold of complete control of the human genome, that is very bad news indeed, that is something we should fight against. I believe that our basic information, our 'software', should be free and open for everyone to play with, to compete with, to try and make products from. I do not believe it should be under the control of one person. But that is what Celera are trying to do as far as they can. They want to establish a monopoly position on the human sequence. Craig has gone morally wrong."

The two men are roughly the same age - Venter is 54, Sulston, 57 - but could not be more different. Venter is brash, aggressive, egotistical. His list of considerable achievements trip off his tongue like a pre-printed CV. "Is my science of the level, with the breakthroughs, consistent with other people who have gotten the Nobel? Yes."

The walls of his office are covered in trophies, magazine covers of Venter, pictures of his naval graduating class and time in Vietnam, honorary degrees, and signed photos from Bill Clinton. During our interview, when he was not taking calls from Wall Street analysts, he was on the line to Business Week talking up Celera's stock price, or to his financial backers. He had a gold Rolex on his wrist, and sprawled at his feet were three huge black poodles, whom he calls "his children". When Venter is not darting around in the company Lear Jet, he is on his 84ft yacht, The Sorcerer, or flying to Saudi Arabia to pick up some prize, or attending the White House Correspondents dinner. He is now a player, lobbying his Congressional allies hard, up there in the big league in Washington. Fifteen years ago, microbiologists had to beg for grants. On February 29, 2000, Celera raised $1billion in one day on the New York Stock Exchange.

Venter likes to stand out from the dull pack of his fellow scientists. At one point he is called down to Celera's computer room, "whose Compaq computing power is rivalled only by the Pentagon", to pose for a New York photographer. He sits happily for 15 minutes, like a movie star. In more friendly times, Venter was once invited to a Wellcome Trust genomics conference in the Cotswolds. At Heathrow, the Trust laid on a bus to take arriving scientists directly to the conference. Venter was on the flight, but never took the bus - he turned up later in a hired Jaguar.

In contrast, the bearded Sulston is a model of quiet British understatement. Instead of a Rolex he was wearing a pair of old leather sandals. His wild beard and hair give him the air of being an ex-hippy professor. Sulston's father was a vicar and he has the same ideals of public service and social compassion. "The only thing I have retained from my upbringing - I did not retain the religious element - is the idea that you do not do things for money."

Sulston's office is lined not with power trophies but his old notebooks, filled with hand-drawn pictures of the dividing cells of the 1mm nematode worm he studied for years. He gets around in the family car and second class on Great North Eastern Railways. Sulston is, he says, a Guardian-reading political liberal, whose wife Daphne took part in the Greenham Common anti-missile protests. He did not get to the top rungs of British science, and the forefront of a world scientific revolution, by being a laid-back guy. By chance, I had to ask him something on Easter Sunday; he was there at his desk. The Wellcome Trust may be a charity, but it is the most powerful independent scientific institution in Europe, if not the world. Its £300m purpose-built Sanger Centre is a big, big sequencing machine with one objective in mind - to clobber the opposition.

The battle between Venter and Sulston is more than a personal clash. Once the human genome is decoded, it will begin to transform medicine, science, human fertility, archaeology, genealogy, the insurance trade and the whole of human society. Knowledge of the human gemone, the code of life, will allow us to determine exactly what it is that makes us human. The code may give us the cure for cancer, heart disease, a thousand genetic human frailties. It will tell us who has a predisposition to be gay, to be depressed, to be good at metabolising oxygen and hence good at sport, to get Alzheimer's, to die of bowel cancer at 53. We are aware of some of these things already; clever parents generally have clever children; heart attacks, like some breast cancers, run in the family.

But the difference is that we will know. You can alter your behaviour, but you cannot alter your genes, yet. It will give you, and other powerful institutions in society such as insurance companies, the power to read the unique genetic bar-code that is contained in every cell of your body. Scientists have already identified 289 genes, mutations to the normal code, that directly cause diseases in humans. Soon we will know an awful lot more. We may not like the answers but we will have them.

There are a 100 trillion cells in the human body. In the nucleus of each of these cells are 46 chromosomes, 23 from your mother and 23 from your father. Those chromosomes are made of DNA, a long molecule of deoxyribonucleic acid, whose famous double helix shape was the greatest scientific discovery of the 20th century. There are six feet of DNA in each human cell. And DNA is composed of four chemicals, or bases, adenine (A), thymine (T), guanine (G) and cytosine (C).

It is these bases that are the digital code of life. Every living organism on earth, from microbes living in super-heated sulphur vents two miles down on the bottom of the ocean, to bacteria, roundworms, wheat, fish, trees, cows, chimpanzees (who share 98.9% of our human DNA) is composed of letters of the same A, T, G, C genetic code. It is the one and only alphabet of life - hence the ability of researchers to insert "fish" genes into plants.

There are 3.5 billion bases in the human genome. The human genome is, in effect, a single sentence: ccacatgatatctatccaacccatgtccccacatgatatctatccaacccatgtccccacatgata tctatccaacccatgtcc and so on until it would fill 500,000 pages of a telephone directory. It is equivalent to 750 megabytes of data and will fit on one DVD disk. Most of that genome is junk: between 95 and 97% is redundant, the left-over genetic instructions for what to do with our fins or tails; we still carry with us our evolutionary ascent from bacteria in the swamp. Scattered at random amid this genomic sentence are the 100,000 genes - active sequences - which code for the 20 amino acids that make up the body's proteins. Everything that we are as humans, from our toes to our hormones, to the synaptic gaps in our brains, muscles, bones, to when and how our cells divide, is, or is the product of, proteins. Our genes are the codes for these proteins. They are the telephone numbers that actually work.

Each of those genes can be thousands of letters long. Other parts of the genome, which do not code for genes, also act like a control mechanism and play a role in the way genes interact or the way a human foetus is formed. Our genome is the book of human life. "As long as there are humans in the universe, it will be essential," says John Sulston.

Decoding the human genome will increase our knowledge, a thousandfold times a thousandfold of the nature of Homo sapiens . And with that knowledge will come immense power. Before we create, we will almost certainly destroy, committing a new form of human selection, genomecide. Through systematic but simple foetal genetic tests in the next decade, we will ruthlessly search out and eradicate those human genes we regard as inferior, Trisonomy 21 or Down's Syndrome, Turner's Syndrome, Huntingdon's Chorea, Cystic Fibrosis; the list is as long as we want to make it. The difficulty we will have to face is where do you draw the line? Do you abort multi-celled foetuses because the tests show genes that code for Alzheimer's in later life? Would we now eradicate the former US President Ronald Reagan, whose Alzheimer's is genetically inherited, just after conception? What is the definition of an acceptable genetic human being? What is a valid human life? In America, where medical insurance is a key issue, the first cases of genetic discrimination are already appearing in the courts.

In time, we will begin to manipulate our genes, select the traits we want in our children, designer babies, just as we are now altering the genes of the plants and animals.

There will be great benefits, a cure for Aids, malaria, maybe eventually nearly all of the diseases that afflict humanity. Genomics is the future of a whole new set of pharmaceutical industries that will create thousands of individually tailored drugs.

We are at the beginning of a genomic century and in the midst of a biological gold rush. Every day, the US Patent and Trademark Office is flooded with new patent applications from US biotech companies such as Incyte, Human Genomic Sciences, and Celera, claiming patent rights - exclusive property rights - on the 100,000 genes in the human body. Celera alone is believed to have filed more than 20,000 provisional patents. Incyte aims to patent one million of what are known as ESTs, expressed sequence tags, snippets of the genetic code that identify genes, whose functions may be entirely unknown at the time of patenting.

Along with the benefits will come unparalleled profits, wealth beyond even the dreams of Microsoft's Bill Gates, as a few companies carve themselves monopolies from the code of human life. The first battles have already begun. Aids researchers have recently identified the pathway, or docking site, known as the CCR5 receptor, by which the Aids virus enters human cells. Block that doorway and, potentially, you have a cure for the most expensive disease in human history - a virus that has killed and lethally infected 30m people. But the gene for CCR5 is "owned" by Human Genomic Sciences Inc (HGS), of Rockville, Maryland, former collaborators of Venter, which is demanding royalties and licences from every drugs company that wants to work on CCR5, even though HGS admits it had no idea of the gene's function in Aids when it filed the patent application.

Having a monopoly on an individual gene is one thing, but controlling access to the human sequence itself would give the means of taxing every single biological research project for the next 20 years. Genes do not work in isolation. The 100,000 genes in every cell of our bodies interact in ways that are still unknown to us. To understand those interactions, scientists will have continually to return to the whole genome sequence. Whoever owned exclusive rights to the sequence could quite easily become the richest person in the world and stifle any research that threatened their monopoly. Controlling the sequence would be like owning copyright on the letters ABC of the alphabet. Celera's declared aim is to became the "definitive" source of genomic information, so definitive that drugs companies will pay millions for the data, even though HGP will provide a rival version for free. Being first in the race for the code would be a huge propaganda victory. But in Sulston's view, it also explains Celera's attacks on the publicly-funded project. Celera wants to undermine and degrade its only possible rival; for "definitive" read "monopoly".

For Craig Venter, the race for the code began during the 1968 Tet Offensive in a Da Nang field hospital in South Vietnam, where, as a medical corpsman, he was suddenly confronting thousands of casualties. The communist Vietcong launched a surprise offensive against US bases on the eve of the traditional Vietnamese holiday; there was bloody hand-to-hand fighting all over South Vietnam. "I had to learn, in real time, what triage actually meant. I dealt with the death of thousands of men my age. It was a life-altering experience. The biggest thing was the loss of my innocence. The loss of the sense of immortality that goes with being young. Life was so cheap in Vietnam. And that is where my sense of urgency comes from. Before that, I had no urgency at all."

Vietnam was the making of Venter. Although he came from a military family - his parents, John and Elizabeth, met in the Marines in 1943, in San Diego - he had dropped out of high school. Before he was drafted in 1965, he had been a beach bum, a champion swimmer, whose main occupation was surfing and sailing the waters of San Francisco bay. He originally intended to join the US Navy swim team, but ended up in the medical corps as a freak result of the IQ tests undertaken by every recruit. Venter had, out of 35,000 tests, the highest score, over 140, and was immediately offered a specialism. The medical corps, unlike nuclear engineering, was the only specialism that did not require signing up beyond three years. He trained as an army medic and found that he loved it.

After Vietnam, Venter returned to the US determined to get a medical degree and work in the developing world. In six years, he crash-coursed his way through a local community college to get basic qualifications, and then the University of California med school. Along the way, he shifted into medical research and began teaching at the State University of New York, where he met his future wife and collaborator, Claire Fraser.

Part of the key to Venter lies in this unorthodox academic ascent. Although the Community College of San Mateo - whose other most famous alumnus is John Belushi -and the State University of New York are competent institutions, they are far from being the great scientific centres of the West. Venter was never a traditional insider.

In the late 70s, he began working on the adrenalin receptor in the brain. Isolating genes, cloning them in sufficient quantities to engage in experiments, was a tedious, frustrating process. Sequencing was messy and cumbersome, involving radioactive dyes and X-ray film. It could take 10 years to isolate one gene. And everything depended on precious grants doled out by the scientific elite.

Now, Venter does little to mask his contempt for his scientific rivals who sat on grants committees and awarded each other the prizes. "I was not a molecular biologist, but you could not get a grant to do molecular biology unless you had trained with one of the few molecular biologists. It is part of the assumptions of science that I detest. It is part of the apprentice system that assumes you cannot go out and learn something on your own. In science, the same people, in a few powerful positions, control the input and the output. The same people get asked to review your grant - 'Should we give this guy the money' - then get asked to review the manuscript: 'No, it's trash, we don't like him.' It's more a way of controlling things than doing science."

In the 80s, Venter became a researcher at the prestigious US National Institute of Health (NIH), in Washington. He was an innovative scientist, who helped develop the technology for automated gene sequencing. Fifteen years ago, decoding just one base letter cost $10 and was a painstaking manual task. Today, both Celera and the Human Genome Project churn out millions of letters a day by using banks of sophisticated sequencers. Genomic science has become an industrial rather than a scientific process: it simply would not be possible to decode the 3.5 billion bases of the human genome without this automation. It was Venter, in 1987, who ordered the first automated gene sequencer and worked closely with the manufacturer, Applied Biosystems, to test and improve the nascent technology. It would prove to be the key relationship of Venter's scientific career. His company, Celera, is a sub-division of Perkin Elmer, the maker of the Applied Biosystems sequencers.

"The scientific community has never forgiven us for picking Craig," said one of the leading designers of sequencing technology. "They have never accepted Craig as one of their peers, never accepted that he was one of the best scientists in their midst. Sure, he is antagonistic, but Craig is prepared to take risks. Back in 1987, he bought the machine. All the others said, 'No, it's too risky, let's wait for a couple of years.' But you need someone like Craig to test and validate the system."

On a long, boring night-flight back from Tokyo, Venter also came up with a novel way - expressed sequence tags (EST) - of locating genes in the vast, bewildering genome. DNA is transcribed into protein via a slightly different compound Messenger RNA. By cloning this mRNA back into what is known as complementary DNA (cDNA), Venter short-circuited the laborious hunt for genes. ESTs are a clever, but patchy, way of using a cell's own mechanism to help find genes. ESTs, gene fragments, are like marker flags that identify individual genes and locate their position in the genome.

With his EST strategy and primitive but state-of-the-art gene sequencer, Venter was soon cranking out more human code, and locating more genes, in a day than other scientists had done over decades. But it was Venter's next move that shocked the scientific community. In 1990, the Human Genome Project, the international effort to decode the human genome, was finally launched after years of carefully-crafted international agreements with Britain, France and Japan. It was the biological equivalent of sending a man to the moon, with a budget of $3billion, and was expected to take until 2010 to complete.

In June 1991, in the US, the National Institute of Health (NIH), where Venter was still working, without warning filed 6,500 patents on Venter's ESTs. It seemed to be the opening salvo in a nationalistic biotech war. The harshest criticism came from the NIH bureaucracy itself, where James Watson, the Nobel Prize-winning co-discoverer of DNA and leader of the Genome Project, denounced Venter's patents as "monkey work". There was a damaging row. Venter's attempts to get more grant funding, despite his successful sequencing track record, were mysteriously rejected and the patent applications overturned. Stung by the personal criticism, Venter left NIH, and public science, in June 1992 to found a private research institute, The Institute for Genomic Research (TIGR). Although TIGR was run as a charity, it was funded by the aggressive patent-seeking biotech firm Human Genomics Sciences that had ownership rights over TIGR's discoveries. The real race for the code was just beginning.

Read part two

https://scitechdaily.com/brain-study-overturns-long-held-beliefs-about-how-humans-learn-speech/

Brain Study Overturns Long-Held Beliefs About How Humans Learn Speech

By McGill University May 29, 2026

Aivotutkimus kumoaa pitkään vallinneet uskomukset siitä, miten ihmiset oppivat puheen

Yhdistetty väärävärikuva ihmisen ääntöväylästä, joka näyttää huulten ja kielen asennon eri vokaalien tuottamisen aikana. Kuva: David Ostry

Tutkijat ovat havainneet, että aivojen aistijärjestelmillä on paljon suurempi rooli puheen oppimisessa kuin aiemmin on uskottu.

Uusi tutkimus viittaa siihen, että uuden kielen oppiminen tai puheen palautuminen vamman jälkeen perustuu enemmän aivojen aistijärjestelmiin kuin liikkeen ohjaami-sesta vastaaviin alueisiin. McGillin yliopiston ja Yalen lääketieteellisen tiedekunnan tutkijoiden havainnot voivat vaikuttaa tuleviin puheen oppimisen teorioihin ja auttaa parantamaan puheentunnistusta ja aivojen puheteknologioita.

Tutkijat ovat pitkään uskoneet, että puhumiseen liittyvien liikkeiden oppiminen ja muistaminen riippuivat pääasiassa aivojen liikealueista, jotka ohjaavat kasvoja ja suuta. Uusi tutkimus kyseenalaistaa tämän näkemyksen ja korostaa sen sijaan kuulo- ja somatosensoristen alueiden merkitystä, jotka käsittelevät ääntä ja fyysisiä aistimuksia.

”Sensorimotorinen neurotiede on perinteisesti keskittynyt otsalohkon motorisiin alu-eisiin liikkeen pääasiallisina ajureina. Tämä tutkimus muuttaa tätä ymmärrystä osoit-tamalla, että ihmisen puheen oppiminen on luonteeltaan laajalti aistimellista”, sanoo David Ostry, psykologian professori McGillin yliopistosta.

Tulokset voivat myös ohjata sellaisten teknologioiden kehittämistä, joiden tarkoituk-sena on palauttaa puhe aivohalvauksen kaltaisten tilojen jälkeen sisällyttämällä aistiprosessointia suorituskyvyn ja käytettävyyden parantamiseksi.

Muistamista testattiin aivostimulaation avulla

Tutkiakseen, miten aistilliset aivoalueet vaikuttavat puheliikkeiden oppimiseen ja muistamiseen, tutkijat muuttivat osallistujien puhetta reaaliajassa ja toistivat muokattuja ääniä kuulokkeiden kautta. Tämä pakotti osallistujat mukauttamaan puhemallejaan, mikä laukaisi puheen motorisen oppimisen.

Tiimi käytti sitten transkraniaalista magneettistimulaatiota (TMS), ei-invasiivista aivostimulaatiomenetelmää, häiritäkseen väliaikaisesti toimintaa kolmella puheeseen liittyvällä alueella: kuuloaivokuorella, somatosensorisella aivokuorella ja motorisella aivokuorella. Tutkijat testasivat osallistujia uudelleen 24 tuntia myöhemmin muistamisen mittaamiseksi.

Tutkijat ennustivat,että puheen oppimiselle olennaisen aivoalueen häiritseminen hei-kentäisi muistamista, kun taas vähemmän tärkeän alueen häiritsemisellä olisi vain vähän vaikutusta.

Tulokset osoittivat, että joko kuulo- tai somatosensorisen aivokuoren häiritseminen vähensi merkittävästi osallistujien kykyä muistaa uusia puheliikkeitä. Motorisen aivokuoren häiritsemisellä ei kuitenkaan ollut mitattavissa olevaa vaikutusta.

"Tutkimuksemme kyseenalaistaa oletuksen,että uudet puhemuistot ovat yksinomaan riippuvaisia ​​aivojen motoristen alueiden muutoksista. Sen sijaan se korostaa kuulo- ja somatosensoristen aivoalueiden muutosten merkitystä siinä, miten opimme puhumaan", sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja Nishant Rao, apulaistutkija Yalen yliopistossa.

Aivojen plastisuuden rooli

Tutkimus on osa laajempaa pyrkimystä ymmärtää, miten aivojen aistijärjestelmien plastisuus tukee liikkeen oppimista ja muistia. Se perustuu aiempiin yläraajojen liik-keitä koskeviin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että aistinaivokuoren häiritseminen voi häiritä uusien liikkeiden oppimista ja muistamista.

Tulevaisuudessa tutkimuksissa keskitytään oppimiseen osallistuvien aivopiirien tunnistamiseen ja aistipohjaisten hoitojen testaamiseen liikehäiriöissä, erityisesti aivohalvauksen kuntoutuksessa.

Lähde: ”Sensory basis of speech motor learning and memory”, kirjoittaneet Nishant Rao, Rosalie Gendron, Timothy F. Manning ja David J. Ostry, 24. huhtikuuta 2026, Proceedings of the National  Academy of Sciences.DOI: 10.1073/pnas.2525468123

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjästä Karim Khan. Piroschka Van De Wouw

Eikä se välttämätön olekaan: se rinnastuu kansallisiin rikostuomioistuimiin ja on sa-mojen rajoitusten alainen kansainvälisesti. Se on perustettu siksi, että kansainväliset rikolliset eivät pääsisi luistamaan tuomiosta sillä, että mikään maa ei ota asiaa käsi-teltäväkseen. ICC tuomitsee vain yksilöitä. Sillä ei ole valtuuksia tuomita esimerkiksi valtionpäämiehiä eikä parlamentaarikkoja ELLEI VALTIOTA OLE ENSIN TUOMITTU ihmiskunnan vastaisista tai sotarikoksista ICJ:ssa tai Turvaisuusneuvostossa - kuten Israel on, mutta esimerkiksi Venäjää tai USA:ta ei. ICC:en ei ole pakko kuulua, mutta esimerkiksi Palestiinan arabivaltio on kuulunut siihen jo toista kymmentä vuotta, ja kuuluu vieläkin ainakin toistaiseksi. Kansanmurhista ICC voi pelkästään omasta puo-lestaan sanoa vain, onko se löytänyt kansanmurhatoimiin syyllistyneitä yksiöitä vai ei; valmistelukin on ihmiskunnanvastainen rikos.Jos se ei ole sellaisia löytänyt Israe-lista, se on tunari ja pölkkypäähörhölä. ICC:n tuomio yksilölle kansanmurhan valmis-telusta tai joukkomurhasta ei tarkoita esimerkiksi laittomaksi tuomitun miehittäjävalti-on,sen johdon tai armeijan tuomitsemista sellaisesta.ICC tuomitsee myös tavallisista ja jatketuista murhista, terrrismista, sabotaashista jne. kansainvälisten ja tapaukseen liittyvien maiden kansallisten lakien mukaan. 

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5d81110b-8816-4b6a-bc12-0f5553e03d31

" ICC:n pääsyyttäjä: Tällä hetkellä ei todisteita kansanmurhasta Gazassa

 

Erika Sirviö

 

Tänään klo 7:50 (päivitetty klo 11:29)

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan ei tällä hetkellä näe riittäviä todisteita siitä, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazan alueella.

 

Khan toi kantansa ilmi brittiläis-amerikkalaisen toimittajan Mehdi Hasanin haastattelussa. Saksalaismedia Bild uutisoi asiasta perjantaina.

Khan haki vuoden 2024 toukokuussa pidätysmääräystä Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle, Israelin puolustusministeri Yoav Gallantille ja terroristijärjestö Hamasin johtajille.

 

Syyttäjä perusteli pidätysmääräystä sillä, että Netanjahu, Gallant ja Hamasin johtajat ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan Gazan sodassa. Kansanmurhaa ei kuitenkaan mainittu.

– Kaikki riippuu todisteista. En aio ryhtyä toimenpiteisiin – olisi holtitonta ja harkitse-matonta syyttäjän puolelta ryhtyä toimenpiteisiin pelkästään yleisen elämöinnin vuoksi, Khan toteaa tuoreessa haastattelussa.

Syyttäjän mukaan ICC:llä on kuitenkin käynnissä ”tutkimuksia ja hakemuksia”, joista hän ”ei voi kertoa enempää”.

– Tilanteesta aiheutuva kärsimys on valtavaa.Tutkinta ei ole päättynyt vaan se jatkuu edelleen. Toimiston miehet ja naiset jatkavat työtään, emme anna periksi emmekä anna pelotella itseämme. Mikään rikos ei ole poissuljettu, jos todisteita löytyy.

 

xxx 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/janrossi/paivi-kaukoranta-avasi-iccn-ovet-poliittiselle-pelille-ja-khanin-erottamiselle/#comment-5039480

" Kaukoranta yrittää näköjään vesittää entistä enemmän ICC:n riippumattomuutta ennen kautensa päättymistä joulukuussa. Onkohan sillä American Geen Card jo hommattuna 😉

Toisaalta mitä vittua ovat YK:n lait? "

YK on yleismaailmallisen kansainvälisen lain säätäjä ja ylläpitäjä. ICC ei mitään sellaista ole. Sillä ei ole valtaa lakkauttaa demokratiaan kuuluvaa parlamentaarisen koskemattomuuden oikeusperiaatetta. YK:kin kuitenkin saattaisi tarvita ICC:tä esimerkiksi tuomitsemaan terroristeja, jos turvaisuusneuvosto ei tuomitse veton takia, ja TN:n ja ICJ:n tuomitsemiin valtiollisiin rikoksiin ihmiskuntaa vastaan osallistuneita, jos valtiot eivät ole kovin kiinnostuneita.

" ICC:n toiminta ei perustu YK:n sääntöihin, vaan sen omaan perustamisasiakirjaan eli Rooman ohjesääntöön. "
Sen toiminta rikostuomioistuimena perustuu kansainvälisiin ja kansallisiin lakeihin. Sen on tuomittava luonnollisia henkilöitä, ei valtioita, firmoja eikä organisaatioita tai "istuvia päätoimittajia", joiden rikollisuus on sovittua laatua. Sen tuomioista pitää voida joutua linnaan. Sopimus- ja sääntörikkomuksista tuomitsevat siviili- ja välimiesoikeudet korvauksiin, ei ICC.

Käytettyjen kansaisten lakien pitää liittyä tapaukseen ICC ei voi tuomita USAn tai Nauru-saarten rikoslain mukaan suomalaista Ruotsissa tanskalaista vastaan tehdystä rikoksesta Tuossa tapauksessa ensimmäisenä tulisi Tanskan laki, sitten Ruotsin laki ja lopuksi Suomen laki, jos ja kun ei voida luottaa, että (roistovaltio) Suomi itse tuomitsisi.

" ICC ja YK ovat allekirjoittaneet keskinäisen yhteistyösopimuksen, mutta YK ei voi määrätä, ohjata tai ”tarkastaa” ICC:n sisäistä lainkäyttöä. "

Uskoisin, että Kaukoranta tietää joka tapauksessa paremmin kuin sinä (vaikka Khanin veljekset eivät aina tietäisikään omia rajojaan, ennen kuin pannaan tietämään).

YK voi tarkastaa ICC:n toimintaa, ja sitten päättää, voiko se siihen enää osallistua ja sitä tukea, ja suositella jäsenmaillekaan.

" ICC toimi täysin omien sääntöjensä ja valtuuksiensa puitteissa antaessaan pidätysmääräyksen Putinista. "

Ne eivät riitä kumoamaan parlamentaarista ja diplomaattista koskemattomuutta, kun valtiota ei ole tuomittu.

Jos YK vetää tukensa ICC:ltä, tästä tulee tyhjänpäiväinen sopimustuomioistuin "EIT", joka on osanottajamaiden kansallista oikeutta jos sitäkään.

" ICC:n sääntöjen mukaan tuomioistuimella on toimivalta, jos rikokset (tässä tapauksessa ukrainalaislasten laittomat pakkosiirrot) tapahtuvat sellaisen maan alueella, joka on hyväksynyt ICC:n toimivallan. Ukraina on hyväksynyt ICC:n toimivallan alueellaan, minkä vuoksi ICC:llä on laillinen oikeus tutkia siellä tehtyjä sotarikoksia riippumatta tekijän kansalaisuudesta tai siitä, onko tämän kotimaa allekirjoittanut Rooman ohjesäännön. "

Tässä on helvetin monta asiaa, mitkä tuomitsee ICJ tai jokin kolmas taho eikä ICC.

Ensinnäkin ICJ päättää, mikä on se nykyisen Ukrainan maidanistihallituksen hallitsema "Ukrainan laillinen alue", ja mikä kaikki taas siihen ei kuulu. Tässä se on täysin sidottu YK:n lakiin. Tässä se "neuvoa-antava lausuntokin" varmaan riittää toteamaan, mitä lainsäätäjä on päättänyt. Ja siitä alkaen sitä voidaan vasta alkaa muuttamaankin esimerkiksi rauhansopimukseen. 
NATO JA EU EIVÄT OLE "OIKEUKSIA"!

Toisekseen ICJ päättää, missä määrin ja paikoin Venäjä hyökkää laittomasti ja missä määrin ja paikoin puolustaa laillisesti väestön perusoikeuksia,

Kolmanneksi ICJ päättää, onko tässä jokin todellinen rikos ja minkälaatuinen vai ei.  Sotalait myös velvoittavat viemään lapset turvaan sodan jaloista. Venäjällä lasten siirtäminen muualle on kuulunut sotavalmisteluihinkin tuhannen vuotta, ja nämä kyseiset ovat olleet valtaenemmistöltään "kapinallisen" venäjänkielisen väestön lapsia. Heitä voidaan myös vaikka palauttaa Ukrainaan, kun pöly on laskeutunut. Heitä ei ole viety minnekään "tapettaviksi", kuten Ukraina "antaa ymmärtää" esittäessään "kansanmurhasyytteitä".

Neljänneksi vaikka ICC:llä olisi oikeus tuomita tuollaisista toimista vaikka Wagnerin jäseniä, SIÄ EI OLE OIKEUTTA RIKKOA PARLAMENTAARISTA KOSKEMATTOMUUTTA EIKÄ TUOMITA PUTINIA TAI VENÄJÄN MINISTEREITÄ TAI KANSANEDUSTAJIA TAI SOTILASKOMENTAJIA VALTION TEOISTA, JOITA TÄSSÄ JÄLKIMMÄISESSÄ OMINAISUUDESSA EI OLE TUOMITTU ICJ:SSÄ TAI AINAKIN TN:SSA.

Heitä ei ole edes Venäjän omia "ruastuva oekeeksilla" oikeutta tuomita ennen ihan muita, valtiollisia toimia - saati ICC:llä, joka TÄYSIN RINNASTUU KANSALLISIIN RIKOSOIKEUKSIIN!

" Palestiina liittyi ICC:n viralliseksi jäseneksi (sopimusvaltioksi) vuonna 2015. ICC totesi vuonna 2021 juridisessa päätöksessään, että sen toimivalta ulottuu Palestiinan alueille (Gaza, Länsiranta ja Itä-Jerusalem). Siksi pääsyyttäjällä on ollut laillinen peruste hakea pidätysmääräyksiä alueen tapahtuneiden sotarikosten nojalla. "

Heidät olisi kansainvälinen oikeus tuomita myös Israelilaisessakin alioikeudessa vaikka jatketusta murhasta, kuten esimerkiksi Saddamkin OLISI PITÄNYT TUOMITA sen sijaan, että ajettiin pystyyn laittoman miehittäjän vielä laittomampi "valtio-oikeus".

" YK:lla ei ole valtaa päättää siitä, tukeeko se ICC:tä ”Palestiinan kautta” eikä kuulu ASP:n johtoryhmän puheenjohtajan toimivaltaan tällaisia YK:lta pyydellä. "

Totta helvetissä sillä on valta päättää!!!

YK:N NAKERTAMINEN JA VESITTÄMINEN TÄTÄ KAUTTA EI ONNISTU SAHTIVAARILAISILTA EIKÄ KEILTÄÄN MUILTAKAAN!

YK tukee ja laillistaa helvetin monia muita organisaatioita "sivusta", esimerkiksi Punaista Ristiä, jotka eivät ole suoraan sen maa organisaatioita. Ehdoton edellytys on, että nämä toimivat YK:n lakien ja päätöstenkin kirjaimen mukaisesti.

" YK:n yleiskokous ja turvallisuusneuvosto tekevät omat poliittiset päätöksensä, ne eivät voi käyttää ICC:tä välineenä tai muuttaa ICC:n itsenäistä oikeudellista asemaa. "

Kyllä voivat käyttää esimerkiksi tuomitsemaan terrroristeja. ICJ:n jäsenmaat voivat panna linnaan jonkun kansainväisen "yksityisen" roiston terroristina, vaikka TN ei olisi veton takia tuominnut häntä.

https://yle.fi/a/74-20223208

– On kiehtova ja visainen kysymys, miksi yhdellä puolella Suomea sanomme vihta ja toisella vasta, sanoo Tampereen yliopiston monitieteisen diakronisen kielentutkimuksen dosentti Mikko K. Heikkilä.

Heikkilä on tutkimuksissaan perehtynyt muun muassa kielten äännehistoriaan ja sanojen alkuperän selvittämiseen.

Tässä meni vihta- ja vasta-raja vuonna 1932.

​

Mistä vihta ja vasta tulivat?

Diakronisen kielitieteen dosentti Mikko K. Heikkilän mukaan ensinnäkin on varmaa, että sekä vihta että vasta ovat vanhoja sanoja ja esiintyneet suomen kielessä kauan.

Sanojen alkuperä onkin sitten jo mutkikkaampi selvittää. Niiden synty ja alkuperä saattavat jäädä ikuisesti epävarmoiksi.

Mikko K. Heikkilä käyttää tutkimuksissaan hyväkseen useita eri tieteenaloja. Kuva: Kari Pitkänen​

Aluksi Heikkilä kiinnittää huomiota siihen, että vihta- ja vasta-sanat muistuttavat paljon toisiaan. Niissä on vain kahden äänteen ero: vihta, vasta. Lisäksi h ja s ovat sukulaisäänteitä, ja suomen h vieläpä useimmiten palautuu varhaisempaan suhu-s:ään.

Olennaisia sanoissa ovat Heikkilän mukaan äänteet i ja a. Ne ovat laadultaan kaikkein erilaisimmat vokaalit, mitä ihmisen ääntöelimistö pystyy tuottamaan.

Vihta ja vasta voisivat siis olla jonkinlainen sanapari samalla tavalla kuin suomen kielessä ovat esimerkiksi ristiin–rastiin, ikkuna–akkuna, kilistä–kalista tai virvon–varvon. Niissä kaikissa on i:n ja a:n ero, mutta ne tarkoittavat suunnilleen samaa. Tämä seikka voi siis johdattaa meidät sanojen alkulähteille. "

Kvast tarkittaa sanakirjojen mukaan luutaa, vihta on badkvast ei kylpyluuta Ruotsin etymologinen pitää ilmeisen oikein kvast-sanaa baltoslaavilainana yhdessä kvist-sanan kanssa, joka tarkittaa yksittäistä oksaa, "kasvannaista" kun taas kvast tarkittaa näiden muodstamaa isompaa kokonaisuutta "kasvia, kasvua, pensasta".

https://runeberg.org/svetym/0463.html

kvast, i sv. dial. även kost, fsv. kvaster, koster, kvæster = no. kvost, kvast, da. kost, mlty., mhty., ty. quast (jämte fhty. questa, mhty. queste i liknande betyd.), av germ. *kwastu-, jämte *kwasta- i det sannol. gamla finska lånordet vasta, kvast, badkvast; möjl. besl. med da. dial. kvas, småris, o. sannol. med fslav.
gvozdĭ, skog, jfr även grek. bóstrykhos, lövverk (om av gᵘ̯os-); enl. somliga i avljudsförh. till kvist. Jfr f. ö.
Torbiörnsson Nord. stud. s. 255, Jokl IF 30: 203 f. Ordet är sålunda säkerl. inhemskt o. fslav. chvostŭ osv., hårbuske, svans m. m., lånade från germ. språk. – Om sv. dial. kost, fsv. koster se Kock Sv. ljudhist. 1: 301, 3: 145 (med litteratur); knappast, såsom K. alternativt förmodar, lån från ty. (jfr mhty. kost). "

1. kvist, fsv. kvister = isl. kvistr, da. kvist, av germ. *kwisti- el. *kwesti-, i senare fallet avljudsform till kvast. En avledning härtill ser Sperber WuS 6: 31 i got. qistjan, fördärva, mlty. quisten, fhty. quistan, egentl.: avhugga grenar; dock mycket ovisst. Annorlunda Falk-Torp: av *twisti- = tvist, till *twis, tu-, två (se tvänne). - Jfr aftonkvist.

2. kvist i förstu(gu)kvist = kuisti, Var. rer. 1538: swale, qvist = no. kvist, takkammare; jfr sv. dial., ä. da., no. tvist ds. Förhållandet mellan formerna med kv-o. tv- är dunkelt. Om de senare äro ursprungligast, hör ordet till germ. *twis-, tu, två (i tvänne, tvist osv.); alltså egentl.: utgrening el. dyl.

kvista (i väg osv.), 1558 = no.; av kvist l som t. ex. osv. dial., no. kvästa ds. till kvast; jfr de likbetyd, barka,
skala osv. med likartad betyd.-utveckling. - Annorlunda Wood KZ 45: 68: östfris, kwispéln, röra sig oroligt hit o. dit; osannolikt. "

https://runeberg.org/svetym/1207.html

" vifta = viuhua, t. ex. Serenius, ä. (n)sv. annars vefla, ännu Sahlstedt 1773, fsv. vepla = no. veifla, ä. da. vefle (da. vifle); av germ. ’waibaljan, till vb. veva (se d. o.). Härav: da. vifle, solfjäder. Avljudsbildning: *wifra1jan: no. vifta, rensa korn. Den nsv. formen med -i- beror antingen på övergång av e > i framför dubbelkonsonant (liksom i vb. sinka till sen) el. på strävan att giva ett mera riksspråkligt utseende åt e-formen, som lätt kunnat uppfattas som dialektisk el. vulgär (jfr fesk ~ fisk osv.). Smal. dial. vifta i vissa trakter måste emellertid (enl. lic. G. Hedström) utgå från ett *wibaijan till smal. viva (osv.; se veva). - Parallellbildning: sv. dial. *vevla (gotl. vaivlä), veva, svepa om. - Härav: vi f t, i uttr. vara på viften o. d. "

https://en.wiktionary.org/wiki/Reconstruction:Proto-Slavic/gvozd%D1%8C

" Reconstruction:Proto-Slavic / gvozdь

Perhaps from Proto-Indo-European *gwesd- (“dense, compact, clumped”). Possibly akin to o-stem Proto-Celtic *bozdos^[1] (whence Middle Irish bot (“tail, penis”), Welsh both (“hub, nave”)), Proto-Germanic *kwastuz (“tuft, tassel”).

*gvȍzdь m ^[2][3][4]

1. (originally) wooden peg 

   Synonyms: *klinъ, *žerbьľь, *grezdьjь

2. nail, iron spike

" Useita syntyvaihtoehtoja

Vihta-sanaa kielentutkijat ovat perinteisesti pitäneet venäläisperäisenä sanana. Venäjän kielessä on sana víhot́, joka merkitsee muun muassa olkitukkoa.

Vasta-sanasta on esitetty, että se olisi venäläisperäinen, sillä venäjän kielen sana hvostu merkitsee häntää.

Mutta kun katsomme Suomen länsipuolelle, edessämme ovat skandinaaviset kielet. Ruotsin kielessä on sana kvast, joka merkitsee vastaa eli vihtaa.

– Ruotsin kielessä on vanhastaan sanapari kvist ja kvast. Molemmat merkitsivät alun perin pientä oksaa ja kvast jo kauan sitten lehdellistä oksakimppua, vihtaa, kertoo Heikkilä.

Heikkilän mukaan toinen pääselitys onkin, että vasta olisi lainattu skandinaavisten kielten kvast-sanasta.

Siinä se on: vihta tai vasta. Kuva: Strömsö, Yle

Lisää selityksiä

Jotta asia ei olisi niin yksinkertainen, pitää Heikkilä myös mahdollisena, että vihta on vanha itämerensuomalainen sana. Suomen kielessä kun ovat sanat viuhtoa ja vihtoa.  Itämerensuomalaisilla kielillä tarkoitetaan suomensukuisia kieliä, joita puhutaan pääasiassa Itämeren ympäristössä. Näitä ovat suomen lisäksi esimerkiksi viro, vepsä, vatja ja karjala.

Vihta onkin voinut saada nimityksensä siitä, että sillä viuhtoessa siitä tulee ikään kuin viuh-ääni eli sana olisi syntynyt viuhtomisesta lähtevän äänen perusteella.

– En pitäisi mahdottomana sitäkään, että sekä sanoilla vasta että vihta on yhteisen merkityksen lisäksi myös yhteinen alkuperä.

Toisaalta sanoilla voi myös olla eri alkuperät. Ne ovat kuitenkin saattaneet äänteellisesti vaikuttaa toisiinsa pitkän rinnakkaiselonsa aikana, koska ne merkitsevät samaa.

Omituisuus jatkuu

On hyvin epäloogista, että ilmeisen venäläisperäinen vihta-sana on käytössä Länsi-Suomessa. Sen sijaan skandinaavisperäinen vasta on käytössä idässä. Loogisesti niiden kuuluisi olevan juuri päinvastoin.

– On tutkijalle kiehtovaa, että sanat näyttävät olevan ovat suomessa ”väärinpäin”. Dosentti Mikko K. Heikkilän mukaan sekä vihta että vasta ovat hyvin sitkeitä säilymään. Kuuntele tästä, miten Heikkilä ennustaa sanojen tulevaisuuden. "

Venäjä

https://lexicography.online/etymology/vasmer/%D0%B3/%D0%B3%D0%B2%D0%BE%D0%B7%D0%B4%D1%8C

" гвоздь = naula, kynsi, vaarna

(linnun ym kynsi, gvozdja genitiivi, ukraina gvizd', gvozdja-genitiivi, Blg. gvozd, vanha slaavi gvozd (Klotsev), bulgaria gvozdey, serbokroatti gvȍzd, tšekki hvozděj "puinen vaarna", sloveeni hvozd "nail", puola gwóźdź, góźdź, yläsorbi hózdź, alasorbi. ||

Näitä sanoja ei voida erottaa vanhasta serbokroatiasta gvozd "metsä", sloveeni gòzd, genitiivi gózda "metsä, mäntymetsä", vanha tšekki hvozd "metsäiset vuoret", vanha puolalainen gwozd "metsä vuoristoisella alueella", yläsorbilainen hózdź, alasorbi gózdź.

Jälkimmäiset liittyvät muinaisyläsaksan sanoihin questa, keskiyläsaksan sana queste, quast, uusiyläsaksan sana quaste "harja, nippu", muinaisskandinaavin kuistr "oksa"; vrt. Thorbjörnsson, Nord. Studier Noreen 255 ff.; Bruckner, AfslPh 39, 10. Lisäksi tässä on alb. gjedhë, gjethë f. "lehdet, oksa"; vrt. Jokl, IF 30, 199 ff. Slaavilaisten sanojen "naula" ja "metsä" alkuperä (toisin kuin Bernecker 1, 365 ff.) ja edellisen vertailu latinan sanaan hasta "seiväs, keppi, keihäs", iirin sanaan gat "pajunoksa", gootin sanaan gazds "pisto, kärki", joissa on hyväksyttävä sanan alkua koskevat indoeurooppalaiset variantit v-:lla ja ilman v-:ta; vrt. Meie, Et. 261 ff.; Pedersen, Kelt. Gr. 1, 88; Uhlenbeck, RVV 30, 283; ks. vastaan ​​Bruckner 166; Walde-Hofm. 1, 636. [Otrembsky (LP 2, 1950, s. 276) vertaa sitä slaavilaiseen sanaan muinaispreussin gudde "pensas, metsä" (> gootti, RJK), liettuaksi gùd-karklis "suopaju"; ks. myös Semerenyan indoeurooppalaisista muodoista, Archivum Linguisticum, 5, 1953, s. 14, 21; Trubachev (VSYA, 2, 1957, s. 34) ehdottaa kehitystä *vozd-:sta; vrt. liettuaksi vė̃zdas "nuija". — T.]

Varsin mahdisesti sumn vasta tuee anbatin samaa tarkittavasta sanasta "twakstan"

https://www.suduva.com/virdainas/

" tvaksīt throb, pound, beat (Inf)
tvakstan besom for sauna "

https://www.prusistika.flf.vu.lt/zodynas/paieska/1?id=2486

"  twaxtan

twaxtan ”queste (Badequast) – vasta, vihta” E 553 nim. sg. neutr. = pr. *tvakstan, jolle kukaan (tietääkseni) ei ole löytänyt sukulaisia ​​baltian ja slaavilaisten kielten sanoista (väärin! RJK), yhdistetään germaanisiin sanoihin – go. þwahan ”baden = kypeä” jne. (Trautmann ym.), ja kaikesta tästä on rekonstruoitu verbi. ide. *tu̯ak- ”baden” (Pokorny k. e.).

Luulisin, että pr. *tvakstan ”vihta, vasta (Badequast)” = ”vihtomisväine” on johdettu verbin. pr. päätteestä *-sta- (nomen instrumenti). *tvak- ”lyödä, lyödä, lyödä” (vrt. la. uõta = Lie. vánta ("sidottu", RJK) ”Badequast” semanttinen historia, ks. s. v. gertoanax) < balt.-suomi *tvak-/*tuk- ”lyödä, lyödä” > lie. tvak-sė́ti ”lyödä (sydän jne.)”, tvók-ti ”lyödä, lyödä” (pidennetyllä juuriäänteellä, vrt. lie. grób-ti, ks. s. v. grobis), tuk-sė́ti ”lyödä, tökkiä”, taukšė́ti ”ulvoa” jne. (juuriäänteen apofoniasta vrt. esim. balt.-suomi *dves-/*dvas- ja *dus-/*daus-, ks. Trautmann BSW 64t. s. v. du̯esi̯ō), s. sl. tьk-ati ”kutoa (puristaa kuteet loimeen)” jne.; lisää baltin ja sloveenin kieliaineistoa, katso Fraenkel LEW 1148 (s. v. tvaksė́ti), 1135 (s. v. tuksė́ti), 1066 (s. v. taukšė́ti), Vasmer ESRJ IV (s. v. ткать).

Joten ajattelisin, että pr. *tvakstan (E 553) ei ole pr. (länsibaltin)-saks. isolexa (tähän uskotaan edelleen, ks. esim. Stang LS 59), vaan balt.-sl.-saks. isolexa (semanttisesti lähempänä 209 länsibaltin ja saksan murteita – pr. *tvankstan ”vanta = vihta”: Go. þwahan ”baden”), olettaen verbin ide. *t(e/o)u̯(e/o)k- ”lyödä” (tästä johtuu edellä mainittu verbi go. þwahan ”kylpeä”, jonka johdan sanasta *”perti, vanoti” < *lyödä”), ks. Pokorny IEW I 1032 eteenpäin [s. v. 1. (s)teu-], mutta ei Pokorny IEW I 1098 (s. v. tu̯ak-). "

Se on jossakin kielessä myös "gvazdan".

xxx

https://lithuanian_language.en-academic.com/57265/gudkarklis

Dictionary of the Lithuanian Language

gudkarklis

gudkarklis

gùdkarklis sm. (1) K, K.Būg; Mt, Š, LBŽ bot. 1. raudonasis gluosnis (Salix purpurea); gulsčiasis gluosnis (S. repens); virbis, juodoji blindis (S. pentandra): [Pinsko pelkėse] teauga gudkarkliai ir kiti nutriušę medeliai rš. Gudkarkliai – maži karklų veislės krūmeliai, auga grioviuose, turi smulkius sidabrinės spalvos lapelius Brž. Gùdkarklis rausvesnis, kietesnis ir diržingesnis už baltakarklį Ds. Pievos šlapios, gùdkarkliais ažeję Ds. Nė koks medis gudkarklis – nukerta į šieną Ggr. Iš gudkarklių geros šluotos Krkl. Iš gùdkarklio vytelių labai gražios pintinėlės Slm. Gùdkarklio žievė geltona J. Apskeberdėję gùdkarkliai kliūgoms tiktai auga J. 2. alyva (Syringa vulgaris): Šįmet anksti žydi gudkarkliai Dkš. Pilnas sodas gùdkarklių Mrj. Tyliai šlamėjo gudkarkliai Krok.

Salix purpurea = punapaju

Salix repens = hanhenpaju

https://www.prusistika.flf.vu.lt/zodynas/paieska/1?id=599

" Vytautas Mažiulis, Prūsų kalbos etimologijos žodynas, 1-ojo leidimo 1 t. 331 psl.

gauuns = tottunut, harjaantunut, rutinoitunut, leipääntynyt

gauuns „empfahen (empfangen) – gavęs“ III 8924 [5714] partic. praet. act. nom. sg. masc. (= gaus „gaũs“ VE 3820 fut. 3 sg.) = pr. *ga(u)vuns, jo inf. – pr. *gaū-t- resp. *gaū-tvei (žr. pogaūt) < *gáu-; žr. dar augauuns, engaunai.

Verb. pr. *gáu- „gauti“ [< *„pasilenkti ką sau“, žr. toliau] = lie. gáu-ti „t. p.“, la. gaũ-t „gaudyti“ resp. gũ-t „gauti“ suponuoja verb. balt.-sl. *gā̆u-/*gū̆- „lenkti(s)“, iš kurio senesnių vedinių yra, pvz.: a) verb. balt. (*gu- + *-d- >) *gud- „(pa)linkti“ > lie. gùsti (gùdo) „sich gewöhnen“(iš čia – lie. gùd-ras = la. gud-rs < *„lankstus, palinkęs prie ko“), pr. (subst.) *gud-ē „tai, kas išsilankstę“ (žr. gudde), b) subst. ryt. balt. (*gau- + *-ra- >) *gaura- „tai, kas išlinkęs“ > lie. gáũras (gauraĩ) = la. gauri (žr. dar s. v. gurīns), c) nomen sl. (*gau- + *-t- >) *gaut- „tai (tas), kas sulinkęs“ > lenk. gut „kreivas šakotas medis“ ir pan. (Toporov PJ II 177). Žr. dar s. v. gunsix.

Verb. balt.-sl. *gā̆u-/*gū̆- „lenkti(s)“ < ide. *gē̆u-/*gū̆- „t. p.“ < *geu(H)-/*gu(H)- „t. p.“ → av. gū-naoiti „gauna, parūpina“, het. kuttar „petys, žastas“ (< *gutr̥ „tai, kas lankstosi ar sulinkęs“) = lo. guttur „gerklė“ ir t. t., žr. Fraenkel LEW 141t., Pokorny IEW I 393tt., 403t., Toporov II 176t. (ir liter.), Mažiulis PKP II 282 (išn. 108).

Tas pats ide. *gē̆u-/*gū̆- „lenkti(s)“ galbūt slypi ir verb. balt.-sl. *gaub-/*gū̆b- „t. p.“ (žr. dwigubbus ir PKP II 282), kuris, tiesa, įprastai kildinamas iš ide. *gheub(h)- „lenkti(s)“ (pvz. Pokorny IEW I 450); tačiau šis kildinimas remiasi iš tikrųjų tik germanų kalbų žodžiais (žr., pvz., Pokorny l. c), kurių giminystė su minėtu verb. balt.-sl. *gaub-/*gū̆b- nėra neabejotina (plg. Trautmann BSW 100t.).